V
vierailija
Vieras
Olen aikuinen nainen,kahden pojan äiti. En ole vuosiin ollut tekemisissä äitini kanssa ja välit isään on asialliset,joskin hänen lisääntyneen alkoholin käytön suhteen, aina vain etäisemmät. Olen ollut aina paljon tekemisissä isovanhempieni kanssa ja vuosien saatossa lähentynyt erityisesti papan kanssa. Hän on ollut elämäni tärkein aikuinen ihminen. Ainoa, kenen olen kokenut olevan puolellani. Papan vointi on vuosien varrella hiipunut pikkuhiljaa ja nyt alzheimer on ottanut aimo harppauksen. Hän ei enää tunnista,valtaosan ajasta nukkuu ja hereillä ollessaan on sekava ja loputtoman väsynyt.Isovanhempani ovat palvelutalossa jossa on hyvä hoito,joten se on ok. Vierailen niin usein kun suinkin pääsen.
Itselläni ei itkusta ja surusta meinaa tulla loppua. Tuntuu kamalalta kun läheinen ja tärkeä ihminen lipuu pois. Tiedostan toki että pappa on vanha ja tämä on normaali elämän kiertokulku. Se ei kuitenkaan helpota tuskaani. Maksaisin mitä vain että saisin palata lapsuuteen hetkeksi ja elää edes yksi mukavista hetkistä uudelleen.
Olen papan kanssa puhunut asiat aikaisemmin jo selviksi. Kiittänyt kaikesta. Lisäksi ollut tukena ja apuna parhaani mukaan. Silti tuntuu ettei mikään riitä ja koen itseni vajavaiseksi kun en pysty tässä auttamaan. Itkulle ei meinaa tulla loppua. En tiedä mitä pitäisi tehdä...ei ole voimia ja takki tuntuu tyhjältä.
Itselläni ei itkusta ja surusta meinaa tulla loppua. Tuntuu kamalalta kun läheinen ja tärkeä ihminen lipuu pois. Tiedostan toki että pappa on vanha ja tämä on normaali elämän kiertokulku. Se ei kuitenkaan helpota tuskaani. Maksaisin mitä vain että saisin palata lapsuuteen hetkeksi ja elää edes yksi mukavista hetkistä uudelleen.
Olen papan kanssa puhunut asiat aikaisemmin jo selviksi. Kiittänyt kaikesta. Lisäksi ollut tukena ja apuna parhaani mukaan. Silti tuntuu ettei mikään riitä ja koen itseni vajavaiseksi kun en pysty tässä auttamaan. Itkulle ei meinaa tulla loppua. En tiedä mitä pitäisi tehdä...ei ole voimia ja takki tuntuu tyhjältä.
siis oDottamiseksi....
