Lapsi "pyörittää", onko syytä huoleen, terpiaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Esme
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Esme

Vieras
8 v. poikani menee usein huoneeseeseensa ja ottaa käteensä esineen, jota pyörittää.

Olen kuullut, että tämä voisi liittyä autismiin?

Suhteeni mieheeni on erittäin riitainen ja uskonkin, että kyseessä voi olla stressireaktio. Onko kellään vastaavia kokemuksia tai tietoa?
 
En osaa sanoa onko kyse autismista, mutta epäilemättä lapsi kärsii riidoistanne.
Enkä kyllä ymmärrä sitäkään miksi elää riitaisessa suhteessa?. Eihän siinä ole järjen häivää.
Minusta tuntuu että te kaikki tarvisette apua, mutta ota nyt ainakin lapsesi tila heti selville.
 
Kyllähän lapsi purkaa ahdistustaan tavalla tai toisella. Aikuinen osaa asettaa riidoille jonkilaisia mittasuhteita esim. "jos tämä suhde ei parane lähikuukausina, niin eroan" tai "En viitsi erota, kun meillä on hyvää seksiä ja miehellä on hyvät tulot, joten yritän vain sinnitellä riitojen kanssa", mutta lapselle aikuisen riitely tarkoittaa sitä, että mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän hänellä on keinoja päästä riitelytilanteesta pois. Lapsi voi myös ajatella, että hän itse on syynä riitoihin, jolloin hän kokee entistä suurempaa ahdistusta. Hänen elämänkokemuksensa on niin suppea, että hän ei pysty ajattelemaan, että riitely ei johdu hänestä eikä siten, että riitely kestää vain jonkun aikaa hänen elämässään. Lapset osaavat aikuisia paremmin elää tässä ja nyt, jolloin jatkuva riitely ahdistaa, koska pieni lapsi ei ajattele, että aikuisena hän voi muuttaa riitojen keskeltä pois jne.

En ota kantaa siihen, onko lapsella autismia tai muuta psyykkistä sairautta, sillä sellaisten diagnoosien tekeminen kuuluu asiantuntijoiden tehtäväksi. Jos ns. autistiset oireet ovat tulleet ilmi vasta riitelyn myötä, todennäköisempää olisi se, että hän yrittää sulkea ulkopuoliset riitelyt pois mielestään ja sen vuoksi eristäytyy omaan maailmaansa. Jos taas jo aiemmin on ollut autistisia piirteitä, ne ovat olleet jo syntymästä asti olemassa.

Kannattaa huomata myös se, että kodin pitäisi olla rentoutumispaikka. Lapselle sellaista rentoutumispaikkaa ei ole, koska hän on varuillaan vanhempien riitelyiden vuoksi. Jos lapsella ei ole luottoaikuista, joka suhtautuu häneen arvostavasti eikä menetä malttiaan huutamalla tai muullakaan tavoin, niin lapsella on suuri riski sairastua psyykkisesti, jos riitely on jatkuvaa ja vuosikausia kestävää.

Yleensä riitelyperheestä kotoisin olevat lapset eivät saa olla sellaisia kuin haluaisivat. Lapset oppivat joko ylikilteiksi, koska he eivät uskalla tuoda omaa mielipidettään julki. Riitelyperheen lapset usein myös oppivat, että erimielisyydet ratkotaan samalla tavalla eli riitelemällä. Riitaperheen lapsi ei tiedä, miten erimielisyydet sovitellaan, joten lapsi saattaa aikuisena myöskin vältellä riitoja, joten hän ei puhu tunteistaan, ei ota kantaa asioihin tai vain pakenee paikalta.

Minusta AP:n kannattaisi puhua pojan opettajan kanssa ja kysyä, millainen oppilas poika on ja onko siellä tarvetta, että poika pääsisi esim. koulukuraattorin tms. juttusille. Myös terveyskeskuksen kautta voi kysyä apua.

Tällaisissa riitaisissa suhteissa kannattaisi ajatella myös sitä, että vaikkei omasta itsestä välittäisikään, niin lasta pitää suojella henkisesti ja ruumiillisesti, sillä se on vanhempien tehtävä. Jos et halua erota, sovi miehesi kanssa, että ette riitele lapsen kuullen, vaan siirrätte riitelyänne sellaiseen ajankohtaan, kun lapsi on poissa. Onko mahdollista, että riitelisitte vaikkapa kodin ulkopuolella?

Ylipäätään ihmetyttää, että miten jaksat sellaisessa suhteessa, joka on riitaa täynnä? Haluatko oikeasti sellaista suhdetta vuodesta toiseen? Rakkaudella sitä ei oikein pysty perustelemaan. Jos todella katsot, että sinun on parempi elää miehen kanssa kuin ilman häntä, niin eikö olisi jo korkea aika ottaa yhteyttä johonkin perheterapeuttiin tai vastaavaan, jonka kanssa voisitte yhdessä opetella rakentavaa tapaa selvittää ongelmanne. Vaikka haluaisit pilata oman elämäsi, älä pilaa poikasi elämää.
 
Elämme yhdessä vain lapsen takia ja onhan se tietenkin taloudellisesti helpompaa. Miehellä on vuosia kestänyt suhde toisen naisen kanssa. He ovat julkisesti yhdessä. Mies kuitenkin panostaa lapseemme täysillä ja lapsemme parhaaksi yritämme sinnitellä. On myös vaikea ajatus olla viikko erillään lapsesta, mikä olisi eron tullessa käytäntö.
 
Luulin, että kestäisin sitä, että mies jakaa aikaansa myös toiselle naiselle, mutta käytännössä riitaa tulee esim. juhlapyhistä. En rakasta miestäni, mutta jollain tavalla katson hänet kuitenkin omakseni, poikani kautta. Olen myös mustasukkainen mieheni suhteesta ja koen voimakkaita vihantunteita miestä ja tätä naista kohtaan.

Menen myös naisena täysin hukkaan. Lämpöä ei välillämme ole ollut vuosiin. Riitely ja miehen piikittely tuottaa jonkinlaista tyydytystä. Ei kuulosta hyvältä, mutta tähän on tultu. Mies saa sitten raivonpuuskan ja huutaa minulle jopa lapsen kuullen.

Mies käy naisensa kanssa esim. äitinsä luona.

Luulen, että mieheni ei ole minua koskaan rakastanut, vain lasta.
 
Uskalla päästää irti tuollaisesta miehestä! Lapsesikin voi paremmin, jos vanhemmat ovat onnellisia. Luuletko olevasi tyytyväinen vuosien kuluttua, kun poikasi lähtee maailmalle ja samalla oven avauksella myös miehesi. Mitäpä sinulle sitten jää?
 
Näen miehestä, että hän on myös täysin uupunut, koska elää jatkuvassa vaatimusten ristipaineessa.

Meillä meni paremmin ennen kuin tiesin mieheni suhteesta.

Minua pelottaa aloittaa elämä alusta ja olla taloudellisesti vastuussa yksin. Toisaalta nykytilanne aiheuttaa myös sosiaalista painetta ja ehkä häpeänkin tunnetta.

Olen täysin stressaantunut ja uupunut sekä ristiriitaisten ajatusten valtaama. Toisaalta haluaisin löytää rakkauden ja saada elämääni uutta sisältöä. Tämä tilanne on niin repivää kaikkien kannalta. Olemme miettineet eroa kyllä välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän.
 
teidän pitäisi pyrkiä ja tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että se löytyy erillisistä kodeista ja eroamisesta. Mies maksaa lapsesta elatusmaksua ja voi muutoinkin huolehtia ja osallistua hänen elämänsa ja kasvatukseensa niin paljon, kuin ikinä haluatte.

Ei lapsi ole mikään tunnetyhjä olento, joka ei vaistoa kylmyyttä ja sairasta ilmapiiriä. Päinvastoin, hän kärsii siitä ja se tulee vaikuttamaan hänen koko tulevaisuuteensa. Nykyinen tilanne ei ole lapsenne edun mukainen, sinä olet itsekäs! Kerroit sen itse asiassa tuolla itse.

Et sinä eron jälkeenkään ole yksin vastuussa, jos sovitte toisin. En edes usko, että mies sitä edes sinun varaasi jättäisikään, koska on osoittanut nytkin kantavansa vastuuta enemmän kuin yleensä. Kuvionne ei ole hänelle helppo.

Miettikää nyt ne eron kuviot siten, että pääsette kaikki rauhaan ja normaaliin elämään. Sinä pyyhit päästäsi mustasukkaisuusajatukset, ne tosiaan tuntuvat hölmöiltä. Taidat varjella vain sitä, että saat itsellesi helpot päivät, kun mies vastaa kaikesta?
 
Minusta olisi järkevää, että selvittäisit, mitä eroamiseen kuuluu. Voisit ottaa yhteyttä kuntanne lastenhuollosta vastaavaan virkailijaan ja varata häneltä vaikka aika tai kysyä puhelimessa nyt ensihätään, mitä eroaminen tarkoittaa sinun ja lapsen kannalta.

Tiedät itsekin, että ei ole normaalia ja lapsen elämän kannalta järkevää, että lapsi oppii näkemään, että isä elää kahta elämää kahden eri naisen kanssa, jossa lapsi on aina läsnä. Lapsi tajuaa kyllä, että isä rakastaa toista naista (halailee, suukottelee) ja toista naista eli äitiä vihaa (riitelyä, välttelyä, ei hellyydenosoituksia). Lapselle on todella repivää se, että hän näkee hänelle tärkeiden ihmisten käyttäytyvän eri tavalla eri ihmisten kanssa. Koska lapselle rakkaat ihmiset ovat vihamielisiä keskenään, lapsi ei pysty sitä käsittämään. Tilanne pitäisi ehdottomasti saada vakiintumaan mahdollisimman pian. Murrosikä voi muutoin olla lapselle itsetuhoinen.

Olet varmasti katkera miehellesi. Olen itse ollut vähän vastaavasssa tilanteessa ja siitä meni vuosi, jotta asia alkoi helpottamaan. Vasta oikeastaan kahden vuoden jälkeen tunteet ovat laantuneet. Enää en välitä exästä ja hänen uusioelämästään.
 
Lapsella menee lapsuus hukkaan kuunnellessa vanhempien riitoja, asua painostavassa ilmapiirissä.
Tilanne ei taatusti parane, vaan huononee.
Olet joutunut olemaan miehelle ilmainen piika joka hoitaa huushollin, miehen rakastettu ei rasitu ja sopii heille molemmille tämä järjestely. Sinä ja lapsesi kärsitte ja mies pitää keppihevosena lapsen hyvinvointia.
Mitenkäs se isä oikein jakaa aikansa lapsen hyväksi, kun luuhaa naisystävänsä kanssa.Taitaa olla niin, että olet lapsen kanssa nyt jo kahden suurimmaksi osaksi.
Onko raha todella niin tärkeää ja onko tuonut sitä onnea.

Itselläni lapsuudessa vanhempani olivat vihamielisiä toisilleen, sitä mykkäkoulua ja painostavaa ilmapiiriä en koskaan unohda. Helvetillistä, lapsi jää totaalisesti yksin omine murheineen.Lapsena olisin tarvinnut turvaa tukea ja lohduttavaa syliä, joka huomaisi lapsen tarpeet. Mutta ei.

Vasta nyt yli nelikymppisenä olen tullut rohkeammaksi ja uskallan pitää puoliani.Mutta vanhempani riidat kulkevat aina mustana pilvenä muistoissa. Pystynkö kunnioittamaan heitä, en.
 
Omat vanhempani riitelivät jonkun verran, muttei kuitenkaan edes joka kuukausi. Isä juopotteli tissutellen viikonloppuisin. Niistä on jäänyt traumoja, vaikken voi sanoa kokeneeni mitenkään erityisen järkyttävää lapsuutta. Kuitenkin minä olen ollut toivottu lapsi ja lapsuudessani oli paljon hyvää. En osaa edes kuvitella, millainen aikuinen olisin, jos olisinkin joutunut kokemaan jatkuvaa vanhempien riitelyn kuuntelua. Jo nykyisestä kokemuksestanikin on seurannut se, että vihaan riitelyä. En osaa oikein vieläkään selvittää erimielisyyksiä.

Muistan, että toivoin joskus, että vanhempani eroaisivat, koska minusta äidin olisi ollut parempi olla ilman isää. Onneksi vanhempani saivat välinsä korjattua. Tuntuisi äärettömän kovalta taakalta, jos saisin tietää, että vanhempani olisivat yhdessä vain minun takia. Olenko sellaista pyytänyt? En taatusti. Minusta elämä on ihan liian lyhyt, jotta jäisi odottamaan pariksikymmeneksi vuodeksi sitä, että lapsi kasvaa aikuiseksi ja saa "luvan" erota.

Olisikohan sillä lailla tuossa alkuperäisen tapauksessa, että hän kuitenkin enemmän ajattelee omaa etuaan kuin lapsen etua... Vaimo ajattelee rahaa ja sitä, että hän näkee lasta useammin. Toinen vaihtoehto olisi erota, jolloin sekä itse että lapsi alkaisivat voida henkisesti paremmin ja vaikka rahaa olisi vähemmän, voisi tehdä lapsen kanssa mitä haluaa ilman huolta miehestä. Kun päästää irti vanhasta, voi löytää jotain uutta.

Olen itse eronnut vaikeasta suhteesta vuosikausien yrittämisen jälkeen. Ero ei ollut helppo päätös, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikea päätös. Tietysti oli vaikeaa aluksi se, että ei nähnyt lasta joka päivä. Nyt kun lapsi on luonani vuoroviikoin, niin asiat menevät omalla painollaan. Kun lapsi on poissa, teen ylitöitä, tapaan kavereita, harrastan enemmän, käyn joskus tanssimassakin ja teen isompia kotitöitä esim. pesen ikkunat ja teen ruokaa pakastimeen. Kun lapsi on luonani, keskityn häneen täysillä. Olen oikeastaan enemmän hänen kanssaan nyt kuin aiemmin, koska aiemmin oli niin paljon kotiin ja työhön liittyvää tekemistä.
 
Mies tekee paljon kotitöitä ja satsaa lapsen hyvinvointiin jatkuvasti. Viime aikoina hän ei ole ehtinyt nähdä naisystäväänsä paljon työkiireiden vuoksi ja osaksi ehkä pyrkii säilyttämään jonkinlaista kotirauhaa, koska nykyään en siedä sitä, että hän on poissa. Vaikka hän on sitä mieltä, että ne asiat eivät minulle kuulu, koska meidän suhteemme ei ole parisuhde perinteisessä mielessä, se siis ei sisällä seksiä eikä muutakaan kosketusta, ei sen jälkeen kun lapsi on syntynyt.

Saan kuitenkin mustasukkaisuuskohtauksia ja jokin primitiivinen minussa sanoo. että miksi miehellä on sellaista onnea, jota vaille itse jään.

Viikon ero lapsesta tuntuu myös vaikealta.

Toisaalta ajattelen, että lapsi kärsii suhteestamme ja se näkyy ehkä jonkin verran hänen suhteissaan muihin lapsiin.

Veljeni ja vanhempani neuvovat minua lähtemään, eivät ymmärrä miksi jään, samoin työkaverini.
 
Ilmeisesti olet jo alustavasti puhunut miehen kanssa erosta siten, että lapset olisivat teillä vuoroviikoin (esim. parilliset viikot äidillä, parittomat isällä)? Erotuskaa voi toki lievittää myös siten, että esim. viikon keskellä vaikkapa keskiviikkona olisikin parillisilla viikoilla isän tapaaminen illalla muutaman tunnin ja vastaavasti seuraavana keskiviikkona sinulla parin tunnin tapaamisoikeus). Näitä tapaamisjärjestelyitä voi tehdä ihan miten hyvänsä, kunhan niissä vain lapsen paras toteutuu.

Omasta kokemuksestani sanoisin, että vaikka ero lapsesta on aluksi todella kova paikka, niin käytännössä kuitenkin siihen tottuu sekä lapsi että aikuinen. Ensinnäkin noin iso lapsi pystyy soittamaan puhelimella ja siten lievittää erotuskaa. Jos lapsella on sähköposti käytössä, niin sähköpostilla voi myös pitää yhteyttä.

Jos mahdollista, niin erovaiheessa kannattaisi asua lähekkäin. Omilla lapsillani on välimatkaa isänsä ja minun kodin välillä pari kilometriä, joka taittuu kesäaikaan pyörällä helposti. Minun kotiini lapsilla on avain, joten he ovat tervetulleita sinne milloin vain. Saatan siis tavata heitä pikaisesti useamman kerran viikossa, vaikkei olisikaan tapaamisviikkoni.

On ihan normaalia, että tunnet mustasukkaisuutta miehestäsi, koska hän ei ole vielä virallisesti EX-miehesi. Eron jälkeenkin voi tuntea omistamisenhalua vielä pitkään. Siitä pääsee yli, kun vain päättää tietoisesti, että exän asiat eivä enää minulle kuulu, ihan niin kuin minunkaan asiat eivät kuulu exälle. Vain sen verran exän asiat kuuluvat sinulle, jos ne koskettavat yhteistä lastanne. Kannattaa huomata se, että jos roikut exässäsi, niin silloin energiasi menee vanhaan suhteeseen eikä uuden etsimiseen. Yleensä naiset löytävät uuden suhteen varsin helposti.

Minusta on hyvä asia, että myönnät olevasi mustasukkainen ja pelkäät taloudellista yksinjäämistä sekä sitä, miten pystyt elämään yksin, kun luona ei ole aina poikaa eikä taloudellista turvallisuutta. Tuntematon pelottaa ihmisiä aina. Joskus se tuntematon on välttämätöntä, jotta voi aloittaa uutta ja parempaa.
 
Mietin myös, että nykyisen käytökseni takia mies saattaa väsyä pitämään yllä suhdetta naiseensa, jota rakastaa. Hän on niin kovassa ristipaineessaa molemmilta suunnilta. Mutta olisinko onnellisempi jos näin kävisi, meidän suhteemme ei koskaan ole varsinaisesti ollut rakkaussuhde eikä sellaiseksi tule. Sitten olisi ehkä tasaisempaa. Mies sanoi, että hän ei voi jättää elämäänsä elämättä ja tällä hän tarkoitti elämää kanssani.
 
Mutta millaisen parisuhteen mallin annatte lapsellenne? Hän ei tule koskaan näkemään hellyyttä ja välittämistä vanhempiensa välillä, ainoastaan tunnekylmyyttä ja riitaa. Ei edes kumppanuutta. Tämän mallin hän sitten siirtää aikanaan omaan parisuhteeseensa. Vanhemmat eivät aina tule miettineeksi, miten lapset todellakin toimivat sen esimerkin mukaan, minkä ovat kotoaan saaneet. Etkö kunnioita edes itseäsi sen vertaa, että antaisit itsellesi mahdollisuuden lämpimään ja tasavertaiseen suhteeseen vai meneekö mukavuuden halu senkin edelle? Mitä enää mietit?!
 
Mutta millaisen parisuhteen mallin annatte lapsellenne? Hän ei tule koskaan näkemään hellyyttä ja välittämistä vanhempiensa välillä, ainoastaan tunnekylmyyttä ja riitaa. Ei edes kumppanuutta. Tämän mallin hän sitten siirtää aikanaan omaan parisuhteeseensa. Vanhemmat eivät aina tule miettineeksi, miten lapset todellakin toimivat sen esimerkin mukaan, minkä ovat kotoaan saaneet. Etkö kunnioita edes itseäsi sen vertaa, että antaisit itsellesi mahdollisuuden lämpimään ja tasavertaiseen suhteeseen vai meneekö mukavuuden halu senkin edelle? Mitä enää mietit?!
 
"Mietin myös, että nykyisen käytökseni takia mies saattaa väsyä pitämään yllä suhdetta naiseensa, jota rakastaa."

Esme, miksi ihmeessä sinä sellaista haluat, koska et itse miestä rakasta? Tällä viimeistään paljastat, että sinun puoleltasi tässä on kysymys vain sinun itsesi edusta, taloudellisesta sellaisesta. Et todellakaan ajattele ketään muita kuin itseäsi. Voi vitsi, että aikuiset voivat olla itsekeskeisiä ja tunnottomia sen varjolla, että on lapsi ja muka hänen etunsa vuoksi.... raivostuttaa ihan!!!

Kiellät HYVÄN elämän LAPSELTA, itseltäsi, mieheltäsi ja tämän rakastamalta naiselta vain siksi, että sinä et halua vastata itse toimeentulostasi. Mies tuo elämääsi statuksen. Toisaalta, ihmiset katsovat sinua ihmetellen, koska tietävät perheenne kuvion. Elämää nähneenä ihmisenä en jaksa hyväksyä tuota enkä ymmärtää sinua.

Tiedätkö, aina kun suljet ovan, avaat toisen. Jos pidät edessäsi olevaa ovea kiinni, estät itseäsi kulkemasta eteenpäin. Tässä rakkaudettomassa tilassako sinä haluat elämäsi viettää ja tuomita myös lapsesi siihen? Näyttää sairaan perhe-elämän mallin?

Mieti nainen, mitä olet tekemässä!
 
Se saadaan. Et sinä muutu onnellisemmaksi, vaikka tuo suhde päättyisikin. Outo ajatuskin sen perusteella, mitä kerrot.

Jos pakotat miehen valitsemaan, sinä jäät. Tässä tapauksessa se olisi oikeudenmukaistakin. Sopikaa eron ehdot ja eläkää!
 
Mihen on niin vaikea päästää irti lapsesta edes sen vertaa minkä ero vaatisi viikko/viikko. Mies on lapsen kanssa todella onnellinen.

Totta puhuen erosta on puhuttu koko suhteemme ajan. Elämme jatkuvasti jonkinlaista välitilaa.

Olemme tavallaan henkisesti yksin, kun olemme yhdessä ja kaikki pyörii lapsen kautta. Se saattaa tehdä hänestä jonkin verran itsekkäänkin.

En olisi voinut kuvitella miehen löytävän rakkautta, se tuli minulle täytenä shokkina. Ja ihmettelen vähän, että en ollut huomannut mitään.

Jotenkin olemme halunneet vaalia "ehjän" perheen idylliä.

Tunnen kyllä häpeää ja itseinhoakin, mutta on niin vaikeaa lähteä.
 
Hei haloo! Lapsesi oireilee jo nyt, mitä sitten muutaman vuoden kuluttua?
Tosi ehjä perhe mitä vaalit, jos kerran läheisimmät ihmiset ovat kehottaneet sinua lähtemään.

Kirjoiti aiemmin näin:

"Toisaalta ajattelen, että lapsi kärsii suhteestamme ja se näkyy ehkä jonkin verran hänen suhteissaan muihin lapsiin.

Veljeni ja vanhempani neuvovat minua lähtemään, eivät ymmärrä miksi jään, samoin työkaverini."

Kuinka monen ihmisen haluat avaavan silmäsi? Odotatko niin kauan, että sosiaalialan ihmiset ja psykologit ottavat häiriintyneen pojan huomaansa, vai riittääkö sekään?

Hirveää katsella ja kuunnella kuinka vanhemmat pilaavat lapsensa elämän itsekkäistä "ehjät kulissit" syistä!
 
Ottamatta kantaa parisuhteeseenne: mun veli leikki koko leikki-ikänsä niin, että otti käteensä jonkun pyssyn tm. lelun ja pyöritteli sitä lattiaa vasten päästellen samalla kaikenlaisia "tsuh"-ääniä. Jos leikin keskeytti (esim. oli pakko lähteä kylään), all hell broke lose! Ilmeisesti poika kävi siinä läpi esim. juuri näkemänsä tv-ohjelman tapahtumia.

Koskaan ei ole mitään autismiin viittavaa hänellä ollut :) On vähän laiska ehkä ;) mutta muuten aika normaali ja sosiaalinen nuori mies.
 
Kuule, sinulla ei ole ehjää perhettä. Sinulla on vain kuvitelma siitä. Elät harhan vallassa ja tuhoat lastasi vähin erin. Lapsellesi ero on nyt helpompi ja ikäänkuin ratkaisu. Ero on hänelle vanhempana vielä vaikeampi koska hän vaurioituu koko ajan.
Mitä jos alkaisit etsiä työpaikkaa, tekisit sitä mitä osaat. Työpaikkoja saa. Mies maksaa lapsesta ja muutakin tukea voit saada.
Luonteessasi on jotain sellaista, jota meidän sinulle vastaavien on vaikeata ymmärtää.Mieskin on aika typerä kun ei tee ratkaisua. Onko sinulla jokin ässä hihassasi, joku asia, jota hänen on syytä pelätä. Kostatko lisää lapsesi avulla vai mistä on kysymys?
 
Jos olet päättänyt, että et halua erota, niin tee sitten kaikkesi, että teillä on hyvä olla yhdessä niissä olosuhteissa kun se on mahdollista. Kerroit, että sinun ja miehesi suhde ei ole ollut koskaan mikään perinteinen rakkaussuhde. Olet kuitenkin siinä suhteessa halunnut lapsen. Lopeta ruikuttaminen ja tajua vihdoinkin se, että sinä itse olet vastuussa valinnoistasi. Jos päätät jäädä, se on valinta. Jos päätät erota, sekin on valinta. Et voi sysätä valintoja kenellekään muulle. Jos päätät erota, niin avioeronhan saa nykyään silloinkin jos vain toinen sitä haluaa. Saat siis avioeron, vaikka miehesi sitä vastustaisikin.

Jos et halua erota, niin mitäpä, jos juttelisit miehesi kanssa ja yrittäisitte elää sivistynyttä, kunnioittavaa ja toisianne arvostavaa elämää. Jos et kykene rakastamaan miestäsi, niin älä nyt herranjumala sentään sysää häntä väkisin toiseen sänkyyn, kun et kerran ole hänelle valmis vapauttakaan antamaan.

En tiedä, mikä ongelma sinulla on (läheisriippuvuus, liiallinen mustasukkaisuus, saamattomuus, masennus), mutta jos et yritä saada suhdettanne omalta osaltasi toimimaan, niin ei se tuosta itsestäänkään parane. Ymmärtänet varmaankin sen, että jos kotona on jäätävä ilmapiiri, jossa kumpikin vanhemmista vain keskittyy lapseen, niin kun lapsi on isompi, niin hänellä on normaalin murrosikäisen tuskan lisäksi huoli vanhemmistaan ja heidän parisuhteesta. Sellaisissa olosuhteissa on iso riski, että lapsi on altis häiriökäyttäytymiselle (humalahakuinen juominen, pahan mielen helpottamiseksi haettu pilleri- tai huumekokeilu, seksisekoilut). Todennäköisesti te kaikki kolme olette enemmän tai vähemmän masentuneita tai ainakin syvästi alakuloisia. Sinä tiedät, että osaako poikasi esimerkiksi iloita kunnolla yhä nykyäänkin? Nauraako hän sydämensä pohjasta ja osaako hän hullutella? Yksi vakava merkki on juuri se, jos lapsi vetäytyy syrjään ja kadottaa ilon elämästään.
 
Ensiksikin otan kantaa tuohon autismi-juttuun, sillä ystäväni lapsi on autisti ja hänen kauttaan olen aiheeseen jollakin tavalla perehtynyt. Autismi on keskushermoston neurobiologinen häiriö, ja se "löydetään" yleensä siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa opetella vuorovaikutustaitoja, joten useimmiten se huomataan jo neuvolakäyntien yhteydessä. Olisi epätodennäköistä, että ette olisi aikaisemmin huomanneet mitään, jos lapsi kerran on jo 8-vuotias. Ja koska autismi on keskushermoston häiriö, ei siihen sairastuta yhtä äkkiä.

Mutta stressiä/ahdistuneisuutta lapsesi voi hyvinkin kokea, sillä perheasianne kuulostavat näin muutaman viestin perusteella todella ahdistavilta! Miten jaksatte olla yhdessä, jos miehellä on toinen nainen, jota hän rakastaa? Minä en sietäisi moista, arvostaisin itseäni sen verran, että lähtisin. Ja arvostaisin myös lastasi, sillä teidän näyttämänne perheen ja parisuhteen malli ei todellakaan kuulosta mainitsemaltasi idylliseltä ehjältä perheeltä.

Lapsen tapaamisesta voitte sopia niin kuin parhaaksi näettä, ei asian tarvitse mennä niin, että jos lapsi on vaikka vuoroviikoin jommalla kummalla, ettei toinen näe häntä ollenkaan. Esimerkiksi minun mieheni ja hänen ex-vaimonsa ovat sopineet lasten tapaamisesta hyvin joustavasti ja lasten ehdoilla, ja miksei se onnistuisi teiltäkin, kun kerran kerrot, ettei rakkautta ole. Silloin, kun toinen vielä rakastaa mutta toinen ei, se rakastava osapuoli voi valitettavasti käyttää lasta kiristyksen välineenä, mutta teidän tapauksessakaanhan ei tunteita enää ainakaan ole.

Kerrot myös, että teillä tulee riitaa esim. juhlapyhistä ja että mies käy äitinsäkin luona naisystävänsä kanssa, mutta toisaalta kerrot, että mies on onnellinen lapsen kanssa, eikä kestäisi eroa tästä. Tuskin mies nyt kuitenkaan ottaa lastaan mukaansa viettäessään aikaa naisystävänsä kanssa vaikka juhlapyhinä tai äitinsä luona vieraillessa? Eli eihän hän nytkään elää 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa lapsen kanssa.

Tietenkään meistä kukaan ei voi päättää puolestasi, mitä sinun pitäisi tehdä, etkä sitä varsinaisesti kysynytkään, mutta väittäisin näin "keittiöpsykologipohjalta", että teistä kaikista tulisi tasapainoisempia ja onnellisempia, kun alkaisitte elää omaa elämäänne. Minun on kerta kaikkiaan vaikea ymmärtää tuollaista elämän tilannetta ja -tapaa kuin joka teillä tuntuu olevan, minusta ei moiseen olisi.
 

Yhteistyössä