V
"vieras"
Vieras
Niin, kaveri perheineen pyysi, josko voisin hieman avittaa heitä. Heillä lapset 10v, 8 ja 2v. Olivat lähdössä reissuun, ja pienehkön autonsa vuoksi eivät saaneet 2-vuotiaan omia rattaita tungettua autoon, noita ko. rattaita ei saanut kasaankaan tms. Meillä oli ylimääräisenä yhdet yksinistuttavat ratasasennossa olevat yhdistelmävaunut, jotka saa hyvin kasaan ja heidän autoonsa saatiin sovitettua, joten pyysivät niitä lainaan. Lisäksi pyysivät tavallisia sateenvarjorattaita lainaan. Lainasin molemmat hyvällä mielellä, sillä uskoin, että kykenisivät pitämään molemmista rattaista huolta ja että molemmat tulee ehjänä takaisin.
Toisinhan siinä sitten jumalauta kävi.
Kävivät siellä reissussaan, ja kaveri sanoi, että "Tuon ne rattaat sulle huomenna." Se "huominen" tuli, mutta kaveri ei tullut. Eikä siinä mitään, sanoin, ettei ole hirveää kiirettä että tuo sitten kun kerkiää. Meni pari viikkoa, jolloin oli tilanne, että tarvittiin niitä sateenvarjorattaita, joten soitin kaverille. Sanoin, että voisin samalla ottaa myös ne yhdistelmät sieltä, niin ei tartte sitten erikseen lähteä kuskaamaan. Kaveri oli jollakin tavalla kummallisen kuuloinen, mutta ajattelin vain, että hän olisi ehkä itse halunnut vielä käyttää niitä ja oli vähän harmistunut, kun olin hakemassa niitä takaisin. Mitään muuta ei mieleeni juolahtanutkaan.
Menin sitten hakemaan rattaita, ja kuinkas kävikään? Kaveri antoi ensin sateenvarjorattaat. Sanoi, että "Se keskiosa on siitä vähän sillä lailla jännästi, mutta ei ne siis rikki ole tai mitään. Kun lapset istui niissä päällä, niin se meni silleen." En ruvennut katsomaan rattaita sen tarkemmin, koska luotin kaverin sanaan ja ajattelin että ne ei tosiaan rikki ole. Sanoin vain, että joo, ei siinä mitään, eiköhän ne laitettua saa jos eivät kerran rikki ole. Kaveri antoi sitten myös kasassa olevat yhdistelmät, joissa oli sadesuoja päällä, ja nostin nekin autoon.
Eipä siinä sitten. Oltiin samana päivänä kauppareissulle menossa, ja aloin kaivamaan niitä sateenvarjorattaita esille. Kävi ilmi, että ne metalliset "lukko-osat" vai mitkä ne on, jotka siinä rattaiden takana on, ovat vääntyneet aivan miten sattuu! Niitä ei saanut millään enää väännettyä (ei pihdeillä eikä millään, sekä mieheni, serkkuni että jopa appiukkoni on kokeillut, eikä onnistu!) sillä tavoin että rattaita yleensäkään pystyisi käyttämään. Ne eivät siis "pidä", vaan valahtavat kasaan jos lapsi niihin istuu, koska ne "lukko-osat" taipuvat sinne istuinosaan päin, eivät siis alaspäin, jonne niiden pitäisi. Ovat tavallaan "poikki" tai miten sen nyt sanoisi. Yksi pyörä pyörii rattaissa ihan miten sattuu, eikä sen todellakaan kuulu niin tehdä. Kokeilin siis työntää niitä kärryjä ilman lasta, ja se yksi pyörä poukkoili niin ettei siitä mitään tullut...
No. Koska sattareista ei sillä hetkellä ollut mihinkään ja koska ne yhdistelmät olivat auton takakontissa, otin ne tietysti sieltä. Ajattelin, että sateensuojaa ei tarvita, ja otin sen pois. Mitä näinkään? Rattaat olivat ensinnäkin niin sotkettu kuin vain olla ja taitaa, mutta ei siinä mitään kun se sotku saatiin pois, mutta lisäksi kankaat olivat homeessa.
Saman iltana tosiaan sateenvarjorattaiden korjausyritysten jälkeen soitin kaverilleni. Sanoin, että sateenvarjorattaathan ovat sittenkin rikki, eikä niitä edes saa korjattua. Mitäs nyt? Kaverin vastaus oli, että no voi vitsi, kun en huomannut että lapset istuu niiden päällä. 10-vuotias lapsi kavereineen oli kuulemma istuskellut niissä... Sanoin sitten, että ymmärrän ettei huomiokyky aina riitä joka paikkaan, mutta että mitäs nyt tehdään ihan oikeasti, kun todellakin tarvittaisiin noita. Kaveri sitten sanoi, että "Ei mulla ole kyllä niitä rahaa maksaakaan." Sanoi miettivänsä asiaa...
Sanoin myös yhdistelmien homeesta ja kysyin, missä niitä olivat oikein säilyttäneet. "No, ne oli tuolla vesisateessa ilman suojia silloin kun tuli sen kolme päivää vettä", vastasi kaveri pokkana. Aloin huutaa kaverille että mitä vittua sunkin päässäsi liikkuu, luulis että tajuat kun on omiakin lapsia, ja luulis vielä senkin että toisten tavaroista pitäisi huolta jollei omistaan niin pidäkään. Kaveri sanoi vain vaisusti että anteeksi, mutta kun en JAKSANUT enää lähteä silloin niitä ulkoa hakemaan kun sitä vettä alkoi tulla... Sanoin, että palaan asiaan vähän myöhemmin.
Tuo home noista yhdistelmistä ei lähde pois (on yritetty vaikka millän konstin).
Mies ei ole oikein osannut ottaa kantaa siihen, mitä tältä kaverilta pitäisi vaatia. Mitä te ajattelette? Mitä te tekisitte?
Musta jumalauta tuntuu että pää räjähtää kun tätä asiaa ajattelee.