Maailma musteni ja mieli särkyi

["Suruinen"]

Olemme toivoneet lasta jo 10 vuotta. Kaikki mahdolliset tutkimukset tehty, vikaa ei ole löytynyt. Olemme käyneet lapsettomuushoidot läpi ivf:ää myöten. Yhtäkään raskautta ei ole hoidoilla saatu alkamaan.
Hoidot olivat henkisesti ja fyysisesti raskaita ja pettymys oli jokaisen hoitokerran jälkeen entistä suurempi, kun toivottua tulosta ei tullut. Emme kertoneet tarinaamme kuin omille vanhemmillemme, Lopetimme hoidot, koska aloin olla henkisesti ja fyysisesti täysin lopussa. Aloitin käymään psykologilla ja muutaman kuukauden kuluttua oloni helpottui huomattavasti. Päätin yrittää hyväksyä sen, että meille ei lasta tule. Ostimme koiranpennun, jolle antaa rakkautta ja josta huolehtia.
Kaksi kuukautta pennun tultua meille, huomasin kuukautisten jääneen pois. Raskaustesti näytti ensimmäistä kertaa elämässäni positiivista! Olin onnellinen, mutta samalla pelon peikko häälyi taustalla.
Varasin ajan varhaisultraan yksityiselle, halusin varmuuden, että meille tosiaan viimeinkin tulee vauva.
Ultrassa todettiin alkio, mutta ei sykettä. Viikon päästä uusi ultra, ei edelleenkään sykettä. Vielä viikko eteenpäin ja uusi ultra, jossa pahin pelkoni kävi toteen: keskeytynyt keskenmeno.. Tyhjennys lääkkeellisesti.
Maailma musteni, seuraavat kuukaudet elin kuin sumussa. Mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin, että raskaus olisi jatkunut. Mikään ei tuntunut miltään. Millään ei ollut enää minulle merkitystä.
Aloitin uudelleen terapian. Muutaman kuukauden kuluttua tuntui, että vihdoin aurinko paistaa risukasaan. Olin jälleen elämässä kiinni ja osasin nauttia pienistä asioista. Jatkoin terapiaa harvakseltaan, ajatuksena, että kuljen terapiassa siihen saakka, että tunnen siipieni kantavan täydellisesti.
Jälleen kuukautiset jäivät pois. Peloissani tein raskaustestin ja toisenkin. Molemmat näyttivät positiivista ja itkimme mieheni kanssa molemmat.
Sanoin miehelleni, että tällä kertaa kaiken on pakko mennä hyvin, eihän salama iske samaan paikkaan kahta kertaa.
Olin onnellinen, maailma näyttäytyi kaikissa väreissään, enkä antanut pahoinvoinninkaan pilata päiviäni.
Eräänä aamuna huomasin vessassa käydessäni paperissa viirun verta. Säikähtyneenä soitin päivystykseen, jonne käskettiin tulla heti.
Otettiin verikokeet, hcg oli hyvä ja kuten piti. Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen, kertoi joillakin olevan veristä vuotoa jopa viikolle 20 saakka.
Ultrattiin, toivoin näkeväni elämäni ensimmäisen kerran sykkeen...
Lääkäri oli kauan hiljaa, pelkäsin. Lopulta tuli tuomio: tuulimunaraskaus, pelkkä raskauspussi ilman asukasta.
Menin lukkoon, en osannut edes itkeä. Mielessä pyörivät tuttavien sanat: olette itsekkäitä, kun ette tee lapsia.
Maailmani musteni ja mieleni särkyi... Uskoni elämään on lopussa... Missään ei näy valoa tämän pimeyden keskellä. Mieheni yrittää pitää minut elämässä kiinni, mutta minä olen rikki, enkä usko tästä enää korjautuvani..

 

["Vieras"]

Jatka terapiaa rakas ihminen.

 

[fffff]

:/

Että sitä paskaa kaatuu joidenkin niskaan liikaa.
Ei ole sanoja lohduttamaan. Ei vaan ole.

 

["bbb"]

Olen todella pahoillani puolestasi En oikein löydä sanoja lohduttamaan. Voimia.

 

["vieras"]

Onko se nyt niin pakko olla biologinen lapsi? Terveisin ihanan adoptiotytön äiti.

 

[rockyroad]

:hug:

 

[ffff]

[QUOTE="vieras";27015327]Onko se nyt niin pakko olla biologinen lapsi? Terveisin ihanan adoptiotytön äiti.[/QUOTE]

:headwall:

Kaikki ei voi/saa adoptoida ja vaikka voisi ja saisi, niin kys. mahdollisuus ei kaikilla sovi.

MUTTA, mielestäni ei korrektia alkaa jauhamaan kys. asiasta NYT.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27015327]Onko se nyt niin pakko olla biologinen lapsi? Terveisin ihanan adoptiotytön äiti.[/QUOTE]

idiootti.

 

["vieras"]

:headwall:

Kaikki ei voi/saa adoptoida ja vaikka voisi ja saisi, niin kys. mahdollisuus ei kaikilla sovi.

MUTTA, mielestäni ei korrektia alkaa jauhamaan kys. asiasta NYT.

Että parempi on ulvoa netissä kuin hyväksyä tosiasia että kaikki eivät saa lapsia, mutta maailma on täynnä lapsia jotka vain odottavat oikeita vanhempiaan...

 

[Saraldo]

:hug: Luonto osaa kyllä olla julma. Jos jotain positiivista pitää löytää, niin sä olet pystynyt tulemaan raskaaksi, joten pelin ei pitäisi olla vielä menetetty. Mutta jostain kumman syystä raskaudet eivät kestä. Nykyään on mahdollista tutkia, mistä johtuu toistuvat keskenmenot, tai ainakin voidaan poissulkea erilaisia fysiologisia tiloja, jotka saattavat asiaan vaikuttaa. Esim. hyytymistekijät ovat yksi sellainen tekijä. Hyytymistekijöiden ongelmat eivät välttämättä tule normaaleissa verikokeissa koskaan esille eivätkä välttämättä ole vaikuttaneet ihmisen elämään mitenkään ennen kuin sitten, kun esimerkiksi yritetään raskautta.

Jos vielä jaksat yrittää, ota lääkäriltä selvää noista tekijöistä, mitkä voivat keskenmenoon vaikuttaa. Ja jatka psykologilla käyntiä. Tiedän omasta kokemuksesta, että puolueettomalle, ulkopuoliselle ihmiselle on paljon helpompi purkaa tuskaa kuin läheisille, jotka eivät näe asiaa niin monelta kantilta.

 

["Kiraki"]

Hali ja voimia paljon.. Vaikea sanoa mitään, tuntuu tosiaan epäreilulta.

 

[Saraldo]

[QUOTE="vieras";27015447]Että parempi on ulvoa netissä kuin hyväksyä tosiasia että kaikki eivät saa lapsia, mutta maailma on täynnä lapsia jotka vain odottavat oikeita vanhempiaan...[/QUOTE]

Tämä on ap:n aloittama ketju, hänellä on kyllä ihan oikeus itkeä tuskaansa täällä. Jos adoptio on sulle ollut hieno juttu, se ei ole kuitenkaan kaikille. Ja mistä sitä tietää, vaikka ap olisikin miettinyt adoptiota. Nyt on kuitenkin kyse siitä, ettei niitä biologisia tahdo millään tulla. Ja jos lähtee adoptoimaan siksi, ettei saa biologisia lapsia, se tuska pitää ensin elää ja käsitellä, ennen kuin voi ryhtyä uuteen projektiin.

 

[Pumpe]

[QUOTE="vieras";27015447]Että parempi on ulvoa netissä kuin hyväksyä tosiasia että kaikki eivät saa lapsia, mutta maailma on täynnä lapsia jotka vain odottavat oikeita vanhempiaan...[/QUOTE]

Joko tämä on provo tai äärettömän idiootti ihminen. Tiedätkös kusipää, ettei kaikkia kelpuuteta, esim. taloudellisen tilanteen vuoksi adoptiovanhemmiksi, ja joillekkin on tärkeää, että lapsi on biologinen?
Eikä niitä kotia odottavia lapsia noin vain haeta, prosessi kertää vuosia, ja on varmasti henkisesti hyvin raskas jo hauraalle ihmiselle.
Käsittämättömiä aivopieruja joiltain pääsee.
Voimia ap:lle ja jätä ylläolevat idiootit oman onnensa nojaan, todella toivon, ettei heillä ole lapsia, tuossa ei paljoa sympatiataitoja lapsille opeteta.:headwall:

 

[chef]

Mulle tuli heti mieleen nyt se, että vaikka ap kovasti haluaa lapsen, niin olisiko tässä kohtaa nyt kuitenkin järkevämpää ottaa ehkäisy käyttöön.

Tarkoitan siis sitä, että jos tulee vielä yksikin lapsen menetys, niin selviääkö siitä sitten enää ihan oikeasti? Kun tämäkin ottaa jo näin koville. Ja siis ymmärrän hyvin sen, että ottaa koville...mutta ehkei kannata niillä mielenterveyden rippeillä lähteä enää leikkimään. Hoida ap itsesi terapiassa kuntoon ja pohtikaa sitä lapsen yrittämistä myöhemmin uudelleen.

 

[vicy]

Mene takaisin sinne terapiaan! Olisiko ehkä sun mielenterveyden kannalta parempi ottaa käyttöön joku ehkäisy? Koska luultavasti sun psyyke ei kestä en yhtäkään väärää hälytystä. Tiedän että se on vaikea päätös, mutta se voisi olla oikea tuossa teidän tilanteessa.
Paljon jaksamista sinne ja kyllä se elämä vielä voittaa vaikka nyt ei varma siltä tunnu.

 

["vieras"]

:'( Voimia!

 

[kukkeli]

Oletteko kuinka vanhoja jos saan udella? Tiedän että olet kokenut suuria, mutta eikö se ole jo toiveen merkki että tulet ylipäätään raskaaksi? Ensimmäinen kertomasi keskenmenohan on eriasia kuin tuulimuna, joka on vain huonoa tuuria.. Lukemastasi päätellen olisi kuitenkin vielä mahdollista että raskaudut ja saat sen lapsen?

 

["Pirre"]

Voi hurja mikä tilanne! Jos yhtään lohduttaa, niin ymmärrän sinua enemmän kuin hyvin.

Meillä yritys aloitettiin 9/1998. Vauvaa yritettiin vähän yli kaksi vuotta (tuloksetta) ja sen jälkeen aloitettiin hoidot. Inseminaatioita tehtiin neljä (kaikki tuloksetta) ennen kuin siirryttiin koeputkihedelmöityksiin.

Kun ensimmäisen IVF:n ensimmäisestä PASsista tuli elämäni ensimmäinen plussa, olin onneni kukkoloilla. Ja täysin varautumaton siihen, että jokin voisi mennä vikaan. Rv 7+3 tehdyssä varhaisraskauden ultrassa sikiön koko ei kuitenkaan vastannut viikkoja eikä sydän sykkinyt. Uusintaultra määrättiin n 2 viikon päähän. Siihen asti en kuitenkaan koskaan päässyt ennen kuin vuoto alkoi itsekseen.

Keskenmenosta toivuttuemme aloitimme hoidot uudelleen. Useampi siirto siirron perään epäonnistui. Siihen väliin minulle tuli kohtuun kystia, jotka jouduttiin poistamaan leikkauksella. Pidimme pienen miettimispaussin. Siinä tulevaisuutta pohtiessa tajusin yhtäkkiä olevani raskaana. Täysin ilman hoitoja... Uskomattoman onnellisina, mutta hieman pelokkaina suuntasimme jälleen ultraan, jossa maailmamme romahti jälleen. Ruskuaispussin sisältä ei löytynyt elämää. Tuulimuna.

Jälleen pohdittuamme tilannetta, jatkoimme hoitoja ja kolmannen IVF:n toisesta PASsista tein taas positiivisen raskaustestin. Sydän täynnä murheita menimme varhaisultraan, jossa löytyi pieni sikiö, jonka sydän lepatti hirveästi. Vihdoin 6/2005 sain esikoisemme syliini.

Tie jatkui hoitoihin vauvan ollessa n 1v. Useampia siirtoja tarvittiin taas, kunnes plussasin. Tälläkin kertaa näin alkuraskauden ultrassa hurjasti lepattavan sydämen, mutta tämä raskaus päätyi keskenmenoon rv 13+2. Silloin tuntui, että minun elämältä putosi pohja pois. Kaiken koetun jälkeen, tämä keskenmeno otti tosi koville.

Aikaa kului taas ja täysin yllättäen huomasin olevani raskaana. Pieni poikamme syntyi 10/2010

Pitkän matkan se siis vaati, mutta olen nyt juuri siinä elämäntilanteessa, jossa olen aina toivonut olevani. Olen kahden lapsen ONNELLINEN äiti.

Toivon hartaasti, että myös sinun tarinallasi on yhtä onnellinen loppu.

 

["poikia3"]

Haluan lähettää ap:lle voimia ja oikein lämpöisen halauksen. Olet ollut oikealla tiellä käydessäsi terapiassa, ja sen jatkamista, minäkin suosittelen edelleen. Suosittelen myös ainakin ehkäisyn harkitsemista. Sillä rikki menyt pitää välillä myös korjata - pelossa on tosi vaikeaa myös olla raskaana.

Sinun pitää saada aikaa tervehtyä myös henkisesti.

Raskautta tukemaan niissä hyytymisaineista johtuvissa keskenmenoissa on käytetty babydisperiiniä. Sitä eräs ystäväni, joka kärsi toistuvista keskenmenoista käytti omin päin, netistä lukemiensa tutkimusten perusteella. Mutta tästäkin kannattaa varmaan keskustella lääkärin kanssa.

Ikävä kyllä toistuvien keskenmenojen syytä, ei julkisella sektorilla tutkita, ennen kuin keskenmenoja ja vieläpä peräkkäisiä sellaisia on takana 3.

 

[vuoristoradalla]

:'hug:

 

[Adoptioäiti]

[QUOTE="vieras";27015327]Onko se nyt niin pakko olla biologinen lapsi? Terveisin ihanan adoptiotytön äiti.[/QUOTE]

Kylläpä oli harvinaisen törppö vastaus tähän ketjuun. Adoptioäitinä en todellakaan koe adoption olevan lapsettomuuden hoitaja tai lapsiautomaatti. Itselläni on myös lapsettomuustausta, eikä vuosien odotuksen jälkeen saatu adoptiolapsi poista minun lapsettomuuskokemusta tai hoitojen aikana koettuja suruja. Adoptiolapsen äitinä on toki nyt helpompi elää tuon biologisen lapsettomuuden kanssa, kun kädet ja arki on täynnä työtä ja saan elää lapsiperheen arkea. Adoptiolapsi ei ole eikä saa olla korvike biologisille lapsille, vaan tuo lapsettomuuden suru on ensin elettävä siedettäväksi, jotta voisi olla vanhempi paljon tarvitsevalle ja usein paljon menettäneelle pienelle lapselle. Sillä adoptiolapset ovat usein erittäin tarvitsevia ja vanhemmilla tulee olla kaikki voimavarat heidän tukemisekseen.

Toivon ap sinulle voimia ja kannustan sinua jatkamaan terapiakäyntejäsi. Erittäin raskaan matkan olet kulkenut, mutta uskon sinun löytävän vielä ilon aiheita elämääsi tavalla tai toisella.

 

["vieras"]

Voimia asian käsittelemiseen.
Oletteko ajatellut adoptiota.

 

["tii-"]

Joitakin sitten koetellaan kovemman kautta. *halaus*

Jatka terapiaa. Jos tuttavat huutelevat itsekäs-kommentteja, niin voisitteko kertoa heille lapsettomuudestanne? Ei nyt kaikille, mutta varmasti on joitakin ystäviä ja sukulaisia vanhempienne lisäksi jotka haluaisivat tietää. Tästä kannattaa ehkä jutella miehen kanssa ja vaikka terapiassakin, ennen kuin alkaa huutelee. Joitakin kertominen helpottaa, mutta toisia taas ei.

 

["Muikee"]

Voi ei VOIMIA HIRMU PALJON! Meillä taas alkaa huomenna mieheni kanssa hoidot... Nyt vähän kyllä jänskättää..

 

["hmm"]

Oletteko kuinka vanhoja jos saan udella? Tiedän että olet kokenut suuria, mutta eikö se ole jo toiveen merkki että tulet ylipäätään raskaaksi? Ensimmäinen kertomasi keskenmenohan on eriasia kuin tuulimuna, joka on vain huonoa tuuria.. Lukemastasi päätellen olisi kuitenkin vielä mahdollista että raskaudut ja saat sen lapsen?

Tämä tosiaan minustakin on hyvä merkki, että olet kuitenkin viimein raskautunut jo kahdesti. Kaverilleni kävi vähän samoin. Kolme keskenmenoa pitkän lapsettomuuden jälkeen, suht myöhäisillä viikoilla vielä, ja yksi oli tuulimuna. Nykyisin heillä on kolme lasta ja kaikki saatu "sormia napsauttamalla". Älä luovu toivosta ap!!