Y
Yksin
Vieras
Mulla meni niin hermot ja kävin itkemään
En oikeasti jaksa enää, en tiedä mitä mun pitää tehdä, mistään ei saa apua, kukaan ei kommentoi mitenkään.
Olen ollut yh jo vuosia, laittanut aina lapset etusijalle. Pyrkinyt tarjoamaan noille mahdollisimman hyvän, turvallisen ja tasapainoisen elämän. Opiskellut itselleni kunnon ammatin, että pystyn elättämään lapseni ja tarjoamaan heille sen mitä he haluavat. Rakastan, välitän, lohdutan, paijaan, hellin, olen lähellä ja läsnä. Olen hakenut apua itselleni ja lapsilleni, olen hommannut tukiperheen jotta saan joskus levätä, olen hakenut yhdelle lapsista apua kasvatusneuvolasta, lastensuojelusta, olen hakenut itselleni apua terapiasta että saan käsiteltyä vanhat traumat ja että voisin hyvin ja olisin hyvä äiti.
Tämän kaiken olen tehnyt, eikä se edes riitä.
7-vuotias huutaa lähes päivittäin että olen tyhmä ja läski äiti ja että hän haluaa muuttaa isälleen. 5-vuotias repeää hillittömään parkuun ja huutaa ettei häntä täällä enää tarvita, parempi kun hän muuttaa pois. Jne jne jne jne. Nämä siis tilanteissa, joissa kiellän jotakin. Esim. äskettäin kielsin että eivät saa alkaa katsomaan dvd:tä vaan on alettava nukkumaan. Siitäkös riemu repesi. Hajosin myös itse, en vaan jaksa tätä enempää.
Uskotteko, mun sydän särkyy. Mä en käsitä mitä ihmettä mun pitäis tehdä, ettei mun lapset kokis tuommoista. Että en muka rakasta enkä välitä? Ja että kotona ei ole hyvä olla?? Mä oon yrittänyt kaikeeni, ihan kaikkeni, eikä se edes riitä. Mua itkettää, mä oon väsynyt ja maailman huonoin äitikin näköjään vielä kaiken lisäksi. Mä en jaksa, en. Mitä mä oon tehnyt väärin, etten ole edes lapsiani osannut kasvattaa onnellisiksi?!!!
Olen ollut yh jo vuosia, laittanut aina lapset etusijalle. Pyrkinyt tarjoamaan noille mahdollisimman hyvän, turvallisen ja tasapainoisen elämän. Opiskellut itselleni kunnon ammatin, että pystyn elättämään lapseni ja tarjoamaan heille sen mitä he haluavat. Rakastan, välitän, lohdutan, paijaan, hellin, olen lähellä ja läsnä. Olen hakenut apua itselleni ja lapsilleni, olen hommannut tukiperheen jotta saan joskus levätä, olen hakenut yhdelle lapsista apua kasvatusneuvolasta, lastensuojelusta, olen hakenut itselleni apua terapiasta että saan käsiteltyä vanhat traumat ja että voisin hyvin ja olisin hyvä äiti.
Tämän kaiken olen tehnyt, eikä se edes riitä.
7-vuotias huutaa lähes päivittäin että olen tyhmä ja läski äiti ja että hän haluaa muuttaa isälleen. 5-vuotias repeää hillittömään parkuun ja huutaa ettei häntä täällä enää tarvita, parempi kun hän muuttaa pois. Jne jne jne jne. Nämä siis tilanteissa, joissa kiellän jotakin. Esim. äskettäin kielsin että eivät saa alkaa katsomaan dvd:tä vaan on alettava nukkumaan. Siitäkös riemu repesi. Hajosin myös itse, en vaan jaksa tätä enempää.
Uskotteko, mun sydän särkyy. Mä en käsitä mitä ihmettä mun pitäis tehdä, ettei mun lapset kokis tuommoista. Että en muka rakasta enkä välitä? Ja että kotona ei ole hyvä olla?? Mä oon yrittänyt kaikeeni, ihan kaikkeni, eikä se edes riitä. Mua itkettää, mä oon väsynyt ja maailman huonoin äitikin näköjään vielä kaiken lisäksi. Mä en jaksa, en. Mitä mä oon tehnyt väärin, etten ole edes lapsiani osannut kasvattaa onnellisiksi?!!!