Taustaksi voisin kertoa että lapsuus oli suhteellisen kökköä aikaa. Äiti hallitsi, alensi, kävi käsiksi.. Hakkasi milloin seiniä, kalusteita ym.
Todella epätasapainoista elämää. Koskaan ei tiennyt mistä se seuraavaksi hermostuu...
No tuohon sisältyy paljon kaikenlaista. Lähtöajatuksena oli kuitenkin se, että hän omistaa meidät, joten hänellä oli oikeus mihin vaan, lyödä ärsyttävää lasta, tutkia kaikki tavarat, kylpiessä ei saanut olla kylppärin ovi lukossa jos niin käskettiin, oman huoneen ovi piti olla auki jos niin määrättiin. Piti kysyä saako syödä jos halusi jotain syötävää. Ym. ym. ym.
Tätä jatkui siis koko sen ajan kunnes siitä vallasta pääsi irti.
Kun olin oman aikani ollut irti, niin aloin miettimään miten kamala lapsi varmasti olin (muut lähisukulaiset olivat säestäneet siis tätä sen lapsuuden ajan, olin mm. ällöttävä kakara, tyhmä, vajaa jne.) ja pidin taas yhteyttä.
Sain lapsen. Erään kerran jälkeen muistan kuinka lapsi huusi hysteerisesti kun oli peppupesun aika (oli alle 1-vuotias). Kysyin mitä oli tapahtunut (muistan kyllä kun lapsena äiti pesi liian kuumalla tai kylmällä vedellä, kommentti oli aina "sä vaan kuvittelet". Lopultahan sitten aloin huutamaan kuin hyeena ja taas oli hyvä syy riepottaa mua jotenkin). Sain sen silmilleni että miten mä kehtaan epäillä, ja aaaina häntä epäillään, hän ei koskaan ole tehnyt mitään väärin. Kysyin uudestaan monta kertaa että miksihän lapsi sitten huutaa hysteerisenä..? "No en todellakaan ole tehnyt sille mitään". Tämän jälkeen en antanut hoitaa tätä lapsenhoitohommaa kuitenkaan..
Oli myös kaikenlaista muuta, oli mm. tosi hauskaa kun kaivoi rintansa esille että voi imettää mun vauvaa kun mä en osaa. Otti lapsen tutin suuhunsa, kiipesi pinnasänkyyn (en muista vetikö vielä vaippaa päällensä) ja ääntelehti siellä kuin vauva...
Kerran hoidosta tullessa lapselle oli leikattu otsatukka kun ensin olivat pitkään valittaneet miten lapselle pitäisi leikata otsatukka ja miten kamala minä olen kun lapselle ei leikata otsatukkaa, ilman että mulle sanottiin mitään.. En maininnut tästä, koska olisivat kieltäneet tehneensä niin.. Enkä jaksanut alkaa tappelemaan tai inttämään.
Koko tuon ajan olin siis raskaana, odotin toista lasta. Oli rankkaa, niin lapsen kuin parisuhteen kanssa (tässäkin kuiskuttelivat koko ajan korvaan miten saamaton, ajattelematon ym. mies on).. Mutta kaikista rankinta, kun tämä lähisuku soitteli viidestä kymmeneen kertaan päivässä ja halusi tietää kaiken mitä päivässä tapahtui. Kävivät myös kylässä ja mut saatiin uskomaan että tarvitsen apua todella paljon enkä pärjää yksin ym. (kuten lapsena, mulle toitotettiin miten muu maailma on inhottava vihollinen ja vaikka mä olen laiska, saamaton ja tyhmä niin onneksi he ovat olemassa ja rakastavat mua).
Kun toinen lapsi syntyi, jo ennen syntymää itseasiassa, mulle tuotiin esiin kuinka syntyvä lapsi "ei ole mitään". Mutta esikoista nostettiin jalustalle, kehuttiin ja palvottiin. Käytös jatkui tyttären syntymän jälkeen niin että "no, onhan se ihan söpö... Mut ainahan noi vauvat on.. mutta tuo poika, se on ihan ykkönen!". Tyttöä siis alennettiin ja kohdeltiin vähän kuin "ihan söpöä" tavaraa.
Lopulta mulle riitti. Sanoin että hankkikaa elämä (ja siis tämä oli ainoa mitä sanoin). Minuun ei tämän jälkeen otettu yhteyttä ja kun minäkään en ottanut, alkoi tulla vuorotellen syyttely-, käsky- ja uhkailuviestejä. Minun pitäisi pyytää anteeksi ym. Päätin etten enää anna kenenkään hallita minun ja perheeni elämää.. Mutta meinasin että annan tietysti mahdollisuuden tavata lapsia. Yksi tapaaminen tuli (jossa ei siis ollut äitini), jossa lapsiin ei kiinnitetty mitään huomiota vaan minun perässäni käveltiin, udeltiin asioitamme, nostettiin itseään korokkeelle ja syyteltiin minua. Pitkän hetken yritin sanoa että lapset ovat siinä vieressä, minua ei tässä tultu tapaamaan. Lopulta homma johti keiken jälkeen siihen että kuinka minä en ole enkä tule hyväksi äidiksi. Toivotin tämän ihmisen helvettiin ja talutin ulko-ovelle.
Tämän jälkeen en ole halunnut, tai, me emme ole.. Meitä on tässä kuitenkin kaksi vanhempaa perheessä jotka asioista päättää... että perhe on tekemisissä tuon porukan kanssa.
Siitä alkoi viesteillä pommittaminen, ympäriinsä valehtelu meidän asioistamme, hyvänä esimerkkinä se kuinka eräs ihminen kertoi että oli kuullut miten meillä ei siivota koskaan, lapset joutuvat konttaamaan kaikennäköisessä ryönässä (tässä kohtaa hauskaa on se, että haukkuivat ylihygieeniseksi vielä kun välit olivat olemassa) ja lapset eivät pääse ulos leikkimään koska minä olen niin syvästi masentunut (tässä kohtaa on taidokkaasti käytetty hyväksi sitä että olen tosiaan ollut menneisyydessä kertaalleen pahasti masentunut.) ja makaan vain.. Onneksi, myös tämä ihminen joka asian kertoi, on nähnyt millaista meillä oli lapsena kotona. En mene sitten takuuseen siitä kuinka moni ottaa tällaiset asiat tosissaan
Tätä samaa sontaa on jatkunut jo varmaan 1,5 vuotta, mukaan lukien kaikkea sellaista kuinka meidät tullaan ampumaan tai muuten tappamaan. Ja kuinka lapsia tullaan tapaamaan, meidän halustamme viis. Lastensuojelullakin uhkaillaan.. Mikä nyt lähinnä naurattaisi jos kyse ei olisi ihan oikeasti jotenkin tosi kieroutuneesta ihmisestä..
Ja tässä ei tosiaan ole kaikki.. Mä en vaan jaksa. En jaksa tällaista. Meillä on niin tavallinen elämä kuin olla ja voi. Miksi meitä ei vaan voi jättää rauhaan?
Todella epätasapainoista elämää. Koskaan ei tiennyt mistä se seuraavaksi hermostuu...
No tuohon sisältyy paljon kaikenlaista. Lähtöajatuksena oli kuitenkin se, että hän omistaa meidät, joten hänellä oli oikeus mihin vaan, lyödä ärsyttävää lasta, tutkia kaikki tavarat, kylpiessä ei saanut olla kylppärin ovi lukossa jos niin käskettiin, oman huoneen ovi piti olla auki jos niin määrättiin. Piti kysyä saako syödä jos halusi jotain syötävää. Ym. ym. ym.
Tätä jatkui siis koko sen ajan kunnes siitä vallasta pääsi irti.
Kun olin oman aikani ollut irti, niin aloin miettimään miten kamala lapsi varmasti olin (muut lähisukulaiset olivat säestäneet siis tätä sen lapsuuden ajan, olin mm. ällöttävä kakara, tyhmä, vajaa jne.) ja pidin taas yhteyttä.
Sain lapsen. Erään kerran jälkeen muistan kuinka lapsi huusi hysteerisesti kun oli peppupesun aika (oli alle 1-vuotias). Kysyin mitä oli tapahtunut (muistan kyllä kun lapsena äiti pesi liian kuumalla tai kylmällä vedellä, kommentti oli aina "sä vaan kuvittelet". Lopultahan sitten aloin huutamaan kuin hyeena ja taas oli hyvä syy riepottaa mua jotenkin). Sain sen silmilleni että miten mä kehtaan epäillä, ja aaaina häntä epäillään, hän ei koskaan ole tehnyt mitään väärin. Kysyin uudestaan monta kertaa että miksihän lapsi sitten huutaa hysteerisenä..? "No en todellakaan ole tehnyt sille mitään". Tämän jälkeen en antanut hoitaa tätä lapsenhoitohommaa kuitenkaan..
Oli myös kaikenlaista muuta, oli mm. tosi hauskaa kun kaivoi rintansa esille että voi imettää mun vauvaa kun mä en osaa. Otti lapsen tutin suuhunsa, kiipesi pinnasänkyyn (en muista vetikö vielä vaippaa päällensä) ja ääntelehti siellä kuin vauva...
Kerran hoidosta tullessa lapselle oli leikattu otsatukka kun ensin olivat pitkään valittaneet miten lapselle pitäisi leikata otsatukka ja miten kamala minä olen kun lapselle ei leikata otsatukkaa, ilman että mulle sanottiin mitään.. En maininnut tästä, koska olisivat kieltäneet tehneensä niin.. Enkä jaksanut alkaa tappelemaan tai inttämään.
Koko tuon ajan olin siis raskaana, odotin toista lasta. Oli rankkaa, niin lapsen kuin parisuhteen kanssa (tässäkin kuiskuttelivat koko ajan korvaan miten saamaton, ajattelematon ym. mies on).. Mutta kaikista rankinta, kun tämä lähisuku soitteli viidestä kymmeneen kertaan päivässä ja halusi tietää kaiken mitä päivässä tapahtui. Kävivät myös kylässä ja mut saatiin uskomaan että tarvitsen apua todella paljon enkä pärjää yksin ym. (kuten lapsena, mulle toitotettiin miten muu maailma on inhottava vihollinen ja vaikka mä olen laiska, saamaton ja tyhmä niin onneksi he ovat olemassa ja rakastavat mua).
Kun toinen lapsi syntyi, jo ennen syntymää itseasiassa, mulle tuotiin esiin kuinka syntyvä lapsi "ei ole mitään". Mutta esikoista nostettiin jalustalle, kehuttiin ja palvottiin. Käytös jatkui tyttären syntymän jälkeen niin että "no, onhan se ihan söpö... Mut ainahan noi vauvat on.. mutta tuo poika, se on ihan ykkönen!". Tyttöä siis alennettiin ja kohdeltiin vähän kuin "ihan söpöä" tavaraa.
Lopulta mulle riitti. Sanoin että hankkikaa elämä (ja siis tämä oli ainoa mitä sanoin). Minuun ei tämän jälkeen otettu yhteyttä ja kun minäkään en ottanut, alkoi tulla vuorotellen syyttely-, käsky- ja uhkailuviestejä. Minun pitäisi pyytää anteeksi ym. Päätin etten enää anna kenenkään hallita minun ja perheeni elämää.. Mutta meinasin että annan tietysti mahdollisuuden tavata lapsia. Yksi tapaaminen tuli (jossa ei siis ollut äitini), jossa lapsiin ei kiinnitetty mitään huomiota vaan minun perässäni käveltiin, udeltiin asioitamme, nostettiin itseään korokkeelle ja syyteltiin minua. Pitkän hetken yritin sanoa että lapset ovat siinä vieressä, minua ei tässä tultu tapaamaan. Lopulta homma johti keiken jälkeen siihen että kuinka minä en ole enkä tule hyväksi äidiksi. Toivotin tämän ihmisen helvettiin ja talutin ulko-ovelle.
Tämän jälkeen en ole halunnut, tai, me emme ole.. Meitä on tässä kuitenkin kaksi vanhempaa perheessä jotka asioista päättää... että perhe on tekemisissä tuon porukan kanssa.
Siitä alkoi viesteillä pommittaminen, ympäriinsä valehtelu meidän asioistamme, hyvänä esimerkkinä se kuinka eräs ihminen kertoi että oli kuullut miten meillä ei siivota koskaan, lapset joutuvat konttaamaan kaikennäköisessä ryönässä (tässä kohtaa hauskaa on se, että haukkuivat ylihygieeniseksi vielä kun välit olivat olemassa) ja lapset eivät pääse ulos leikkimään koska minä olen niin syvästi masentunut (tässä kohtaa on taidokkaasti käytetty hyväksi sitä että olen tosiaan ollut menneisyydessä kertaalleen pahasti masentunut.) ja makaan vain.. Onneksi, myös tämä ihminen joka asian kertoi, on nähnyt millaista meillä oli lapsena kotona. En mene sitten takuuseen siitä kuinka moni ottaa tällaiset asiat tosissaan
Tätä samaa sontaa on jatkunut jo varmaan 1,5 vuotta, mukaan lukien kaikkea sellaista kuinka meidät tullaan ampumaan tai muuten tappamaan. Ja kuinka lapsia tullaan tapaamaan, meidän halustamme viis. Lastensuojelullakin uhkaillaan.. Mikä nyt lähinnä naurattaisi jos kyse ei olisi ihan oikeasti jotenkin tosi kieroutuneesta ihmisestä..
Ja tässä ei tosiaan ole kaikki.. Mä en vaan jaksa. En jaksa tällaista. Meillä on niin tavallinen elämä kuin olla ja voi. Miksi meitä ei vaan voi jättää rauhaan?