Mä niin vihaan tuota vauvaa..

["käkkyrä"]

[QUOTE="käkkyrä";28969508]Usko pois, varmasti jokainen on tuossa tilanteessa rikki ja poikki. Harvempi sua on syyttänyt siitä, ettet jaksa. Vaan sun asenteesta ja siitä ettet hanki apua. Kuulostaa siltä, ettet uskalla? Jos neuvolassakin vaan kehutaan , miten helppo lapsi. Oletko kertonut, miten asia on? Sano suoraan, ettet jaksa.

Itselläkin vastaavalla ikäerolla (nyt jo onneksi pari vuotta teidän lapsia vanhemmat) kaksi lasta, ja kuopus oli myös ns. vaativa vauva. Päiväunia ei nukkunut kun max 15 min jos hyssytteli, yöllä söi 2-3 tunnin välein, yksin ei viihtynyt lainkaan, saati jossain sitterissä. Käytännössä ekat puoli vuotta lapsi oli kantoliinassa tai Manducassa, ilman niitä olisi oikeasti tullut hulluksi. Siivosin, ulkoilin, tein ruokaa niin, että lapsi oli koko ajan iholla. Kaiken lisäksi oli asuntoon liittyvää huolta, parisuhde lähes tohjona, isän osallistuminen 0 jnejne.

Että on niitä vaikeuksia muillakin, tiedäthän? Sun täytyy nyt järkevänä ihmisenä vaan hankkia konkreettista apua, et sä noin jaksa, lapset myös kärsii.[/QUOTE]

Niin ja kuopuksella oli myöskin ihan järkkyä pulauttelua, sai jatkuvasti olla vaihtamassa vaatteita ja kuuraamassa lattioita. Muistelen joskus myös pesseeni esikoisen kakkapyllyä kylppärissä niin, että vauva oli kantoliinassa. Huhhuh, eipä ole ikävä noita aikoja, meni itselläkin aika sumussa... Kyllä se sullakin helpottaa, tarvitset jonkun lastenhoitoavuksi, ja irti tuosta rumbasta säännöllisesti.

 

["a.p"]

Kukaan ulkopuolinen ei usko mitä helvettiä tämä on. Lapset on menossa hoitoon, mutta epäilenpä että yhden kerran jälkeen kukaan ei tuota vinkuiikkaa suostu enää ottamaan. Hirvittää ajatuskin laittaa vierastava vauva outoon paikkaan yöksi, tekee varmaan tosi hyvää vauvallekin josta varmaan on jo nyt kasvamassa joku psykopaatti

 

[kyllmä]

kukahan tässä on psykopaatti? Anna lapsi adoptioon

 

["vierailija"]

Tsemppiä ap! Ymmärrän väsymyksesi. Eipä se kova kielenkäyttö riko lasta eikä mitään muutakaan vaikka näin vauvapalstalla avautuukin. Itselläni on hyvä työ ja jo kolme kouluikäistä lasta, tasapainoisia ja menestyviä lapsia. Aika ajoin väsymyksen partaalla lasten ollessa pieniä oma käyttäytyminen oli aika ajoin ala-arvoista mutta ei se lasta riko. Tänne nyt on sattunut kommentoimaan moni äiti joka on olevinaan niin täydellistä. Voi voi kun totuuden tietäisi, ammattini puolesta minä vain sanon että juuri nämä "jeesustelijat" jotka eivät väsy ovat ikävimmässä asemassa loppujenlopuksi. Muistathan, että vaikka se ei lohduta nyt, niin jonakin päivänä tämä on vain muisto.

 

[dksldk]

Niille vaan ihan tiedoksi, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja myös semmoisia, joiden jaksaminen ja sietokyky yms ovat pienemmät kuin vaikkapa sinulla joka jaksat hoitaa vaikka 7 koliikkilasta yhdelläkädellä aina hymyillen. Vaikka saiskin yöt nukkua, voi vauvan vaativa luonne silti tuntua liian rankalta, varsinkin jos on vielä toinenkin vaippaikäinen hoidettavana. Eikä vauvan oikeastaan edes tarvitse olla supervaativa, vaan perusvauva, joka itkeskelee (ap:n tapauksessa ei varmaan tästä kyse) ihan normaalisti mutta se tuntuu liian raskaalta. Äitiys on haasteita täynnä ja kyllä ne vauva-ajan ongelmat menee nopeasti ohi, ne kasvaa hirveetä vauhtia.

 

["vieras"]

Siinä tilanteessa, jos vanhempi itse huomaa väsyvänsä lasten kanssa, ei ole aina viisasta ottaa lastensuojeluun yhteyttä. Siitä jyrähtää käyntiin valtava koneisto, jonka hampaisiin helposti jää. Tuosta voisi selvitä vielä pienellä arjen avulla, mutta lastensuojelun puuttuminen asioihin poikii elinikäisen asiakkuuden lapselle, kotiolojen selvitykset ja muun niskaanhuohottamisen, johon ei välttämättä ole tarvetta, mutta siltä ei voi välttyäkään jos todella sitä apua lastensuojelusta tilaa. Niillä on tietyt hyvin raskaat toimenpiteet, jotka soveltuvat ääriperheisiin (päihdeongelma, väkivalta jne.) mutta mielenerveyden kanssa (synnytyksen jälkeinen masennus) ei lastensuojelu auta ottamalla lapsen pois. Tilanne usein vaan pahenee, kun vanhemmilta viedään mahdollisuus hoivasuhteen kehittymiseen. Tämän vuoksi en suosittele niin radikaalia toimenpidettä kuin lastensuojelu, vaan mieluummin avopuolen perhetyö, kotipalvelu tai psykiatrian työryhmä avuksi.

Sulla taitaa nyt mennä vähän sekaisin lastensuojelu ja huostaanotto.

Esimerkiksi tuo mainitsemasi avopuolen perhetyö on lastensuojelun perhetyötä. Lastensuojelussa kun on myös paljon avohuollon tukitoimia mm. perhetyö ja tukiperhetoiminta.

Toki ap:n tapauksessa on hyvä, jos hän saa apua muualta kuin lastensuojelusta. Ap:tä voisi auttaa lapsen ongelmien ratkomisen lisäksi esim. neuvolan perhetyö.

 

[6xäiti]

Itselläni oli esikoisen kanssa melkoista rallia, aamusta aamuun huusi, nukkui pienissä pätkissä, kannoin ja hyssytin, sai rintaraivareita jne jne.
Käytin lääkärissä useaan otteeseen, sanottiin, että koliikkia vaan, vaikka itse epäilin maitoallergiaa, kun oli ihottumaakin.
Päästiin testeihin ja kas vain, vauvalla maitoallergia. Lääkäri sanoi, että siksi vauva ei huolinut rintaa, kun vaistomaissesti tietää mikä sopii ja mikä ei.
Oikealla ravinnolla pikku hiljaa elämä rauhottui ja itkut lakkasivat.

Käytä nyt ap vauvaa lääkärissä. Kerro itkuista, pulautuksista ym. Ei vauva itke huvikseen enkä usko, että kyse on hampaista tai mistään huomionhausta. Kyllä vauvalla on selvästi paha olla ja kipuja jossain.
Tiedän, että on raskasta hoitaa vauvaa, joka vaan itkee ja itkee, ja mikään ei auta. Mutta jos et itse jaksa vauvan kanssa, niin hanki apua! Vauvaa ei voi vaan hylätä jonnekin nurkkaan itkemään, vaan sinun kuuluu auttaa sitä hädässä. Vauvaa lohduttaa jo sinun läsnäolosi tilanteessa, vaikkei sinusta siltä tuntuisikaan. Ota myös huomioon, että vauva vaistoaa kiukkusi ja se saa vauvan vielä pahemmin hätääntymään.
Hae apua sekä vauvalle että itsellesi.

 

[tuota]

[QUOTE="kyllästynyt";28965435]Ja toisin kuin viestistäni voisi päätellä, ei siis huuda koko aikaa paskajäykkänä. Koko ajan vain pitäisi varmaan olla viihdyttämässä.
Lasten isä on töissä 11h päivässä ja neuvolassa ei ole puututtu asiaan koska siellä ei ole huomattu mitään! On aina tosi hyvän tuulinen neuvolassa ja kylässä, neuvolantätikin ihasteli että miten rauhallinen ja hyväntuulinen vauva meillö on, varmaan hienoa koliikkivauvan jälkeen..joopajoo [/QUOTE]

Sano siellä neuvolassa, millaista arkenne oikeasti on! Eihän sitä apua tosiaan saa, jos ei saa sanottua, että tarttee apua.
Mistä neuvolassa voitaisiin tietää, miten raastavasti lapsi huutaa kotona, jos sinä et kerro? Ja miten teitä voitaisiin auttaa, jos siellä ei tiedetä?

 

[Well well]

EI IKINÄ EDES täysin uupuneena... Joten mene hoitoon! LS- ilmoitus susta pitäs tehdä.

 

[Irski]

en usko että aidosti vihaakaan lastaan, mutta vihan tunteita voi helposti kokea tuossa tilanteessa... tsemppiä ap, yritä muistaa, että tuon ikäinen ei vielä ilkeyttään itke! ja jos ei aina syö, niin ei se siihen kuole (meilläki just kolmen viikon lähestulkoon kokonaan syömättä oleminen lakkas taas ku seinään, paino kerkes pudota 250g..)

 

[lökjhcss]

EI IKINÄ EDES täysin uupuneena... Joten mene hoitoon! LS- ilmoitus susta pitäs tehdä.

On täysin normaalia vihata lastaan ajoittain. Kaikki eivät vaan myönnä negatiivisia tunteitaan - mistä itse asiassa voi tulla myöhemmin pahempia ongelmia. Ap:lla on ainakin mielestäni siinä mielessä asiat hyvin, että hän on rehellinen itselleen. Ap:n kielenkäyttö vain on raflaavaa ja siitä heti perusporvarillinen söpöilijämamma kauhistuu...

 

["käkkyrä"]

On täysin normaalia vihata lastaan ajoittain. Kaikki eivät vaan myönnä negatiivisia tunteitaan - mistä itse asiassa voi tulla myöhemmin pahempia ongelmia. Ap:lla on ainakin mielestäni siinä mielessä asiat hyvin, että hän on rehellinen itselleen. Ap:n kielenkäyttö vain on raflaavaa ja siitä heti perusporvarillinen söpöilijämamma kauhistuu...

Nojoo, se nyt on jeesustelua, jos ei muka koskaan ole negatiivisia tunteita lasta kohtaan... Ap tiedostaa tämän toki, muttei se kovin rakentavaa ole, jos ei hae apua vaan jää vellomaan siihen väsymykseen ja vihan tunteisiin. Sen vaikutelman sain, ettei ole ottanut neuvolassa puheeksi tuota itkuisuutta tai käynyt lääkärillä asian takia. Sitä minä ainoastaan tässä ihmettelen. Itse olen miettinyt, etten tiedä miten selviäisin täysissä järjissäni koliikkivauvan kanssa, joten tuota uupumusta ja negatiivista suhtautumista en ihmettele.

 

["..."]

En voi sille mitään, mutta mulle tulee mieleen näistä aloittajan viesteistä, että hän oikeasti tiuskii myös vauvalleen samalla tavalla. Antaa huutaa sitterissä ja karjaisee, että "Olisit kakara välillä hiljaa!" Saako vauva koskaan myönteistä palautetta katseeseensa? En ymmärrä oikein, miten niin monet vaan hyssyttelevät tilannetta. Sanovat, että kyllä se siitä. Kohta et enää edes muista näitä aikoja.

Varmaan näin onkin, mutta entäpä aloittajan vauva? Vauva saa nyt erittäin heikot lähtökohdat elämäänsä. Vauva ei tule kiintymään turvallisesti, ainakaan äitiinsä, joka käsittääkseni kuitenkin on vauvan ensisijainen hoitaja. Se tulee näkymään lapsen elämässä myöhemminkin.

Entä miten aloittajan esikoinen? Jaksaako äiti kiinnittää häneenkään myönteisesti huomiota? Katsooko ja oppiiko hän sivusta, miten vuorovaikutus toimii äidin ja lapsen välillä?

Sääliksi käy. Toivottavasti aloittajan mies antaa lapsilleen hellyyttä, myönteistä palautetta ja kärsivällisen sylin.

Negatiivisia tunteita saa olla, ne pitää tunnistaa ja niiden kanssa pitää osata toimia, jotta lapsetkin oppivat sen taidon. Aloittajan tapaa EI voi kuitenkaan missään olosuhteissa pitää edes normaalina, saati toivottuna. Kysymys on kuitenkin aikuisesta ihmisestä, jolla on valtavan suuri valta kahteen pieneen lapseen. Vaikka aloittaja itse ei kohta enää näitä aikoja muistaisikaan, nämä ajat tulevat varmasti jättämään jälkensä hänen lapsiinsa.

 

[Happygirl-91]

On täysin normaalia vihata lastaan ajoittain. Kaikki eivät vaan myönnä negatiivisia tunteitaan - mistä itse asiassa voi tulla myöhemmin pahempia ongelmia. Ap:lla on ainakin mielestäni siinä mielessä asiat hyvin, että hän on rehellinen itselleen. Ap:n kielenkäyttö vain on raflaavaa ja siitä heti perusporvarillinen söpöilijämamma kauhistuu...

On normaalia vihata vauvaa? Huh huh, kylläpäs kaikenlaisia vastuullisia ja täysjärkisiä aikuisia ihmisiä meillä Suomessa onkin. ;( Pahaa tekee ajatellakin.

 

["..."]

Mitä ap:lle kuuluu? Vieläkö vihaat vauvaasi ja tiuskit hänelle?

 

["Surullinen"]

Onneksi sait paljon asiallisia viestejä ja ymmärrystä osaksesi. Tunteesi tuossa tilanteessa varmasti ovat normaaleja eikä vauvalle ole mitään haittaa siitä että kirjoitat tänne tuollaista. Sinun on tärkeää purkaa tunteitasi. Vauvasi on myös tärkeä saada apua. Jos kerrot asuinpaikkasi, myös minä olen valmis tulemaan auttamaan, jos sama paikkakunta. Laita edes kaupungin / kylän ensimmäinen kirjain, siitä voi jo päätellä. Heti maanantaiaamuna soitat neuvolaan, jos eivät usko niin lääkäriin. Kyllä sinä ja vauvasi saatte apua, aivan varmasti, kun pyydät sitä tarpeeksi napakasti! Muista, että tilanne ei voi jatkua ikuisesti. Vauva kasvaa ( koko ajan ) ja apua löytyy. Toivon teille kaikkea hyvää! Kirjoita tänne, miten teillä menee. Moni on varmasti puolellanne ja ne jotka eivät, ovat tunnevammaisia.

 

[Miili]

Aloitus oli tuttua tekstiä esikoiseni vauva-ajalta, ei nyt ihan noin paha, mutta huutoa ja paljon enemmän pukluja ja äiti oli väsy ... jotenkin vaan selvittiin hengissä, tänään oli 9-v synttärit. Se avun saaminen on todella vaikeaa ellei ole sukulaisia auttamassa. Olin välillä todella epätoivoinen. Neuvolassa oli ihan turha valittaa siellä vaan hysyyteltiin että kyllä se siitä ...

 

["Vieras"]

Kyllä ap:n tunteet ihan normaaleja ovat varmasti jokaisella äidillä joskus, mutta se, miten ap puhuu vauvastaan ei ole normaalia. Yleensähän tuollainen tunne laantuu, kun tilanne rauhoittuu, edes hetkeksi.

Ap tuntuu oikeasti vihaavan lastansa
Suoraan sanottuna vituttaa muutenkin tuollainen ruikutus jos apua olisi tarjolla esimerkiksi neuvolan kautta, mutta apua ei suostuta hakemaan vaan puretaan kaikki siihen kipeään vauvaan.

Jos sinulla on paha olla ja sanot sen ääneen, niin olisiko kiva että joku sanoisi sinusta, että "tuollainen vinkuiikka, ei tuota kukaan jaksa kuunnella, mä vihaan tuota, aina vain valittaa"?

HAE APUA. KYSY SUKULAISILTA, NEUVOLASTA, YSTÄVILTÄ, TUTTAVILTA, KRIISIPUHELIMESTA, VAIKKA NAAPURISTA. Se on sinun vastuusi äitinä, ap.
Eikä sitä apua tulla sinulle oven taakse tuomaan, jos et ilmaise sitä tarvitsevasi.

 

["vieras"]

Onko teillä koliikkikeinu? Voisiko siitä olla apua, rauhoittuisi siihen.

 

["Vieras"]

[QUOTE="...";28972765]En voi sille mitään, mutta mulle tulee mieleen näistä aloittajan viesteistä, että hän oikeasti tiuskii myös vauvalleen samalla tavalla. Antaa huutaa sitterissä ja karjaisee, että "Olisit kakara välillä hiljaa!" Saako vauva koskaan myönteistä palautetta katseeseensa? En ymmärrä oikein, miten niin monet vaan hyssyttelevät tilannetta. Sanovat, että kyllä se siitä. Kohta et enää edes muista näitä aikoja.

Varmaan näin onkin, mutta entäpä aloittajan vauva? Vauva saa nyt erittäin heikot lähtökohdat elämäänsä. Vauva ei tule kiintymään turvallisesti, ainakaan äitiinsä, joka käsittääkseni kuitenkin on vauvan ensisijainen hoitaja. Se tulee näkymään lapsen elämässä myöhemminkin.

Entä miten aloittajan esikoinen? Jaksaako äiti kiinnittää häneenkään myönteisesti huomiota? Katsooko ja oppiiko hän sivusta, miten vuorovaikutus toimii äidin ja lapsen välillä?

Sääliksi käy. Toivottavasti aloittajan mies antaa lapsilleen hellyyttä, myönteistä palautetta ja kärsivällisen sylin.

Negatiivisia tunteita saa olla, ne pitää tunnistaa ja niiden kanssa pitää osata toimia, jotta lapsetkin oppivat sen taidon. Aloittajan tapaa EI voi kuitenkaan missään olosuhteissa pitää edes normaalina, saati toivottuna. Kysymys on kuitenkin aikuisesta ihmisestä, jolla on valtavan suuri valta kahteen pieneen lapseen. Vaikka aloittaja itse ei kohta enää näitä aikoja muistaisikaan, nämä ajat tulevat varmasti jättämään jälkensä hänen lapsiinsa.[/QUOTE]

Samaa mieltä.

 

["Juups"]

[QUOTE="vieras";28963282]siis lapsi nukkuu 12h yössä ja silti äiti on muka tuossa pisteessä. kuullostaa hieman oudolta, ehkä tuollaisen ihmisen ei olis kannattanut niitä lapsia tehdä ollenkaan jos ei tajua että niitä täytyy myös hoitaa[/QUOTE]

No tämä tuli itselläkin mieleen. Jos lapsi laittaa nukkumaan vaikka kasilta, saa siinä itse olla AIVAN RAUHASSA sellaisen pari kolme tuntia, käydä suihkussa, katella TVTä ja surffata netissä. Ja silti ehtii itse nukkua vielä 9 tuntia. Kyllä hyvillä yöunilla pitäisi jaksaa kitisevän vauvan kanssa päivät, eihän se mukavaa ole eikä helppoa, mutta eikai siinän yt loppuunkaan pala noin pahasti, että alkaa vihata vauvaa. Itse pikkuvauvan äitinä en ole nukkunut tuollaisia unia kertaakaan vauvan syntymän jälkeen, eikä pysty nukkumaan päivälläkään kun on tuo esikoinen joka ei enää nuku päikkäreitä. Toivottavasti tää on provo.

 

["vieras"]

[QUOTE="...";28972765]En voi sille mitään, mutta mulle tulee mieleen näistä aloittajan viesteistä, että hän oikeasti tiuskii myös vauvalleen samalla tavalla. Antaa huutaa sitterissä ja karjaisee, että "Olisit kakara välillä hiljaa!" Saako vauva koskaan myönteistä palautetta katseeseensa? En ymmärrä oikein, miten niin monet vaan hyssyttelevät tilannetta. Sanovat, että kyllä se siitä. Kohta et enää edes muista näitä aikoja.

Varmaan näin onkin, mutta entäpä aloittajan vauva? Vauva saa nyt erittäin heikot lähtökohdat elämäänsä. Vauva ei tule kiintymään turvallisesti, ainakaan äitiinsä, joka käsittääkseni kuitenkin on vauvan ensisijainen hoitaja. Se tulee näkymään lapsen elämässä myöhemminkin.

Entä miten aloittajan esikoinen? Jaksaako äiti kiinnittää häneenkään myönteisesti huomiota? Katsooko ja oppiiko hän sivusta, miten vuorovaikutus toimii äidin ja lapsen välillä?

Sääliksi käy. Toivottavasti aloittajan mies antaa lapsilleen hellyyttä, myönteistä palautetta ja kärsivällisen sylin.

Negatiivisia tunteita saa olla, ne pitää tunnistaa ja niiden kanssa pitää osata toimia, jotta lapsetkin oppivat sen taidon. Aloittajan tapaa EI voi kuitenkaan missään olosuhteissa pitää edes normaalina, saati toivottuna. Kysymys on kuitenkin aikuisesta ihmisestä, jolla on valtavan suuri valta kahteen pieneen lapseen. Vaikka aloittaja itse ei kohta enää näitä aikoja muistaisikaan, nämä ajat tulevat varmasti jättämään jälkensä hänen lapsiinsa.[/QUOTE]

Tiedoksi tällä täydelliselle äidille, että myös hänen lapsensa tulevat 100% varmuudella muistamaan paljon traumaattisia hetkiä vauva- ja lapsiajoistaan. Kyse voi olla vaikka äidin / isän sivulauseessa sanomasta kommentista Nalle Puhista, eli se siitä aloittajan mollaamisesta.

Mikäli aloittaja vielä lukee tätä niin TODELLA iso voimahali sinulle. Tiedät itsekin sen onko käytöksesi "oikein" vai ei. Toivon, että saisit apua väsymyksesi keskellä, sillä sitä sinä tavitset, etkä mitään ylemmyydentuntoista moralisointia.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28964749]Eiks mieluummin toisinpäin.. Ensin apua vauvalle, sitten äidille.[/QUOTE]

Ei. Ensin äidille, sitten lapselle. Äiti kumminkin on se, joka arkea pyörittää ja jonka pitää huolehtia kaikesta, jonka pitää jaksaa.

 

[vierailija]

Osta reppu missä vauva voi levätä rintaasi vasten. Voit tehdä taloustyöt kahdella kädellä. Minulla esikoinen itki samalla tavalla. Ei itkenyt kun riiputin kehoa vasten ja tein kaikki työt yhdellä kädellä. Pulloruokaa annoin kahdenkuukauden iästä koska oma rintamaitoni loppui. Eli vauva voi itkeä äidinkaipuusta, suolistovaivoista, rintaruuan laihuudesta tai riittämättömyydestä. Myös piilossa olevat perinnölliset vatsakrampit ja jopa laktoosin sietokyvyn heikkous voi saada lapsen parkumaan kivusta. Lapsi on elävä ihminen siinä kuin aikuinenkin. Sama rakenne ja suolisto minikoossa. Vauvamyytti on toki suloinen mutta järki sanoo että siinä on pieni ihminen. Toinen lapsi oli ensimmäisen vastakohta ja huolestuin kun ei edes sairaana itkenyt. Toisen kanssa sitten valvoin seuraamalla yöt hengittikö lapsi. Kaikkea muuta olen maailmassa vihannu mutta en omia lapsiani. Vauva aika ei ole äidille rangaistus vaan siunaus. Aivan ihanaa rakastaa omaa lastaan. Parempaa kuin mikään muu. Paljon työtä, paljon rakkautta, oma aika tulee sitten myöhemmin.