Lapsiperhe ja luottotiedottomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Psykoenkeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Millä maksaisit?;25916500:
Jollain muulla = meidän muiden, taloutemme hoitavien verorahoilla. Thank you very much.
Tässä maassa on älytön määrä ihmisiä joilla ei ole edes aikomustakaan maksaa velkojaan pois ja ovat vuosikymmeniä sossun luukulla ja sä käyt mun kimppuun jos meidän perhe siellä joutuis asioimaan vaan sen aikaa että jompikumpi saa töitä?!
 
Tunnen useamman perheen, joissa vanhemmilla ei ole luottotietoja. Ovat kuitenkin ihan töissä käyviä ihmisiä ja hyviä vanhempia, eikä heidän lapsensa vaikuta siltä, että ovat jääneet paitsi yhtään mitään. Velkojaan maksavat pois koko ajan.

Mun mielestä luottotiedottomuus ei ole syy lykätä lapsen saamista vuosi tolkulla. Sen sijaan suosittelisin aapeelle, että käyt koulun loppuun ja hankit työpaikan, ennen kuin tulet raskaaksi. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että raskaana ei töitä helpolla saa.

Tsemppiä sulle. Tällä palstalla saa yleensä aina kuraa niskaan, sinä itse tiedät mitä teet ja otat vastuun omista valinnoistasi.
 
Et voi rakentaa tulevaisuuttasi sen varaan, että "käyn sitten soskussa". Ja sinä et kyllä kovin työintoiselta tai halukkaalta lainojasi hoitamaan vaikuta, anteeksi nyt vaan. Jos näin olisi, lyhentäisit lainoja jo nyt ja pyrkisit ensisijaisesti töihin, sitten vasta lisääntymään. Nyt lainojen maksu ja töihin pääsy tuntuu olevan hyyyyvin kaukana prioriteettilistallasi.
 
Hannah, kiitos viestistä. 6000€ tosiaankin on vielä maksettavuuden rajoissa oleva summa, sitä eivät vaan kaikki ole sisäistäneet.

Ohhoh, mulla on opintolainaakin enemmän :o

Enemmän mua ihmetyttää se, että jos ei ole kykyä opiskeluaikana lyhentää lainaa. Minä kävin opiskelujeni loppuvuodet töissä iltaisin ja viikonloppuisin. Olihan se rankkaa, mutta kuka voi väittää että lapsen kanssa pääsee helpommalla.
 
[QUOTE="aliina";25916546]Tunnen useamman perheen, joissa vanhemmilla ei ole luottotietoja. Ovat kuitenkin ihan töissä käyviä ihmisiä ja hyviä vanhempia, eikä heidän lapsensa vaikuta siltä, että ovat jääneet paitsi yhtään mitään. Velkojaan maksavat pois koko ajan.

Mun mielestä luottotiedottomuus ei ole syy lykätä lapsen saamista vuosi tolkulla. Sen sijaan suosittelisin aapeelle, että käyt koulun loppuun ja hankit työpaikan, ennen kuin tulet raskaaksi. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että raskaana ei töitä helpolla saa.

Tsemppiä sulle. Tällä palstalla saa yleensä aina kuraa niskaan, sinä itse tiedät mitä teet ja otat vastuun omista valinnoistasi.[/QUOTE]

Kiitos paljon viestistä. Otin todellaki riskin kun kirjoitin tänne, vaikka tiesin minkälaista palautetta täällä lähes poikkeuksetta saa. Arvostan sun mielipidettä ja tunen itsekin monta perhettä joissa vanhemmilla ei ole luottotietoja, mutta pärjäävät hyvin.
 
Opiskele,mene töihin ja maksa lainasi pois. Kokopäivätyöllä saat maksettua tuon lainan pois vuodessa! Alatte vaikka yrittää pari kk työn saannin jälkeen, niin voit hoitaa velan pois ennen lapsen syntymää. Lisäksi saisit paremmat äitiyspäivärahat.

Vaikka raha ei ratkaisekaan hyvää vanhemmuutta, suunnitelmallisuus ja varautuminenon ehdottomasti osa sitä. Eikä vaan mennä sokeena perse edellä puuhun, kun ei muutakaan osata.
 
  • Tykkää
Reactions: Lex ja teisu
[QUOTE="Neiti";25916578]Opiskele,mene töihin ja maksa lainasi pois. Kokopäivätyöllä saat maksettua tuon lainan pois vuodessa! Alatte vaikka yrittää pari kk työn saannin jälkeen, niin voit hoitaa velan pois ennen lapsen syntymää. Lisäksi saisit paremmat äitiyspäivärahat.

Vaikka raha ei ratkaisekaan hyvää vanhemmuutta, suunnitelmallisuus ja varautuminenon ehdottomasti osa sitä. Eikä vaan mennä sokeena perse edellä puuhun, kun ei muutakaan osata.[/QUOTE]

DEAR ap, tässä viestissä on viisaita sanoja. Lue!
 
Puuttuvia luottotietoja isompi ongelma on miehesi haluttomuus tehdä lasta kanssasi tähän tilanteeseen. Ei lasta voi tehdä jos mies ei halua - ainakaan ei pitäisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Tässä hiukan kokemusta. Sillä erotuksella tosin että iotse en todellakaan hankkinut lasta siihen elämäntilanteeseen.'
Omalla hölmöydellä menetin luottotiedot ja makselin velkoja ulosottoon. Onneksi oli hyväpalkkainen työ ja sain velkoja hyvin lyhennettyä mutta ei elämiseen kyllä paljoa jäänyt; oman osuuteni vuokrasta sain maksettua ja muut laskut, mutta esim. ruokakaupassa piti tarkkaan miettiä mitä osti.
Halöusin lasta, mutta kyllähän sen nyt ymmärsi ettei se vaan ollut realistista vaikka se sattuikin....

Maksoin siis sitkeästi velkani pois ja odotin että luottotiedot palautuivat. Ostimme miehen kanssa talon ja saimme syksyllä esikoisemme. Talous on nyt kunnossa enkä enää ikinä päästä sitä lipsumaan. Se, että minulla tosiaan on hyväpalkkainen työ mahdollisti sen että sain velkani maksettua ja talouteni taas kuntoon, puhumattakaan siitä että äitiyspäivärahani on varsin hyvä.

Ihan okeasti, nyt järki käteen: opiskele, hanki työ ja maksa velkasi ensin, sitten on enemmän tarjottavaa lapselle.
 
  • Tykkää
Reactions: teisu
Menetin omat luottotietoni vasta sen jälkeen kun olin saannut lapsen. Kyllä me pärjätään, mutta ei tuo merkintä tunnu kovin mukavalta. Monet yöttömät yöt on ollu sen takia, vaikka velkaa onkin "vain" 600€. Kun sulla nyt on mahdollisuus hoitaa toi sun velka parin vuoden sisällä, niin miksi et hoida? Ihan tieten tahtoen haluaisit pitkittää sitä. Vauva-aika olisi sulla paljon mukavampaa kun ei olisi ylimääräistä taakkaa.
 
Meillä meni luottotiedot sen jälkeen, kun saatiin lapsi.. ei enää riittänyt rahat laskuihin ja mies lomautettiin.. eli totaalinen romahdus.. tottahan se on, että emme saa lapselle mitään vakuutuksia tai yleensäkään mitään vakuutuksia.. autovakuutus pitää maksaa kerran vuodessa, koska ei ole luottotietoja.. tähän säästämme aina muutaman kuukauden rahaa, että saamme maksettua sitten laskun pois (600 €)... emme saa asuntolainaa, mutta saimme kaupungilta isomman asunnon pojan kasvaessa eli hänellä on nyt oma huone.. olen tällä hetkellä töissä ja maksan velkojani pois.. kaikki ylimääräinen raha menee velkoihin.. meillä on kännykkäliittymät ja netti ajalta ennen luottotietojen menettämistä.. tiukkaa tekee rahallisesti, kun mies on vieläkin työttömänä sairauden takia, mutta aina olemme saaneet ostettua pojalle kaiken mitä tarvii.. se vain vaatii välillä säästämistä ja asioiden priorisointia :) En koe, että elämämme on huonoa sen takia ettei ole luottotietoja.. hieman hankalempaa totta, mutta sen kanssa vaan pitää elää... yritän saada mahdollisimman äkkiä velkani pois, jotta olisi luottotiedot kunnossa, kun poika kasvaa :)
Sinuna miettisin tarkkaan miten tehdä.. miehesi on ehkä hieman oikeassa, että velat ensin ja sitten vasta lapsia.. harmillista se on jos ikää alkaa olla 30v tai enemmän, että tulee se paine tehdä lapsia.. Mutta tuokin, jos sinulla on 6000 € velkaa niin se on vuodessa melkein jo maksettu sitten pois kunhan saat töitä :) Eli ei se lapsenteko kovin paljoa viivästy loppujen lopuksi..
toivottavasti vastauksestani oli edes jotain hyötyä..
 
Vanhemmuus on aika sitoumus - myös siihen toiseen vanhempaan. Ymmärrän, ettei mies välttämättä halua ottaa tätä suurta askelta sellaisen kanssa, joka ei ole ensin halukas osoittamaan kyvykkyyttään hoitaa talousasiansa kuntoon.
 
ei se mikään katastrofi olisi. Sulla on sitäpaitsi vielä pieni velka...
onko se velka yhdessä paikassa perinnässä? Jos on niin sovi maksujärjestely, eli vaikka satanen kuussa. Näin saat luottotietosi puhtaaksi nopeammin. Tai kokeile sosiaalista luottoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Millä maksaisit?;25916448:
En vain käsitä sitä, että joku voi sanoa "pärjäävänsä hyvin" kun koko ajan on jo erääntynyttä velkaa maksamatta! Silloin ei todellakaan pärjää hyvin, vaan erittäin huonosti. Hyvin pärjää silloin kun ei alkujaankaan menetä luottotietojaan, tai kun vähintäänkin kykenee maksaamaan niitä velkojaan takaisin.

Häiritsee siksi, koska häiritsee yleensäkin tämä asenne jossa velkoja ei huolehdita, ulosotto on normaalitila ja silloin on kaikki hyvin kun ei _juuri nyt_ tarvitse maksaa velkojaan takaisin. Kaikki tämä kertoo siitä että jokin ihmisten asenteissa on hirvittävästi väärin, ja se heijastuu myös muuhun yhteiskuntaan samanlaisena välinpitämättömyytenä.

Joillekkin raha asiat ei ole se tärkein asia elämässä, lapsi ei ollut suunniteltu mutta ihmiselämässä muutama vuosi sinne tai tänne ei ole maailman loppu. Parempi kai se on tehdä lapsen nuorena kuin syytää sairaalaan kymmeniä tuhansia kun ei enää lapsia normaalisti voi saada? ja mihinhän ne veronmaksajien rahat sitten menee?
 
Pitääkö mun antaa lapseni pois koska olen menettänyt luottotiedot hänen syntymänsä jälkeen? Sellaisen kuvan saa joidenkin kirjoituksista, että luottotiedottomalla ei saa olla lapsia. :kieh:
 
[QUOTE="Neiti";25916578]Opiskele,mene töihin ja maksa lainasi pois. Kokopäivätyöllä saat maksettua tuon lainan pois vuodessa! Alatte vaikka yrittää pari kk työn saannin jälkeen, niin voit hoitaa velan pois ennen lapsen syntymää. Lisäksi saisit paremmat äitiyspäivärahat.

Vaikka raha ei ratkaisekaan hyvää vanhemmuutta, suunnitelmallisuus ja varautuminenon ehdottomasti osa sitä. Eikä vaan mennä sokeena perse edellä puuhun, kun ei muutakaan osata.[/QUOTE]

Tässä on järkevää puhetta :) Tätä suosittelisin itsekin. Sulla on sen verran pieni laina, että kun töihin pääset, niin sen saa maksettu todella nopeasti. Ja toki, siinä sivussa työnteko sitten nostaa niitä äitiyspäivärahojakin. Ja eihän se ole kun vuosi-pari lisää!
 
[QUOTE="Kata";25916944]Pitääkö mun antaa lapseni pois koska olen menettänyt luottotiedot hänen syntymänsä jälkeen? Sellaisen kuvan saa joidenkin kirjoituksista, että luottotiedottomalla ei saa olla lapsia. :kieh:[/QUOTE]

Ei, enkä ole vastauksista tuollaista edes tulkinnut. Sen sijaan ap on nyt ihanteellisessa tilanteessa koska VOI suunnittella ja pohtia vaihtoehtoja.

Tässä on ehkä kyse erilaisista ihmistyypeista. Toisille riittää se että "pärjää" kun taas toiset tahtovat elämältään "enemmän", ettei tarvitsisi vain pärjätä. Itsekin lukeudun jälkimmäisiin mutta toki jos luottotiedot menisivät ja vahinko sattuisi , mekin yritettäisi sitten pärjätä.
 
Kyllä sillä vaikutusta on juuri noihin vakuutuksiin yms. Tietty ne voi ottaa miehenkin nimelle. Itsellänikin on luottotiedot menneet, mutta kaikki mahdollinen on jo valmiina, joten en tarvitse sopimuksia. Lainaa en tietty saa, mutta mies kuitenkin tarvittaessa saa.

Mistähän on tullut tapa sanoa "luottotiedot menneet". Niitähän ei muuten ole, ellei ole jotain taloudellisesti muninut. Toisin sanoen, luottotiedot ovat tulleet. Rekisterissähän ei mitään ole, ellei ole maksuhäiriöitä, joista tulee merkintä ja silloin vasta tulee luottotietoja.
 
Kiitos paljon viestistä. Otin todellaki riskin kun kirjoitin tänne, vaikka tiesin minkälaista palautetta täällä lähes poikkeuksetta saa. Arvostan sun mielipidettä ja tunen itsekin monta perhettä joissa vanhemmilla ei ole luottotietoja, mutta pärjäävät hyvin.

Onko se jonkinlainen riski, että saa sellaisia vastauksia, jotka eivät itseä miellytä. Olisiko kaikkien pitänyt todeta, että olet maailman kivoin ja mukavin ihminen, kun olet jättänyt laskusi maksamatta ja tee nyt vain lapsia. äläkä välitä lainkaan tulevaisuudesta ja ettei maksuhäiriömerkinnät merkitse elämässä mitään ja tulevan lapsesi elämä on pelastettu, kun et ole hoitanut asioitasi kunnolla. Merkillistä ajattelua, ettei saa olla muuta mieltä, kuin kysyjä haluaa.
 
[QUOTE="vieras";25916919]Joillekkin raha asiat ei ole se tärkein asia elämässä, lapsi ei ollut suunniteltu mutta ihmiselämässä muutama vuosi sinne tai tänne ei ole maailman loppu. Parempi kai se on tehdä lapsen nuorena kuin syytää sairaalaan kymmeniä tuhansia kun ei enää lapsia normaalisti voi saada? ja mihinhän ne veronmaksajien rahat sitten menee?[/QUOTE]

Sen verran tärkeä rahan tulisi kuitenkin olla elämässä että pystyy, kykenee ja OSAA elää omien varojen mukaan. Ja jos mokaa niin hoitaa asian kuntoon. AP:lla on ollut jo aikaa tehdä tuota ja olla se aikuinen, ei voi yllärinä tulla että 30v ikäpyykki lähestyy ilman ammattia ja ilman mitää työtä.

30 vuotias muuten kykenee edelleen saamaan niitä lapsia. Mutta mitä myöhäsemmäksi valmistumista ja töihin menoa lykkää, sitä vaikeampaa se on. Nyt puhut kuin 30 vuotias olisi valmis jo melkein hautaan...
 
Ihmettelen vaan miten täällä saa paskaa niskaan jonkun 6000 euron takia, ihmiset tuntuvat ottavan surutta ylisuuria asuntolainojakin olemattomin tuloin ja vakuuksin, ja maksavat ne sitten hirvittävän pitkällä lainaajalla kaksinkertaisena takaisin. Kaikennäköistä visaa ja masteria tuntuu olevan myös porukalla, ja luotot niissä tapissa...

En mä suosittele ylisuuria asuntolainojakaan, mutta ero on siinä että monet näistä ison asuntolainan ottaneista kuitenkin maksavat asuntolainansa ja visalaskunsa eivätkä menetä luottotietojaan. Luottotietojen menettäminen kertoo minusta paljon siitä, että ihmisellä on pahoja vaikeuksia hoitaa taloudellisia velvoitteitaan. Vielä pahempi on, jos asenne on se ettei velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin.
 
Meillä oli jo kolme lasta ja omakotitalo ennenkuin luottotiedot menivät molemmilta. Ei ole juuri vaikuttanut mitenkään. Edelleen maksellaan asuntolainaa samaan malliin ja ulosottoon joka kuukausi.

Mies on töissä ja itse olen lasten kanssa kotona. Tosin en ihan "työtön" oo, mulla on kanoja ja possuja ja iso kasvimaa joista saan omat ruokani.

Ainoo asia mikä tässä on tökkinyt on se kun mentiin irtisanomaan autosta kasko että säästyis muutama euro niin ei sit saatu sitä enää takas. Rahoitusyhtiö vaati sen takaisin:/ Tai ois irtisanonut autolainan. Appi otti sit vakuutuksen omille nimillee. Autoa ei vaihdeta halvempaan eikä vaihdeta koskaan se on juuri täydellinen pikkubussi meille.

Tosin velatkin on tarkoitus maksaa takaisin ja saada luottotiedot kuntoon. Ja voin rehellisesti sanoa että lapset ei tästä oo kärsinyt mitenkään.
 
Minusta miehesi on oikeassa. Kyllä luottotiedottomuus vaikuttaa kaikkeen. Vakuutusten ottamiseen, asuntolainan ottamiseen, puhelinliittymiin jne. Velat pois vaan ja asiat kuntoon ja sitten muut asiat.

Millä tqavalla vaikuttaa? Kyllä mä olen saanut vakuutuksen ja miehen kanssa asuntolainan, vaikka mulla on luottotiedot menny.
Kaksi lastakin on ja ihan normaalia elämää eletään. Velat on ensikuussa maksettu!
 

Yhteistyössä