Loukkaannuinko turhasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miinatar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miinatar

Vieras
Meille syntyi esikoinen ja kohta on ristiäiset. Mietittiin miehen kanssa kummeja ja haluttiin ottaa kaveripariskunnan (sylikummit) lisäksi yhdet kummit molempien suvuista, jotta säilyisi sukuunkin yhteyksiä. Minä pyysin erästä tätiäni, jonka kanssa olen ehdottomasti eniten tekemisissä suvustani, ja joka on ollut tosi innoissaan vauvasta.
Ajattelin että hän on kovinkin otettu kummiksi pyytämisestä, mutta kun esitin asian puhelimessa (asuu 400km päässä), tuli toisessa päässä hiljaista ja hän meni möläyttämään että "siitähän ei voi kieltäytyä". Mulla meni ihan pasmat sekaisin ja sanoin että joo ei voikaan, mutta sitten sanoin että toki voi kieltäytyä jos tuntuu ettei ole sellainen velvollisuus, jonka haluaa kontolleen ottaa, että ei ole suinkaan pakko ryhtyä kummiksi.
Täti alkoi sitten hössöttää että toki hän mielellään tulee kummiksi, ai kun ihana kun pyysit, kiitos luottamuksen osoituksesta jne. Ja alkoi kysellä ristiäisistä yms.
Jäi vaan paha maku suuhun... että ihan pakosta ja velvollisuudestako hän sitten lupautuu kummiksi, pitkin hampain ja huonoin fiiliksin? Miten tällainen kummitäti tulee olemaan lapsen elämässä läsnä, jos kerran kummiksi ryhtyminenkin ottaa heti päähän? Vai luokkaannuinko turhasta? Tätini on vähän möläyttelijä-luonne, temperamenttinen ja päästänyt suustaan sammakoita ennenkin. Mutta silti... Ottaa päähän.
 
varmaan varmaan puolivahingossa möläytti. ei kuulostanut siltä ettei olisi kummiutta halunnut. ei vain varmaan ajatellut että kysyisitte häntä.. kuulostaa vilpittömältä. itse kuulun möläyttelijä kastiin ja jos en kummiksi haluaisi sanoisin kyllä heti vaikka olisi läheinenkin...
 
Onhan se kummiksi pyytäminen voinut tuntua niin suurelta kunnialta, että tarkoitti kommentillaan sitä. Jos kysymys veti sanattomaksi. Jos hän totesi kommentin niin todennäköisesti näin. Jos se oli kysymys niin voisin loukkaantua
 
Voi olla että kysymys "tuli puun takaa " yllättäen. Ja kysymys"siitähän ei voi kieltäytyä" oli lähinnä ääneen ajattelua. Itse soittaisin vielä ja tarkistaisin että hän on todella halukas tulemaan kummiksi ja sano vielä että et loukkaannu vaikka kieltäytyisikin. Jos tällä tädillä on ennestään vaikkapa4 kummilasta niin ymmärrän ettei ehkä halua lisää.
 

Mun olis rehellisyyden nimissä pitänyt kieltäytyä kahden kummilapsen kohdalla kummiudesta. Mutta valitettavasti minua pyydettiin molemmilla kerroilla niin yllättävissä tilanteissa, että en oikein tajunnut kieltäytyä. Noita kummilapsia tapaan kerran tai max. kaksi vuodessa ja enpä ole yhteyksissä edes näiden lasten vanhempiinkaan juurikaan. Harmittaa oikein kun ei aikanaan tullut kieltäydyttyä, kyllä nuo lapset ansaitsisivat paremman kummin...
 
Meillä vietettiin puoli vuotta sitten ristiäisiä ja pyysin kummiksi kaasoani. Hän kieltäytyi vedoten siihen, että hänellä on jo kolme kummilasta joihin ei ehdi pitämään tarpeeksi yhteyttä, että häntä harmittaa kun on hoitanut huonosti jo aiemmat velvollisuutensa eikä halua ottaa lisästressiä neljännestä kummilapsesta. Loukkaannuin aika lailla, vaikka ymmärsin hänen pointtinsa, on nimittäin stressaavaa ja itseään syyllistävää sorttia tää kaveri. Mut silti pääsi itku (hormoonihuuruissa) kun illalla asiaa yksin mietin.
Joten mun mielestä on melkeimpä parempi ettei kieltäydy, vaikka sitten olisikin etäinen kummi. Ei mun omat kummitkaan ole kauheesti yhteyttä pitäneet muhun lapsena, "pakolliset" velvollisuudet ovat hoitaneet (sylikummit siis), ja kaksi muuta kummia ei sitäkään. Ei siinä kummiudessa ole musta niin paljon velvollisuuksia että siitä pitäisi stressiä ottaa, varsinkin jos asuu satojen km:n päässä eikä näin ollen tule pyydetyksi esim. lapsenkaitsijaksi.
 
No meillä varmaan tätieni kohdalla olisi se että heillä on aika paljon kummilapsia (vanhemmilla paljon sisaruksia), joten mielellään ei kovin kaukasia kummeja ottaisi ja se että ovat ihan eri ikäluokkaa joten ennemmin pyytäisin jotain serkkuani.
 
"siitähän ei voi kieltäytyä" kyllä minä uskon, että tarkoitti sillä viisiin sen asian että mielellään rupeaa kummiksi. ei ehkä osannut sanoa, että joo tottakai. positiivisessa mielessä tuntuu että tuon on sanonnut, jos kerran muutoinkin paljon pidätte yhteyttä. joten älä mieti tyhjiä. minä saattasin varmaan sanoa ihan samanlailla kun töksäyttelen muutenkin mitä sattuu..=)
 
Mun mielestä loukkaannuti turhasta, totta kai varmaan tätiä saatta stressata kummina olemisen jotkut puolet esim pakolliset osallistumiset juhliin, muistamiset jne ja kun kerran asuu noin kaukana niin saatta miettiä että miten pääsee teille kylään helposti. Mutta kaikki muu mitä kerroit viittaa siihen että kyllä mielellään tule emuuten kummiksi. Että mielestäni olet tehnyt kärpäsestä härkäsen.
 
Mun mielestä ihmisellä TÄYTYY olla oikeus kieltäytyä kummin roolista, jos se ei itsestä tunnu hyvältä. Älkää hyvät ihmiset olko niin itsekkäitä ja pistä tyyliin välejä poikki jos saatte rehellisen vastauksen, että ei kiitos tällä kertaa!
Jollekin voi ihan oikeesti olla vaikeeta taloudellisesti kustantaa sen 4. kummilapsen kummilahjat, synttärit jne. Itse toivon, ettei niitä kummilapsia siunaantuisi tämän enempää kuin on, koska kummin tehtävä on ennenkaikkea minusta olla läsnä ja olemassa kummilapsensa elämässä, eikä pelkästään nimenä paperilla ja laittaa rahaa ja lahjoja merkkipäivinä.
Minusta on upeeta jos joku kieltäytyy kummiksi ryhtymisestä kuin on sitten ruttunaamalla ja pelkästä loukkaamisen pelosta kummi. Tällaisella kummiudella ei ole minusta mitään arvoa koska se tehdään velvollisuudesta, eikä sydämestä.
Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää?
 
Mua harmittaa kun en ole pitänyt kummipoikaani mitään yhteyttä moneen vuoteen, on jo 11-vee ja oon nähnyt viimeksi joskus 7-vee tms. Mutta toisaalta eipä hänen vanhemmatkaan ole mua muistaneet koskaan edes joulukortilla, ei edes silloin kun lähettellin synttäripaketteja sun muita. Ja eivät ole edes uutta osoitettaan mulle ilmoittaneet, eli mihinkähän niitä kortteja laittaisin. Että silleen. Ei se kummi-homma nykyään ole kuin nimi paperilla, sanon. Ehkä sylikummeilla enemmän velvotteita mut mä olenkin sellainen ylimääräinen kummitus.
 
mä olen aina sanonut, että kummin hommasta ei voi kieltäytyä. Ja tarkoitan tällä juuri sitä, että on kunnia asia päästä kummiksi. Ehkäpä tätisi sanavalinta oli juuri tuo, koska ajattelee samoin kuin minä. Synnytyksen jälkeen noi hormoonit on vähän herkillä ja puhun kokemuksesta. Että olen varma, että hän ottaa homman mielellään vastaan. t : Itsekin joskus turhista tuohtuneena
 
MÄ luulen, että tätisi meni hämilleen. Ehkä hän ei ollut ollenkaan odottanut, että häntä pyydettäisiin kummiksi? Mikä ei tarkoita sitä, etteikö hän kuitenkin olisi kummiudesta hyvin otettu.
 
itse ainakin kieltäydyn jos joku minua vielä kummiksi pyytää. meillä on miehen kanssa 5yhteistä kummilasta ja miehellä vielä kaksi kummilasta, joille minä aina lahjat ja kortit valitsen/teen ja pidän yhteyttä. enempää kummilapsia en tahdo koska haluan pitää kaikkiin kummilapsiini iahn yhtä paljon yhteyttä ja ostella kaikille tasapuolisesti kaikkea. kummilasten lisäksi on sitten kolme omaa lastakin. kivaltahan se tuntuu jos joku tahtoisi juuri minut lapselleen kummiksi mutta enempää kummilapsia en voi ottaa, valitettavasti. kannattaa miettiä juuri tämä asia kummeja miettiessä että jollakin voi jo ennestään olla paljon kummilapsia ja siitä kieltäytymisestä on siten ihan turha loukkaantua
 
minäkin luulisin että tätisi meni hämilleen ja liikuttui niin, että ei löytänyt oikeita sanoja.
toki itse tunnet tätisi paremmin, mutta voi myös olla että käsitit väärin.
itsekkin kun menen hämilleni ja/tai liikutun niin saatan möläyttää jotain typerän kuuloista.
esim me etsittiin hartaasti hääjuhlapaikkaa vaan ei tuntunut löytyvän. sitten löydettiin yksi ihana eräpirtti jota varasin ja se onnistui.
mietin että lopetan puhelun että kiva, kiitos paljon hei! niin tuumasinkin ilosta, että KIVAT SULLE HEI! :laugh:
aatelkaa mitä vastapuoli on ajatellut asiasta... silloin hävetti, nyt jo naurattaa.
ilosta siis voi mennä lukkoon ja latoa sanat väärin tai toisin kuin ajattelee.
 

Yhteistyössä