Itselläni taas taustalla lapsuus joka oli täynnä vanhempien kova äänistä riitelyä. Istuin usein pöydän alla kädet korvilla tuntikausia ja odotin huudon loppumista. Olisin todella toivonut, että lastensuojelu olisi tilanteeseen puuttunut vaikka, fyysistä väkivaltaa kotonani ei koskaan ollut.
Tilanne on nyt se, että ahdistun pienestäkin riitelystä. En voi sietää jos avokkini korottaa ääntään. Meillä ei kiroilla lasten kuullen jos nyt ei satu potkaisemaan varvasta kulmaan tms. Tunteita saa toki näyttää, mutta osaamme "riidellä" kiroilematta ja karjumatta.
Exästäni erosin aikoinaan, koska tulistui todella herkästi ja heti alkoi huuto ja solvaaminen. Lapsikin kärsi tilanteesta selvästi.
Nyt nykyisessä perheessään exä on jatkanut vanhoja tapojaan. Tiedän monenkin "tietolähteen" kautta, etä hänen nykyinen lapsensa saa kuunnella huutoa ja raivoamista usein. Lapsi on erittäin itku herkkä. Heti jos tiputtaa jotain tai esim.kaataa maitolasin alkaa itkeä, koska pelkää valmiiksi kamalaa huutamista. vanhempiensa riitelystä menee kuulemma lähes paniikkitilaan. Koulusta on saanut paljon palautetta siitä, että karjuu ja haukkuu kavereitaan heti jos kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi.
Luulen, että meitä on moneen junaan. Toiset kestävät huutoa yms. paljon paremmin kuin toiset. Luulen, että tästä ominaisuudesta ei oikein voi karaista pois.
Itse muuten työskentelen ammatissa, jossa ajoittain kohtaan agressiivisia ihmisiä. En säikähdä tai hermostu tilanteissa. Omaan hyvät neuvottelu taidot ja pää pysyy kylmänä aika piinaavissakin tilanteissa. Tämä johtuu siitä, että tiedän asiakkaillani olevan isoja ongelmia. Perheessäni en kuitenkaan voi hyväksyä agressiivista huutamista ja nimittelyä. Se ei vaan kuulu kotiin mielestäni.
Mutta jos ollaan oltu vaikka jossain kyläpaikassa jossa riidellään/korotetaan ääntä niin mun lapsi on usein säikähtänyt ja alkanut itkemään. En sitten tiedä onko sekään hyvä asia kun ei totu riitelyyn.. :S
