Loputon pelko suhteen loppumisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja neuvoton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Taisi tuo täti-ihminen jutuillaan tarkoittaa miestäsi -ei sinua?

Eli nyt täällä ollaankin sitten sitä mieltä, että mies ei rakastakaan minua oikeasti. Eli olisinkin ollut kaikissa epäilyissäni ja skitsoiluissani oikeassa. Mikä sekopää minä silloin olen, jos tunnenkin jotenkin alitajuisesti että toinen ei rakasta tai ole luotettava?
 
Viimeksi muokattu:
Eli nyt täällä ollaankin sitten sitä mieltä, että mies ei rakastakaan minua oikeasti. Eli olisinkin ollut kaikissa epäilyissäni ja skitsoiluissani oikeassa. Mikä sekopää minä silloin olen, jos tunnenkin jotenkin alitajuisesti että toinen ei rakasta tai ole luotettava?

Nyt täytyy kyllä sanoa, että nostan kädet pystyyn sinun kohdallasi. Oikein hakemalla haet, että saisit kaikki poikaystäväsi syyksi. Noukit täältä kaikki ne asiat, jotka jotenkin siihen suuntaan osoittavat. Kunnon neuvot ohitat, etkä niitä noteraa.
Toivottavsti poikaystäväsi tajuaa ja lähtee ajoissa tästä suhteesta ennenkuin molemmat ovat ihan sekaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Eli nyt täällä ollaankin sitten sitä mieltä, että mies ei rakastakaan minua oikeasti. Eli olisinkin ollut kaikissa epäilyissäni ja skitsoiluissani oikeassa. Mikä sekopää minä silloin olen, jos tunnenkin jotenkin alitajuisesti että toinen ei rakasta tai ole luotettava?

On ihan mahdollista ettei mies rakasta sinua. Jos mies ei rakasta sinua, on parasta lopettaa suhde. Jos mies kuitenkin rakastaa sinua ja sinä siitä huolimatta ajat hänet ja itsesi hulluuden partaalle alituisilla epäilyksilläsi ja turhanaikaisella volinallasi, on sittenkin parasta erota ettette molemmat sekoa lopullisesti.

Mitään tulevaisuutta tällä suhteella tuskin enää on missään tapauksessa. Ero on ainoa looginen vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
Hei neuvoton!!

Toivottavasti vielä luet tätä ketjua. Mä olen kokenut myös pakkoajatuksia ja niistä syntyviä pahimmillaan äärettömän voimakkaita ahdistuksentunteita. Ne liittyi mun nyt about 8kk kestäneeseen suhteeseeni. Pakkoajatukset - ne tulee halusi tai ei. Kun ne tulee, tunteet tulee. Ja anna niiden tulla, mutta älä jää vatvomaan asiaa päässäs. Lopeta kyseleminen ja asian miettiminen. Siis että anna ajatuksen tulla, mut älä lähde käsittelee sitä, se vaan pitää sen hengissä. Pahimmassa vaiheessa mä vaa päätin et selviin siitä. Laihduin, olo oli hirveä, mut mä en enää reagoinu muiden nähden niihin fiiliksiin. Ja sit ku en reagoi vaa jatkan väkisinki hymyilemistä ja asioiden tekemistä, ni se unohtuu aina pidemmäks ja pidemmäks aikaa. Pitää ymmärtää myös, et mitä ikinä tapahtuu suhdekuvioissa tai muutenkaa -> sun pelkos ei oo mitää konkreettista, se ei voi satuttaa suo. Pelko on ainoostaan sun omassa päässä. Sä saat sen aikaan ja pidät sen hengissä. Anna siis tunteiden tulla - mut älä reagoi niiin sen ihmeemmin, vaikka paskalta tuntuiski. Riitely ei auta.
Muista et kaikki mikä on tärkeetä, on tässä ja nyt. Mikään ei loppujen lopuks tuu kestämään, kaikki katoaa viimeistään silloin kun me kuolllaan. Jos toinen ei oo antanu syytä olla luottamatta, niin luota. Sä et loppujen lopuks oo vastuussa etkä voi kontrolloida muiden tekemisiä, omiasi kyllä. Mieti välillä myös et mitä sä haluat, älä mitä sun poikaystävä haluaa, tai että mitä sä teidän suhteelta haluat. Terve erillisyys on suhteessa tärkeetä. Sun poikaystävä ei elä sun elämääs, sä elät. Tänään sun poikaystävä on sun kanssa ja haluaa pussata suo ja sä sitä, ihana juttu..o. Vaali sitä.. Mun poikaystävä sanoi mulle pitkän riitaisan ja ahdistavan ajan jälkeen että ei tiedä rakastaako muo. Pahaltahan se tuntui, mut tajusin etten voi siltä mitään vaatiakkaan, olin ite etäännyttänyt meitä mun ahdistuksenn takia. Joten päätin olla odottamatta mitään, se on ainoo tapa olla todella onnellinen kun on onnellinen jo itsessään niin ei toiselta tarvi odottaakaan mitään vaan elää päivä kerrallaan. Siten meidän rakkaus voi alkaa taas kukoistamaan :) Tsemppiä kovasti!!!
 
Hei neuvoton!!

Toivottavasti vielä luet tätä ketjua. Mä olen kokenut myös pakkoajatuksia ja niistä syntyviä pahimmillaan äärettömän voimakkaita ahdistuksentunteita. Ne liittyi mun nyt about 8kk kestäneeseen suhteeseeni. Pakkoajatukset - ne tulee halusi tai ei. Kun ne tulee, tunteet tulee. Ja anna niiden tulla, mutta älä jää vatvomaan asiaa päässäs. Lopeta kyseleminen ja asian miettiminen. Siis että anna ajatuksen tulla, mut älä lähde käsittelee sitä, se vaan pitää sen hengissä. Pahimmassa vaiheessa mä vaa päätin et selviin siitä. Laihduin, olo oli hirveä, mut mä en enää reagoinu muiden nähden niihin fiiliksiin. Ja sit ku en reagoi vaa jatkan väkisinki hymyilemistä ja asioiden tekemistä, ni se unohtuu aina pidemmäks ja pidemmäks aikaa. Pitää ymmärtää myös, et mitä ikinä tapahtuu suhdekuvioissa tai muutenkaa -> sun pelkos ei oo mitää konkreettista, se ei voi satuttaa suo. Pelko on ainoostaan sun omassa päässä. Sä saat sen aikaan ja pidät sen hengissä. Anna siis tunteiden tulla - mut älä reagoi niiin sen ihmeemmin, vaikka paskalta tuntuiski. Riitely ei auta.
Muista et kaikki mikä on tärkeetä, on tässä ja nyt. Mikään ei loppujen lopuks tuu kestämään, kaikki katoaa viimeistään silloin kun me kuolllaan. Jos toinen ei oo antanu syytä olla luottamatta, niin luota. Sä et loppujen lopuks oo vastuussa etkä voi kontrolloida muiden tekemisiä, omiasi kyllä. Mieti välillä myös et mitä sä haluat, älä mitä sun poikaystävä haluaa, tai että mitä sä teidän suhteelta haluat. Terve erillisyys on suhteessa tärkeetä. Sun poikaystävä ei elä sun elämääs, sä elät. Tänään sun poikaystävä on sun kanssa ja haluaa pussata suo ja sä sitä, ihana juttu..o. Vaali sitä.. Mun poikaystävä sanoi mulle pitkän riitaisan ja ahdistavan ajan jälkeen että ei tiedä rakastaako muo. Pahaltahan se tuntui, mut tajusin etten voi siltä mitään vaatiakkaan, olin ite etäännyttänyt meitä mun ahdistuksenn takia. Joten päätin olla odottamatta mitään, se on ainoo tapa olla todella onnellinen kun on onnellinen jo itsessään niin ei toiselta tarvi odottaakaan mitään vaan elää päivä kerrallaan. Siten meidän rakkaus voi alkaa taas kukoistamaan :) Tsemppiä kovasti!!!

Kiitos mymmelinn viestistäsi.
Oot ihan oikeassa siinä, että pitäisi pystyä olla reagoimatta niihin ajatuksiin, mutta samalla olla kuitenkin "estämättä" tai "kiistämättä" niitä.
Mä jäin kuitenkin miettimään tota viestisi loppuosaa... Kuinka kykenet olemaan suhteessa, jossa toinen osapuoli ei ole varma rakastaako sinua? Vai saitteko asian jotenkin puhuttua, selväksi? Kuinka poikaystäväsi asiasta puhuu?
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos mymmelinn viestistäsi.
Oot ihan oikeassa siinä, että pitäisi pystyä olla reagoimatta niihin ajatuksiin, mutta samalla olla kuitenkin "estämättä" tai "kiistämättä" niitä.
Mä jäin kuitenkin miettimään tota viestisi loppuosaa... Kuinka kykenet olemaan suhteessa, jossa toinen osapuoli ei ole varma rakastaako sinua? Vai saitteko asian jotenkin puhuttua, selväksi? Kuinka poikaystäväsi asiasta puhuu?


Heips. Suhde on suht tuore 8 kk, eikä suhteemme alkanut kemiallisesta "suuresta rakastumisen tunteessta" vaikka kyllä toisiimme ihastuimme. Suhde pyörii sillä että viihdymme hyvin toistemme seurassa, intohimoa meillä on paljon ja haluamme olla toistemme lähellä ja yhdessä paljon. Rakkaus tuli vasta hiljalleen, eikä suhteemme "vakavempaa" aikaa jolloin tunsimme rakastaneemme toisiamme (n 5 kk iässä) ehtinyt kestää kuin 1-1,5 kk, jonka jälkeen tuli ahdistukseni takia monenlaisia ongelmia ja riitoja, jotka työnsi sydämiämme eri suuntiin. Sitä kesti pari kuukautta, joka on tuoreelle suhteelle pitkä aika. Siksi uskon, että kummatkin oli välillä epävarmoja rakastaako. Yhteinen harmonia kun alkoi puuttumaan. Joten miksi vaatia toiselta ihmiseltä rakkautta, vaikka on tuore suhde ja ollut vaikeaa? voi sitä vvaatia, sillä rakkautemme perustuu muulle, kuin ensisilmäyksellä rakastumiselle. Vahvempia tunteita on tullut vasta ajan kanssa. Ja koska en ole nyt vaatinut mitään "rakastan sinua" lauseota ( en kyllä oo ennenkään. Kysyin vaan rakastaako muo vielä ) niin meillä on alkanut menemään taas mahtavasti ja noh... käyttääydymme taas kuin rakastavaiset. :) joten uskon ehkä kuulevani nuo sanat "rakastan sinua" vielä uudestaan. Ehkä seuraavan kerran vahvempana ja varmempana :) viimeksi kuulin ne kesäkuussa.. Noh tulipa hölmösti kerrottua koko tarina.. En kaipaa kritiikkiä kuitenkaan suhteestani, sillä olen suhteessani onnelllinen. :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos mymmelinn viestistäsi.
Oot ihan oikeassa siinä, että pitäisi pystyä olla reagoimatta niihin ajatuksiin, mutta samalla olla kuitenkin "estämättä" tai "kiistämättä" niitä.
Mä jäin kuitenkin miettimään tota viestisi loppuosaa... Kuinka kykenet olemaan suhteessa, jossa toinen osapuoli ei ole varma rakastaako sinua? Vai saitteko asian jotenkin puhuttua, selväksi? Kuinka poikaystäväsi asiasta puhuu?


Ja ei, emme puhuneet asiasta juurikaan, tai no, riitelimme ehkä jotain koska kyllähän sen kuuleminen satutti, mutta se vaan pahensi asioita. Mitäpä sitä asiasta puhumaan, en mä vaatimalla voi sitä rakkautta saada. Molemmat oli rakentaneet suojamuurin väliimme koska riidat. Noh, nyt osaamme taas avautua toisillemme. <3

Mut tosiaan, toi sun tilanteesta (ja mun) ulospääseminen vaatii kovasti henkistä työtä. Jos ei oo valmis muuttamaan ajatusmallejaan vaan jää aina vaan kiinni siihen inhottavaan tunteeseen, ei varmasti pääse eternpäin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoitat " syytellyt miestäni näistä asiosta".
Miestäni?
Siis, olette naimisissa?

Ja niin kin jotkut jo kirjoittivat sinulle, että olet niin heeeemmmmmeeeeetiiiiin rasittava muija, ei ihme että mies haluaa lopettaa, ei tuollainen suhde normaalia ole.
 

Similar threads

Yhteistyössä