Mä en vaan enää jaksa

[jsdnfkjsitsenf]

Ei, en ole masentunut. Mä olen turhautunut ja väsynyt ja ärsyyntynyt..

Mä en jaksa enää lapsia, mä en jaksa olla äiti, mä en jaksa tätä perhe-elämää, vastuuta, rahan menoa, paskaa.. MÄ EN JAKSA! Mies tekee 50/50, eli on kyllä ihan yhtä paljon vastuussa kuin minä - jos ei enemmänkin.

Lapset lopettanut päiväunien nukkumisen, tyttö ei puhu enää yhtään, kaikki vaan vituillaan.

Mä vaan haluaisin antaa noi pois. Ei ole yhtään tukiverkkoa (mulla ei ole vanhempia tai sisaruksia, eikä serkkuja.. isovanhemmat kuollut). Miehellä vain isänsä, ja sekin asuu eri kaupungissa. Ystävä elää omia elämiään, suurinosa ulkomailla (meidän koulutuksen jne liittyy paljon matkusteluun). Ollaan yksin.

Ja mä oon ihan lopen kyllästynyt. Voi kunpa kaikki voisi perua.

Viimeiset pari vuotta on mennyt hyvin. Nyt lähiaikoina kaikki on alkanut hajoilemaan.

 

[yritähän jaksella]

ja jos tosiaan tuntuu ettet jaksa, niin kannattaisiko käväistä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa?

 

["AV-mamma"]

Ei ihme, jos tuntuu, ettet jaksa. Hengähdystauot siitä perhearjesta ovat aivan todella tärkeitä jaksamisen kannalta. Suosittelen samaa kuin eka vastaaja, MUTTA myös ehdottomasti oman ajan järjestämistä. Jos olet kotona lasten kanssa, kannattaa miettiä päivähoitoa parina päivänä viikossa. Jos käyt töissä, kannattaa järjestää omaa aikaa hankkimalla lapsenvahti. Jos paikkakunnallasi on mahdollisuus MLL:n lapsenvahtiin, se on helppo ja luotettava tapa. Jos MLL:n vahteja ei löydy, kokeile ilmoitusta.

Sinä ja miehesi tarvitsette nyt todella kipeästi hengähdystaukoa!

 

[pium]

Kuin olisi omaa tekstiä lukenut. Henkisesti loppu. Lukitsin itseni vessaan tänään itkemään, kun en vain jaksanut olla uhmaikäisen pahantuulisen pojan komentelija. Pienempi lapsi katsoi youtubesta lastenlauluja.

En osaa auttaa. Voi jos voisin. <3

 

[Kaakkko]

Voi rakkaat kanssaäidit!!!
Minä myös kahden lapsen kanssa kotona. Mies aina töissä.
Mulla kuitenkin olo että jaksan ihan hyvin.
Miten voisi auttaa??
Tuo kuulostaa ihan kamalalle! Tulee olo että haluaa auttaa jotenkin!!!!

 

["Wieras"]

Tiedän ap tunteen. Kun lapset tuli, oma elämä hävis. Kaikki muuttu sillä samalla sekunnilla kun vauvan toin kotiin. Meillä on tosin jo helpottamaan päin, lapset ovat nyt 2 ja 5. Edelleenkn joudun joustamaan omista haluistani, tai oikeastaan en edes tiedä onko mulla enää mitään haluja minkään asian suhteen, koska tätä joustamista ja omien tarpeiden unohtamista on jatkunut jo sen 5 vuotta.

Mutta joo, tsemppiä.

 

["harmaana"]

Kannattaa ottaa päikkärit lasten kanssa. Ja käydä kirjastossa jne.

Eikä vertailla itseä muihin.

http://fenixx98767.blogspot.fi/2015_01_01_archive.html

 

[Lispetti]

No voi hitto. Ei kait tässä muuta voi, kuin toivottaa voimia.:hug:

Toi on luultavasti vain vaihe mikä menee ohi. Lasten kehitys tuo tullessaan erilaisia tunnetiloja vanhemmille. Ei kaikki lapsen kehitysvaiheet ole ihan helppoja.

Onko teillä rutiinit kunnossa?

Älä jää märehtimään mitä muilla on. Fiksumpaa hyväksyä tilanne ja yrittää tehdä siitä siedettävä, ellei jopa hyvä. Keinoja on monia sano eukko kun kissalla pöytää pyyhki. Ja jos yks keino ei ole hyvä niin kokeillaan toista.

 

[apeeee]

Kiitos kaikille kommenteista. Olin ihan varma että täällä olisi jotain vittuilua "olisit miettinyt ennen kuin hankit lapsia", mutta kiitos <3 kyyneleet tuli silmiin.

Mä olen töissä 3-4 krt viikossa, rutiinit on joo kunnossa, tällä hetkellä vielä vähän sekaisin töiden takia (ei ole säännöllistä työaikaa), kerhoja ei missään lähellä, vauva-uinti hölmöön aikaan (8 lauantai aamuna, millon mä yleensä olen töissä..), ja ihan hirveän hintaista. Lapset 4 ja 3, eli ah niin ihanassa iässä... Itsellä on muutama oma harrastus ja juttu, mutta en jotenkin niitä jaksaisi edes tehdä, kun en halua lisää kiirettä.

Tuntuu vain että voisin lahjoittaa lapset naapurille ja mennä nukkumaan viikoksi. Oon vaan niin poissa tästä vanhemmuudesta tällä hetkellä.

Auttaa, että saa purkautua <3 Edes teille tuntemattomille

 

[apeeee]

Kuin olisi omaa tekstiä lukenut. Henkisesti loppu. Lukitsin itseni vessaan tänään itkemään, kun en vain jaksanut olla uhmaikäisen pahantuulisen pojan komentelija. Pienempi lapsi katsoi youtubesta lastenlauluja.

En osaa auttaa. Voi jos voisin. <3

Samoin, auttaisin jos voisin ja jaksaisin <3 Tsemppiä sulle. Itsellä vaan kyyneleet valunut koko päivän,

Antaisin mitä vaan apukäsistä, sukulaisista tai ystävistä jotka kerkeisi tulemaan auttamaan tässä välillä niin ahdistavassa perhe-elämässä.

Onneksi miehen kanssa on onnellinen suhde, eikä nämä ahdistukset liity hänen käytökseen tms mitenkään.