Lasten isän avovaimo kostaa lasten kautta

[jaa...]

Ja myöntääkö isä ihan avoimesti, ettei nainen halua lapsia heille vai mistä tämä käsitys on syntynyt?

 

["vieras"]

Uskomatonta, että mies haluaa olla sellaisen naisen kanssa, joka ei hyväksy lasten tapaamista Luulisi omien lasten olevan jotain uutta naista tärkeämpiä.

 

[Alkuperäinen kirjoittaja]

Siis kieltääkö mies, että uusi nainen huutaa ja mesoaa, vai myöntääkö sen avoimesti?

Myöntää, mutta syyttää minua asiasta. Miksi syyttää, siitä hänellä ei ole perusteluja.

 

[Alkuperäinen kirjoittaja]

Ja myöntääkö isä ihan avoimesti, ettei nainen halua lapsia heille vai mistä tämä käsitys on syntynyt?

Kyllä myöntää ja tietää, koska on ollut itse lasten kanssa samassa autossa, kun nainen huusi minulle miehen puhelun läpi, etteivät lapset saa enää heille (hänen asuntoonsa) tulla.

Molemmat nyt joka tapauksessa syyttävät minua, mies siksi, etten pitänyt eilen suutani kiinni, kun nainen huusi lasten kuullen.

 

[jaa...]

Nimittäin MINÄ olen se uusi vaimo ja minulla on tässäkin tilanteessa ollut asiasta aivan toinen näkemys kuin exällä...
Ensin ex ei halunnut, että tapaisin lapsia lainkaan. SItten yhtäkkiä muutti mielensä ja kun arkailimme sitten yhteisten tapaamisten kanssa, alkoi syyttely, etten halua tavata lapsia lainkaan. Ensin siis pitkään kielletty tapaamasta ja kun ei heti tunnissa alettu järjestää tapaamista, niin sitten tarkoitti, etten halunnut lapsia nähdä lainkaan...
Ja kun tapaaminen ja yhdessä vietetty aika menikin lasten kanssa yllättävän hyvin, ex tuli mustasukkaiseksi hyvästä suhteesta lasten kanssa ja alkoi taas kehittää kaikenlaista, jonka vuoksi emme tapaisi enää lasten kanssa. SIis vain isä sai tavata, minä en.

Sanoi mm. että lapset olivat kertoneet että en ollut kiva, että huusin sun muuta, mikä ei todellakaan ollut totta. Vieläkään en tiedä, että olivatko lapset kehittäneet näitä juttuja miellyttääkseen äitiään vai valehtiko äiti ihan vaan päin naamaa. Sitten lapset alkoivat kehittää juttuja, että heitä lyötiin (mm. naisen uusi miesystävä, mieheni ja minäkin kuulemma olin uhkaillut. Ainoa, jonka tiedän varmasti läimineen on valitettavasti lasten äiti, en sitä usko edes siitä uudesta miesystävästä, miehestäni ja itsestäni tiedän vain varmasti ettei ole lyöty tai uhkailtu.)

Pointtini on, että
a) Lapset keksivät kaikenlaista, kun haluavat olla äidin puolella, eikä heidän sanaansa ole aina luottamista

b) Todellakin kaikista asioista on aina useampi versio ja oman kokemukseni jälkeen en asetu automaattisesti paijaamaan exää, kun en ole kuullut nyxän versiota asiasta...

 

[sarotinius II]

Ei niitä lapsia isälle kannata väkisin tyrkyttää. Pienet ovat hässäkästä hämillään teitte mitä hyvänsä. Sinuna varmaankin lakkaisin pitämästä yhteyttä. Isänpäiväkortin voi lähettää postissakin. Jospa mies sitten itse joskus tulee tolkkuihinsa ja tajuaa järjestää aikaa lapsillensa. Jos ei, niin sitten ei. Ei häntä siihen kannata pakottaa. Isyys on tahtotila.

Ei ole lainkaan tavatonta kasvaa ilman isää. Näinä päivinä miehen ja naisen roolit ovat niin homogenisoituneet, ettei asialla ole sitäkään merkitystä kuin joskus aikoinaan.

Sillä pirttihirmulla on nyt varmasti vauvan myötä hormonit viturallaan ja suojeluvaistot pinnassa. Ei halua minkään uhkaavan oman perheensä harmoniaa.

Pakko kehoittaa tarkastamaan omia motiivejasi. Oletko varma että pidät yhteyttä vain lasten parasta ajatellen?

 

[Alkuperäinen kirjoittaja]

Nimittäin MINÄ olen se uusi vaimo ja minulla on tässäkin tilanteessa ollut asiasta aivan toinen näkemys kuin exällä...
Ensin ex ei halunnut, että tapaisin lapsia lainkaan. SItten yhtäkkiä muutti mielensä ja kun arkailimme sitten yhteisten tapaamisten kanssa, alkoi syyttely, etten halua tavata lapsia lainkaan. Ensin siis pitkään kielletty tapaamasta ja kun ei heti tunnissa alettu järjestää tapaamista, niin sitten tarkoitti, etten halunnut lapsia nähdä lainkaan...
Ja kun tapaaminen ja yhdessä vietetty aika menikin lasten kanssa yllättävän hyvin, ex tuli mustasukkaiseksi hyvästä suhteesta lasten kanssa ja alkoi taas kehittää kaikenlaista, jonka vuoksi emme tapaisi enää lasten kanssa. SIis vain isä sai tavata, minä en.

Sanoi mm. että lapset olivat kertoneet että en ollut kiva, että huusin sun muuta, mikä ei todellakaan ollut totta. Vieläkään en tiedä, että olivatko lapset kehittäneet näitä juttuja miellyttääkseen äitiään vai valehtiko äiti ihan vaan päin naamaa. Sitten lapset alkoivat kehittää juttuja, että heitä lyötiin (mm. naisen uusi miesystävä, mieheni ja minäkin kuulemma olin uhkaillut. Ainoa, jonka tiedän varmasti läimineen on valitettavasti lasten äiti, en sitä usko edes siitä uudesta miesystävästä, miehestäni ja itsestäni tiedän vain varmasti ettei ole lyöty tai uhkailtu.)

Pointtini on, että
a) Lapset keksivät kaikenlaista, kun haluavat olla äidin puolella, eikä heidän sanaansa ole aina luottamista

b) Todellakin kaikista asioista on aina useampi versio ja oman kokemukseni jälkeen en asetu automaattisesti paijaamaan exää, kun en ole kuullut nyxän versiota asiasta...

On totta, että tarinalla on monta puolta, mutta tämä minun tarinani menee näin. Ps. Tämä kirjoittaja ei siis ole minun tapaukseni uusi avopuoliso.

 

[Alkuperäinen kirjoittaja]

Pakko kehoittaa tarkastamaan omia motiivejasi. Oletko varma että pidät yhteyttä vain lasten parasta ajatellen?

Kyllä todellakin olen. Minulla ei ole mitään lämpimiä tunteita lasten isää kohtaan ole ollut vuosiin, enkä pitäisi häneen ollenkaan yhteyttä, mikäli meillä ei olisi yhteisiä lapsia.