Lapsettomuushoidoissa olevat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimerkki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei, mulla menikin keskiraskaudessa kesken tuo niin teen paluuta tänne puolelle varmaan heti elokuussa.
Tämmöiset uutiset tuntuu aivan käsittämättömiltä 💔 Niin väärin, ei tällaista saisi tapahtua 😭 Halaus ja voimia tilanteen käsittelyyn ❤️

Pelottavaa miten paljon keskenmenoja ja epäonnea tähän meidän pieneen porukkaan on mahtunut. Esikoisen yritysaikana sitä vaan sokeasti luotti, että testin näyttäessä plussaa sen vauvan kyllä syliin saa. Silloin teinkin yhden ainoan testin. Nyt ei plussasta uskalla enää innostua. En tiedä millä viikoilla sitä oikeasti uskaltais hengittää ja luottaa kaiken menevän hyvin.
 
Ihana uutinen ❤️
Eli viikonloppunako lisätietoja luvassa?
Torstaina menee pakkaseen, jos on jatkanut kehitystä sinne saakka. Klinikka on kiinni viikonloput joten koska punktio oli maanantaina, niin täytyy pakastaa ennen viikonloppua. Lääkäri oli miettinyt kyllä muutenkin että jos tulee 1-2 niin ei oteta riskiä ja yritetä saada blastoksi, joska jotkut alkiot jatkavat kehitystä kohdussa, vaikka olisivat ehkä pysähtyneet maljalle 4-5 päivän iässä. Siirretään siis aikanaan kolmipäiväisenä, jos pakkaseen pääsee.
 
follit oli taas loppuvaiheessa lisääntyneet, niitä oli 18 ja muniksia 17 :love: mutta lääkäri erikseen sanoi että pieniä folleja oli paljon ja niitäkin siis tyhjennettiin, joten aika iso osuus raakoja ehkä odotettavissa. mutta ehkä nyt ihan sydän syrjällään ja pala kurkussa ei tarvitse huomisia hedelmöittymisuutisia odotella. punktio meni ihan samalla tavalla kuin aiemminkin, oikealta vuotoa ja tamponi sinne, vasemmalta piti painaa että munasarja saatiin ulottuville. kerroin jo etukäteen hoitajalle että näin tulee varmaan käymään ja näin kävi 🤣
 
Vau, mahtava saldo 😍 Toivottavasti on monta kypsää ja hedelmöittyvät 🙏🏼 Mulla on myös vasemmalla sama että pitää painaa, jotta munasarjan saa ulottuville.
 
  • Tykkää
Reactions: näännä
Juteltiin nyt siitä nata-suunnitelmastakin eli se tulis tosiaan heinäkuun puolenvälin tienoilla alkavaan kiertoon, jossa on ihan samanlainen Menopur-OI kuin kevään passeissaki, ja limakalvo/folli-uä kp 10. Mulla on heinäkuussa reissu jolta palaan vasta 17.7., joten siltä varalta että en ehtisikään sen vuoksi aloittaa Menopuria ajoissa, sain nyt ylihuomenna aloitettaviksi Primolutit joita syön 20.7. asti, samalla säästyn ensi viikon lomalla menkoilta. Nata-tuloksessa menee kuulemma 3-4 viikkoa mutta lääkärin mielestä ehditään todennäköisesti silti syyskuussa tekemään pas. Hän sanoi että se tehdäänjoka tapauksessa Menopur-OI-kiertoon, mutta natan perusteella hoitokaaviota muokataan. En tiedä sitten mitä eri tapoja tähän on mutta ilmeisesti muokkaukset eivät yleensä kohdistu alkukiertoon.
Nyt tosiaan pakastetaan kaikki alkiot, joten jos huomenna on hedelmöittyneitä niin piinailu jatkuu vähintään ensi viikon maanantaille, ja saattaahan viljely jatkua sitten vielä tiistaillekin. Oon kyllä nyt todella onnessani, että biologit huolehtii soluista tästä eteenpäin ja mä voin löysäillä elintapojen kanssa. Onhan tässä tullutkin tiukisteltua koko kevät.
 
8 hedelmöittyi. Varmaan todennäköisin blastomäärä mitä jää pakkaseen olisi taas 4, mutta katsotaan ensi viikolla tuleeko yllätyksiä. Mutta edelleen näyttää, ettei viikonloppua tarvitse missään paniikkitiloissa viettää.

Entä @Annika88 , saitko jo tiedon alkion pakastuksesta? 👀🤞

Entä @Annika88 , saitko jo tiedon alkion pakastuksesta?
8 hedelmöittyi. Varmaan todennäköisin blastomäärä mitä jää pakkaseen olisi taas 4, mutta katsotaan ensi viikolla tuleeko yllätyksiä. Mutta edelleen näyttää, ettei viikonloppua tarvitse missään paniikkitiloissa viettää.

Entä @Annika88 , saitko jo tiedon alkion pakastuksesta? 👀🤞

Oi hienoa että noin monta, toivotaan että vähintään puolet saat pakkaseen 🙏🏼

En ole kyennyt käymään oma Mehiläisessä tänään 😣 Oksettaa ja sydän hakkaa mutta odotan mieluummin lääkärin soittoa, en vain kykene katsomaan.
 
Yhteistyössä