O
onnetonta
Vieras
Kuusvuotias tyttöni osaa olla tosi rasittava ja hankala varsinkin iltaisin. Höpöttää taukoamatta ja tekee ison numeron joka asiasta, siskonsa ei saa olla koskaan omassa rauhassa ja esim. lukea tämän takia. Kuuluu varmasti ikään, mutta äitinä voin kertoa että tätä on jatkunut siitä asti kun tyttö on syntynyt, on siis ollut aina äänessä tavalla tai toisella. Eskarissa osaa olla tosi kiltisti ja tekee mitä sanotaan, mutta ei kotona. Isänsä kanssa ollaan erottu, tukea siltä suunnalta en saa, enkä mistään muualtakaan. Sukulaiset pitää tyttöä oikeana kullanmuruna. Mutta mä tiedän, kuinka osaa ärsyttää eikä kuuntele mitään, peittää korvatkin. Olen antanut tilaisuuksia olla kiltisti, kolmannesta tai neljännestä huomautuksesta joutuu jäähylle tai poistetuksi huoneesta muuten. Tämä siis on jatkunut jo pitkään. Ulkoilu ei auta, lenkillä käyty lähes joka iltapäivä/ilta. Ruokaakin on saanut. Mitä siis tehdä, kun tuntuu että pää hajoaa joka ilta?? Jos kerron vaikka neuvolassa miten ne etenee?