Lapsen näöstä asiaa, olisko kellään kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja täti sininen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

täti sininen

Vieras
Ei osaa nimittäin värejä. Esimerkkejä: hänellä on kaksi sinistä pikkuautoa, jotka ovat erityisen rakkaita ja tunnistaa ne kyllä. Välillä sanoo niitä kuitenkin vihreiksi, välillä sinisiksi, välillä "en tiiä". Kun piirrellään, yritän opettaa hälle värejä sanomalla että annapas äidille punainen väri. No, poika arvailee lähes kaikkia värejä ennen kuin osuu punaiseen :( . Kirjoja lukiessa kyselen että minkäs värinen tämä on, ruohon osaa nimetä ja välillä muutakin, mutta..

En ole tätä väriasiaa mitenkään hössöttänyt ja tivannut koko ajan värejä, eli siitä ei ole kyse että poika olisi jotenkin kyllästynyt koko asiaan. Meillä on ihan pian neuvola ja otan asian toki puheeksi siellä, mutta haluaisin tietää onko kellään vastaavia kokemuksia?

Näössä ei muuten ole vikaa, näkee taivaaltakin kaikki linnut ja lentokoneet ja kerran kaatui nonparellikippo lattialle niin poika kyllä auttoi keräämään ja löysikin kaikki.. Eikä kummankaan suvussa ole värisokeutta.. Voisko olla, ettei tuo väriasia ole vaan vielä ihan ns. hanskassa? Osaako kaikki 3-vuotiaat jo värit?
 
poika sekoitti sinisen ja vihreän vielä jotain 7-8 vuotiaanakin,vaikka muut värit oli jo pitkään tuntenut. En muista minkä ikäsenä alkoi värejä oppia,olisko ollut 3v.,punaisen oppi ekana.
 
Mä pelkäsin että meidän tyty olis värisokea kun ei saman ikäisenä osannut kunnolla värejä. Oikeastaan likkaa ei edes kiinnostanut paljon värien oppimiset! Meni monesti vihreä ja punainen sekaisin ja muutkin värit. Googlasin sitten värisokeudesta ja huokasin helpotuksesta, meillä pitäis olla poika jotta värisokeus olisi enemmänkin mahdollinen ja jommankumman meistä vanhemmista pitäisi olla värisokea, en muista että kumman... Sit kun lopetin stressaamasta, niin lapsikin oppi värit ihan helposti ja ihan itse :D
 
Kiitos paljo kaikille vastauksista :) !! Eipä tässä sitten hätiä. Ja nyt muuten kun mietin, niin kyllä poika aina piirtäessään tekee auringosta keltaisen ja ruohosta vihreän, punaisia kukkia, niin että ei kyse varmaankaan ole värisokeudesta vaan värien nimeämisen vaikeudesta, ku kerran nuo värit erottaa toisistaan ja osaa laittaa "paikoilleen" :)
 

Yhteistyössä