Mä olen oikeasti ihan hirveän katkera siitä että meidän molemmat lapset ovat olleet "vahinkoja"...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kahden äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kahden äiti

Vieras
Meillä on siis pillerit pettäneet kahdesti. Toisen "vahingon" jälkeen todettiin, etteivät ne pillerit edes sovi mulle, koska aiheuttavat migreeniä joka taas heikentää pillereiden ehkäisytehoa... No ei siitä sen enempää.

Mutta mietin usein, kuinka ihanaa olisi ollut tehdä raskaustesti yhdessä miehen kanssa ja TOIVOA sitä positiivista tulosta! Esikoisen plussaus varsinkin oli kaikkea muuta kuin ihana... Yksinäni tein testin ja soitin miehelle töihin joka ensijärkytyksekseen käski heti varata ajan keskeytykseen... Itsekin järkytyin, mutten silti harkinnut aborttia! Oltiin me miehen kanssa puhuttu lapsista "sitten joskus" ja yhdessäkin oltu useita vuosia. Ajattelin, että tämä nyt vain kävi hieman nopeammin kuin suunniteltiin... Mies oli loppujen lopuksi kanssani samaa mieltä, mutta henkisesti hänen kasvunsa isäksi kesti paljon kauemmin (=vuosia)!

Olen katkera siitä, etten ole koskaan saanut miehen kanssa kierrellä lastentarvikekauppoja ison raskausmahan kanssa käsi kädessä... Meillä nämä asiat hoidettiin aivan viime tingassa, koska mies "ei ollut vielä valmis" eikä halunnut ajatella asiaa ennen kuin oli aivan pakko...

Miehen kasvu isäksi on siis ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Molempina raskausaikoina hän on juossut bilettämässä ja hyvin pian synnytysten jälkeen olen ollut lähes omillani... Olen katkera siitä, etten ole koskaan saanut olla se juuri synnyttänyt nainen, joka nauttisi edes pari päivää (tai edes tuntia) jonkinnäköistä erikoiskohtelua! Kun kuopus syntyi mies lähti "radalle" samana päivänä kun kotiuduin sairaalasta! "Piti päästää höyryjä." Jäin yksin valvomaan pienen vauvan ja 1,5vuotiaan kanssa...

Olen niin katkera että välillä itken itseni uneen, vaikka kuopus on jo lähes vuoden ikäinen ja esikoinen 2,5v. Mies on kuopuksen syntymän jälkeen kasvanut ihmisenä ja oppinut hyväksymään oman "isyytensä". Hän on nykyään rakastava isä ja puoliso. En vain voi unohtaa, kuinka kauhean yksin olin tämän alun kanssa... :(

Kiitos kun sain tilittää! Vaikkei tätä kukaan jaksaisi lukeakaan...
 
Voimia sulle! =) Sun kannattaa vaan puhuapuhuapuhua, kyllä se olo helpottuu, oot varmaan vaan niin kauan aikaa ollu ajatuksies kanssa yksin, niin nyt annat palaa tukka putkella! =)
 
Sulla on ollu vaikee alku lasten kanssa, mutta miehes on ilmeisesti nyt sinut itsensä ja muun perheen kanssa joten nauttikaa. Unohda ne tylsät ajat ja koita keskittyy siihen mitä sulla on nyt :heart:
 
Ei löydy sääliä täältä suunnalta. Yritäpä tehdä sitä lasta useampi vuosi ja seuraa vierestä, kun muut kiertelevät lastentarvikekaupoissa. Sitten vasta tietäisit, mitä on olla katkera! Sä olet SAANUT kaksi lasta. Sulla on kaikki asiat hyvin ja itket itsesi uneen? Toivottavasti tämä on provo.
 
:hug:

Ikävää on sinulla ollut, mutta sitä mennyttä ei voi muuttaa, niin jotenkinhan tuosta pitäisi päästä yli. Sinun pitäisi miehesi kanssa kuitenkin keskustella tästä, ettei katkeruus ala tuhoamaan suhdettanne. Mielestäni miehelläsi on paljon korjattavaa ja korvattavaa edessä. Hänen pitäisi tajuta antaa sinulle nyt joskus sitä erityiskohtelua ja rakkautta ja tukea mitä aikanaan kaipasit.

Se on hienoa, että hänestä kasvoi kunnon mies, mutta hänen pitäisi vielä ymmärtää se, että koko sen ajan kun hän "kasvoi", sinä teit kaiken yksin. Tavallaan olisi reilua, jos hän nyt tekisi kaiken 3 seuraavaa vuotta ja sinä vain "olisit". Käytännössähän tuo ei tietenkään ole järkevää :), mutta toivottavasti miehesi ymmärtää tilanteen ja yrittää tosissaan hyvittää menneitä kömmäilyjään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Voimia sulle! =) Sun kannattaa vaan puhuapuhuapuhua, kyllä se olo helpottuu, oot varmaan vaan niin kauan aikaa ollu ajatuksies kanssa yksin, niin nyt annat palaa tukka putkella! =)

Kiitos. Olen kyllä yrittänyt puhua tästä miehelle(kin), mutta hän ei tunnu ymmärtävän alkuunkaan kuinka raskas tuo alku on mulle ollut. Yksi ystäväni sai juuri esikoisensa ja mun on ihan kauhean vaikea edes puhua hänen kanssaan kun tiedän että he suunnittelivat lasta yhdessä, mies on hemmotellut tulevaa äitiä odotusaikana ja nyt lapsen synnyttyä mies ei haluaisi lähteä takaisin töihin kun nauttii esikoisestaan niin paljon. Olen hirveän onnellinen heidän puolestaan, mutta joka kerran kun puhun ystäväni kanssa meinaan purskahtaa itkuun! Toivoisin niin että meilläkin olisi ollut noin...
 
voimia täältäkin,koita puhua miehes kanssa sun tunteista, se voisi helpottaa. Katkeruus syö vaan ihmistä sisältäpäin, varsinkin jos ne tunteet joutuu itsellään vaan pitämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Sulla on ollu vaikee alku lasten kanssa, mutta miehes on ilmeisesti nyt sinut itsensä ja muun perheen kanssa joten nauttikaa. Unohda ne tylsät ajat ja koita keskittyy siihen mitä sulla on nyt :heart:

ei se noin vain käy. ymmärrän ap:tä. vaikea sanoa mikä auttaisi kun en tiedä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaaha:
Ei löydy sääliä täältä suunnalta. Yritäpä tehdä sitä lasta useampi vuosi ja seuraa vierestä, kun muut kiertelevät lastentarvikekaupoissa. Sitten vasta tietäisit, mitä on olla katkera! Sä olet SAANUT kaksi lasta. Sulla on kaikki asiat hyvin ja itket itsesi uneen? Toivottavasti tämä on provo.

Olen pahoillani sun kokemuksistasi, enkä missään nimessä yritä tällä vähätellä niitä! Ongelmansa kullakin... Rakastan lapsiani ja miestäni yli kaiken ja tiedän, että loppujen lopuksi meillä kävi hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaaha:
Ei löydy sääliä täältä suunnalta. Yritäpä tehdä sitä lasta useampi vuosi ja seuraa vierestä, kun muut kiertelevät lastentarvikekaupoissa. Sitten vasta tietäisit, mitä on olla katkera! Sä olet SAANUT kaksi lasta. Sulla on kaikki asiat hyvin ja itket itsesi uneen? Toivottavasti tämä on provo.

Älkää nyt viitsikö. Lapsi on aina hieno asia, mutta se, että joku on saanut lapsen tai useamman ei vie tältä ihmiseltä oikeutta tuntea negatiivisia tunteita. Otan osaa sinun vaikeuksiisi saada lasta, käsitän kyllä että se voi olla hirveää, mutta parempi olisi kaikkien kannalta, jos yrittäisit olla tuntematta turhaa katkeruutta jokaista äitiä ja isää kohtaan.
 
ei se välttämättä ole sen ruusuisempaa vaikka olis pitkään toivonu ja harkittu... olet vielä monesti ylpeä ja tyytyväinen kun lapsesi syntyi kun syntyi... joku tarkoitus tällä on varmasti.. voimia sulle .
 
Puhu sille ystävälle asiasta niin ettei se katkeruus ole enää koko ajan ovensuussa kyttäämässä uloslivahtamisen mahdollisuutta kuin juoksuaikainen koira.

Sitä täytyy ulkoiluttaa sitä tunnetta, että se hapettuu.
 
Ennen kuin sun miehesi ymmärtää miten paljon asia satuttaa sua niin sä et voi olla tuntematta katkeruutta. Itseasiassa sun miehesi tarvitsisi tehdä oivallus mitä se kaikki on vaikuttanut suhun, hänen rakkaaseen puolisoonsa siis.

Toivottavasti saatte asiat puitua ja mies tekisi jotain hyväksesi ettei sinua sattuisi noin paljon.
 
jaa. no meillä esikoinen oli vahinko myös. mutta jos noin katkera olsiin asiasta, niin olisin huolehtinut ehkäisystä. miksi teitte toisen? eikö kerrasta opi jos on aikuinen ja vastuullinen?

meillä esikoinen syntyi liian varhain, siinä mielessä että meillä ei ollut vakituista työtä kummallakaan ja olemme joutuneet muuttaa jatkuvasti. koulutettuja olemme.

ja kuopus oli toivottu. mistään erityiskohtelusta en ole nähnyt kuin unta. enkä kyllä ole tajunnut edes odottaa, ksoka oma vauva oli aivan upeinta elämässäni siihen saakka, mahtavin saavutus, ihaninta ja kauneinta, vaikka vahinko olikin.

lasetn isä oli opiskelija esikoisen syntyessä, ei isyyslomaa. kuopuksen syntyessä oli hänellä lyhyt sijaisuus, eikä voinut pitää isyyslomaa. yksin oli jaksettava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lapseto sielu:
Ei se katkeruus kohdistu kaikkiin vaan tollasiin ruikuttajiin

No ihan miten vaan... Sä et ole elänyt mun elämääni, joten et voi tietää kuinka vaikeaa on ollut. Kuten en mäkään ole elänyt sun elämääsi. Ei ollut tarkoitus aloittaa mitään vittuilua, eikä ruikuttaa. Kunhan nyt jonnein halusin purkaa tuntoni.
 
Toki tuollaista ei hevillä unohda, mutta mä ajattelen että miehellekin tuo on varmasti ollut kova paikka. En voisi vaatia mieheltä erikoiskohtelua sen vuoksi, ettei hän ole ollut valmis silloin kun tarve on sitä vaatinut. Ei kukaan kasva vanhemmaksi yhdessä yössä ja toisille se vie enemmän aikaa kuin toisille.. Olis hyvä että voisitte puhua asiasta jolloin kumpainenkin voisi näin jälkikäteen ymmärtää mikä tilanne oikeasti oli silloin "alussa".
 
Kaivat nyt kyllä verta nenästäs. Täällä moni tuskailee lapsettomuuden kanssa ja yks hehkuttaa, että on tullut kaks kertaa vahingossa raskaaksi. Vaikka se plussa onkin ihana saada testiin, niin se masentava vuoristorata joka kuukautisine pettymyksineen ei todellakaan ole kadehtimisen arvoista. Eikä se, kuinka sydämeen sattuu kaupoissa ja kirppareilla kulkea vauvanvaatteiden ohi tai nähdä raskaana olevia naisia ihanine mahoineen...

Onneksi sun mies on nyt hyväksynyt tilanteen. Olisit siis mieluummin onnellinen, etkä muistelisi menneitä, jolle et voi mitään.

Muoks. Voittehan te tehdä lisää lapsia ja mies hemmottelee sua sitte...
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
jaa. no meillä esikoinen oli vahinko myös. mutta jos noin katkera olsiin asiasta, niin olisin huolehtinut ehkäisystä. miksi teitte toisen? eikö kerrasta opi jos on aikuinen ja vastuullinen?

meillä esikoinen syntyi liian varhain, siinä mielessä että meillä ei ollut vakituista työtä kummallakaan ja olemme joutuneet muuttaa jatkuvasti. koulutettuja olemme.

ja kuopus oli toivottu. mistään erityiskohtelusta en ole nähnyt kuin unta. enkä kyllä ole tajunnut edes odottaa, ksoka oma vauva oli aivan upeinta elämässäni siihen saakka, mahtavin saavutus, ihaninta ja kauneinta, vaikka vahinko olikin.

lasetn isä oli opiskelija esikoisen syntyessä, ei isyyslomaa. kuopuksen syntyessä oli hänellä lyhyt sijaisuus, eikä voinut pitää isyyslomaa. yksin oli jaksettava.

Lasten isä on kuitenkin ollut henkisesti läsnä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaaha:
Ei löydy sääliä täältä suunnalta. Yritäpä tehdä sitä lasta useampi vuosi ja seuraa vierestä, kun muut kiertelevät lastentarvikekaupoissa. Sitten vasta tietäisit, mitä on olla katkera! Sä olet SAANUT kaksi lasta. Sulla on kaikki asiat hyvin ja itket itsesi uneen? Toivottavasti tämä on provo.

Minäkään en halua vähätellä tunteitasi. Saat olla katkera.
Toisilla on toisenlaiset ongelmat.
Itselläkin tulee välillä kieriskeltyä itsesäälissä ja ties missä alakulotiloissa.
Olisi se itselläkin ollut ihana saada ihan spontaani plussa raskaustestiin silloin kuin itse haluaa, mutta meillä se ei ole niin. Lapsia on tekemällä tehty täällä.
Ja minä olen menossa ihan pian pakastealkion siirtoon ja minua pelottaa ihan hirveästi se pettymyksen tunne, mikä siitä mahdollisesti seuraa. :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Voimia sulle! =) Sun kannattaa vaan puhuapuhuapuhua, kyllä se olo helpottuu, oot varmaan vaan niin kauan aikaa ollu ajatuksies kanssa yksin, niin nyt annat palaa tukka putkella! =)

Kiitos. Olen kyllä yrittänyt puhua tästä miehelle(kin), mutta hän ei tunnu ymmärtävän alkuunkaan kuinka raskas tuo alku on mulle ollut. Yksi ystäväni sai juuri esikoisensa ja mun on ihan kauhean vaikea edes puhua hänen kanssaan kun tiedän että he suunnittelivat lasta yhdessä, mies on hemmotellut tulevaa äitiä odotusaikana ja nyt lapsen synnyttyä mies ei haluaisi lähteä takaisin töihin kun nauttii esikoisestaan niin paljon. Olen hirveän onnellinen heidän puolestaan, mutta joka kerran kun puhun ystäväni kanssa meinaan purskahtaa itkuun! Toivoisin niin että meilläkin olisi ollut noin...

Mulla oli vähän eritilanne, olin itse todella ahdistunut/ahdisteltu koko raskauden ajan, en sannut nauttia ja synnytyksen jälkeen itkin useita kuukausia menetettyä raskausaikaa yms. vihasin kaikkia tunteitani, ainut mikä piti järjen kasassa oli rakkaus lasta kohtaan ,jonka takia aloin puhuapuhuapuhuapuhua miehelleni ja siskolleni ongelmistani ja tunteistani. Tarpeeksi paljon kun puhuin niin pääsin sinuiksi tunteideni kanssa! Ei tämä tietenkään kaikille sovi, mutta itse olen todennut että oli asia mikä tahansa niin minua itseäni helpottaa että saan puhua ja paasata asiasta niin kauan kun olen sinut sen kanssa... =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
jaa. no meillä esikoinen oli vahinko myös. mutta jos noin katkera olsiin asiasta, niin olisin huolehtinut ehkäisystä. miksi teitte toisen? eikö kerrasta opi jos on aikuinen ja vastuullinen?

meillä esikoinen syntyi liian varhain, siinä mielessä että meillä ei ollut vakituista työtä kummallakaan ja olemme joutuneet muuttaa jatkuvasti. koulutettuja olemme.

ja kuopus oli toivottu. mistään erityiskohtelusta en ole nähnyt kuin unta. enkä kyllä ole tajunnut edes odottaa, ksoka oma vauva oli aivan upeinta elämässäni siihen saakka, mahtavin saavutus, ihaninta ja kauneinta, vaikka vahinko olikin.

lasetn isä oli opiskelija esikoisen syntyessä, ei isyyslomaa. kuopuksen syntyessä oli hänellä lyhyt sijaisuus, eikä voinut pitää isyyslomaa. yksin oli jaksettava.

Lasten isä on kuitenkin ollut henkisesti läsnä.

näin on. Olen pahoillani, että olit henkisesti yksin, enkä ymmärrä noita lapsettomuudesta ruikuttajia, jotka eivät näe omaa napaansa pitemmälle.
 

Yhteistyössä