Noh, sanon suoraan.
Kuulostaa siltä, että lapset ovat sinulle kaikki kaikessa, mikä tietysti tiettyyn pisteeseen asti onkin ihana asia ja vallan suotavaa. Kuitenkin, jos tunnet itsesi hylätyksi ja jopa tyhjäksi, se kertoo mielestäni siitä, että terve raja on ylitetty.
Sinun tulisi oppia etsimään muutakin elämää kuin lapset. Tarkoitan ystäviä, tuttavia, harrastuksia - ihan mitä vain, mistä nautit! Yritä etsiä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Kysynkin, onko niitä?
Se voi olla mitä vain, lukemista, leffoja, viinilasillinen, raitis ulkoilma, hiljaisuus, nukkuminen, liikunta, kahvittelu, kirjoittaminen, piirtäminen, askartelu, neulominen, siivoaminen...
Saatko mielihyvää?
Älä kuitenkaan etsi tyhjyydelle täytettä eli päihteitä, riippuvuuksia jne.
Sinun tulisi oppia kestämään tyhjyyden tunnetta ja keskustelu psykologin kanssa on oikein oiva keino.
Psykologi voi auttaa sinua ymmärtämään mistä voimakas hylätyksi tulemisen pelko (?) ja tunne alunperin johtavat juurensa. Lapsuudesta? Edellisistä suhteista?
Uskon, että sinulla on kaikki valmiudet ja mahdollisuudet selättää tuo tyhjyydentunne sekä hylätyksi tulemisen kokemukset. Voimia.