C
christinahhh
Vieras
Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet sellaiset 1,5 vuotta. Ollaan aika tiiviisti yhdessä, ollaan oltu koko seurustelun ajan. Ei asuta yhdessä, mutta nähdään joka päivä. Olemme molemmat 18-vuotiaita.
Minulla on oikeastaan koko suhteen ajan ollut ongelmana se, että en osaa nauttia asioista niin kuin ennen. En tykkää enää matkustella, koska pelkään sitä tunnetta kun alkaa ahdistamaan olla erossa poikaystävästä. Voi olla että tämä tunne on lähtenyt siitä, että ennen poikaystäväni ei tykännyt siitä että tein omia asioita niin paljon kuin tein ja se todella sai karvani pystyyn. Mielestäni sain matkustella ja harrastaa (jalkapalloa) ja olla kavereiden kanssa, koska kyllähän sitä pitää olla omakin elämä.
Nyt ongelmaksi on tullut hänen ajankäyttönsä. (Tai minun pääni sisällä on ongelma.) Viime aikoina hän on ollut paljon kavereidensa kanssa ja minusta on tuntunut, että olen toissijainen. Otin asian puheeksi ja hän sanoi ihan suoraan, ettei jaksa olla koko ajan minun kanssani. Kokeilimme olla päivän näkemättä ja minua ahdisti melkein koko päivän. Olen mustasukkainen hänen kavereistaan, vaikka poikaystäväni haluaa viettää aikaa myös minun kanssani, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Tiedän, että minun pitäisi hyväksyä se, että hän haluaa olla myös erossa minusta. Onkin hullua, että osat ovat kääntyneet toisinpäin. Hän antaa minun pelata jalkapalloa ja olla kavereiden kanssa niin paljon kuin haluan, tällä hetkellä se olen minä joka toisen elämää on rajoittamassa. Tiedän, että teen väärin, kun ahdistun siitä ettei hän koko aikaa halua olla minun kanssani. Haluaisin osata nauttia taas ystävieni seurasta, vaikka tiedän että poikaystävä on omien kavereidensa kanssa baarissa. Luotan poikaystävääni täysin, mutta en vain pysty niellä sitä, että hän haluaa tehdä jotain muuta.
Miten pääsen tästä inhottavasta olosta ulos ja pystyn elämään elämääni kunnolla, vaikka poikaystävä ei aina vierellä olekaan?
Minulla on oikeastaan koko suhteen ajan ollut ongelmana se, että en osaa nauttia asioista niin kuin ennen. En tykkää enää matkustella, koska pelkään sitä tunnetta kun alkaa ahdistamaan olla erossa poikaystävästä. Voi olla että tämä tunne on lähtenyt siitä, että ennen poikaystäväni ei tykännyt siitä että tein omia asioita niin paljon kuin tein ja se todella sai karvani pystyyn. Mielestäni sain matkustella ja harrastaa (jalkapalloa) ja olla kavereiden kanssa, koska kyllähän sitä pitää olla omakin elämä.
Nyt ongelmaksi on tullut hänen ajankäyttönsä. (Tai minun pääni sisällä on ongelma.) Viime aikoina hän on ollut paljon kavereidensa kanssa ja minusta on tuntunut, että olen toissijainen. Otin asian puheeksi ja hän sanoi ihan suoraan, ettei jaksa olla koko ajan minun kanssani. Kokeilimme olla päivän näkemättä ja minua ahdisti melkein koko päivän. Olen mustasukkainen hänen kavereistaan, vaikka poikaystäväni haluaa viettää aikaa myös minun kanssani, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Tiedän, että minun pitäisi hyväksyä se, että hän haluaa olla myös erossa minusta. Onkin hullua, että osat ovat kääntyneet toisinpäin. Hän antaa minun pelata jalkapalloa ja olla kavereiden kanssa niin paljon kuin haluan, tällä hetkellä se olen minä joka toisen elämää on rajoittamassa. Tiedän, että teen väärin, kun ahdistun siitä ettei hän koko aikaa halua olla minun kanssani. Haluaisin osata nauttia taas ystävieni seurasta, vaikka tiedän että poikaystävä on omien kavereidensa kanssa baarissa. Luotan poikaystävääni täysin, mutta en vain pysty niellä sitä, että hän haluaa tehdä jotain muuta.
Miten pääsen tästä inhottavasta olosta ulos ja pystyn elämään elämääni kunnolla, vaikka poikaystävä ei aina vierellä olekaan?