Lapsi ei halua tavata isäänsä. Pitääkö pakottaa?

[mitähän tämä ap tekisi]

Mun lapseni on ollut syntymästään asti mun kanssa. Lapsen isällä ollut ongelmia alkoholin ja aineiden kanssa. Nyt on ollut vieroituksessa ja ilmeisesti alkaa elämänhallintaa tukitoimien ansiosta löytymään.

Tähän asti isä on nähnyt lasta n. kerran vuodessa, isoimmillaan taukoa on ollut melkein 2 vuotta. Tänä vuonna on nähnyt kahdesti ja kolmannesta kerrasta oli puhetta. Nyt 6-vuotias sanoi, että ei halua tavata isää.

En oikein tiedä, mikä olisi viisasta. ISä on lapselle täysin vieras ihminen. Toki on pienestä asti tiennyt, että isän nimi on "Pekka" ja moneen kertaan on käyty keskusteluja, miksi isä ei asu meidän kanssa jne, toki sillä tasolla kun lapsen kanssa tästä voi puhua.

Isällä on nyt tarve tutustua lapseensa. Eihän hänkään lastaan tunne. Mun mielipide on se, että on hyvä asia, jos lapsi tietää kuka isänsä on. Toisaalta, meidän elämä on kyllä yksinkertaisempaa mun näkökulmasta, mitä vähemmän tuota miestä tarvitsee katsella. Nämä tapaamiset on aina jossain kavilassa, ehkä tunnin max 2 kerrallaan. Olen itse aina paikalla.

Tämän vuoden ensimmäisen tapaamisen aikaan isällä oli joku paniikkikohtaus päällä, eikä esim mennyt leikkimään lapsen kanssa kun tämä pyysi. Sen jälkeen lapsi oli surullinen ja sanoi, että ennemmin olisi ollut kotona.

Mielipiteitä? Pitääkö mun pakottaa tuo lapsi sinne tapaamiseen? Mitään tapaamissopimusta ei ole, ei ole koskaan ollutkaan.

 

["Maatushka"]

Olisin ehdottanut että olisit ollut itse tapaamisilla mukana, mutta näin olettekin jo tehneet, joten en osaa paremmin auttaa. :/

 

[Erva]

En lähtisi lasta pakottamaan. Toisaalta kuuntelisin isän halua tutustua lapseen. MIllaisissa väleissä olette lapsen isän kanssa? Pyydä isä kylään kahville, tämä antaa mahdollisuuden isän ja lapsen kohdata.

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Yrittäisin ainakin vielä kannustaa tapaamisiin. Voisiko tapaamispaikka olla vaikka teillä? Lapsi olisi tutussa ympäristössään, ei olisi niin outo tilanne?

Tai sitten jotain lapselle mieluista, niin että se tapaaminen menisi joutuisasti? Alussa siis enemmän sitä tekemistä, pikkuhiljaa kun tutustuu niin ei olisi niin vaikeaa enää.

 

["kiisseli"]

Minäkin ehdottaisin että tapaamiset olis jossain pojalle miuluisessa paikassa missä riittää tekemistä. Antaisin kyllä isälle mahdollisuuden koittaa luoda suhteen poikaansa mutta jos ei poika parin kuukauden säännöllisistä tapaamisista huolimatta haluaisi tapaamisia niin ehkä sitten antaisin olla.

 

["aapee"]

Itse olen miettinyt, että lapsen oikeus menee tässä isän oikeuden edelle...

Me ollaan oltu lapsen isän kanssa yhteyksissä vaihtelevasti. Olen sanonut, etten suostu keskustelemaan hänen kanssaan muusta kun lapseen liittyvistä asioista. Sain aika pahasti siipeeni tuossa suhteessa. Hän myös uhkaili tappavansa minut ja lapsen silloin pari ekaa vuotta lapsen elämästä. En tavallaan usko, että hän oikeasti olisi niin tehnyt (kunhan aineissa mölisi), mutta pidän tuota sen verran vakavana asiana, että haluan pitää tapaamiset julksilla paikoilla ja olen itse paikalla. Luottamusta isä ei koskaan tule saamaan. Tosin tiedostaa itsekin sen, että on niin pipi päästään, ettei pysty ikinä olemaan isä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sitä mietin, että mitä isään tutustuminen antaa lapselle? Tämän vuoden eka tapaaminen oli lapselle shokki (taisin siitä täälläkin silloin kirjoittaa), sillä edellisestä tapaamisesta oli lähes pari vuotta. Neuvolapsykolgillekin kävin tapauksesta juttelemassa. Hänen mielestään oli hyvä, että lapsi tapasi isänsä vaikka se menikin kurjasti. Ei ainakaan muodosta päähänsä kuvaa mistään satuolennosta.

Viime tapaaminen meni paremmin. Ei lapsi silti riemusta kiljunut, mutta oli "ihan ok" käydä isää tapaamassa kahvilassa. Lapsi siinä piirteli paperiin ja pyysi välillä isäänsä piirtämään. Lapsi tuntui ottavan itse aika paljon vastuuta siitä sosialisoimisesta, eli yritti saada kontaktia luotua varmaan jostain velvollisuuden tunnosta, isä on enemmän passiivinen. Tai mistä minä tiedän.

Onhan tämä lapselle kamala shokki, koko isäkuvio. Minusta tuntuu välillä vaikealta tajuta, että tuota kipua en pysty ikinä lapselta ottamaan pois. En tiedä, kiittäisikö lapsi minua aikuisena, että "pakotin" hänet luomaan suhdetta isäänsä? Vai vihaisiko hän minua sen vuoksi? Kiittäisikö, jos en pakota häntä ottamaan elämäänsä passiivista ongelmaressukkaa, joka sattuu olemaan hänen isänsä?

Lapsi tietää isänsä ongelmista suunnilleen sen, että isällä on ollut ongelmia viinan kanssa, eikä se pysty olemaan lapsen elämässä läsnä, koska se ei osaa edes pitää huolta itsestään. Lapsi on kuullut myös (vaikka ei olisi pitänyt), että isä on ollut joskus meille uhkaava. Nyt isä on ollut aikuisten hoitopaikassa, jossa sitä autetaan pärjäämään taas itse.

Muutama tuttu on sanonut, että etenkin alkuaikojen tapaamisissa näkyi selvästi se, että isä oli tullut tapaamaan minua eikä lasta. Vielä viime syksynä piti puhelimessa sanoa, että mua ei kiinnosta kuunnella sen yksityishuolia.

 

["aapee"]

Noiden tappouhkausten pohjalta ja muutenkin omaa itseäni suojellakseni en halua isää meidän kotiin. On siis tavattu säästä riippuen jossain puistossa tai kahvilassa.

Oikeastaan ennen näitä kevään tapaamisia isä on aina olettanut, että minä järjestän kaiken ja että minua voi pompottaa miten vaan. Monet kerrat peruutti viime hetkellä, ettei tulekaan tapaamaan tai sitten soittaa, että "tule puolen tunnin päästä" ym. Tiedän, että näitä tapaamisia on organisoitu sieltä hoitomestasta käsin myös, mutta uskon isän oikeasti haluavan tapaamisia. Nyt hän on valmis itsekin joustamaan. Emme asu samalla paikkakunnalla, joten tapaaminen vaatii aina organisointia.

 

[vierailija]

Toisille on toisten ymmärtäminen toisten tukeminen niinvieraita...

Tuossa alussa lainitsit ettÄ tyttö oli muka ilmoittanut että i halua enÄä tavata. Katsopa peiliin! Kuinka uskottavaa muka on edes vihjailla että kerran vuodessa tapahtunut tapaanutut tapaaminen voisi johtaa tuollaiseen kommenttiin, nimenlmaanua isästä lähhevästä syystä.

Ihab ookoo jps haluu lapsen keinolla millä hyvänsä, muta tiedätlö? Noin toimien tuo koko juttu on täynnä itsekkyttä eikä se lupaa hyvää tuon lapsen hemkiselle kasvulle jos jyräät lapsen oikeutta noin geppoisesti. Sinä elät sen lapsen kautta. Pahaa tekee...