Elossa ollaan! Huippureissu takana, ja arki kutsuu. Oli kyllä todella rentouttavaa ja pään tyhjentävää päästä hiihtelemään niin rinteeseen kuin ladullekin. Pääsipä poikakin kokemaan tuntureiden taikaa ahkiossa matkustaessaan.
Meillä on huomenna se maitoaltistus, vähän jänskättää.. Yöt on menneet jo paremmin, tosin välillä poika herää muuten vain johonkin. Mutta kipuääntelyä se ei mielestäni enää ole (tosin ei myöskään mitään juttelua).. Junayöt menivät niin hyvin, että harkitsen jo muuttamista yöjunaan, heh. Siellä ei tullut yhtään ylimääräisiä herätyksiä!
Refluksi valitettavasti on edelleen riesana, mutta siitä huolimatta poika on pääosin hyväntuulinen..
Pojan ruokamäärät kipusivat reissun aikana välillä jopa yli 900 ml:aan! Ja tämä siis vain NC:een tarvittavan vesimäärän yhteen laskettu määrä, eli lopullisen juoman määrä on vieläkin enemmän! Hänelle vain maistui tuo ruoka niin kovasti..

Ja on kyllä viikossa saanut aikatavalla massaakin, vaikka ei ennen mikään ihan hoikka ollutkaan..
Mutta tosiaan, lähipäivinä selviää johtuiko kakkaveri maidosta. JOs tulee negatulos, niin voihan se olla että suoli oli ärtynyt maidosta (tai jostain muusta), mutta nyt ei sitten enää ärrykään. Mutta refluksitilanne ei mielestäni ole laisinkaan parantunut, joten en sitten tiedä josko sen odotetaan pikkuhiljaa itsestään lähtevän vai tarvitaanko jokin lääkitys. Itse aloin tässä miettimään, että josko nuo aiemman yöitkut olisivat olleet vain refluksin aiheuttamia (vaikkakin veri kakassa viittaa myös vatsakipuihin)? Voiko allergologi jotenkin tutkia onko hänen ruokatorvensa kunnossa,
vai missä vaiheessa lääkitystä edes harkitaan?