Kyllähän lapsi purkaa ahdistustaan tavalla tai toisella. Aikuinen osaa asettaa riidoille jonkilaisia mittasuhteita esim. "jos tämä suhde ei parane lähikuukausina, niin eroan" tai "En viitsi erota, kun meillä on hyvää seksiä ja miehellä on hyvät tulot, joten yritän vain sinnitellä riitojen kanssa", mutta lapselle aikuisen riitely tarkoittaa sitä, että mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän hänellä on keinoja päästä riitelytilanteesta pois. Lapsi voi myös ajatella, että hän itse on syynä riitoihin, jolloin hän kokee entistä suurempaa ahdistusta. Hänen elämänkokemuksensa on niin suppea, että hän ei pysty ajattelemaan, että riitely ei johdu hänestä eikä siten, että riitely kestää vain jonkun aikaa hänen elämässään. Lapset osaavat aikuisia paremmin elää tässä ja nyt, jolloin jatkuva riitely ahdistaa, koska pieni lapsi ei ajattele, että aikuisena hän voi muuttaa riitojen keskeltä pois jne.
En ota kantaa siihen, onko lapsella autismia tai muuta psyykkistä sairautta, sillä sellaisten diagnoosien tekeminen kuuluu asiantuntijoiden tehtäväksi. Jos ns. autistiset oireet ovat tulleet ilmi vasta riitelyn myötä, todennäköisempää olisi se, että hän yrittää sulkea ulkopuoliset riitelyt pois mielestään ja sen vuoksi eristäytyy omaan maailmaansa. Jos taas jo aiemmin on ollut autistisia piirteitä, ne ovat olleet jo syntymästä asti olemassa.
Kannattaa huomata myös se, että kodin pitäisi olla rentoutumispaikka. Lapselle sellaista rentoutumispaikkaa ei ole, koska hän on varuillaan vanhempien riitelyiden vuoksi. Jos lapsella ei ole luottoaikuista, joka suhtautuu häneen arvostavasti eikä menetä malttiaan huutamalla tai muullakaan tavoin, niin lapsella on suuri riski sairastua psyykkisesti, jos riitely on jatkuvaa ja vuosikausia kestävää.
Yleensä riitelyperheestä kotoisin olevat lapset eivät saa olla sellaisia kuin haluaisivat. Lapset oppivat joko ylikilteiksi, koska he eivät uskalla tuoda omaa mielipidettään julki. Riitelyperheen lapset usein myös oppivat, että erimielisyydet ratkotaan samalla tavalla eli riitelemällä. Riitaperheen lapsi ei tiedä, miten erimielisyydet sovitellaan, joten lapsi saattaa aikuisena myöskin vältellä riitoja, joten hän ei puhu tunteistaan, ei ota kantaa asioihin tai vain pakenee paikalta.
Minusta AP:n kannattaisi puhua pojan opettajan kanssa ja kysyä, millainen oppilas poika on ja onko siellä tarvetta, että poika pääsisi esim. koulukuraattorin tms. juttusille. Myös terveyskeskuksen kautta voi kysyä apua.
Tällaisissa riitaisissa suhteissa kannattaisi ajatella myös sitä, että vaikkei omasta itsestä välittäisikään, niin lasta pitää suojella henkisesti ja ruumiillisesti, sillä se on vanhempien tehtävä. Jos et halua erota, sovi miehesi kanssa, että ette riitele lapsen kuullen, vaan siirrätte riitelyänne sellaiseen ajankohtaan, kun lapsi on poissa. Onko mahdollista, että riitelisitte vaikkapa kodin ulkopuolella?
Ylipäätään ihmetyttää, että miten jaksat sellaisessa suhteessa, joka on riitaa täynnä? Haluatko oikeasti sellaista suhdetta vuodesta toiseen? Rakkaudella sitä ei oikein pysty perustelemaan. Jos todella katsot, että sinun on parempi elää miehen kanssa kuin ilman häntä, niin eikö olisi jo korkea aika ottaa yhteyttä johonkin perheterapeuttiin tai vastaavaan, jonka kanssa voisitte yhdessä opetella rakentavaa tapaa selvittää ongelmanne. Vaikka haluaisit pilata oman elämäsi, älä pilaa poikasi elämää.