Lapsi

[Lispetti]

Joskus on käynyt mielessä, että aikuisista on tullut itsekkäitä paskoja.

Vanhat ihmiset joiden kanssa on tullut keskusteltua, kertovat vaikka minkälaisista asioista, joista on vain ollut pakko selviytyä.

Jotenkin vaan tökkii "lapsen hylkäämisen helppous" meidän ajassa.


Oisko sitten empatian puutetta.

Niin, vaikeahan sitä on käsittää kun itsellään asiat ovat hyvin ja lapset ovat maailman tärkein asia.
Ja koska minulla ei ollut mitkään hyvät lähtökohdat elämälle, tulee joskus ajateltua että miksi tuo toinen ihminen ei ole osannut käsitellä asioitaan, tai hakea apua.
Näitä miettii vaikka ymmärtää etteivät asiat ole niin yksinkertaisia.

Kyllä lapsen "hylkäämiselle" on varmasti painava syy.
Hienoa on jos tajuaa/kykenee hakea apua. Pahinta on se jos ei kykene/halua hakea/vastaanottaa apua, silloin lapsi kärsii varmasti eniten.

 

[Äidin blogi]

Eikö se juuri ole avun pyytämistä, että suoraan myöntää, ettei pysty rakastamaan, niin kuin pitäisi? Tai siis siitähän se lähtee. Sitten taas jos kuuntelee liikaa ympäristön odotuksia ("aikuinen joka ei rakasta lastaan on paska"), avun hakemisen kynnys nousee. Minä kyllä mieluummin sallisin aikuisille tunteista puhumisen, vaikka se karulta kuulostaisikin, kuin pakottaisin heidät pärjäilemään itsekseen lapsen kanssa "koska niin kunnon aikuinen tekee".

Kyllä, tunteista on puhuttava.

Et voi aikuisena kuitenkaan puhua tällaisesta asiasta siten että lapsi tietää: minun äitini katuu syntymääni. Siitä on kierre jo alkanut.

Kyllä pitää vaatia itseltään enemmän, ottaa oma elämä haltuunsa tai ainakin pyrkiä siihen aktiivisesti. Itsensä lisäksi on vastuussa lapsesta.

On itsekästä elää säälien itseään. Miksi ihmeessä on sitten halunnut vanhemmuutta jos on jo tietoinen ettei jaksa ensimmäisen kanssa, miksi on hankkinut lisää lapsia?

On se aika vastuutonta. Jotenkin "suoltaa lapsia" maailmaan pärjäämään yksin ja nostaa kädet pystyyn, "EMMÄ OSSAAKKAAN TÄTÄ, PASKA NAKKI".

 

[Äidin blogi]

Niin, vaikeahan sitä on käsittää kun itsellään asiat ovat hyvin ja lapset ovat maailman tärkein asia.
Ja koska minulla ei ollut mitkään hyvät lähtökohdat elämälle, tulee joskus ajateltua että miksi tuo toinen ihminen ei ole osannut käsitellä asioitaan, tai hakea apua.
Näitä miettii vaikka ymmärtää etteivät asiat ole niin yksinkertaisia.

Kyllä lapsen "hylkäämiselle" on varmasti painava syy.
Hienoa on jos tajuaa/kykenee hakea apua. Pahinta on se jos ei kykene/halua hakea/vastaanottaa apua, silloin lapsi kärsii varmasti eniten.

Tuntematta sua mitenkään, haluan sanoa että olet tehnyt hyvä ja viisaan valinnan.
Rakkaus on paras lahja jonka voi lapselleen antaa.
Ei ole mitään muuta kuin vanhempien rakkaus joka tekee lapsesta ehjän, sellaisen aikuisen, jolla on pohja omalle kasvulle.

Olet viisas sydän.

 

["sipsi"]

Ja tiedän äidin, joka vaati saada laittaa lapsensa laitokseen, koska ei enää pärjännyt.

En itse tiedä, miten olisin toiminut, mutta en tuomitse häntä. Hän teki päätöksen kaikessa rakkaudessa ja pelkäsi lapsensa puolesta.

Hän tarvitsi apua lapselleen ja itselleen.

Eikä hän ole lakannut rakastamasta, hän ei vaan enää jaksanut rakastaa lasta...
Nyt kun tilanne on rauhoittunut, he rakentavat suhdettaan ammattilaisten kanssa.

Minä ajattelen, että joissain tilanteissa voi olla suurinta rakkautta vaatia huostaanottoa lapselleen, jos kokee, ettei pärjää. Jos lapsi esimerkiksi on sotkeutunut täysin väärään seuraan, eikä fyysisesti(kään) äiti enää pysty lapsen tai nuoren menoja rajoittamaan.

Hyviä ajatuksia oli kirjoituksissasi.

 

[säpäle harmaana]

Kyllä, tunteista on puhuttava.

Et voi aikuisena kuitenkaan puhua tällaisesta asiasta siten että lapsi tietää: minun äitini katuu syntymääni. Siitä on kierre jo alkanut.

Kyllä pitää vaatia itseltään enemmän, ottaa oma elämä haltuunsa tai ainakin pyrkiä siihen aktiivisesti. Itsensä lisäksi on vastuussa lapsesta.

On itsekästä elää säälien itseään. Miksi ihmeessä on sitten halunnut vanhemmuutta jos on jo tietoinen ettei jaksa ensimmäisen kanssa, miksi on hankkinut lisää lapsia?

On se aika vastuutonta. Jotenkin "suoltaa lapsia" maailmaan pärjäämään yksin ja nostaa kädet pystyyn, "EMMÄ OSSAAKKAAN TÄTÄ, PASKA NAKKI".

Jos tämä on tosiaan ainoa tapa, jolla asian pystyt näkemään, on ilmeisesti turha edes yrittää selittää.

 

[Äidin blogi]

[QUOTE="sipsi";30220114]Minä ajattelen, että joissain tilanteissa voi olla suurinta rakkautta vaatia huostaanottoa lapselleen, jos kokee, ettei pärjää. Jos lapsi esimerkiksi on sotkeutunut täysin väärään seuraan, eikä fyysisesti(kään) äiti enää pysty lapsen tai nuoren menoja rajoittamaan.

Hyviä ajatuksia oli kirjoituksissasi.[/QUOTE]



Näin oli käymässä. Uskon, että hän äitinä kärsii tästä kaikesta. Ei kukaan ajattele, että lapseni ryhtyy laittomuuksiin alaikäisenä ja on vaadittava sossun tätejä reagoimaan...

Näin kuitenkin kävi, tulevaisuus näyttää mitä hedelmää tämä päätös kantaa.

 

[Äidin blogi]

Jos tämä on tosiaan ainoa tapa, jolla asian pystyt näkemään, on ilmeisesti turha edes yrittää selittää.

Olen valmis muuttamaan kantani, jos se painaa vaakakupissa enemmän kuin lapset ja heidän hätänsä. Lapsien kyettömyys vaikuttaa omaan elämäänsä ja päätöksiin omasta elämästään.

Aikuisen hätä on sellaista, josta aikuisen on otettava itse vastuunsa, kun kerran on aikuinen.

Poikkeuksena: vaikeasti vammaiset, psyykesairaat...ja muut diagnoosit jotka selittävät kyvyttömyyden hallita tai kyetä hallita elämäänsä.

 

[säpäle harmaana]

Olen valmis muuttamaan kantani, jos se painaa vaakakupissa enemmän kuin lapset ja heidän hätänsä. Lapsien kyettömyys vaikuttaa omaan elämäänsä ja päätöksiin omasta elämästään.

Aikuisen hätä on sellaista, josta aikuisen on otettava itse vastuunsa, kun kerran on aikuinen.

Poikkeuksena: vaikeasti vammaiset, psyykesairaat...ja muut diagnoosit jotka selittävät kyvyttömyyden hallita tai kyetä hallita elämäänsä.

Ne eivät ole vastakkain vaakakupissa, vaan samassa kupissa. Jos aikuiselle sallitaan myös negatiiviset tunteet ja heikkoudet, ongelmat tulevat ajoissa (tai ylipäätän joskus) ilmi ja niihin voidaan yrittää vaikuttaa. Minä näen tämän lapsen kannalta pelkästään positiivisena, mutta sinä ilmeisesti et.

 

[säpäle harmaana]

Ja millaiseksi sinä kuvittelet henkilön, joka on väsynyt ja uupunut, eikä oma elämä ole hallinnassa? Eikö hänellä juuri ole mielenterveysongelma?

 

[Äidin blogi]

Ne eivät ole vastakkain vaakakupissa, vaan samassa kupissa. Jos aikuiselle sallitaan myös negatiiviset tunteet ja heikkoudet, ongelmat tulevat ajoissa (tai ylipäätän joskus) ilmi ja niihin voidaan yrittää vaikuttaa. Minä näen tämän lapsen kannalta pelkästään positiivisena, mutta sinä ilmeisesti et.

En, En pysty nähdä positiivisena sitä, että lapsi kokee syyllisyyttä aikuisen tilasta.
En näe lapsen kannalta mitään postiivista siitä, että hän kantaa vastuuta aikuisesta, joka antaa lapsen ymmärtää "etten halunnut sun syntyvän".

 

[Irski]

siis käsititkö mut jotenki väärin? ja mäkään en oikeen käsitä tästä sun tekstistä, että käsititkö väärin jotakin meinasin vaan sitä, että maailmassa on valitettavan paljon vanhempia, jotka hoitaa lapsensa keskiarvoa huonommin, mutta sitten kun tällä lapsella on joku aikuissuhde, johon hän voi luottaa, niin se voi riittää. eli että jos sä oot vaikka alkoholistiperheestä, niin ei susta välttis tuu "huonoa ihmistä", jos on edes joku aikuinen arjessa, joka on tolkun ihminen. ja onhan kaikki ihmiset yksilöitä, tavan perheen lapsesta voi tulla narkki ym. en sitä sano, mutta se ei liity tähän..

Ei ole kypsää ajatella, että voin luovuttaa ja uskoa, että joku toinen tekee hommani vanhemmuudessa. Joku toinen opettaa lapseni rakastamaan.

Koen että olisin julma ja sydämetön, jos työssäni keskittyisin niin "työhöni" että sulkisin silmäni lapsen hädältä. Voisin tehdä niin, mutta rikkoisin omia sisäisiä sääntöjäni.

En vaan hyväksy ajatusta: joku toinen rakastakoot lastani, kun en itse jaksa.

En ole mitään siihen verrattuna, mitä olisi oma vanhempi. Rakkauteni ja kiinnostukseni ei ole mitään verrattuna omien vanhempien rakkauteen ja kiinnostukseen. Olen korvike, korvike.
Kestämätön ajatus että lapset elävävät "korvikkeella" ja yrittävät selvitä aikuisuuteen.

Aikuistukaa aikuiset.

 

[Vai täällä]

olette meillä lapsilla on nyt nälkä tarvittais murkinaa eikä ideologiaa just nyt. Äkkiä laittamaan makaroonilaatikkoa! sit me haluttais et lähette ulos ettekä laittais kaikkea aikaanne nettiin

 

[Äidin blogi]

olette meillä lapsilla on nyt nälkä tarvittais murkinaa eikä ideologiaa just nyt. Äkkiä laittamaan makaroonilaatikkoa! sit me haluttais et lähette ulos ettekä laittais kaikkea aikaanne nettiin

Täällä on syöty!
Siivottu!
Ulkoiltu!
ja nyt on yhteisen höpöttelyn aika :heart:

 

[Höpöttely]

Täällä on syöty!
Siivottu!
Ulkoiltu!
ja nyt on yhteisen höpöttelyn aika :heart:

höpöttelet skideille? onko se sellasta et on lämmin olla?

 

[säpäle harmaana]

En, En pysty nähdä positiivisena sitä, että lapsi kokee syyllisyyttä aikuisen tilasta.
En näe lapsen kannalta mitään postiivista siitä, että hän kantaa vastuuta aikuisesta, joka antaa lapsen ymmärtää "etten halunnut sun syntyvän".

Kuka sanoi, että lapsen pitää kokea syyllisyyttä aikuisen tilasta? Mitä helpommin aikuiset pystyvät avaamaan näitä tuntojaan muille aikuisille (kumppanille, ystävälle, ammattilaisille, anonyymille keskustelupalstalle), sitä pienemmällä todennäköisyydellä se asia vieritetään lapsen niskoille.

 

[Äidin blogi]

Ihan alusta asti olen puhunut lapsista jotka voivat huonosti, kun aikuiset voivat huonosti.
Lapsista jotka elävät kaaoksessa ja syyllisyydessä.

Aikuisten huonovointisuus on suoraan verrannolinen lapsen vointiin ja kun se on niin huonossa jamassa, että lapsi vihaa itseään ja uskoo että aikusilla olisi paremmin ilman häntä, on aikuisen vastuuttomuus jatkunut pitkään.

Ei ole osattu tai haluttu pyytää apua.

Joskus ei ole jopa saatu apua.

Aikuisella on vastuu, ihan missä tahansa tilanteessa niellä ylpeytensä ja pyytää apua.
Vaatia apua. Huutaa apua. Kiljua apua.

Vanhemmuus on vaativaa..kukin meistä on toisinaan heikoilla, väsynyt.. ja mitä nyt lie.

Koskaan ei saisi syyttää lasta, kaikki on kiinni aikuisesta.