Löin tänä aamuna miestä kasvoihin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joulu on p*rseestä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

joulu on p*rseestä

Vieras
ja lapset tietysti todistivat tilannetta. Olen ihan väsynyt joulujärjestelyihin, varsinkin kun en saa mieheltä MINKÄÄNLAISTA apua. Enkä edes ole mikään nipo perfektionisti, vaan riittää että perusasiat jouluna on kunnossa. Mutta mies ei osallistu mihinkään ja mä olen loppu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja älä stressaa:
Miksi hössötätte niin joulun perään?pistähän kynttilät palamaan ja joulumusa päälle.
relax.EI TÄTÄ HÖSSÖTYSTÄ OLE KUIN PARI PÄIVÄÄ.

No kun en hössötäkään, vaan haluaisin vain että olisi edes perussiivous tehty jouluksi ja kuusi haettu mutta ei. Ilmeisesti mun täytyy itse lähteä sitä saatanan kuusta hakemaan (olen raskaana viikolla 31). Mies lupasi eilen auliisti että tekee tänään kaikki hommat mitkä sen pitäis ennen joulua tehdä, mutta suuttui kun en antanut p*llua eilen ja nyt jättää kaikki hommat tekemättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mä olen raskaana viikolla 28 ja mä ihan mielelläni hakisin kuusen itse, joten mulle ei nyt auennut että miten se raskaus tuohon liittyy?

Mutta noin niinkuin muutoin, miehesi on kyllä aikamoinen kakkapää...tosin niin olet sinäkin kun kävit käsiksi.

Koittakaa saada keskusteluyhteys auki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Sä et silti kyllä saa käyttää väkivaltaa ihmisiin, varsinkaan lapsien nähden.

Ihan kun en tietäis. Eikä mieskään saisi käyttää henkistä väkivaltaa mua kohtaan

No tuossa aloitusviestissä ei käy ilmi kyllä mitään henkistä väkivaltaa. Jos olet henkisen väkivallan uhri, hae toki apua. Väkivallan käyttö ei ole mikään ratkaisu siihen. Mun mielestä naisen käyttämä väkivalta vaan ei ole sen hyväksytympää kuin miehenkään. Samalla lailla se on lapsille pahaksi ja antaa turvattomuutta ja lisäksi mallin käyttää väkivaltaa ratkaisukeinona. Siihen voi ja kannattaa hakea apua. Voisin vaan kuvitella, mikä haloo täällä syntyisi, jos joku nainen sanoisi miehensä lyöneen tätä siksi, että vaimo ei ole siivonnut.
 
Minkäs takia nyt ei sit kukaan käske miestä eroamaan ja heti kun nainen lyö. Nimittäin jos lyöjä olisi ollut mies niin varmasti olisi heti kehoitettu ap:tä lähtemään väkivaltaisesta suhteesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minkäs takia nyt ei sit kukaan käske miestä eroamaan ja heti kun nainen lyö. Nimittäin jos lyöjä olisi ollut mies niin varmasti olisi heti kehoitettu ap:tä lähtemään väkivaltaisesta suhteesta.

Niinpä. No, jos ap:n mies tulee tänne, varmasti sanon, että suosittelen hakeutumaan turvakotiin jos koet väkivallan uhkaa kodissasi.
 
Joo älä huoli, kyllä mä tästä ennen pitkää lähdenkin. Saa mies hoitaa kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat yksin tästä lähtien.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minkäs takia nyt ei sit kukaan käske miestä eroamaan ja heti kun nainen lyö. Nimittäin jos lyöjä olisi ollut mies niin varmasti olisi heti kehoitettu ap:tä lähtemään väkivaltaisesta suhteesta.

Niinpä. No, jos ap:n mies tulee tänne, varmasti sanon, että suosittelen hakeutumaan turvakotiin jos koet väkivallan uhkaa kodissasi.

Voi että kun lähtiskin täältä mutta kun ei.
 
Sun varmaan kannattais nyt puhua sun miehelles että kuinka paljon sua oikeesti vaivaa. Kerro sille että oot miettinyt jopa sitä vaihtoehtoa että erootte, niin luulis että alkaa auttamaan sua, jos yksin joudut kaiken tekemään. Jos ei ala, niin tuskin sitä sun ukkoas kauheesti kiinnostaa sun kanssa elellä. :)
 
No hei miettikää nyt, tää pariskunta on jotain alle kakskymppisiä, ei tule suhde kestämään ensi jouluun kuitenkaan. Ei kai muuten kukaan AIKUINEN mies SUUTU jos ei jonain iltana pesää irtoa????
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Sun kannattaa varmaan sitten lähteä. =) Pakkaat vaan matkalaukun ja menoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hehehe:
No hei miettikää nyt, tää pariskunta on jotain alle kakskymppisiä, ei tule suhde kestämään ensi jouluun kuitenkaan. Ei kai muuten kukaan AIKUINEN mies SUUTU jos ei jonain iltana pesää irtoa????

Oltaiskin kaksikymppisiä niin vois selittää lapsellisuudella tätä paskaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mimi:
Sun varmaan kannattais nyt puhua sun miehelles että kuinka paljon sua oikeesti vaivaa. Kerro sille että oot miettinyt jopa sitä vaihtoehtoa että erootte, niin luulis että alkaa auttamaan sua, jos yksin joudut kaiken tekemään. Jos ei ala, niin tuskin sitä sun ukkoas kauheesti kiinnostaa sun kanssa elellä. :)

Tää ei toimi. Ei auta erolla uhkailut, ei se että tilitän miten haluaisin sen auttavan, ei mikään. Kaikki on kokeiltu, pariterapiat ja kaikki, mutta mies ei tule ikinä auttamaan mua kotiin ja lapsiin liittyvissä asioissa, ei ikinä.
 
Jokainen on oman onnensa seppä. Jos tilanne on äitynyt jo niin pahaksi että toinen kiukuttelee, kun ei saa pesää ja toinen sitten käy väkivaltaiseksi kun menee hermot, niin onko tuossa oikeastikaan enää mitään järkeä?

Ensisijaisesti kannattaa hakea apua ja jos siitä ei ole apua tai se ei tunnu hyvältä idealta niin mitä sitä tuollaiseen suhteeseen sitten jäämään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja joulu on p*rseestä:
ja lapset tietysti todistivat tilannetta. Olen ihan väsynyt joulujärjestelyihin, varsinkin kun en saa mieheltä MINKÄÄNLAISTA apua. Enkä edes ole mikään nipo perfektionisti, vaan riittää että perusasiat jouluna on kunnossa. Mutta mies ei osallistu mihinkään ja mä olen loppu.

:o Mitä helvettiä? Tajuat kai millaisen totaalisen kauhukokemuksen olet lapsillesi tarjonnut?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja mimi:
Sun varmaan kannattais nyt puhua sun miehelles että kuinka paljon sua oikeesti vaivaa. Kerro sille että oot miettinyt jopa sitä vaihtoehtoa että erootte, niin luulis että alkaa auttamaan sua, jos yksin joudut kaiken tekemään. Jos ei ala, niin tuskin sitä sun ukkoas kauheesti kiinnostaa sun kanssa elellä. :)

Tää ei toimi. Ei auta erolla uhkailut, ei se että tilitän miten haluaisin sen auttavan, ei mikään. Kaikki on kokeiltu, pariterapiat ja kaikki, mutta mies ei tule ikinä auttamaan mua kotiin ja lapsiin liittyvissä asioissa, ei ikinä.

No jos on totettu, että hän ei ikinä auta eikä tule auttamankaan, niin silloin on päätös ihan sinun: joko hyväksyt sen ja jäät, tai et kestä tälläistä elämää ja lähdet. Ihmiset kun harvoin muuttuvat...
 
Yhteistyössä