Lapsella joku vaihe, ettei mikään kelpaa? Vai olenko vain huono äiti?

[Bad mama]

Olen semmoinen ihminen joka ottaa herkästi itseensä ja taas tänään olo on sellainen, että olen varmasti paskin äiti mitä maa päällään kantaa kun en vain osaa tätä hommaa.

Minulla on reilun vuoden ikäinen lapsi ja muutama päivä tässä on taisteltu syömisen kanssa, nukkumaan menon kanssa jne. Onko tämä joku vaihe? Tiedän, tässä vaiheessa lapsi syö toisinaan kunnolla ja toisinaan ei, mutta tänään hän kirjaimellisesti nakkeli ruuat lattialle. Sitten tämä päiväunille meno, selkä kaarella huudetaan ja rimpuillaan vaikka kuinka väsyttäis? Aikaisemmin siis lapsi on todella kiltisti mennyt nukkumaan, syönyt hyvin ja sitä rataa. Olenko nyt jotenkin niin urpo etten osaa tätä äitinä olemista?

Huomaan myös itsestäni, että olen masentunut. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, mutta tänäänkin taas toivon salaa, että kuolisin pois koska lapselleni kuka muu tahansa olisi varmasti parempi äiti, enhän minä saa toista edes kunnolla syömään. *huokaus

Kenellekkään en voi tästä puhua (kuinka huonoksi tunnen itseni) koska kukaan ei kuuntele. Yritän siis hoitaa lapseni mahdollisimman hyvin, mutta äh, en vain osaa. Tai ainakin tuntuu siltä. Niin ja kun tuntuu, että kaikilla tutuilla lapset oppivat kävelemään ja puhumaan ja suurin piirtein elämään itsenäisesti jo ennen ensimmäistä ikävuotta, niin kai olen jotenkin onnistunut sössimään lapseni asiat kun hän ei vielä kävele, on sanonut vain muutaman sanan, vasta oppi nousemaan seisalleen... Voi apua! Ja masentaa vaan niin vitusti kun olen niin surkea.

 

[sdf]

Se on vaan vaihe. Toinen samanlainen vaihe tulee sitten joskus 3 vuotiaana tai aiemmin. Ei kelpaa se ruoka mitä on, ei kelpaa se paita mitä äiti tarjoo, ei haluta mennä ulos, ei kelpaa tietyt kengät, ei käy hampaiden pesu, ei kelpaa tarjoamasi kirja. mikään ei vaan käy, niin se menee. Ei ole sun vika, eikä lapsenkaan. Lapset nyt vaan on tollasia.

 

[Pikkurouva74]

Voi, voimia! Sellaista se välillä on. Jos lohduttaa, meidän molemmat lapset ovat oppineet kävelemään yli yksivuotiaina (1vee 2kkja 1vee 5kk). Tuo nuorempi tosin sitten vaatimalla vaati päästä luistelemaan alle kaksivuotiaana ja sinnikkyydellään jopa punnersi itsensä jäällä pystyyn luistimet jalassa ilman tukea. Yksivuotiaana ovat vain sanoneet pari ymmärrettävää sanaa, mutta kirineet sitten muita kiinni kahteen vuoteen mennessä. Esikoinen menee neljännelle, ja on aina saanut äidinkielessä vain parhaita "arvosanoja" todistukseen. Jokainen menee omaa tahtiaan. Ja kaikki lapset kuikuttelevat joskus.

 

[sdf]

Ja hei, meidän reilu 2v ei vielä puhu kuin muutaman sanan. Kyllä se ehtii oppia. Kävelemäänkin oppi vasta 1v6kk iässä, nyt osaa jo juosta. Ja jos lapsi ei aina syö, sittenhän ei syö. Ei se nälkään kuole. Älä stressaa. Älä yritä hoitaa mahdollisimman hyvin, siitä tulee vaan stressi. Kyllä sä kuitenkin osaat hoitaa hyvin.

 

[Bad mama]

No minäkin ajattelin, että tää on vaan joku vaihe, mutta tuntuu se silti niin helvetin pahalta. Minä siinä itkeä tihrustin ruokapöydässä kun lapsi nakkeli ruuat lattialle enkä vaan voi sille mitään. Toivon, että olisin vähän vahvempi ihminen joka kestää silmille hyppelyn vaan ei... Heti ihan solkenaan kyyneleet valuu. :/

 

[Bad mama]

Ja hei, meidän reilu 2v ei vielä puhu kuin muutaman sanan. Kyllä se ehtii oppia. Kävelemäänkin oppi vasta 1v6kk iässä, nyt osaa jo juosta. Ja jos lapsi ei aina syö, sittenhän ei syö. Ei se nälkään kuole. Älä stressaa. Älä yritä hoitaa mahdollisimman hyvin, siitä tulee vaan stressi. Kyllä sä kuitenkin osaat hoitaa hyvin.

Kiitos! Tämmöisiä rohkaisevia sanoja vaan tarvii joskus kuulla.

Ja koitan olla stressaamatta, mutta...

 

[sdf]

No nyt yritätä vähän kovettaa itteäs, koska tota silmille hyppelyä tulee jatkumaan kauan ja lisääntyy vaan... Muista että sä olet pomo, ei se lapsi sua tahallaan kiusaa.

 

["vieras"]

Oma tahto tulee esille jo yksi vuotiaana, se vaatii hermoja äidiltä. Muistan hyvin tuon ajan kun mikään ei käynyt, kiukkua riitti kyllä.

 

[---]

Voi, voimia! Sellaista se välillä on. Jos lohduttaa, meidän molemmat lapset ovat oppineet kävelemään yli yksivuotiaina (1vee 2kkja 1vee 5kk). Tuo nuorempi tosin sitten vaatimalla vaati päästä luistelemaan alle kaksivuotiaana ja sinnikkyydellään jopa punnersi itsensä jäällä pystyyn luistimet jalassa ilman tukea. Yksivuotiaana ovat vain sanoneet pari ymmärrettävää sanaa, mutta kiireet sitten muita kiinni kahteen vuoteen mennessä. Esikoinen menee neljännelle, ja on aina saanut äidinkielessä vain parhaita "arvosanoja" todistukseen. Jokainen menee omaa tahtiaan. Ja kaikki lapset kuikuttelevat joskus.

Yhdyn tähän,jopa käveleen oppiminen on mennyt meillä samaa aikataulua. Sellasta se äitinä olo on,lapset kiukuttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kaikesta huolimatta sinä oot omalle lapselles paras äiti. Siksi se kiukuttelee sulle,koska olet se tuttu ja turvallinen äiti,jolle voi kiukutellakin. Älä vertaile muiden lapsiin. Voimia vaan

 

[Bad mama]

No nyt yritätä vähän kovettaa itteäs, koska tota silmille hyppelyä tulee jatkumaan kauan ja lisääntyy vaan... Muista että sä olet pomo, ei se lapsi sua tahallaan kiusaa.

Oletko varma? Mua on pompoteltu läpi elämän ja en yhtään ihmettelis, että lapsi jo tässä vaiheessa osaa kyykyttää. No ei se varmaan ymmärrä, mutta voi hyvänen aika mitä tää on sitten uhmaiässä? Kovasti haluaisin toisenkin lapsen, mutta en ole varma uskallanko tehdä jos minusta ei ole äidiksi tälle ensimmäisellekkään. :/

 

[---]

Oletko varma? Mua on pompoteltu läpi elämän ja en yhtään ihmettelis, että lapsi jo tässä vaiheessa osaa kyykyttää. No ei se varmaan ymmärrä, mutta voi hyvänen aika mitä tää on sitten uhmaiässä? Kovasti haluaisin toisenkin lapsen, mutta en ole varma uskallanko tehdä jos minusta ei ole äidiksi tälle ensimmäisellekkään. :/

No minä ainakin oon varma! suurin osa lapsista on tuollasia,et vaan ehkä ole tiennyt sitä etukäteen! Kuten sanoin jo aikaisemmin,tutulle ja turvalliselle äidille lapsi tottakai kiukuttelee elämässään eniten,se kuuluu asiaan.

 

[sdf]

Oletko varma? Mua on pompoteltu läpi elämän ja en yhtään ihmettelis, että lapsi jo tässä vaiheessa osaa kyykyttää. No ei se varmaan ymmärrä, mutta voi hyvänen aika mitä tää on sitten uhmaiässä? Kovasti haluaisin toisenkin lapsen, mutta en ole varma uskallanko tehdä jos minusta ei ole äidiksi tälle ensimmäisellekkään. :/

No mutta tokan kaa menee jo helpommin, kun tiiät lasten metkut. Ja ne kiusaa sitten toisiaan, ettei aina sua ehdi Kahden kaa on helpompaa kun yhden, kun ne leikki yhdessä ja viihdyttää toisiaan. Ja tosiaan kiisteleekin keskenään, ei aina äidin tartte olla se toinen puoli.

 

["vieras"]

Kannattaa vähän kovettaa itseään ettei nyt sentää itkeä tihrustele pienen lapsen edessä. Eikä todellakaan kannata tehdä enempää lapsia jos ei nytkään pärjää edes noin pienelle.

 

["vieras"]

Tuossa vaiheessa lapselle kehittyy oma tahto. Jos itkeä tihrustelet lapsen edessä, niin lapsi oppii, että ilmaisemalla oman tahtonsa, joku pahastuu. Toki sanot lapselle, jos on asiatonta käytöstä, mutta et todellakaan ala itkeskelemään.

 

[voih]

Ole onnellinen että lapsi luottaa sinuun niin paljon että uskaltaa rähjätä Ihan normaalia käytöstä.

 

[mitä sanoisin]

voisi tuossa olla keskusteluavusta hyötyä, jos haluat kuolla siksi että lapsi nakkaa ruoan lattialle. Olet liian herkillä silloin eikä ole mitään järkeä yrittää pärjätä yksin tuossa tilassa. Lapsi vain muuttuu levottomammaksi kuin olisi muuten, koska pomo ei suoriudu. Ahdistus tarttuu.

Juttele neuvolan kanssa, tai soita terveyskeskukseen? Toki tuo on vaikea vaihe kun ihana vauva alkaa osoittaa inhimillistä tahtoa, ennenkuin asiaan tottuu. Mutta silti, sä tarttet tukea ja jos sitä ei omaisilta riitä, niin sitten pitää saada ammattilaisapua.

Kaksi lasta on monelle stressaavampi kuin yksi. Jos äidillä pysyy homma hanskassa, hän pystyy ohjaamaan ne kaksi hyvään yhteistoimintaan ja saa itse lisää tilaa. Jos on vaikeuksia sen yhdenkin kanssa, niin kahden kanssa edessä olisi ihan uudenlaiset ongelmat. Taitaisin jättää yhteen. Kysymys ei ole siitä mistä sinä nipin napin selviät, vaan siitä miten tilanne saadaan optimoitua sinun jaksamisesi kannalta. Onnellinen äiti ei välttämättä tarkoita onnellisia lapsia, jos äiti on itsekeskeinen. Mutta onneton äiti tarkoittaa aina onnettomia lapsia.