Mä en varmaan ole "äiti-ihminen"

[Paskamutsitäälläkin]

Vihdoin joku on kirjoittanut jutun, mitä olen itse pitkään miettinyt. Eli sama tilanne täällä, lapsi 5½v. Ekat kaks vuotta oli IHANIA, haaveilin isommasta perheestä ja plaaplaa. Luojan kiitos on vain tuo yksi nyt. Ja aina kun erehty sanomaan että on hieman hankalaa, niin johan aina tulee vastauksena joku tyyliin lapsella on uhma/3v kriisi/4v kasvukipuja/5v jotain jne jne, ymmärtänette pointin. Mua ei varmaan vaan oo tarkoitettu äidiks. Muiden lasten kanssa olemisessa ja hoitamisessa ei ole ongelmaa, koska ne saa aina palautettua vanhemmilleen. Hyvä tukiverkko on ja mies auttaa paljon, silti tälläinen olo

Itse myös kelaisin elämää takaisin päin jos voisin. Mutta koska en voi, koitan ajatella että viimeistään 15vuoden päästä lapsi asuu omillaan. Kyllä mä tuota rakastan ja hoidan kaikki perusasiat, mutta en nauti mitenkään erityisesti.

 

[Puuhippa]

Teitä äideiksi sopimattomia on jo Suomi pullollaan, ja se on paskamainen juttu. Kuitenkin ehkäisykin on keksitty ajat sitten! Varmaan lapsen hoitoon laittamista pidetään niin suosittuna takaporttina, ettei edes mieititä, onko itsellä edellytyksiä olla äiti. Hoitopaikkoihin heitetään yksivuotiaita, joiden äiditkin huokailevat onnesta kun saavat lapsen heti hoitopaikan auettua ovesta sisään ja pääsevät itse kiireesti muualle.

Ap, lopeta ruikutus ja inhottavien asioiden lietsominen äläkä edes päästä niitä enää mieleesi, koska totta kai tuollainen rypeminen kasvattaa negatiivisia tunteitasi. Joskus kadut katkerasti, että pienet viattomat lapsesi joutuvat kestämään asenteitasi.

Pahempi on kasvattaa lapsia jos häpeää niitä negatiivisiä ajatuksia.
Mä en tykkää olla puistossa en tykkää en tykkää, se ei tee musta huonoa äitiä.

 

[Muti]

Mä en ole "äiti-ihminen", vaikka mulla kaksi lasta onkin. Minä tiedän erittäin hyvin tunteen kun hermot menee isompaan ja mistään ei tule mitään. Meillä vain ainut ratkaisu on mennä johonkin tai ainakin viedä isompi johonkin, jossa voi purkaa energiaa. Jos hänellä on tylsää tai liikaa energiaa, se valitettavasti liian usein kohdistuu pienemmän kanssa painimiseen tai pienemmän kiusaamiseen.

 

[samis]

Täällä kolmas samanlainen! Lapsi 2,5 ja taustalla jonkinasteista synnytyksenjälkeistä masennusta mutta nyt mieliala hyvä. Mutta.. Kelaisin minäkin ajassa taaksepäin jos voisin. Kaipaan lapsetonta aikaa niin paljon, vaikka isä hoitaa lapsen suurimmaksi osaksi nykyään. En nauti lapsen kanssa olemisesta ja hermo palaa herkästi. Ja töissä olen päivät, ollut jo yli vuoden.

 

[nnjuu]

Aivan ehottomasti lapsissa pitäisi olla palautusoikeus...

 

[hyi teitä]

Täällä kolmas samanlainen! Lapsi 2,5 ja taustalla jonkinasteista synnytyksenjälkeistä masennusta mutta nyt mieliala hyvä. Mutta.. Kelaisin minäkin ajassa taaksepäin jos voisin. Kaipaan lapsetonta aikaa niin paljon, vaikka isä hoitaa lapsen suurimmaksi osaksi nykyään. En nauti lapsen kanssa olemisesta ja hermo palaa herkästi. Ja töissä olen päivät, ollut jo yli vuoden.

Ei vaan voi kuin sanoa, että yök.

 

[Sulle hyi teitä]

Kiva jos sulle natsaa nuo pienten lasten kanssa olemisen kivat ja varsinkin ne vähemmän kivat asiat! Ei tuo moralisointi silti sua kaunista. Tuntuu miltä tuntuu, teothan ne ratkaisee. Tässä tapauksessa siis saldo ehdottomasti plussan puolella kun jaksamattomuudesta ja huonoista fiiliksistä huolimatta muksut hoidetaan esimerkillisesti. Minusta ihan tervettä voida välillä myöntää että haluaisi palauttaa lapsensa, minäkin haluaisin, tai vaihtaa ne johonkin superlahjakkuuksiin jotka tajuaisivat koulu -ym. hommansa alta aikayksikön ja vielä olisivat nättejä ja sosiaalisia, kaikkien kavereita.... Mutta tällaistahan ei saisi ääneen sanoa, miksi ei?? Kuka siitä kuolee, jos anonyymina avautuu ja sitten kenties paremmin jaksaa sen perusarkensa? Itse ajattelen että kyllä, elämä voisi olla helpompaa ja ehkä kivampaakin ilman isoa vastuuta (=perhettä, lapsia) mutta myös ehkä tavallaan köyhempää. Lasten kanssa elämä maistuu aina elämältä ja vuosista kertyy muistoja. Ja itse ainakin odotan että he ovat isoja ja toivottavasti meillä on sitten(kin) mukavaa yhdessä. On mahtavaa saada tuntea kuuluvansa sukupolvien ketjuun. Lapsettomat jäävät omalta osaltaan tätä kokemusta paitsi, sukunsa loppuu heihin. Ihan hyvä ja helpompi toki voi lapsetonkin elämä olla ja arjen tasolla vaihtaisin siihen usein. Tsemppiä, kesällä on helpompaa kun/jos kiva ilma ja voi käydä paikoissa, rannoilla jne.

 

["M33"]

Monella miehellä on täsmälleen sama kokemus, ja he tapaavat vain nostaa kytkintä. Naiset on sosiaalistettu äitiysmyyttiin niin, että he uskovat (a) kaikkien naisten sopivan hyvin äideiksi, (d) äitiyden olevan kaikista naisista palkitsevaa ja (c) pois muuttamisen olevan pahinta, mitä äiti voi tehdä.

Onneksi olen itse tiennyt ennakolta, etten pidä lapsiperhe-elämästä. Olen säästynyt paljolta murheelta.

 

[tsemia]

Sulla on burnout, uupumus. Ainaki perhe-elaman osalta. Eika se oo ihmekaan kun on kaks noin vaikeessa iassa. Tsemia!! Puhu jollekin ammattilaiselle - neuvolasta voi varmaan aloittaa! Terkuin toinen uupunut

 

["Realisti"]

Itse ajattelen että kyllä, elämä voisi olla helpompaa ja ehkä kivampaakin ilman isoa vastuuta (=perhettä, lapsia) mutta myös ehkä tavallaan köyhempää. Lasten kanssa elämä maistuu aina elämältä ja vuosista kertyy muistoja.

Ai, minä kun olen kuullut tosi usein sanottavan että se aika kun lapset olivat pieniä, menee todella hujauksessa eikä siitä muista jälkikäteen juuri mitään (koska päivät olivat toisensakaltaisia, ja oli koko ajan niin väsynyt jne). On myös outoa tuo "elämänmaku" - ihanko oikeasti elämä on enemmän elämää jos se on hankalampaa? Miten pakollisina toistuvat lapsiperheen rutiinit voivat olla "elämää"? Minusta kun elämää on nimenomaan esim matkustelu ja pitämistään asioista nautiskelu. Pakollisten rutiinitöiden minimointi. Ei se, että on pakko herätä kuudelta ja pakko tehdä aamupuuroa ja pakko pukea lapset ja mennä puistoon ja tehdä taas ruokaa ja siivota ja pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa ja nukuttaa lapset... ja huomenna kaikki alusta uudestaan.

On mahtavaa saada tuntea kuuluvansa sukupolvien ketjuun. Lapsettomat jäävät omalta osaltaan tätä kokemusta paitsi, sukunsa loppuu heihin.

Mitä mahtavaa siinä on? Ihan oikeasti en ymmärrä tätä - et sinäkään tunne isoisoisovanhempiasi, samoin kuin sinun (mahdolliset) lapsenlapsenlapsesikaan eivät tiedä sinusta enintään kuin nimen jos sitäkään. Mitä mahtavaa on siinä? Mitä väliä juuri sinun geeniperimälläsi on. En osaa kyllä ollenkaan mieltää miksi tuollainen pitäisi kokea, tai edes, että mitä kokemista siinä on... Täysin yhdentekevää jatkuuko juuri minun geenini vai ei.

 

[minä myös]

Julkisesti ääneen en kehtaisi tätä koskaan sanoa, mutta kyllä. On ollut päiviä kun olen katunut lapsien tekoa. Äitiys oli rankempaa kuin koskaan osasin kuvitella. Koskaan en ole mikään lapsi ihminen ollut, en osaa lässyttää ja olla mukava vierailla lapsille. Mutta kyllä silti omat lapset on olleet haluttuja. Mutta vaikka tämä rankkaakin on ollut niin on tämä myös palkitsevaa ja välillä ihanaa. Mutta tosiaan jos oisin etukäteen tiennyt miten rankkaa tämä tulee olemaan, niin olisin lykännyt lapsien tekoa.Voimia kaikille väsyneille <3

 

["M33"]

[QUOTE="Realisti";30769595]Ai, minä kun olen kuullut tosi usein sanottavan että se aika kun lapset olivat pieniä, menee todella hujauksessa eikä siitä muista jälkikäteen juuri mitään (koska päivät olivat toisensakaltaisia, ja oli koko ajan niin väsynyt jne). On myös outoa tuo "elämänmaku" - ihanko oikeasti elämä on enemmän elämää jos se on hankalampaa? Miten pakollisina toistuvat lapsiperheen rutiinit voivat olla "elämää"? Minusta kun elämää on nimenomaan esim matkustelu ja pitämistään asioista nautiskelu. Pakollisten rutiinitöiden minimointi. Ei se, että on pakko herätä kuudelta ja pakko tehdä aamupuuroa ja pakko pukea lapset ja mennä puistoon ja tehdä taas ruokaa ja siivota ja pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa ja nukuttaa lapset... ja huomenna kaikki alusta uudestaan.[/QUOTE]
En ole uskonnollinen, mutta: aamen.

 

[paskamutsi juu]

Äitiys on maailman epäkiitollisin homma. Annat kaikkesi ja yliki, 110%, ja silti ne vaan haluaa ja vaatii lisää ja heittää spagetit naamalle (vertauskuvannollisesti). Ihmekös jos siinä väsyy. Koitat sitten esittää nauttivasi siitä paskan taputtelusta hiekkalaatikolla tai joidenkin hiton legopalikoiden pinoamisesta. Noh, jotkut kai nauttii ihan oikeasti, liekö hieman yksinkertaisia muutenkin. Eihän aikuiset nyt normaalisti tollasista jaksa enää päivästä toiseen kiinnostua ja innostua.

Mutta en minä silti noita pois antais. Ne on kaikkein arvokkainta ja rakkainta mitä minulla on, pienet pirulaiset, vaikka niiden hoito ja vaaliminen onkin välillä aivan helvetin raskasta. Lohduttaudutaan sillä ettei nekään ikuisuuksia sitä kissanpaskaa jaksa siellä hiekkalaatikolla taputella, kohta niillä on jo ihan muut menot mielessä.

 

[hyi teitä]

Äitiys on maailman epäkiitollisin homma. Annat kaikkesi ja yliki, 110%, ja silti ne vaan haluaa ja vaatii lisää ja heittää spagetit naamalle (vertauskuvannollisesti). Ihmekös jos siinä väsyy. Koitat sitten esittää nauttivasi siitä paskan taputtelusta hiekkalaatikolla tai joidenkin hiton legopalikoiden pinoamisesta. Noh, jotkut kai nauttii ihan oikeasti, liekö hieman yksinkertaisia muutenkin. Eihän aikuiset nyt normaalisti tollasista jaksa enää päivästä toiseen kiinnostua ja innostua.

Väität, että hiton legopalikoiden pinoamisesta tai paskan käsittelystä ei voi olla kiinnostunut kuin yksinkertainen ihminen. Paskat sinulle, ota oppia siitä, kuinka pedagogit käyttävät nuo tilanteet hyväkseen.

Jos teet lapsen, käytät tilanteet siihen, että lapsi oppii jatkuvasti eri asioita, ja kas: vanhemmuus onkin erittäin mielekästä. Vain yksinkertaiset paskamutsit jättävät nuo tilanteet käyttämättä ja ulkoistavat lapsen kehittämisen.

 

[paskamutsi juu]

Väität, että hiton legopalikoiden pinoamisesta tai paskan käsittelystä ei voi olla kiinnostunut kuin yksinkertainen ihminen. Paskat sinulle, ota oppia siitä, kuinka pedagogit käyttävät nuo tilanteet hyväkseen.

Jos teet lapsen, käytät tilanteet siihen, että lapsi oppii jatkuvasti eri asioita, ja kas: vanhemmuus onkin erittäin mielekästä. Vain yksinkertaiset paskamutsit jättävät nuo tilanteet käyttämättä ja ulkoistavat lapsen kehittämisen.

En ole pedagogi, olen äiti. Sinä voit toki leikkiä jotain pedagogia siellä hiekkalaatikolla 5 vuotta paskaa taputellessas, jos se tekee hommasta sulle jotenkin mielekkäämpää.

 

[hyi teitä]

En ole pedagogi, olen äiti. Sinä voit toki leikkiä jotain pedagogia siellä hiekkalaatikolla 5 vuotta paskaa taputellessas, jos se tekee hommasta sulle jotenkin mielekkäämpää.

Tee yhteiskunnalle palvelus, äläkä enää lisäänny!!!! En leiki pedagogia, vaan olen sellainen ja olen jälleen kerran saanut tarpeekseni tietyistä ilmiöistä.

 

[paskamutsi juu]

Tee yhteiskunnalle palvelus, äläkä enää lisäänny!!!! En leiki pedagogia, vaan olen sellainen ja olen jälleen kerran saanut tarpeekseni tietyistä ilmiöistä.

Jaa, jäikö sulla sitten lukematta että tämä keskustelu oli ÄIDEILLE, ei pedagogeille? Jos sulle lapset on joku pedagoginen projekti, niin meille muille ne ei sitä ole eikä tarvitsekkaan olla. Voisit myös perehtyä esim. sellaiseen termiin kuin "riittävä vanhemmuus". Idiootti.

 

[hyi teitä]

Jaa, jäikö sulla sitten lukematta että tämä keskustelu oli ÄIDEILLE, ei pedagogeille? Jos sulle lapset on joku pedagoginen projekti, niin meille muille ne ei sitä ole eikä tarvitsekkaan olla. Voisit myös perehtyä esim. sellaiseen termiin kuin "riittävä vanhemmuus". Idiootti.

Olen myös äiti. Ja mielestäni tarvitaan pientä ravistelua, etteivät vanhemmat ryve täysin sallitusti "olen paskamutsi" ajatuksissaan. Jos ei kukaan ilmaise suoraan, että pinnistele edes vähän, ilmiö laajenee.

Sinunkin tarvitsee olla vain vähän aikaa ns. käynnistämässä lapsesi elämään oppimista. Ei ole liikaa vaadittu, koska melko pian lapset kiittävät ja ovat vahvoja ja pärjääviä. Jos kaikki paskuus hyväksytään tuosta noin, viime kädessä lapset ovat kärsijöitä, vaikkei olisi pakkokaan. Vanhempien itsekkyys ja minä-minä toiminta on tänäänkin iskenyt silmille monelta suunnalta, joten avaudunpa railakkaasti.

Riittävään vanhemmuuteen kuuluu se, että lapsi kuitenkin tuntee olevansa tärkeä ja arvokas edes vanhemmilleen. Sinulla kyllä olikin lopuksi siihen viittaavaa tekstiä, mutta juttusi siitä, ettei arjen puuhat palikoineen ja hiekkakakkuineen ole kuin idiooteille, oli typerä.

 

[hyi teitä]

Tehdään äitinä olosta sellaista, että se on mielekästä. En minä itsekään mene mihinkään hiekkalaatikon reunalle jos ei huvita. Ja jos legotornit ärsyttää, teemme ihan muuta. Oikeastaan teen lähes kaiken eri tavalla kuin äitien oletetaan tekevän, ja lapseni nauttivat ja nautin uskomattoman paljon. On sääli, jos joku menettää elämästään upean vaiheen keksimättä, miten paljon lasten pikkulapsivaiheesta voi nauttia.

 

[Puuhippa]

Mä oon laulanu nyt 25 kertaa putkee veturilaulun samalla kun lapsi hyppii sylissä vaatien uudestaa ja uudestaa sitä laulua, juu en nauti en.

 

[paskamutsi juu]

Olen myös äiti. Ja mielestäni tarvitaan pientä ravistelua, etteivät vanhemmat ryve täysin sallitusti "olen paskamutsi" ajatuksissaan. Jos ei kukaan ilmaise suoraan, että pinnistele edes vähän, ilmiö laajenee.

Sinunkin tarvitsee olla vain vähän aikaa ns. käynnistämässä lapsesi elämään oppimista. Ei ole liikaa vaadittu, koska melko pian lapset kiittävät ja ovat vahvoja ja pärjääviä. Jos kaikki paskuus hyväksytään tuosta noin, viime kädessä lapset ovat kärsijöitä, vaikkei olisi pakkokaan. Vanhempien itsekkyys ja minä-minä toiminta on tänäänkin iskenyt silmille monelta suunnalta, joten avaudunpa railakkaasti.

Riittävään vanhemmuuteen kuuluu se, että lapsi kuitenkin tuntee olevansa tärkeä ja arvokas edes vanhemmilleen. Sinulla kyllä olikin lopuksi siihen viittaavaa tekstiä, mutta juttusi siitä, ettei arjen puuhat palikoineen ja hiekkakakkuineen ole kuin idiooteille, oli typerä.

Ja kun kukaan ei taas ole sanonut etteikö tässä _mitään_ _koskaan_ olisi tehty lasten vuoksi ja heidän eteensä. Totesin vaan ettei minua kiinnosta ESIM. se paskan taputtelu hiekkalaatikolla päivästä ja vuodesta toiseen, eikä kiinnosta monia muitakaan aikuisia. Se nyt vaan on fakta. Ihan sama kuinka hienoja pedagogisia suunnitelmia ja kokeiluja siinä sivussa toteuttaisi. Paskan taputtelu lapiolla on tylsää, piste. Esitän lapsille että pidän siitä, toisaalta venyn mielelläni sivuun vaikka lukemaan lehteä ja annan heidän taputella sitä paskaa keskenään. Ja koska he sitä hiekkalaatikkoa leluineen kuitenkin rakastaa, me myös käymme siellä hiekkalaatikolla. Pikkulapsiaika kestää vuosia, ei sitä joka päivälle voi keksiä jotain muuta, äitiä miellyttävää tekemistä. Sanoisin kuitenkin, että hyvin useat äitiyteen liittyvät pakolliset tai ainakin siihen mielletyt tehtävät on pitemmän päälle vaan perskuleen tylsiä ja puuduttavia. Lasten vuoksi jaksan, mutta nuppini perukoilla saan ajatella mitä ikinä haluan siitä ruuan laittamisesta tai askartelusta.

 

[Puuhippa]

Ja kun kukaan ei taas ole sanonut etteikö tässä _mitään_ _koskaan_ olisi tehty lasten vuoksi ja heidän eteensä. Totesin vaan ettei minua kiinnosta ESIM. se paskan taputtelu hiekkalaatikolla päivästä ja vuodesta toiseen, eikä kiinnosta monia muitakaan aikuisia. Se nyt vaan on fakta. Ihan sama kuinka hienoja pedagogisia suunnitelmia ja kokeiluja siinä sivussa toteuttaisi. Paskan taputtelu lapiolla on tylsää, piste. Esitän lapsille että pidän siitä, toisaalta venyn mielelläni sivuun vaikka lukemaan lehteä ja annan heidän taputella sitä paskaa keskenään. Ja koska he sitä hiekkalaatikkoa leluineen kuitenkin rakastaa, me myös käymme siellä hiekkalaatikolla. Pikkulapsiaika kestää vuosia, ei sitä joka päivälle voi keksiä jotain muuta, äitiä miellyttävää tekemistä. Sanoisin kuitenkin, että hyvin useat äitiyteen liittyvät pakolliset tai ainakin siihen mielletyt tehtävät on pitemmän päälle vaan perskuleen tylsiä ja puuduttavia. Lasten vuoksi jaksan, mutta nuppini perukoilla saan ajatella mitä ikinä haluan siitä ruuan laittamisesta tai askartelusta.

Tai hoplopissa ryömimisestä se on mulla huomenna edessä.

 

[hyi teitä]

Lasten vuoksi jaksan, mutta nuppini perukoilla saan ajatella mitä ikinä haluan siitä ruuan laittamisesta tai askartelusta.

Saat, saat, mutta älä nimittele yksinkertaisiksi niitä, jotka osaavat hyödyntää hiekkakakkujen tekemisen tai minkä tahansa vastaavan homman

 

[paskamutsi juu]

Saat, saat, mutta älä nimittele yksinkertaisiksi niitä, jotka osaavat hyödyntää hiekkakakkujen tekemisen tai minkä tahansa vastaavan homman

No miten siitä hiekan taputtamisesta tehdään aikuista kiinnostavaa puuhaa vuosikausiksi, jos nyt ajatellaan että aloitetaan siitä 1- vuotiaasta joka vielä rikkoo kaiken heti ? Se homma ei ole yhtään sen mielenkiintoisempi minulle vaikka lapselle olisi kehittävää.

"noniin nyt Perttu tekee hienon kaakun siihen, noiiiin hienosti laitat hiekkaa ämpäriin, minkäs värinen ämpäri on? Entäs lapio? Joo, punainen lapio, jee! Joko hiekkaa on tarpeeksi, noniiin sitten kumotaan se... 1...2...3... *tumps* sitten taputtelet siihen - hienoosti noin, älä tule paha kakku tule hyvä kakku.. Noniin Perttu nostappa ämpäri pois! VAUUUUUU!!! Tulipa HIENO kakku!!! "

Tässä vaiheessa ellei aivot ole jo jäässä tylsyydestä, saatat keksiä että no tehäänpä oikein hieno hiekkakaupunki/ linna niin saa edes jotenkin toteuttaa luovuuttaan.. samalla Perttu pistelee jo sitä yhtä paskakasaa matalaksi. Aijjaa no jeejee, tehään sit taas uusiksi se yksi hiton kakku pystyyn.

Kyllä mä sanon että vähän yksinkertanen pitää olla jos tuo kuuluu aikuisen ihmisen lempipuuhiin.

 

[apeeee]

Me ollaan kyllä tehty kaikkemme lasten eteen. Ollaan muutettu elämämme ihan täysin, ja eletään lasten ehdoilla. Meilllä ei ole tukiverkostoa, joten ollaan kasvatettu lapset täysin kaksin. Nyt oon löytänyt kivan lastenvahdin joka voi auttaa silloin tällöin. Mä oon alusta saakka tehnyt asiat ja päätökset niin, että lapsilla on hyvä olla. Meillä ei telkkari kasvata lapsia, eikä syödä pahemmin mitään eineksiä tms. Yritän antaa lapsille hyvän alun elämään. Ollaan tosi aktiivia vanhempia, vaikka kumpikaan ei kovasti nauti mistään muskariretkistä tms... mä oon muutenkin tosi "laiska" menemään ITSE mihinkään harrastuksiin tai uusin paikkoihin.. Viihdyn tosi hyvin kotona.. Ja nyt kun on noi kaksi pientä, huoh, me ollaan tosiaan täällä aina. Tuntuu välillä että lapset ansaitsisi niin paljon parempaa, vaikka me ollaan hyviä ihmisiä, ja roolimalleja. Kai se on se toisto mikä ahdistaa välillä.. Lapsille se kuitenkin on tärkeää, joten meilläkin on tiukat rutiinit ja rytmit...

Kiitos kaikista kommenteista, ja oli mahtavaa nähdä, että en saanut mitään paskamyrskyä Mulla oli maailman paskin päivä, lapset oli niin rasittavia, ja tuntui että elämässä ei ole mitään järkeä :/