Mä en varmaan ole "äiti-ihminen"

[suorittaja]

Kuulostaa siltä että tämä ketju on täynnä äitiyttään suorittavia naisia. Henkilökohtaisesti vihaan kaikenlaista suorittamista kaikilla elämänalueilla vaikka siihen aika usein sorrunkin. Suorittaminen tekee kaiken niin pirun raskaaksi, äitiydenkin. Onneksi omat lapset on niin mahtavia persoonia ja maailman rakkaimpia ihmisiä mulle että heidän kanssaan suorittaminen unohtuu.

 

[hyi teitä]

No miten siitä hiekan taputtamisesta tehdään aikuista kiinnostavaa puuhaa vuosikausiksi, jos nyt ajatellaan että aloitetaan siitä 1- vuotiaasta joka vielä rikkoo kaiken heti ? Se homma ei ole yhtään sen mielenkiintoisempi minulle vaikka lapselle olisi kehittävää.

"noniin nyt Perttu tekee hienon kaakun siihen, noiiiin hienosti laitat hiekkaa ämpäriin, minkäs värinen ämpäri on? Entäs lapio? Joo, punainen lapio, jee! Joko hiekkaa on tarpeeksi, noniiin sitten kumotaan se... 1...2...3... *tumps* sitten taputtelet siihen - hienoosti noin, älä tule paha kakku tule hyvä kakku.. Noniin Perttu nostappa ämpäri pois! VAUUUUUU!!! Tulipa HIENO kakku!!! "

Tässä vaiheessa ellei aivot ole jo jäässä tylsyydestä, saatat keksiä että no tehäänpä oikein hieno hiekkakaupunki/ linna niin saa edes jotenkin toteuttaa luovuuttaan.. samalla Perttu pistelee jo sitä yhtä paskakasaa matalaksi. Aijjaa no jeejee, tehään sit taas uusiksi se yksi hiton kakku pystyyn.

Kyllä mä sanon että vähän yksinkertanen pitää olla jos tuo kuuluu aikuisen ihmisen lempipuuhiin.

Lapsethan kasvavat, joten ei nyt vuosikausia tarvitse innostua hiekkakakuista. Ja ei niistä pakosti tarvitse edes innostua, mutta se on mahdollista. Se että lapsen koordinaatiokyky kehittyy ja kakun teko onnistuu, on iso ilon aihe. Sitten alkaa vaihe, että lapsi selvästi suunnittelee tekemisiään ja kun hän alkaa kertoa kakuistaan, kenelle ne ovat, mitä aineita ne sisältävät jne. Hitto, jos äidit ja isät eivät tuollaisia asioita ymmärrä joko kakkupuuhissa, tai missä muussa lasten puuhassa tahansa.

Sitten jos ei noista asioista ilahdu, on tehtävä lasten kanssa muuta kehittävää ja sellaista, mistä itsekin pitää. Vain harvoin ihmiset ovat oikeasti niin innottomia, ettei mitään eri vaihtoehtoja löydy, toivon minä! Vain yksinkertaiset eivät näe nenäänsä pidemmälle, voisin myös sanoa.

 

[Puppana]

Aika hauska että pitää jäädä jankkaamaan hiekkakakkujen teon mahtavuudesta ja että äidin pitää siitä nauttia.
Kuinkahan monessa asiassa suurin osa äideistä esittää että jee onpa hauskaa! Se siis huvittaa että kaikesta pitäisi innostua. Itse jaksan mielummin hiekkalaatikko leikit kuin nuo hemmetin ikuisuuden jtkuvat ruokaleikit lapsen huoneessa. Hetken jaksaa esittää onnellista leikki-kakuista ja teestä, kymmenennen toiston jälkeen alkaa hieman suupielet olla jumissa hmyyilstä yms.

 

[suorittaja]

Tosi surullista ettei nähdä hetkiä oman lapsen kanssa arvokkaina. Ei ne okeasti kauaa pieniä ole eikä niitä hiekkakakkuja tarvii ikuisesti olla vääntämässä. Ja tuo hiekkakkujen tekemisen kuvaus jota en nyt saa lainattua tähän, on aivan käsittämättömän äitijohtoinen. Ei kai sen äidin tarvitse niitä kakkuja tehdä vaan iloita siitä kun hänen lapsensa niitä tekee!!! Ihme päsmäröintiä, kai tuollaiseen nyt kuka tahansa uupuu.

 

[Mariska*]

Tottakai lapsen kanssa leikkiminen on hetkittäin ihan hauskaa, mutta aikuisilla ja lapsilla on usein kuitenkin eri mielenkiinnon kohteet... Joo, itse leikin lapseni kanssa yleensä ehkä 5min kerrallaan jos sitäkään ja sit ohjaan jatkamaan leikkiä itsekseen tai kaverin kanssa. Käydään ahkerasti puistossa ja kerhoissa just sen takia, että lapsi pääsee leikkimään toisten kavereiden kanssa eikä mun tarvitse.

Tykkään kyllä sit esim. kokata yhdessä lapsen kanssa, käydä lenkillä, piirtely ja maalailu on joskus ihan kivaa (askartelua ja muovailua taas inhoan sen sotkun ja sähellyksen takia). Spesiaalit jutut lasten kanssa on kivoja yleensä - mutta kyllä siihen arkeen väsyy ja just se jatkuva samoista asioista jankkaaminen ja kinaaminen ja pukeminen ja syöttäminen ja peseminen ja pyllynpyyhkiminen ja jatkuva meteli uuvuttaa ja ärsyttää. Loputon sotku argh. Eniten väsyttää kyllä ihan se ettei koskaan saa nukkua.

Pikkulasten kanssa on usein hauskaa ja paljon hyviä puolia, mutta toisaalta väsymys ja ärsyyntyminen vedetään myös ihan tappiin yleensä päivittäin.

 

[Ciervo]

Mä oon laulanu nyt 25 kertaa putkee veturilaulun samalla kun lapsi hyppii sylissä vaatien uudestaa ja uudestaa sitä laulua, juu en nauti en.

No, kuka sua pakottaa laulamaan? Mikset sano lapselle, että nyt äiti ei jaksa?

Muutenkin tässä ketjussa on aivan helvetin typeriä juttuja monilla.
Eikö teillä oikeasti ole ollenkaan mielikuvitusta ja improvisointikykyä arkeen, jos ja kun vanhemmuutenne on jotain "pakollisia" puistokäyntejä, legopalikoita, aamupuuroa, pyykkiä ja tyyliin oksennusta ja paskaa päivästä toiseen?
Onko noin moni oikeasti niin yksinkertainen, että SUORITTAA äitiyttä joidenkin neuvolan oppaiden mukaan?

Ettekö te urpot tajua, että te ITSE teette elämästänne elämää, se on teidän käsissä ja jos teillä ei ole "palikoita" tehdä elämästä mielekästä, niin turhaan siitä lapsianne syytätte.

Ensin sympatiseerasin aloittajaa ja tunnistan itsessänikin välillä piirteitä "epäsopivasta" äidistä ja tulee mietittyä, pilasinko vain lapseni elämän synnyttämällä hänet tänne ja minun lapsekseni, mutta tässä ketjussa menee ihan överiksi.
Ketjun viestit luettua tulee lähinnä mieleen, että voi saatanan vatipäät.

Ihan kuin olisi vain joku tietty tapa olla äiti tai se äitiys ylipäätään olisi joku "tähän elämä loppuu, lisäännyttyäni olen VAIN äiti ja palvelemassa lapsen tarpeita vaikka sitten hampaat irvessä, kunhan lapsi vain saa kaiken mitä haluaa"-juttu.
Ilmeisesti on vähenemässä asenne, että lapset kasvaa kuin siinä sivussa?

Plääh, olipa paska ketju.

 

[paskamutsi juu]

Tosi surullista ettei nähdä hetkiä oman lapsen kanssa arvokkaina. Ei ne okeasti kauaa pieniä ole eikä niitä hiekkakakkuja tarvii ikuisesti olla vääntämässä. Ja tuo hiekkakkujen tekemisen kuvaus jota en nyt saa lainattua tähän, on aivan käsittämättömän äitijohtoinen. Ei kai sen äidin tarvitse niitä kakkuja tehdä vaan iloita siitä kun hänen lapsensa niitä tekee!!! Ihme päsmäröintiä, kai tuollaiseen nyt kuka tahansa uupuu.

Mitenköhän sinäkin näitä juttuja luet. Kyllä se lapsi niitä tuossa ihan itse tehtaili ja äiti oli vain mukana eli läsnä. Ja sanoin että minusta niiden tekeminen on tylsää, samaten on tylsää pitemmän päälle katsella kun mukulat niitä vääntää. Ja sekös joitakin sapettaa, koska kyllä PYHÄN ÄIDIN pitäs aina olla onnesta hihkumassa kun oma mussukka vääntää sitä hiekkakakkua - kun on se niin taitava ja hienosti kehittyvä. Toi on juuri osa sitä äitimyyttiä mitä meille joka tuutista toitotetaan.

Monet jutut lasten kanssa vaan on joko tylsiä tai puuduttavia, vaikka niitä lapsiaan rakastaakin. Ja niitä juttuja tosiaan jaksaa tehdä juuri tasan siksi että esim. näkee lapsensa ilon (kuten tuo 25 kertaa jonkun samperin lallatuksen hoilottaminen), muuten ei tulis pieneen mieleenkään harrastaa moista vapaaehtosesti.

 

[paskamutsi juu]

Aivan. Aina voi jättää aamuiset kakkapyllyt pesemättä kun se ei sovi omaan äitityyliin tai ruokkii lapset kylmillä lihapiirakoilla kun puuronkeitto ei maistu. Lapset voi kulkea paskasissa vaatteissa kun ei jaksa pyykätä eikä niitä tarvii koskaan ulkoiluttaakkaan. Lasten uhmat voi kuitata vaikka antamalla kaiken periksi niin ei tarvii tapella koskaan! Vai siis miten arvon Ciervo tätä äitiyttään toteuttaa, kun ei itse koskaan tee mitään puuduttavaa mitä muut äidit joutuu tekemään?

No, kyllähän minä sen tiedän että osaa elääkin kuin ns. pellossa.

 

[Puuhippa]

No, kuka sua pakottaa laulamaan? Mikset sano lapselle, että nyt äiti ei jaksa?

Muutenkin tässä ketjussa on aivan helvetin typeriä juttuja monilla.
Eikö teillä oikeasti ole ollenkaan mielikuvitusta ja improvisointikykyä arkeen, jos ja kun vanhemmuutenne on jotain "pakollisia" puistokäyntejä, legopalikoita, aamupuuroa, pyykkiä ja tyyliin oksennusta ja paskaa päivästä toiseen?
Onko noin moni oikeasti niin yksinkertainen, että SUORITTAA äitiyttä joidenkin neuvolan oppaiden mukaan?

Ettekö te urpot tajua, että te ITSE teette elämästänne elämää, se on teidän käsissä ja jos teillä ei ole "palikoita" tehdä elämästä mielekästä, niin turhaan siitä lapsianne syytätte.

Ensin sympatiseerasin aloittajaa ja tunnistan itsessänikin välillä piirteitä "epäsopivasta" äidistä ja tulee mietittyä, pilasinko vain lapseni elämän synnyttämällä hänet tänne ja minun lapsekseni, mutta tässä ketjussa menee ihan överiksi.
Ketjun viestit luettua tulee lähinnä mieleen, että voi saatanan vatipäät.

Ihan kuin olisi vain joku tietty tapa olla äiti tai se äitiys ylipäätään olisi joku "tähän elämä loppuu, lisäännyttyäni olen VAIN äiti ja palvelemassa lapsen tarpeita vaikka sitten hampaat irvessä, kunhan lapsi vain saa kaiken mitä haluaa"-juttu.
Ilmeisesti on vähenemässä asenne, että lapset kasvaa kuin siinä sivussa?

Plääh, olipa paska ketju.

Eipä tuo 2v. nyt vaan halua muuta tehdä kuin istua sylissä, leikkiä ja laulaa. Pitääkö se siltä kieltää, samoin kuin puistossa käynnit mikä vasta sen mielestä hauskaa onkin.
No se on kiva, että sä voit pienen lapsen kanssa tehdä asioita joista SINÄKIN pidät, kaikilla ei sama maku ole.
Mitä muuta ton ikäsen kanssa tekee?

 

["Jenis"]

Monikohan isä on "isä-ihminen"? Aika vähän niitä näkee tuolla hiekkiksen reunalla iloitsemassa jostain lapiotaidoista. Miehet on paljon pragmaattisempia, pitää lähinnä lapset hengissä siihen asti että niiden kanssa voi oikeasti alkaa tehdä jotain mielekästä

 

[paskamutsi juu]

[QUOTE="Jenis";30770580]Monikohan isä on "isä-ihminen"? Aika vähän niitä näkee tuolla hiekkiksen reunalla iloitsemassa jostain lapiotaidoista. Miehet on paljon pragmaattisempia, pitää lähinnä lapset hengissä siihen asti että niiden kanssa voi oikeasti alkaa tehdä jotain mielekästä [/QUOTE]

No aamen.

 

["Jenis"]

Omalla kohdalla voin sanoa, että nyt kun nuorin tenavista on menossa eskariin, ei enää ota pattiin ihan koko aikaa Siis noistahan tulee ihan oikeita ihmisiä vähitellen. Ja paskan lapiointi-vaihe on onneksi takana päin, kiitos ja näkemiin!

 

[Ciervo]

No mut joutuuhan sitä joka tapauksessa pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa ja käymään vessassa, vai mitä?

Pyykinpesuun ei hirveästi aikaa mene, ruoan tekemiseenkään ei tarvitse hirveästi aikaa kuluttaa ja silti saa maukasta ja terveellistä, aamuisin ei tarvitse syödä puuroa ja noh, aamulla joutuu joka tapauksessa tekemään jotain apetta itsellekin..
Pyllypesuihin ei enää sillä tavalla pääse "kiinni", kun siitä vaiheesta on jo aikaa.. Ja muistaakseni nekin oli max. 10 minuuttia päivästä yhteensä, vaikkei toki mitään mielekästä ollutkaan.
Ulkoiltua tulee muutenkin, ei ole pakko pönöttää puistossa ja etenkin pienen lapsen kanssa voi ihan suosiolla kiertää puistot kaukaa.

Itse en pidä ulkoilua minään isona juttuna ja ehtona hyvälle vanhemmuudelle, tosin varmaan lähes kaikilla tulee sellaisia "pakollisiakin" ulkoiluja tyyliin kauppaan, kirjastoon, postilaatikolle tmv.
Kesäisin ollaan tykätty istuksia kavereiden kanssa puistoissa (ei leikkipuistoissa siis) ja rannoilla, Suomenlinnan kallioilla ym.
Itse seurustelen ystävien kanssa ja lapsella on kivaa väkertää siinä jotain, leikkiä vaikkapa kaverin koiran kanssa, katsella lintuja, tutkailla paikkoja jne.

Hyvin vähän päivästä menee aikaa pakollisiin askareisiin (jotka suurinosa pitäisi tehdä ilman lapsiakin) ja tuntuu kieltämättä hassulta, että joillakin päivien sisältö tosiaan on vaan niitä pakollisia askareita hampaat irvessä puurtaen.

 

[Pin]

Eipä tuo 2v. nyt vaan halua muuta tehdä kuin istua sylissä, leikkiä ja laulaa. Pitääkö se siltä kieltää, samoin kuin puistossa käynnit mikä vasta sen mielestä hauskaa onkin.
No se on kiva, että sä voit pienen lapsen kanssa tehdä asioita joista SINÄKIN pidät, kaikilla ei sama maku ole.
Mitä muuta ton ikäsen kanssa tekee?

Siis onko se jotenkin kipeä vai miksi koet että on ihan pakko nyt hyssytellä kaksivuotiasta jatkuvalla lauleskelulla?

Etkö pidä siis minkäänlaisesta ulkoilusta? Eihän sitä puistoon ole juuri pakko mennä jos se tuntuu inhottavalta. Ei hätää muuten, ihan kohtahan se lapsi on jo sen verran iso, että voit kaivaa kirjan esiin ja nautiskella kun lapsi leikkii lapsilaumassa itsekseen. Ei tarvitse päätöntä taaperoa seurailla. Tai jos et tykkää kirjoista niin kai sä jostain tykkäät, älypuhelimesta voisi löytyä jotain? Päivän lehti? Jos opiskelet niin kouluhommat hoituu samassa? Jotkut työasiatkin voi hoitaa koneen kanssa?

 

[paskamutsi juu]

No mut joutuuhan sitä joka tapauksessa pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa ja käymään vessassa, vai mitä?

Pyykinpesuun ei hirveästi aikaa mene, ruoan tekemiseenkään ei tarvitse hirveästi aikaa kuluttaa ja silti saa maukasta ja terveellistä, aamuisin ei tarvitse syödä puuroa ja noh, aamulla joutuu joka tapauksessa tekemään jotain apetta itsellekin..
Pyllypesuihin ei enää sillä tavalla pääse "kiinni", kun siitä vaiheesta on jo aikaa.. Ja muistaakseni nekin oli max. 10 minuuttia päivästä yhteensä, vaikkei toki mitään mielekästä ollutkaan.
Ulkoiltua tulee muutenkin, ei ole pakko pönöttää puistossa ja etenkin pienen lapsen kanssa voi ihan suosiolla kiertää puistot kaukaa.

Itse en pidä ulkoilua minään isona juttuna ja ehtona hyvälle vanhemmuudelle, tosin varmaan lähes kaikilla tulee sellaisia "pakollisiakin" ulkoiluja tyyliin kauppaan, kirjastoon, postilaatikolle tmv.
Kesäisin ollaan tykätty istuksia kavereiden kanssa puistoissa (ei leikkipuistoissa siis) ja rannoilla, Suomenlinnan kallioilla ym.
Itse seurustelen ystävien kanssa ja lapsella on kivaa väkertää siinä jotain, leikkiä vaikkapa kaverin koiran kanssa, katsella lintuja, tutkailla paikkoja jne.

Hyvin vähän päivästä menee aikaa pakollisiin askareisiin (jotka suurinosa pitäisi tehdä ilman lapsiakin) ja tuntuu kieltämättä hassulta, että joillakin päivien sisältö tosiaan on vaan niitä pakollisia askareita hampaat irvessä puurtaen.

Huomaan että olet autuaasti unohtanut mitä on olla muutaman vaippaikäisen kanssa kotona. Oikeasti, ei kahden pikkunaperon vaatetus, kuivanapito, ruokkiminen, nukuttaminen ja niiden jälkien siivoaminen nyt "ihan siinä samassa vasemmalla kädellä" käy kuin mitä itselleen tekee.

Kyllä mekin tykätään tuollaisia asioita kesällä tehdä ja tehdäänkin. Ja kuinkas pitkä se Suomen kesä olikaan?

 

["Puuhippa"]

Siis onko se jotenkin kipeä vai miksi koet että on ihan pakko nyt hyssytellä kaksivuotiasta jatkuvalla lauleskelulla?

Etkö pidä siis minkäänlaisesta ulkoilusta? Eihän sitä puistoon ole juuri pakko mennä jos se tuntuu inhottavalta. Ei hätää muuten, ihan kohtahan se lapsi on jo sen verran iso, että voit kaivaa kirjan esiin ja nautiskella kun lapsi leikkii lapsilaumassa itsekseen. Ei tarvitse päätöntä taaperoa seurailla. Tai jos et tykkää kirjoista niin kai sä jostain tykkäät, älypuhelimesta voisi löytyä jotain? Päivän lehti? Jos opiskelet niin kouluhommat hoituu samassa? Jotkut työasiatkin voi hoitaa koneen kanssa?

Hyssytellä? Se on leikkiä mistä se tykkää ja sitä pitää toistaa ja toistaa ja toistaa. En pidä noin pienen lapsen kanssa ulkoilusta, se menee minne tykkää ja koko ajan saa juosta perässä. Eli aidattu puisto on ainut vaihtoehto. Kovasti on harjoiteltu kaupassa käyntiä kävellen ja ne menee hyvin niin kauan kunnes päättää haluta mennä toiseen suuntaan. nou thanks, vuoden päästä on jo eri tilanne.

 

[apeeee]

No mut joutuuhan sitä joka tapauksessa pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa ja käymään vessassa, vai mitä?

Pyykinpesuun ei hirveästi aikaa mene, ruoan tekemiseenkään ei tarvitse hirveästi aikaa kuluttaa ja silti saa maukasta ja terveellistä, aamuisin ei tarvitse syödä puuroa ja noh, aamulla joutuu joka tapauksessa tekemään jotain apetta itsellekin..
Pyllypesuihin ei enää sillä tavalla pääse "kiinni", kun siitä vaiheesta on jo aikaa.. Ja muistaakseni nekin oli max. 10 minuuttia päivästä yhteensä, vaikkei toki mitään mielekästä ollutkaan.
Ulkoiltua tulee muutenkin, ei ole pakko pönöttää puistossa ja etenkin pienen lapsen kanssa voi ihan suosiolla kiertää puistot kaukaa.

Itse en pidä ulkoilua minään isona juttuna ja ehtona hyvälle vanhemmuudelle, tosin varmaan lähes kaikilla tulee sellaisia "pakollisiakin" ulkoiluja tyyliin kauppaan, kirjastoon, postilaatikolle tmv.
Kesäisin ollaan tykätty istuksia kavereiden kanssa puistoissa (ei leikkipuistoissa siis) ja rannoilla, Suomenlinnan kallioilla ym.
Itse seurustelen ystävien kanssa ja lapsella on kivaa väkertää siinä jotain, leikkiä vaikkapa kaverin koiran kanssa, katsella lintuja, tutkailla paikkoja jne.

Hyvin vähän päivästä menee aikaa pakollisiin askareisiin (jotka suurinosa pitäisi tehdä ilman lapsiakin) ja tuntuu kieltämättä hassulta, että joillakin päivien sisältö tosiaan on vaan niitä pakollisia askareita hampaat irvessä puurtaen.

Okei.. No

Mä herään lasten kanssa kello 6, teen nopeasti muutaman kotijutun (astianpesukoneen tyhjennys, pyykit tms). Käyn suihkussa lasten kanssa, laitan jotain pientä aamupalaa, ja laitan itseni valmiiksi. Lähden 8.30 töihin (en joka päivä, joskus menen kouluun tai myöhemmin töihin, eli sitä ennen ulos, että lapset saa riehua kunnolla, ne kun on jo 2 ja 3v. Hiekkalaatikolla harvemmin istutaan. Mennään metsään monesti kävelylle, mutta samalla pitää käydä siellä kaupassa), Tuun kotiin joskus 18 maissa.. Lapset on käymässä pikkuhiljaa iltahommiin, joten siinä ei kauheasti kerkeä tehdä muuta, kuin antaa niille huomioita. Iltapala ja iltahommat.. Siinä loppuilta menee kun teen koulujuttuja ja seuraavan päivän lounasta valmiiksi, kun en ole täällä sitä tuoreena tekemässä. Joten ei tässä kauheasti kerkeä itseään toteuttamaan.. Rytmi on pakko pitää, kun on niin kiireistä, ettei lapset totaalisesti sekoa.

Kyllä mulla oli YHDEN lapsen ja hitaan elämän kanssa vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja, mukavia päiviä ja rentoilua. En mä muista olleeni koskaan vihainen.. Mutta nyt kahden 2 ja 3veen kanssa ei kauheasti enää _istuta_ jossain suomenlinnan kallioilla ja anneta lasten tutkia paikkoja ilman että sulla menee siihen todella paljon energiaa, kun et voi keskittyä siihen kaveriin kuin vain ehka 20% teholla.

 

["Marina"]

Minulla on 2 lasta, 10kk ja 2,5v.

Hyvin ehdin tekemään vaikka mitä, vaikka istumaan siellä suomenlinnan kallioilla jos sinne asti jaksan lähteä. Käydään asukaspuistossa n. kerran viikossa. Silloin kun huvittaa siis. Muuten ulkoillaan millon missäkin, vaikka vaan omalla takapihalla niin että minä teen pihatöitä ja keksin lapselle jotain kivaa tekemistä siihen samaan.

Helppoa on kahden pienen lapsen kanssa. Kotityöt, pepun pesut ja ruoanlaitot menee siinä sivussa. Lounaalla meillä on usein jotain helppoa, joskus edellisen päivän päivällistä, joskus jotain muuta nopeaa. Iltaruoan tekaisee puolessa tunnissa- tunnissa.

Ehkä meillä on helpot lapset. Ei tuo 2,5v karkaile mihinkään (en ole koskaan joutunut juoksemaan perässä ulkona).

En suorita äitiyttä, ei voisi pätkääkään kiinnostaa muiden mielipiteet. Hiekkalaatikolla auttelen joskus, mutta pääosin lapsi leikkii itsekseen tai muiden lasten kanssa. "Maistelen" kyllä ruokia kun tarjoaa ja ihastelen jos näyttää jotain mihin on tyytyväinen. Muuten nautin siitä että saan istua rauhassa siinä hiekkiksen laidalla kun lapsi leikkii. Vauvakin pääsee jo hiekkikselle konttailemaan.

 

["Marina"]

Ja tuossa samalla ehdin suorittamaan AMK:n opinnotkin ajallaan.

 

[apeeee]

[QUOTE="Marina";30771849]Ja tuossa samalla ehdin suorittamaan AMK:n opinnotkin ajallaan.[/QUOTE]

Ja mä yliopistoa ja töitä, mutta 10kk ja 2,5vee on vielä helppoja! Mullakin oli todella helppoa ja yksinkertaista, mutta nyt kun noi on 2 ja 3.... Ei mikään enää ole niin yksinkertaista. Eikä todellakaan helppoa. Kaksi pientä uhmaajaa, huh.

 

["Marina"]

Ja mä yliopistoa ja töitä, mutta 10kk ja 2,5vee on vielä helppoja! Mullakin oli todella helppoa ja yksinkertaista, mutta nyt kun noi on 2 ja 3.... Ei mikään enää ole niin yksinkertaista. Eikä todellakaan helppoa. Kaksi pientä uhmaajaa, huh.

Okei. Ehkä se sitten tästä muuttuu jotenkin hankalaksi.

 

[paskamutsi juu]

No tottakai asiat riippuu ja roikkuu monesta asiasta. Lapsista, siitä kuinka hoitaa hommat ja miten eri hommista sattuu pitämään. Esim. meillä ei ole mitenkään erityisen "helpot" lapset, esikoisen kanssa aloitettiin 5 kuukauden koliikilla. On aina ollut temperamenttinen, etenkin nyt kun täyttää 3 v. piakkoin on ollut erityisen uhmakas. Ei myöskään ole kovinkaan rauhallinen verrattuna minun omaan temperamenttiin, vaan hyvinkin menevä ja räiskyvä tyyppi. Toisaalta myös hyvin takertuva, ei esim. vieläkään nuku täysiä öitä vaan herää sen 3-5 krt/yössä. Kuopus on vasta vauva ja vähän helpompi ja rauhallisempi tapaus verrattuna koliikkivauvaan, mutta saa nähdä mitä hänestä vielä kasvaa. Kuopuksen raskausaika toki sekin toi omat haasteensa, koska se oli minulle vaikea. Oksentelua ja pyörtyilyä - ei mitään leppoisaa masun silittelyä ja vauvavaatteiden shoppailua.

Itsekkin suorittelin avoimessa yhtä kurssia, mutta ei minulla kyllä suoraan sanottuna sille juuri aikaa ollut. Jouduin käyttämään siihen kaiken oman vapaa-ajan, jolloin rentoutumiselle ei jäänyt ollenkaan aikaa. Kyllä minä olen sen verta kiinni päivisin noissa kahdessa, että ei sinne väliin paljon luppoaikaa jää. Kun lapset nukkuu (jos nukkuvat samaan aikaan) niin sitten sais olla nenä kirjassa kiinni ja tehdä koulutehtäviä. Nyt on ne opinnot katkolla, koska en tosiaan jaksa sitä jatkuvaa SUORITTAMISTA.

Ehkä kuitenkaan kyse ei tässä loppujenlopuksi ollut vain ajasta ja ehtimisestä, vaan nimenomaan siitä "äiti-tyypistä". Äitityypiksi mielletään usein sellainen ihminen joka tykkää leipoa, jolle pyykkäys on tyyliin terapiaa eikä loputon savotta, ja joka rakastaa lasten kanssa leikkimistä kun saa sitten itsekkin olla kuin lapsi. Niin, itse en ole OLLENKAAN sellainen tyyppi.

 

["äiti82"]

Itselläni on 4v 9kk ikäinen poika ja olen aina pitänyt itseäni jotenkin huonona äitinä vaikka tiedän että olen antanut lapselle huolenpitoa, yhdessäoloa ja täyttänyt muutkin tarpeet. Jotenkin sitä vain pitkään ajatteli, etten ole äiti-tyyppi (mitä se sitten kenellekin merkitsee) ja olen aina ollut sitä mieltä, että haluan edetä työurallani mieluummin kuin jäädä kotiin ummehtumaan. Mutta kuten aina, meitä on moneen junaan ja jokaisella meillä on kuitenkin olemassa vastuu ja itsestä ja tehdyistä lapsista. MUTTA, aina ei voi olla 100% läsnä, vaikka miten Mindfulness yms. harjoituksia tekisi. Se ei ole ihmiselle luonnollista keskittyä aina ja pelkästään tähän hetkeen. Pitää olla sen verran itsekäs että hyväksyy itseltään myös ne omat menot ja tekemiset ja ottaa sitä henkilökohtaista tilaa. En pidä ajatuksesta "oma aika" sillä lapsen teon jälkeen arki on täynnä omaa aikaa, joka pitää vain osata löytää. Joutilaana olo sen sijaan on eri asia. Muistattehan pitää myös siitä huolen. Slloin saatte olla vain tekemättä mitään, annatte vain itsellenne luvan. Toki ne lapset sieltä syliin poukkoilee heti kun äiti makaa lattialla x-asennossa, mutta siinä vaiheessa mies tms. auttamaan. Sinulla on oikeus ja velvollisuus ottaa itsellesi joutilasaika. Suorittamisesta pitää luopua, se on siinä sivussa. En tuoksu pullalle enkä osaa keksiä leikki-ideoita, mutta silti yritän olla lapselle läsnä kun hän sitä tarvitsee. Hermostuminen on osa lapsen kasvatusta, sitä ei pidä säikähtää, mutta jos hermo menee esim. "ei tämä leikki onnistu kun te riitelette" niin on hyvä tehdä selväksi että riitelyllä leikki ei jatku. Lapset kaipaavat isäänsä ja äitiään, ihan yhtä paljon, joten olette lapsillenne yhtä rakkaita.

Äitejä on erilaisia. Kaikki ei ole eikä tule olemaan 100 % mukana lapsen kasvatuksessa, eikä leikkiminen tule luonnostaan. Nämä eivät ole kuitenkaan mitään mittareita. Vain siinä vaiheessa, jos et täytä lapsen tarpeita (puhtautta, nälkää, syliä yms.) niin on hyvä puhua neuvolassa tai ystäville, miehelle. Jollekin. Liika suorittaminen vie ja syö henkistä jaksamista, eikä pidä säikähtää jos toteaakin ettei aina jaksa. Se tarkoittaa vain, että jonkin asian pitää muuttua. Yleensä siihen riittää oivallus että oma kalenteri on liian piukeena muun arjen kanssa. Itse otan ja vaadin joutilasaikaa, käyn säännöllisesti harrastuksissa ja pidän huolta omasta hyvinvoinnista.

Toki, kaksi lasta tuottaa aina lisähaasteita ja ikä/uhmat siinä sivussa! Voin vain tsempata teitä muita äitejä! Arki on puuduttavaa - siitä voi oppia nauttimaan vaikka kuulostaakin kaukaiselta. Uskokaa pois!
Kevättä rintaan ja hengittäkää syvään. Nauttikaa auringosta ja omasta itsestänne sellaisena kuin olette.

 

[Mariska*]

Lapset on myös tosi erilaisia. Osa leikkii tyytyväisenä leluillaan (kuulemma) ja osa haluaa kiihkeästi leikkiseuraa. Oma esikoinen ei myöskään kauheasti leluista välitä vaan keksii yleensä ihan jotain muuta tekemistä, mikä useimmiten aiheuttaa sotkua ym.

Sit usein lapset on todella puheliaita ja kyselee jotain ihan koko ajan, loputtomasti, samalla kun vauva möykkää vieressä myös. Se jatkuva meteli käy ainakin mulla välillä tosi kovin hermoille.

Suuren osan vuodesta on kylmää ja kuraista, sekin on lasten kanssa vähän tylsää pidemmän päälle. Ulkoilu on ainakin meillä ihan välttämätöntä, koska esikoinen on sen verran liikunnallinen et riehumiseksi menee sisällä jos ei saa väsyttää itseään ulkona. Välillä käydään metsässä ja kävellään/pyöräillään muuten vaan, mut usein mennään sinne leikkipuistoon et lapsi saa kavereita ja ite aikuista juttuseuraa.

Kaverit on päivisin töissä eli vain niitä mammakavereita tulee nähtyä.

Lisäksi 3v ja 9 kk haluaa päivän mittaan niin paljon huomiota ja syliä, että läheisyyskiintiö on ihan täynnä. Haliminen on ihanaa, mutta rajansa sillä äidissä roikkumisellakin vois olla ???? no vauvalla on noita kausia.