Lapsi väärän miehen kanssa?

[raskaana]

Asia, joka nyt vaivaa jat, jatkuvasti... Tein positiivisen raskaustestin ja olin aluksi innoissani. Sitten pikku hiljaa iski paniikki, jos tämä mies eli seurustelukumppanini ei ole minulle sopiva elämänkumppani, ja nyt sidon lapsella hänet elämääni? Meillä ollut ihan ok-suhde, alkuaikoina paljonkin kriisiä miehen töppäilyistä johtuen. Mutta tuntuu, että hän on kasvanut paljon suhteemme aikana. Silti takaraivoon jäänyt joku epäilys kytemään.. Eniten minua vaivaa, että hän ei ole hyvä keskustelemaan. Toteaa itsekin usein, että hän ei osaa keskustella. Minä kaipaisin nimen omaan kumppanuutta, että voisi miettiä asioita eri kantilta ja olisi laaja näkemys maailmaan. En mitään ylifilosofointia, mutta jonkinlaista loogis-analyyttista käsityskykyä edes.. En tavallaan luota täysin miehen mielipiteisiin, kun tiedän että hän ajattelee asiat niin yksioikoisesti (tiukka ehdoton mielipide, ja itsekin sitten myöhemmin huomaa olleensa väärässä). Hyvää meillä on perusleppoisa oleminen, yhteisiä harrastuksia jne. Mutta jotenkin olen aina kaivannut itselleni "vaativampaa" kumppania, enemmän haastetta älyllisellä tasolla.

Ja nyt sitten lapsi. Mitä mun pitäisi tehdä ja ajatella? Mies on innoissaan tästä ja tosi kivasti heti mukana. Itseä jäytää pelko ja huoli. Nyt sitten teen niin isoja päätöksiä elämäni suhteen tällä... Toki aina voi erota, muttei se todellakaan ole perheelliselle helppoa. En yh:ksikaan tahdo.

Pitäisikö mun vaan relata, antaa ajan kulua ja raskauden edetä, katsoa miten elämässä käy? Haenko liikaa, pitäisikö olla onnellinen niistä hyvistä puolista mitä miehessä nyt on, eihän elämä ruusuilla tanssimista muutenkaan... Silti tuntuu, että puolison valinta tuli tehtyä liian helpolla, siis tyydyin hänessä ok-vaihtoehtoon kun en halunnut olla yksin.. Olen vielä nuori, mutta nyt äidiksi tulossa. Ajatukset risteilee. Mielipiteitä!

 

[äiti itsekin]

Otapa nyt kuule ihan rauhallisesti. Jos olet päättänyt pitää lapsesi,on edessäsi suuri elämänmuutos.Tämä pieni tulokas tulee pari ensimmäistä vuotta viemään ratkaisevassa määrin aikaasi-ja niin kuuluukin viedä.Erittäin positiiviselta kuullostaa tulevan isän reagointi vauvauutiseen,nuo miehen "töppäilyt"vähän arveluttavat,mutta eihän kukaan meistä ole täydellinen.Keskustelkaa yhdessä asioista,elämästä,siitä mitä odotatte ja oletteko valmiita yhdessä kantamaan vastuun pienen ihmisen elämästä-se vastuu on elämän mittainen.Jos päädytte myönteiseen lopputulokseen,ota yhteyttä asuinalueesi neuvolaan,sieltä saat neuvoja ja keskusteluapua.Onnea matkaan!

 

[raskaana]

Kiitos. Yritin miehen kanssa jutella noista, kyselin että millaisia asioita hän tahtoo omalle lapselleen opettaa tai että millainen isä hän tahtoo olla. Sanoi tyypilliseen tapaansa, että ei hän tiedä, mistä sen voisi tietää, ei hän keksi mitään. Ei ikinä osaa vastata tuollaisiin mitään! Sehän mua ottaa päähän, nyt pitäisi yhdessä keskustella ja neuvotella, mutta tuntuu ettei hän ymmärrä eikä hänestä saa sitä toista osapuolta. Sitten minä puhun ja opastan ja hän kuuntelee.. tosi mukavaa kumppanuutta

Peruselämässä hän on ihan ok ja nytkin siis innoissaan lapsesta. Lukee tuoteselosteista mitä saan syödä ja mitä en yms. eli siinä mielessä kivasti mukana. Mutta mietin, että joudunko minä yksin kasvattamaan lapsen, luomaan noita pelisääntöjä, kertomaan ja opastamaan?

Ehkä nyt aliarvioin häntä siinä, varmasti tulee touhuamaan lapsen kanssa paljon jne... Mutta mua jotenkin arveluttaa ryhtyä tähän, mietin jäänkö liian yksin vastuuseen lapsesta. Haluanko häntä lapseni isäksi? Välillä tekisi mieli perua koko tämä raskaus, olisikohan minusta siihen.... Ja onko periaatteessa riittäviä syitäkään..?

 

[mammantyttö]

musta tuntuu että mun faija on hieman samanlainan kuin tämä sun miehesi: on kyllä mukana ja fiiliksessä, mutta ei osaa oikein pistää aatoksiaan sanoiksi, eikä tehdä päätöksiä. Äiti opasti mua kun meni naimisiin, että useinhan se onkin niin, että mies tekee päätökset lopulta, mutta nainen kääntää sitä päätä. Uskon että miehesi hyvinkin muuttuu lapsen synnyttyä; kun tajuaakin että vautsi, sieltä tulikin uusi ihminen. Tunteet nousee pintaan. Ja sinä voit hipihiljaa myös jeesata kumppania avautumaan, ilman stressiä. Kannattaa lukea Greyn "Miehet Marsista Naiset Venuksesta" kirja, siinä on mielestäni paljon asiaa. Paljon onnea odotukseen ja yhteiseen kasvuun! Mikäpä sen parempi paikka kasvaa kumppanin kanssa kuin raskausaika!

 

[mammantyttö]

että "mies on se perheen pää joka tekee päätökset, mutta nainen on se niska joka päätä kääntää". Tätä ajoin takaa.

 

[tuli.]

Taitaa olla aika luonnollisia nuo pohdinnat, kun raskaus ei olekaan enää pelkkä haave, vaan totta. Itsellenikin iski pieni paniikki kun raskaus oli varma, vaikka lapsi oli tekemällä tehty.

Vastuuta lapsesta voi jakaa monella tavoin. Jos miehestä ei ole luomaan pelisääntöjä kasvatuksen osalta, niin kerro omasi ja kysy onko hän samoilla linjoilla kanssasi. Hän puolestaan voi keskittyä vauvan/lapsen kanssa olemiseen ilman paineita henkisestä "suorittamisesta".

Mieti asiaa myös niin, että hän olisi kumppani jolla on selvät mielipiteet asioista, mutta fyysisesti olisit lapsesta yksin vastuussa. Lapselle isän läsnäolo vaikkapa leikkien, retkeillen yms. on todella iso henkinen pääoma, vähintään yhtä suuri kuin mitä "höpöttäjä-isän" antama. Lapsi arvostaa yhdessä tekemistä ja jos mies pystyy siihen panostamaan niin hyvä isä hän on. Lapselle rakkaus on tärkeintä.

Mieskin saattaa aikojen kuluessa oppia avautumaan enemmän, etenkin lapsen kanssa touhutessaan.

 

[raskaana]

Mulle ei kyllä oikein riitä, että mies on ihan ok lapsen kanssa mutta päävastuu jää kaikesta minulle.. se tuntuu jotenkin surulliselta ajatukselta. Mitä kun lapsi vähän kasvaa ja tulee kyselyikään, alkaa tiedustelemaan isältä erilaisia asioita maailmasta ja isä vastaa kaikkeen "en tiiä"? Mitä lapsi ajattelee? Mitä jos lapsi saa isältään huonot geenit?

Taidan tosiaan miettiä liikaa ja halveksuakin miestä näillä puheilla..:/ Vaivaa silti mieltä.

 

[tuli.]

No miksi ihmeessä edes olet -saati tulit raskaaksi, miehen kanssa jota et arvosta ja jolla on mielestäsi huonot geenit? Älä vaan vastaa että -"en tiiä" :-D

 

[mies1]

Heh, kuka siellä taas provoilee

 

[She.male]

No mutta sehän oli aika hauska, ja ajatustakin takana...

 

[raskaana]

Ei ole provoa tämä mun tekstini, ja tiedän kyllä että vaikutan nyt ihan pimeältä ja skitsolta.. Tuntuu, että nämä raskaushormonit sekoittaa pään ja mietin kaikkea mahdollista ja mahdollista, tyyliin elämää jo 20 vuoden päähän... Kyseenalaistan kaiken jne. Ehkä tämä on pelkoa isosta muutoksesta.

 

[Yksi näkökulma]

Jos lapsi on jo tulossa, eikö olisi hyvä pitää kiinni tästä miehestä? Yksinhuoltajaäiädeillä on liian kovaa, liian rankkaa. Jos on isä hoitamassa lasta, siitä on paljon apua. Vaikka sitten älyllisesti ei oltaisikaan ihan täysin samalla tasolla, eli keskusteluja ei olisi, jos sitä tarkoitit.

Tässä nyt vain yksi näkökulma...

 

[näin on]

Mulle ei kyllä oikein riitä, että mies on ihan ok lapsen kanssa mutta päävastuu jää kaikesta minulle.. se tuntuu jotenkin surulliselta ajatukselta. Mitä kun lapsi vähän kasvaa ja tulee kyselyikään, alkaa tiedustelemaan isältä erilaisia asioita maailmasta ja isä vastaa kaikkeen "en tiiä"? Mitä lapsi ajattelee? Mitä jos lapsi saa isältään huonot geenit?

Taidan tosiaan miettiä liikaa ja halveksuakin miestä näillä puheilla..:/ Vaivaa silti mieltä.

Lapsesta päävastuu taitaa olla monessa perheessä äidillä. Miehellä voi olla päävastuunaan autonkatsastukset, talonhuoltotyöt jne.
Ei kukaan ole täydellinen. Ja virheistä oppii. Rauhoitu, rentoudu ja nauti raskaudesta ja parisuhteesta. Sellaista elämä on.

 

[Et ole ansainnut lasta]

[viestiä moderoitu]

 

[Elämänkokemusta]

"Taidan tosiaan miettiä liikaa ja halveksuakin miestä näillä puheilla..:/ Vaivaa silti mieltä."

Mahdatkohan olla varsinainen päällepäsmäri? Sinulla voi olla järkeä ja mielipiteitä, mutta viisaus saattaa olla vielä hakusessa?

Purkauksesi toi mieleeni, ewttä miehesi ei seurassasi oikein kannata olla mitään mieltä, koska hän mielestäsi olisi kuitnkin väärässä ja sinä sitten oikaiset hänelle, miten asia oikeasti on. - Tuskin kuitenkaan aina olet, sillä asioihin on lukemattomia oikeita näkökantoja, riippuu siitä, mistä vinkkelistä katsoo.

Ihminen on hyvin helppo lytistää ja nitistää päsmäröimällä. Luulemalla itseään viisaammaksi kuin toinen. Ehkä teidän viisautenne on erilaista vain? Miehen viisautta kanssasi se, ettei ryhdy mielipiteitään ilmaisemaan liian tarkasti, kun kuitenkin tulee jyrätyksi.

Vaatimalla mielipiteitä et taatusti koskaan tule tietämään, mitä hän ajattelee, tai vuodattamalla itse aina niitä analyysejä ja "elämänkaavoja". Toiselle pitää antaa tilaa olla oma itsensä, kaikilla ei ole elämässään valmista kaavaa, vaan sitä eletään sen mukaan, kuin eteen tulee. Itse asiassa se on aika viisasta, sillä elämä ei mene minkään säännön tai etukäteissuunnitelman mukaan, vaan aina tulee yllätyksiä. Paras elämäntaito on löytää silloinkin oma tie, jota lähteä kulkemaan ja tehdä parhaansa.

En lainkaan usko, ettei miehelläsi ole omia mielipiteitä tai ajatuksia. Niiden ajatusten saattaminen sanalliseen muotoon ei aina ole niin helppoa, toiset ovat verbaalisempia kuin toiset. Kaltaisesi ihmisen rinnalla soputuvuudesta on ihan varmasti hyötyä, kahta "liian viisasta" ei mahdu samaan huusholliin.

Ps. Aikanaan oma mieheni lähes 20 vuoden avioliiton jälkeen sanoi minulle, että hän ei ole tiennytkään, että minulla on niin paljon omia ajatuksia ja mielipiteitä. Olet fiksumpi kuin luulin. Siinä vaiheessa minä olin jo tullut siihen tulokseen, että hän on tyhmempi kuin luulin ja kypsynyt häneen monessa muussakin asiassa.

 

[Home sweet home]

Jos miehellä ei ole hyvää mielikuvitusta tai jos hänellä ei ole ollut osallistuvat vanhemmat, niin voi olla, että mies ei vielä tiedä, mitä lapsen kanssa tehdään. Ihan alussahan moni mies kokee vauvat aika pelottaviksikin, koska heidän kanssa ei voi tehdä mitään konkreettista. Moni mies innostuu isyydestä enemmän vasta sitten, kun vauva alkaa puhumaan, kävelemään ja häntä voi viedä hiekkalaatikolle, pulkkamäkeen jne. Monelle miehelle rakastaminen on nimenomaan tekemistä eikä sanoilla sanomista.

Jos mies ei osaa sanoa mielipiteitään, niin voithan sinä puhua ja kertoa, mitä sinä itse haluaisit tehdä. Omassa parisuhteessani mieheni mielipiteet ovat niin kaukana omistani, että keskustelen sitten "naisten ihmissuhdejuttuja" kavereitteni kanssa enkä mieheni kanssa. Olenkin ajatellut, että ehkä meilläkin jatkossa jos lapsia tulee on se systeemi, että minä olen enemmän se suorittaja ja mies sitten omalla tavallaan hoitaa isyyttään. Eihän kaikessa tarvitse mennä käsikädessä ja olla samaa mieltä

 

[Kuuleppas]

Mistä ihmeestä mies voisi etukäteen tietää, mitä lapsen saaminen ylipäänsä tuo tullessaan saati, että osaisi tässä vaiheessa sanoa, mitä lapsen kanssa tekee ja mitä sille opettaa. Tiedätkö sinä itse jo kaiken etukäteen?

Ja tuosta puhumisesta ja keskustelemisesta: harvat miehet pohtii ja analysoi ja filosofoi naisensa kanssa. Jos sellaista miestä jäät etsimään, saat elää kyllä yksin. Miehet toimii. Ja lapsiperheessä on lapselle rikkaus, että isä ja äiti on erilaisia, lapsi tutustuu erilaisiin toimintatapoihin. Sinun tapasi elää ei ole ainoa oikea.

Mies kasvaa isäksi pikku hiljaa, jollain saattaa tulla jopa pieni paniikkipakokausikin, mutta se yleensä menee ohi ja miehestä sukeutuu oivallinen isä. Lapsi kasvattaa, usko siihen.

 

[kertaus on opintojen käly]

Suomalaisen parisuhteen keskusteluissa tulisi hyväksyä se tosiasia, että miehet panostavat kuunteluun ja naiset panostavat toistoon.