E
evergrever
Vieras
Omalla lapsella on jo todella kiusaantunut olo, kun kaveri ottaa monta kertaa päivässä minut puheenaiheeksi haukkuakseen.
Kyseinen kaveri on ollut meillä paljon, ja siitä on tullut nyt ongelmia. Ei pelkästään siksi, ettei noudata sääntöjä, vaan siksi myös että viettää arjet täällä meillä, syö meillä, tekee läksyt meillä ja niin edelleen. Olen antanut olla meillä, koska kotona ei ole kaikki asiat hyvin, niitä sen enempää tässä ruotimatta.
Minusta, erityisesti jos kerran on meillä kuin kotonaan, silloin saa luvan noudattaa meidän sääntöjä. Se tarkoittaa sitä, että minulla on oikeus kieltää asioita, minulla on oikeus komentaa, minulla on oikeus määrätä mitä meillä tehdään. Ihan normaalia tämä tällainen on, samat säännöt kaikilla muillakin.
Tähän liittyen sitten koko ajan lastani yllyttää puhumaan siitä, kuinka kamala ja epäreilu minä olen. Tiedän, että omanikin välillä minulle suuttuu, mutta nyt tilanne on sellainen että hänestä itsestään tuntuu pahalta kun kaveri kääntää koko ajan puheen minuun ja minun haukkumiseeni.
Muutenkin minusta kummallinen lapsi, roikkuu meillä koko ajan ja hakee jatkuvasti huomiota. Yrittää mm. nolata meidän lasta kantelemalla hänestä meille ja hakee meiltä huomiota ja hyväksyntää, eli yrittää minun lapseni kustannuksella ylentää itseään.
Tavallaan minulla tulee mieleen, että käyttäytyy minua kohtaan niin kuin joku kapinoiva lapsi käyttäytyisi omia vanhempiaan kohtaan. Lapsi on 9-vuotias, ei sen isompi. Mulla on nyt tässä vähän kaksijakoinen olo. Tekee mieli antaa lapselle porttikielto meille, johtuen tästä käytöksestä. Puhuminen ei saa vastakaikua, eli siitä seuraa myös se, että kasvotusten minulle on mielinkielin ja selän takana haukkuu. Osaa manipuloida, tai siis osaa yrittää sitä. Näen sellaisen touhun lävitse kyllä.
Tekee tosiaan mieli antaa porttari, mutta sitten mietin että missä se lapsi sitten päivänsä viettää jos ei meillä. No ehkä jonkun toisen kaverin luona, mutta ehkä ei. Lapselleni olen sanonut, että ansaitsee parempaa seuraa ja parempaa kohtelua, silti jostain syystä tämä kaverinsa meille aina tulee.