Maito ei nouse!!!

  • Viestiketjun aloittaja Maritsa78
  • Ensimmäinen viesti
Maritsa78
Hei Ellit, vinkkejä kaivataan...

Sektiosta on kulunut nyt viikko, eikä maito ole vieläkään noussut. Mitä tässä voi enää tehdä??

Imetys aloitettiin heti sektion jälkeen. Olen yrittänyt imettää ahkerasti ja vauva on imenytkin huulensa rakolle. Imuttelua on harrastettu jopa 2 h kerrallaan. Lisämaitoa on ollut pakko antaa pullosta, mutta aina ensin olen tarjonnut rintaa (molempia). Vauva tosin hylkii toista rintaa, jossa nänni on sisäänpäin kääntynyt. Imee siis sitäkin, mutta paljon vähemmän kuin toista.

Olen juonut alkotonta olutta, imetysteetä, mustikkakeittoa ja kaikkea muutakin... Syön hyvin. Vauva nukkuu vieressäni ja pidän häntä myös paljon sylissä. Olen myös pumppaillut rintoja pumpulla muutamia kertoja päivässä (tulos n. 20 ml).

Siltikään en ole onnistunut nostamaan maitoa. Imetyksen jälkeen vauva on yhä nälkäinen. Rinnat eivät ole kasvaneet ollenkaan eivätkä ne tunnu mitenkään erilaisilta. Ei ole kuumotusta, kihelmöintiä tai mitään muitakaan tuntemuksia. Rinnat eivät valuta maitoa kuin muutaman tipan silloin tällöin, eli mitään liivinsuojuksia en todellakaan tarvitse... Auttakaa ja kertokaa, onko vielä jotain mitä voisin tehdä?
 
vbk
Minulla rintakumit ja pumppaaminen pysäytti melkein maidon tuotannon. Ei ole mitään leikkiä. Ainoa mikä stimuloi maidon nousua, oli imetys. Jos edes kerran pumppasin missään välissä, niin meni taas ainakin 2 vrk, että maito nousi kokonaan takaisin rintoihin. Minä imetin alussa lasta läpi yön. Siis kirjaimellisesti läpi yön rinnalta toiselle, enkä vain antanut periksi, siitä se sitten yhtäkkiä nousi. Toivottavasti nousee pian!
 
lääkäriin
Ap: heti aamulla soitat neuvolaan. Jos neuvola ei vastaa tai ota asiaasi tosissaan, soitat lääkärille. Jos lääkäri ei vastaa soitat yksityiselle. Kunhan mahdollisimman nopeasti pääset tutkimuksiin siitä, miksi maitosi ei nouse. Jos maito ei nouse, se pitää AINA tutkia, koska syynä voi olla esimerkiksi se, että istukasta on jäänyt kalvoja kohtuun. Näin sanoi minulle kätilö-imetysohjaaja, kun kävin hänen kanssaan läpi oman imetystarinani sen jälkeen, kun imetys oli mennyt ihan päin männikköä, koska neuvolassa ja osastolla ei otettu tätä asiaa tosissaan, enkä itse esikoisen äitinä osannut toimia riittävän nopeasti ja vaatia apua.

Imetys ei pelkästään auta, jos elimistö ei pysty tuottamaan riittävästi prolaktiinia, eikä vauvasi ime pitkään tyhjää rintaa, koska huomaa pian että maito tulee pullosta, ei rinnasta.Maidon nousuun on olemassa lääke sekä suihke joka lisää maidon herumista. Huomenna siis heti aamusta luuri käteen ja hankit itsellesi apua, ettei jää turhia traumoja.
 
maidontuottaja
Oksitosiini nostaa maidon, mutta jos sinä hermostut siihen ettei maito nouse niin adrenaliini estää oksitosiinitason nousun ja maidon erittymisen. Ota rennosti, pyydä apua neuvolasta ja anna itsellesi lupa epäonnistua. Omalla vaimollani esikoisen kanssa kyseisessä tilanteessa auttoi hartiahieronta ja hyvin pieni tippa isän varpajaiskonjakkia. Miksi minä olen tällä palstalla? Tietenkin koska plazan keskutelulistauksessa huomasin otsikon Maito ei nouse - maidontuottaja haluaa tietä onko lehmän maidon hintaan tulossa jotain muutoksia
 
hehheeee
Alkuperäinen kirjoittaja maidontuottaja:
. Miksi minä olen tällä palstalla? Tietenkin koska plazan keskutelulistauksessa huomasin otsikon Maito ei nouse - maidontuottaja haluaa tietä onko lehmän maidon hintaan tulossa jotain muutoksia
Mutta hyvän vinkin osasit silti antaa vaikka ei ehkä ihan sun ominta maidontuotantoalaa olekaan :D
 
ModestyB
Mistä tarkalleen päättelet, ettei maito ole noussut? Rintojen valuminen, pingotus tai kuumotus eivät tapahdu kaikilla äideillä, vaikka he täysin imettävät vauvaansa. Kaikilla se maidontulo ei näy tai tunnu oikein mitenkään rintojen olotilassa, vauva saa silti omansa.

Tärkein mittari on siis vauvan kasvu ja vaippojen kastuminen. Imetyskerran kesto ei kerro, paljonko vauva on saanut maitoa mahaansa, sillä hän voi nukkua suurimman ajan. Imuote tai -asento voi olla sellainen, ettei hän ilman avustusta = imetyksen tehostamista saa imettyä riittävästi. Tai vauvan väsymys rankan alun jälkeen haittaa riittävän pitkän imujakson viettämistä.

Kannattaa vaihtaa rintaa moneen kertaan imetyskerralla, siis 3., 4. jne. rinta käyttöön, se tehostaa maitotilausta. Päivällä olisi hyvä aloittaa imetys 1,5 - 2 h välein ja yöllä vain yksi 4 h tauko, jos vauva itse sellaisen pitää. Imetyskertoja saisi tulla 10 - 12 vuorokaudessa.

Imetyksen tehostamisesta lisää:
http://www.imetys.fi/itu/tietoa.php

Istukanpala kohdussa on yksi mahdollisuus maidon nousemattomuuteen, se on hyvä sulkea pois tk:ssa.
 
kohtalotoveri
Mulla ei noussut myöskään maito ollenkaan, vaikka sain Primperan-kuurin ja vaikka imetin ekan viikon yötä päivää, toisen viikon pelkästään päivisin ja siitä vielä pari viikkoa vähemmän. kaikilla maito ei vaan koskaan nouse, näin sanoi mulle laitoksella yksi kätilö ja tiedän muutaman muunkin kohtalotoverin, mm. äitini ja tätini. Itse kyllä ensisynnyttäjänä olisin myös toivonut enemmän tietoa ja opastusta, en tiedä olisinko voinut tehdä vielä jotain toisin. Nyt kuitenkin poikani kasvaa korvikkeella ja olen asian täysin hyväksynyt.
 
kohtalotoveri vielä
Niin, mulle ei esim. koskaan sanottu tuota että istukanpala kohdussa voisi olla syynä? Kaikkea sitä oppii näin jälkeenpäin. Samoin se, että toisen päivän imetys olisi tärkeää. Jostain luin että mitä enemmän imettää toisena päivänä, vaikuttaa se jotenkin maidon nousuun, en nyt muista miten. Ja vauvaa tulisi pitää paljon ihokontaktissa ja vierellä, tätäkään ei mulle sanottu. Toisaalta ei se olisi ollut mahdolilsta heti alussa kun poika oli 3 päivää eri osastolla. Mutta seuraavalla kerralla aion kyllä vaatia paljon enemmän opastusta!
 
tytön äiti
En ole kuullutkaan että maidonnousu olisi jostain tietystä imetyspäivästä riippuvainen. Itse aloitin imettämisen kun sektiosta oli kulunut kolme päivää ja kyllä sitä maitoa jostain alkoi tulemaan. Minullakin jäi kaikki kuumotukset ja kuumeen nousut yms kihelmöinnit väliin eli uskaltaisin väittää ettei se välttämättä ole mikää merkki maidonnoususta.

Kannattaa varmasti kysyä neuvolasta apua ja voisiko jollain syöttöpunnituksella selvittää tuleeko maitoa..? En kuitenkaan huolestuisi siitä maidonnousuntuntemuksen puutteesta koska sitä ei kaikille tule.
 
tuossa
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=165&Itemid=100

"Ensimmäisten päivien aikana rintojen saama stimulaatio vauvan imiessä rintaa on ensiarvoisen tärkeää maidon muodostumisen kannalta. Mitä enemmän vauva imee rintaa toisena elinvuorokautenaan, sitä enemmän maitoa tulee viidentenä päivänä synnytyksestä. "
 
Bellanca
Oma vauvani oli keskoskaapissa eikä todellakaan missään rinnalla vielä moneen ensimmäiseen vuorokauteensa... Tässäkö syy siihen että maitoa tulee n. 20-40ml kerralla... Vauvani varmaan kuihtuisi pois jos koittaisin pelkästään imettää. En tiedä luovunko jo toivosta, että enemmän maitoa alkaisi tulla. Tarjoan kyllä aina ensin rintaa ja sitten vasta pullosta, mutta vauva nukahtaa aina rinnalle juotuaan yhdestä ehkä sen 10ml. Pullosta menee parhaimmillaan jopa 120ml.
 

Yhteistyössä