Loukkaannuinko turhasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -.-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jep, näin ihania nää palstan naiset on toisilleen :laugh:

Minä ainakin vastasin ihan asiallisesti, enkä sanallakaan sanonut että pitäisi antaa miehelle pillua vaikka sattuu!

Yleensä parisuhteessa haluaa tuottaa myös toiselle mielihyvää ja huomioida rakkaansa tarpeet. Läheisyyttä, hellyyttä, koskettelua, suuseksiä yms. mukavaa voi tehdä yhdessä, vaikka yhdyntä ei onnistukaan.

Kyllä minä näkisin että olisi todella tärkeää keskustella rauhallisesti näistä asioista ja opetella yhdessä tuottamaan toisilleen mielihyvää ILMAN YHDYNTÄÄ, kun se ei kerran nyt ilman kipua onnistu.
 
Anteeksi mutta kyllä mä ymmärrän sitä miestä.
Tuntuis mustakin pahalta jos toinen tuntuis ettei välitä tai halua enää mua kun lapset on tehty. On niitä miehiäkin nykyään, jotka eivät koske enää vaimoonsa kun lapsiluku täys. :D

Itse olen ehkä tunnevammainen siinä, että kivuista huolimatta haluan miestäni. On revenny paikat useamman kerran ja mm.neuropaattinen kiputila on muiden diagnoosien kanssa. Kappas, halusin sitä munaa silti joten yksityiseltä sain lopulta apua. Lääkket eivät maksa montaa kymppiä per kk. Vähentyy kipu mutta pystyn nauttimaan seksistä! Vielä ei korjausleikkauksia (niistä voi tulla kompl.) ole lähdetty tekemään.

Miehes jos haluaa yhtälailla niin on valmis varmasti kuluissa auttamaan? Fysioterapiassakin hoidetaan näitä juttuja. Kaikki ne on käyty meilläkin läpi. Juu, kun olin niin munanhimoinen ;) Jos sä et asialle halua tehdä mitään, ole siis valmis esim.kivunlievitykseen niin hei.. et sä sitä ukkoos enää halua oikeasti enää. Aiheestakin hän loukkaantuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
[QUOTE="Nainen";30492997]Minä ainakin vastasin ihan asiallisesti, enkä sanallakaan sanonut että pitäisi antaa miehelle pillua vaikka sattuu!

Yleensä parisuhteessa haluaa tuottaa myös toiselle mielihyvää ja huomioida rakkaansa tarpeet. Läheisyyttä, hellyyttä, koskettelua, suuseksiä yms. mukavaa voi tehdä yhdessä, vaikka yhdyntä ei onnistukaan.

Kyllä minä näkisin että olisi todella tärkeää keskustella rauhallisesti näistä asioista ja opetella yhdessä tuottamaan toisilleen mielihyvää ILMAN YHDYNTÄÄ, kun se ei kerran nyt ilman kipua onnistu.[/QUOTE]

No ap oli halukas selvittämään ongelman, mutta mies oli torpannut perheneuvolaan menon :/
 
No ap oli halukas selvittämään ongelman, mutta mies oli torpannut perheneuvolaan menon :/

Jotkut ihmiset, varsinkin miehet, on tosi huonoja avautumaan edes omalle puolisolleen, saati että pitäisi mennä jollekin ulkopuoliselle avautumaan ongelmistaan. Ehkä mies lämpenee ajatukselle kun on saanut sitä miettiä ja selvittänyt mitä se perheneuvolan apu oikeasti olisi.
Sekin vaikuttaa miten asia on esitetty. Eihän me tiedetä onko se ilmaistu näin 'sä kun oot noin viallinen niin meidän pitäis mennä perheneuvolaan kertomaan että sä oot noin kamala kusipää ja sun pitäis selvittää ongelmas'. Tästä ap:n jutusta kun saa muutenkin sen mielikuvan että miehessä on kaikki vika.
 
Jotkut ihmiset, varsinkin miehet, on tosi huonoja avautumaan edes omalle puolisolleen, saati että pitäisi mennä jollekin ulkopuoliselle avautumaan ongelmistaan. Ehkä mies lämpenee ajatukselle kun on saanut sitä miettiä ja selvittänyt mitä se perheneuvolan apu oikeasti olisi.
Sekin vaikuttaa miten asia on esitetty. Eihän me tiedetä onko se ilmaistu näin 'sä kun oot noin viallinen niin meidän pitäis mennä perheneuvolaan kertomaan että sä oot noin kamala kusipää ja sun pitäis selvittää ongelmas'. Tästä ap:n jutusta kun saa muutenkin sen mielikuvan että miehessä on kaikki vika.

No eroon tuo tilanne johtaa jos ei sille mitään tee, pienten lastenkin takia toivoisi että hakisivat apua. Ihmisillä on erilaiset kipukynnykset ja on mun mielestä kohtuullista odottaa omalta puolisolta (parhaalta ystävältä(?) ja lasten isältä) empaattista suhtautumista kipuihin. :S Ap ei kertonut onko heillä mtn muuta seksuaalista ja hellyyttä, mutta oon samaa mieltä että niitä pitäisi tulla kuvioihin jos meinaa suhteen säilyttää.. Toivottavasti selviää ongelmat.
 
Mä ymmärrän että miehelle on vaikeaa puhua ulkopuolisen kanssa. Mutta ehdotin sitä sen vuoksi että hän ei suostu puhumaan minun kanssa kahdenkaan. Kun yritän asiallisesti puhua niin hän alkaa huutamaan. Ja ongelmat kommunikoinnissa näkyy kaikessa, ei vain seksiin liittyen.

Enkä mä väitä että mussa ei olis mitään vikaa. Olen huono vaimo että en jaksa runkata miestäni. Suulla en voi tehdä mitään terveydellisistä syistä, näin on ollut jo vuosia. Käsin hoiteleminen tarkoittaisi sitä että mies makaa selällään sängyllä ja mä vatkaisin niin kauan että mies tulee. Todella antoisaa joo.

Joka tapauksessa loukkaannuin. Mun mielestä on julmaa riidellessä heittää ilmoille mitään kipeää asiaa.
 
Pakko kysyä mikä estää suuseksin? Entä antaako mies sitä sulle? Eikö teillä oo mitään hellyyttä? Voi sen käsihoidonkin hoitaa muuten kuin et mies makaa ja sä istut. Mee sen kainaloon ja anna sen samalla hoitaa sua käsin.
 
[QUOTE="hmm";30493634]Pakko kysyä mikä estää suuseksin? Entä antaako mies sitä sulle? Eikö teillä oo mitään hellyyttä? Voi sen käsihoidonkin hoitaa muuten kuin et mies makaa ja sä istut. Mee sen kainaloon ja anna sen samalla hoitaa sua käsin.[/QUOTE]

Krooninen kipu leuassa ja leuan nivelet naksuukin siihen malliin et en todellakaan ala niihin hommiin. Ei anna mieskään minulle.

En voi antaa miehen hoidella mua käsin koska ei osaa olla hellä. Ja mun alapää on oikeasti kipeä synnytyksen jäljiltä.
 
[QUOTE="a.p";30493649]Krooninen kipu leuassa ja leuan nivelet naksuukin siihen malliin et en todellakaan ala niihin hommiin.[/QUOTE]

Seksiterapeutille mars. Leuat ei nyt todellakaan rasitu suihinotossa.
 
Huhheijaa taas mitä vastauksia ap on saanut. Aivan käsittämätöntä, että oikeasti joku on sitä mieltä, että kipeänä pitäisi väkisin antaa miehelle. Jos mies olisi sairas ja kivuissaan, niin ei varmasti antaisi yhtään sen enempää naiselle ja aika harva nainen on niin idiootti, että menisi silloin edes vaatimaan mieheltä omaa tyydyttämistään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkea sitä;30493662:
Seksiterapeutille mars. Leuat ei nyt todellakaan rasitu suihinotossa.

Sä et ole tehnyt sitä mun leukojen kanssa joten älä neuvo siinä asiassa :D Ei se terveeseen leukaan miltään tunnukaan. Ei siinä ollut ennen ongelmaa minullakaan mutta kipujen tultua alkoi olemaan. Joten se siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkea sitä;30493662:
Seksiterapeutille mars. Leuat ei nyt todellakaan rasitu suihinotossa.
No todellakin rasittuu. Minulla lonksahtaa helposti leukanivel sijoiltaan, ja suihinotto on yks varma tapa saada tämä tapahtumaan.
 
[QUOTE="a.p";30493649]Krooninen kipu leuassa ja leuan nivelet naksuukin siihen malliin et en todellakaan ala niihin hommiin. Ei anna mieskään minulle.

En voi antaa miehen hoidella mua käsin koska ei osaa olla hellä. Ja mun alapää on oikeasti kipeä synnytyksen jäljiltä.[/QUOTE]

Eli siis teidän seksielämä on pelkästään yhdyntää? Ei suuseksiä, ei käsihoitoja, ei koskettelua, suutelua ja hellyyttä. Aika karua.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
Tämä ei toivottavasti voi olla todellista. Miten te koette mitään läheisyyttää missään toiseen? Miten päästä toista niin lähelle, että saisi kipeimmätkin asiat itsestään ulos läheisyyden ollessa nolla.
 
[QUOTE="vihreä";30493777]Tämä ei toivottavasti voi olla todellista. Miten te koette mitään läheisyyttää missään toiseen? Miten päästä toista niin lähelle, että saisi kipeimmätkin asiat itsestään ulos läheisyyden ollessa nolla.[/QUOTE]

No arvaapa miksi haluaisin sinne perheneuvolaan? Että saataisiin suhde toimimaan. Puhuminen ja toisen ymmärtäminen olisi iso askel eteenpäin. Mutta mies ei halua ottaa sitä askelta joten minkäs minä voin.

Ongelmat ei ratkea suuseksillä tai käteenvedolla.
 
Ei millää pahalla, mutta olette tehneet vauvan vielä tähän tulehtuneeseen tilanteeseen?
Jos teillä ei ole muuta kuin yhdyntä ja sekin on pitkällä tauolla niin kohta ellei jo, sun miehes käy vieraissa.
 
[QUOTE="a.p";30493810]No arvaapa miksi haluaisin sinne perheneuvolaan? Että saataisiin suhde toimimaan. Puhuminen ja toisen ymmärtäminen olisi iso askel eteenpäin. Mutta mies ei halua ottaa sitä askelta joten minkäs minä voin.

Ongelmat ei ratkea suuseksillä tai käteenvedolla.[/QUOTE]

Miten te olette päätyneet yhteen tai onko teidän läheisyys aina ollut noin vähäistä? Joo ei se yksin käteenvedolla ratkea noin vaan. Molempiin suuntiin pitää löytyä halua pitää toista hyvänä ja ymmärtää. Anteeksi minun on vain todella vaikea kuvitella noin vähäistä kanssa käymistä suhteemme synkimpänäkään hetkenä ja se hetki todella on ollut synkkä. Voiko mies tarvita vähän aikaa sulatella sitä ehdotusta lähteä puhumaan asioista vieraalle? Olisiko mahdollista että sieltä vielä suostuttaisiin kun hetkisen on saanut miettiä?
 
[QUOTE="vihreä";30493828]Miten te olette päätyneet yhteen tai onko teidän läheisyys aina ollut noin vähäistä? Joo ei se yksin käteenvedolla ratkea noin vaan. Molempiin suuntiin pitää löytyä halua pitää toista hyvänä ja ymmärtää. Anteeksi minun on vain todella vaikea kuvitella noin vähäistä kanssa käymistä suhteemme synkimpänäkään hetkenä ja se hetki todella on ollut synkkä. Voiko mies tarvita vähän aikaa sulatella sitä ehdotusta lähteä puhumaan asioista vieraalle? Olisiko mahdollista että sieltä vielä suostuttaisiin kun hetkisen on saanut miettiä?[/QUOTE]

Mies suuttuu aina jos otan esille suhteen ongelmat. Miehen mielestä ei ole ongelmia, silti yhtäkkiä saattaa töksäytellä mitä sattuu ja osaa sillo loukata pahastikin. Sitten kaikki pitäisi olla kuitattu anteeksipyynnöllä hänen puoleltaan.

Läheisyys on kuollut ajan saatossa koska kunnioitus molemmin puolin on kadonnut. Siksi haluaisin että menemme terapiaan.
 
[QUOTE="a.p";30493585]Mä ymmärrän että miehelle on vaikeaa puhua ulkopuolisen kanssa. Mutta ehdotin sitä sen vuoksi että hän ei suostu puhumaan minun kanssa kahdenkaan. Kun yritän asiallisesti puhua niin hän alkaa huutamaan. Ja ongelmat kommunikoinnissa näkyy kaikessa, ei vain seksiin liittyen.

Enkä mä väitä että mussa ei olis mitään vikaa. Olen huono vaimo että en jaksa runkata miestäni. Suulla en voi tehdä mitään terveydellisistä syistä, näin on ollut jo vuosia. Käsin hoiteleminen tarkoittaisi sitä että mies makaa selällään sängyllä ja mä vatkaisin niin kauan että mies tulee. Todella antoisaa joo.

Joka tapauksessa loukkaannuin. Mun mielestä on julmaa riidellessä heittää ilmoille mitään kipeää asiaa.[/QUOTE]

Kuulostaa aika kauhealta tuo miten kuvaat miehesi runkkaamista. Oikeasti, parisuhteessanne on paljon muutakin pielessä kuin synnytyksestä jääneet kiputilat. Vaikka alapääsi ja leukasi toimisivat, niin parisuhteessanne olisi silti isoja ongelmia ja tuskinpa seksikään toimisi.

Kun olette kuitenkin päätyneet hankkimaan lapsia yhdessä, niin hakekaa apua. Sanot mihelle, että näin ei voi jatkua. Täytyy ihmitellä miksi päädyitte siihen ratkaisuun, että hankitte toisen lapsen noin pienellä ikäerolla tuollaiseen tilanteeseen.
 
[QUOTE="Nainen";30493904]Kuulostaa aika kauhealta tuo miten kuvaat miehesi runkkaamista. Oikeasti, parisuhteessanne on paljon muutakin pielessä kuin synnytyksestä jääneet kiputilat. Vaikka alapääsi ja leukasi toimisivat, niin parisuhteessanne olisi silti isoja ongelmia ja tuskinpa seksikään toimisi.

Kun olette kuitenkin päätyneet hankkimaan lapsia yhdessä, niin hakekaa apua. Sanot mihelle, että näin ei voi jatkua. Täytyy ihmitellä miksi päädyitte siihen ratkaisuun, että hankitte toisen lapsen noin pienellä ikäerolla tuollaiseen tilanteeseen.[/QUOTE]

Mä en ole väittänytkään ettei olisi muita ongelmia. Kaikki rupes säälimään mun miestä joka ei saa pillua. Ja sen on mun vaurioiden syy. Aiemmin olen antanut vaikka ei aina itsellä mieli tehnytkään.

Mä haluan apua, mies ei.
 

Yhteistyössä