Lapset isällä

["vieras"]

Tuntuu joka kerta niin pohjattoman yksinäiseltä ja hylätyltä kun lapset menee isälleen... Mulla ei ole edes ystäviä. Erosta on jo monta vuotta mutta silti tuntuu aina samalta. On ollut vaikea sopeutua eroon. Psykologilla olen käynyt mutta ei se auta näihin
tunteisiin Toki saan olla paljon enemmän lasten kanssa kuin heidän isänsä ja kai se oma aikakin olis hyväksi. Mutten osaa iloita siitä että jään yksin. Miten te muut eronneet koette saman tilanteen?

 

["vieras"]

Ei kukaan vastaa?

 

[dddd]

Noh, sanon suoraan.

Kuulostaa siltä, että lapset ovat sinulle kaikki kaikessa, mikä tietysti tiettyyn pisteeseen asti onkin ihana asia ja vallan suotavaa. Kuitenkin, jos tunnet itsesi hylätyksi ja jopa tyhjäksi, se kertoo mielestäni siitä, että terve raja on ylitetty.

Sinun tulisi oppia etsimään muutakin elämää kuin lapset. Tarkoitan ystäviä, tuttavia, harrastuksia - ihan mitä vain, mistä nautit! Yritä etsiä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Kysynkin, onko niitä?
Se voi olla mitä vain, lukemista, leffoja, viinilasillinen, raitis ulkoilma, hiljaisuus, nukkuminen, liikunta, kahvittelu, kirjoittaminen, piirtäminen, askartelu, neulominen, siivoaminen...

Saatko mielihyvää?

Älä kuitenkaan etsi tyhjyydelle täytettä eli päihteitä, riippuvuuksia jne.
Sinun tulisi oppia kestämään tyhjyyden tunnetta ja keskustelu psykologin kanssa on oikein oiva keino.
Psykologi voi auttaa sinua ymmärtämään mistä voimakas hylätyksi tulemisen pelko (?) ja tunne alunperin johtavat juurensa. Lapsuudesta? Edellisistä suhteista?

Uskon, että sinulla on kaikki valmiudet ja mahdollisuudet selättää tuo tyhjyydentunne sekä hylätyksi tulemisen kokemukset. Voimia.

 

["vieras"]

Kiitos vastauksesta. Kyllä mä teen asioita mistä pidän, juuri neulomista ja tv:n katselua. Mutta hylätyksi tulemisen tunne ei vain katoa, se johtuu vaikeasta erosta ja muista elämän vastoinkäymisistä mitä on ollut paljon. Psykologilla käyn ja olen lääkityksellä ahdistuksen takia, psykiatri soittaa aika ajoin lääkitysasioista.

 

["Vieras"]

Alkuun ajattelin, että miten minä kestän, kun lapset menevät isälleen, alkuun tosin meni vain toinen, kun toinen oli ihan pieni vauva, joten mulle jäi toinen lapsista. Tänä kesänä kuopuskin lähti ekaa kertaa isälleen ja alkuun ajattelin, että miten mä selviän, mutta tosiasiassa mä olen selvinnyt loistavasti, on ihanaa joskus vaan olla ihan itsekseen.

Lapset on nyt 5 ja 3v ja käyvät isällään 3-4 kuukauden välein ja ovat siellä kerrallaan pari viikkoa ja minä nautin omasta ajasta. Veljekset kun tuppaavat tappelemaan nykyisin aika paljon, niin on ihanaa, kun joskus talossa on hiljaista, toisaalta onhan se kiva kun ne tulevat takaisin.

 

[outomus]

no joo. ma oon varmaan jotenkin outo kun musta on ihanaa kun lapset joskus menee isalleen. kayvat siella noin kerran kahdessa kuukaudessa viikonlopun ajan. mun ei tuu edes ikava niita. kylla niitten kans sit taas saa tapella ja kuunnella keskinaista riitelya ihan tarpeeks etta mulla on kyl ihan oikeus nauttia ittestani

 

[itsekäskö]

Minä taas nautin täysin siemauksin, kun lapset taas 3 viikon jälkeen menivät isälleen viikonlopuksi ja saan olla yksin! Ei mitään väliä mitä teen tai miten olen, kunhan vain hetken saan huilata ilman vastuuta Hiljaisuus on ihanaa!