Löytyykö muita joita ajatuskin ristiäisistä on ärsyttänyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Madicken04
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Madicken04

Aktiivinen jäsen
26.11.2004
24 106
1
36
Vauvaa odotan innoissani ja kaikkea siihen liittyvää mutta kiinnostus pitää mitään ristiäisiä on ihan 0. Siis ihan yleisestikään ei huvittaisi yhtän ja sitten vielä siihen päälle tuollaiset käytännönongelmat toteutuksessa.
 
Juu, tai no kirkkoon emme kuulu, joten varsinaisesti ei siis kyse ristiäisistä, mutta ei ollut myöskään kiinnostusta järjestää mitään nimiäisiä. Ja vaikka osa suvusta ottikin nokkiinsa tai vähintään ihmetteli, emme juhlia pitäneetkään. Ei ole oikeasti mikään pakko jos ei halua!! Vauvan nimen ilmoitimme puhelimella/tekstarilla samalla kun ilmoitimme vauvan syntymästä. Näin olemme toimineet jo kahden lapsen kohdalla.
 
Kukas niin määrää että pitäis pitää. Mekään ei ehkä pidetä syntyvälle vauvalle. Ehkä kahvit lähimmille jossa nimi ilmoitetaan. Sehän riittää kun maistraattiin (vai mihin se nyt oli...)ilmoittaa nimen.
 
ja ei olla mitenkään uskovaisia mutta jotenkin se vaan kuuluu asiaan. Ja neljästi se sama show käyty, kummeja hankala löytää ja kaikki se muukin tuntuu aika turhalta....
 
[QUOTE="vieras";22369349]Juu, tai no kirkkoon emme kuulu, joten varsinaisesti ei siis kyse ristiäisistä, mutta ei ollut myöskään kiinnostusta järjestää mitään nimiäisiä. Ja vaikka osa suvusta ottikin nokkiinsa tai vähintään ihmetteli, emme juhlia pitäneetkään. Ei ole oikeasti mikään pakko jos ei halua!! Vauvan nimen ilmoitimme puhelimella/tekstarilla samalla kun ilmoitimme vauvan syntymästä. Näin olemme toimineet jo kahden lapsen kohdalla.[/QUOTE]

Jep. Mitään nimiäisiä en edes suostuisi ajattelemaankaan... Toisaalta meillä on aina nimet kerrottu heti kun ne on valmiina, eli senkään puolesta ei ole ollut mitään jännitystä ristiäisten odottelussa.

Me asutaan ruotsissa missä noita ristiäisiä yleensä pidetään myöhemmin, usein tuntuu olevan siinä 9kk paikkeilla. Meidän lapset ovat olleet poikkeuksia kun ovat kastettu jo 2-3kk iässä. Täytyykin tarkistaa onko niissä jotain aikarajaa yleensä. Houkuttelisi vaan jättää ne jonnekin hamaan ulevaisuuteen ja unohtaa sinne...
 
Täällä kotimaisemissa niiden pitäminenkin tuntuu turhalta kun miehen sisko olisi ainoa sukulainen joka saattaisi paikalle tulla. Käytännössä kukaan kummeistakaan ei siis olisi mukana.

Pikkuveljen perheeseen syntyy esikoinen samoja aikoja eli meillä olisi mahdollisuus mennä suomeen ja pitää yhteisristiäiset heidän kanssa, mikä aluksi ajatuksena jonkinverran houkutti. Mutta nyt alkaa tuntua etten missään tapauksessa jaksaisi lähteä millekään suomenreissulle tämän porukan kanssa vauvan ollessa vielä noin pieni. Edellisten vauvojen kanssa kyllä ollaan käyty jo pienempinäkin, mutta ehkä juuri siksi se ajatus kammoksuttaakin...
 
Eipä kyllä minuakaan kiinnosta ajatus ristiäisistä, vaikka helpoimman kaavan kautta mennään (kaste kirkossa ja kahvit kotona) ja niin vähän porukkaa tulee kuin mahdollista. Todennäköisesti kummejakaan ei löydy kuin kaksi, koska kokemus on opettanut että kavereita ei oteta enää kummeiksi, vain sukulaisia.
Ja luultavasti koko homma hoidetaan alta pois kun vauva on 4-6viikon ikäinen, niin pääsee sitä nimeäkin käyttämään.
 
[QUOTE="niinpä";22369495]Eipä kyllä minuakaan kiinnosta ajatus ristiäisistä, vaikka helpoimman kaavan kautta mennään (kaste kirkossa ja kahvit kotona) ja niin vähän porukkaa tulee kuin mahdollista. Todennäköisesti kummejakaan ei löydy kuin kaksi, koska kokemus on opettanut että kavereita ei oteta enää kummeiksi, vain sukulaisia.
Ja luultavasti koko homma hoidetaan alta pois kun vauva on 4-6viikon ikäinen, niin pääsee sitä nimeäkin käyttämään.[/QUOTE]

Meillä on kanssa sama kokemus. Ja tosissaan kun kaikki kummiehdokkaat asuu eri maissa eikä pääse tänne tulemaan niin... Jos ei olisi tätä sukulaiset-kummeiksi ajatusta niin voisi täältä vain pyytää pari kaveria kummeiksi, miehen sisko puoliskoineen tulisi vieraiksi ja koko paketti siinä. Pitäisi sitten mahdollisimman pienimuotoisesti ja pian pois alta.
 
[QUOTE="hankey";22369530]Saatteko ensi kesänä porukkaa koolle, että pitäisitte ristiäiset silloin, suomessa tai ruotsissa?[/QUOTE]

Ruotsinpuolelle ei varmasti isompaa porukkaa saada, eli ainoa mahdollisuus olisi tulla suomeen milloin varmaan kaikki kutsuvieraat pääsisivät paikalle. Kesä on sinänsä helpompi aika reissata jne, mutta siltikin mielummin tekisi kesäreissun ilman noita ristiäisvelvollisuuksia... :D
 
Ekasta kerrasta opin sen verran, että seuraavan lapsen kohdalla pidetään juhlat srk:n tilassa jossa pidettiin myös esikoisen mut myös tarjoilut otetaan valmiina. Kivempi kävellä siinä väsymyksessä valmiiseen pöytään kun itse stressata.
 
[QUOTE="hankey";22369826]Eiköhän ristiäisjuttu ole kesään mennessä unohdettu :)[/QUOTE]

Toivottavasti niin... :D Itse kyllä sanoin äidille että voistaisiin ruotsalaiseen tapaan vähän lykätä noita ristiäisiä jonnekin mukavammalle ajankohdalle (vaikka sinne rippikoulun yhteyteen). Äiti totesi että sen jos teette niin hän katkaisee kyllä välit kokonaan. Mikä välillä kyllä ajatuksena tuntuu sekin houkuttelevalta, ehkä miehellekin saisi kaupattua idean siinä muodossa että samalla pääsisi sitten anopista eroon...
 

Yhteistyössä