R
raskaana
Vieras
Asia, joka nyt vaivaa jat, jatkuvasti... Tein positiivisen raskaustestin ja olin aluksi innoissani. Sitten pikku hiljaa iski paniikki, jos tämä mies eli seurustelukumppanini ei ole minulle sopiva elämänkumppani, ja nyt sidon lapsella hänet elämääni? Meillä ollut ihan ok-suhde, alkuaikoina paljonkin kriisiä miehen töppäilyistä johtuen. Mutta tuntuu, että hän on kasvanut paljon suhteemme aikana. Silti takaraivoon jäänyt joku epäilys kytemään.. Eniten minua vaivaa, että hän ei ole hyvä keskustelemaan. Toteaa itsekin usein, että hän ei osaa keskustella. Minä kaipaisin nimen omaan kumppanuutta, että voisi miettiä asioita eri kantilta ja olisi laaja näkemys maailmaan. En mitään ylifilosofointia, mutta jonkinlaista loogis-analyyttista käsityskykyä edes.. En tavallaan luota täysin miehen mielipiteisiin, kun tiedän että hän ajattelee asiat niin yksioikoisesti (tiukka ehdoton mielipide, ja itsekin sitten myöhemmin huomaa olleensa väärässä). Hyvää meillä on perusleppoisa oleminen, yhteisiä harrastuksia jne. Mutta jotenkin olen aina kaivannut itselleni "vaativampaa" kumppania, enemmän haastetta älyllisellä tasolla.
Ja nyt sitten lapsi. Mitä mun pitäisi tehdä ja ajatella? Mies on innoissaan tästä ja tosi kivasti heti mukana. Itseä jäytää pelko ja huoli. Nyt sitten teen niin isoja päätöksiä elämäni suhteen tällä... Toki aina voi erota, muttei se todellakaan ole perheelliselle helppoa. En yh:ksikaan tahdo.
Pitäisikö mun vaan relata, antaa ajan kulua ja raskauden edetä, katsoa miten elämässä käy? Haenko liikaa, pitäisikö olla onnellinen niistä hyvistä puolista mitä miehessä nyt on, eihän elämä ruusuilla tanssimista muutenkaan... Silti tuntuu, että puolison valinta tuli tehtyä liian helpolla, siis tyydyin hänessä ok-vaihtoehtoon kun en halunnut olla yksin.. Olen vielä nuori, mutta nyt äidiksi tulossa. Ajatukset risteilee. Mielipiteitä!
Ja nyt sitten lapsi. Mitä mun pitäisi tehdä ja ajatella? Mies on innoissaan tästä ja tosi kivasti heti mukana. Itseä jäytää pelko ja huoli. Nyt sitten teen niin isoja päätöksiä elämäni suhteen tällä... Toki aina voi erota, muttei se todellakaan ole perheelliselle helppoa. En yh:ksikaan tahdo.
Pitäisikö mun vaan relata, antaa ajan kulua ja raskauden edetä, katsoa miten elämässä käy? Haenko liikaa, pitäisikö olla onnellinen niistä hyvistä puolista mitä miehessä nyt on, eihän elämä ruusuilla tanssimista muutenkaan... Silti tuntuu, että puolison valinta tuli tehtyä liian helpolla, siis tyydyin hänessä ok-vaihtoehtoon kun en halunnut olla yksin.. Olen vielä nuori, mutta nyt äidiksi tulossa. Ajatukset risteilee. Mielipiteitä!