*** MARRASKUISET KARHUNPENNUT 2009 - SYYSKUUSSA *** Ensimmäiset pennut syntyneet! ***

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja thor
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Puutumisesta juhuu, täälläkin se samainen vaiva (siis oikeesti vaiva) riesana.Välillä koko helv. oikee käsi puuduksissa, nooh tähän onneksi jo totuttu ;D

pissi karkailee myöskin, varsinkin aivastaessa ja joskus jopa kääntyessä, kaverikin tuolla masussa tuppaa kovin aina möyhiä tuota virtsarakkoa, siltä se ainakin tuntuu.

Seksistä; meillä ruennu olemaan samanlainen seksi-elämä, kuin sillon ko tavattiin <3 Asennot on tosin vähän rajattua, kun ei meikäläinen enää taivu joka suuntaan :laugh:

Onko muita "vaivannut" oudot unet? Mie oon nyt parin viikon sisään nähnyt mielestäni ainakin erikoisia unia, ja joka unessa olen myös itse ollut viimesillään raskaana;

1.Kaveri ilmoitti minulle olevansa raskaana, kun isää utelin vastasi kaveri nolosti, no että sun miehes; mut ei me vaan ku kerran. Vannotin tässä unessa sitten miehelleni että hän tulee olemaan vain meidän lapsen isä, ei kenenkään muun ;D

2.Sitten näinkin unta että mieheni muutti pois, sovittiin et vielä seurustellaan mutta muitakin saa tapailla. Mies sattui muuttamaan miun naapuriin ja paloin aina kiukusta kun ikkunasta kahtelin naisten juoksevan mieheni luona :whistle:

3. Viime yönä unessa mieheni asui tuttavani ja hänen poikansa kera (oli tuttavani,mutta naama olikin salkkareiden isabellan) (huoh) Unessa vilahteli jatkuvasti näyt kun mies ja tämä tuttava sekstailivat keskenään. Minäpä sitten sanoin miehelleni; että josko muuttaisi kokonaan minun luokseni, seksiäkin satelisi jopa enemmän kuin nytten.. Ja niinpä mies sitten muutti miun kanssa <3

Haha, mut hei OIKEESTI.. en mie normaalisti kyllä tollasia unia oo nähny ;D Miehen kanssa ollaan vaan naureskeltu miun unille..

Huoh, vielä pari päivää lomaa sit ois 20pvää töitä ja sit mammaloma, toivottavasti selkä kestäis nyt ton 20pvää. hajoo pää täällä kotosalla :(
 
Täälähän on viikko alkanut vilkkaasti. :)

Tänään poksuu rv 31<3 vielä on matkaa..

Omaan napaan ei kummempia viimeisten kirjoitusten jälkeen.. Huomenna olisi neuvola taas joten sitten enemmän :)

Unista taas pitikin tulla kirjoittamaan. Näin viime yönä niin kamalaa ja outoa unta!
En yhtään muista mitä kaikkea siinä tapahtui ja miten se alkoi. Mutta siis C.S.I:n murharyhmä löysi Tanja Karpelan murhattuna. Mutta oli lavastettu itsemurhaksi. Ranteet oli viilletty auki molemmista käsistä kunnolla ja sitten laitettu minigrip pusseja ranteesta kyynärvarteen asti. Ja sidottu katosta roikkumaan.. Ei kyllä ihan tervettä nämä unet enään :o :D
 
Neuvolassa käyty. Kaikki ok, Sf mitta 31 cm. Huomenna lääkärin pakeille oikean säären jatkuvan säryn vuoksi. Saapi samalla sitten tarkistaa kohdun suun tilanteen.
Hartiat ja niska on nyt sitten totaalisesti jumittunut....saan nukuttua öisin 2-3 tuntia. Panadolilla uni maittaa enemmän, mutta kun ei viitsisi noita särkylääkkeitä koko ajan syödä. Käyn kyllä säännöllisesti akupunkiossa, mutta on silti päässyt lihakset pahemman kerran jumittamaan. Vatsa ei unta haittaa vaan noi lihassäryt.

Zera 34+1
 
Neuvolassa käyty ja kaikki hyvin :heart: Tässä tuoreet kuulumiset...

Rv 32+6 (rv 30+3 )
Rr 120/74 (118/78 )
Hb 137 (125 )
Paino +400/vko (+400/vko ) Nyt yhteensä +8kg
Sf 31 (28 ) Keskikäyrällä mennään
Pissa puhdas
Rt
Liikkeet ++ (++ )
Sykkeet 124-143 (128-134 )

Seuraava aika taas parin vkon päästä ja sitten alkaa olla jo viimeisen neuvolalääkärinkin aika! Hurjaa! :o
Labrassa joudun kans vielä käymään rv 36 kun sain lisäverta kaksosten syntymän jälkeen (menetin synnytyksessä niin paljon verta ja Hb oli 80 ) ja sentakia veriryhmä tmv. joudutaan katsomaan 2 kertaan.

Kaikki siis täällä hyvin ja vointi olis hyvä jos tää kestoflunssa vaan jättäis rauhaan :kieh: Huomena loppuu lääkekuuri ja vieläkin on pää täys räkää :(

Palkanlaskijalta oli lähtenyt vihdoin loput tiedot ja 6kk palkkatodistus Kelaan joten nyt saapi jäädä odottelemaan äippärahapäätöstä :D
Töitä 2 viikkoa ja sitten alkaa mammaloma, V I H D O I N K I N! :D

Isyyslomasta vielä senverran että vähentääkö se äitiyslomapäiviä jos isä pitää lapsen synnyttyä sen 3vkoa (vai mitä se nyt on ) lomaa?! :attn:

Samoin piti kysymäni että onko kukaan vielä hankkinut imetysliivejä? Onko jotain erityisen hyviksi havaittuja?!
Mä tilasin nyt yhdet Carriwellin imetysliivit ja tuntuu ainakin tosi ihanilta ja pehmeiltä päällä. Tilasin vaan ensin liian pienet ja täyty sitten vaihtaa kokoa isompiin (M). Mulle kun ei oikein marketeista sopivia imetysliivejä löydy kun ostan liivit normaalistikin liiviliikkeestä! :/
Jennyli 32+6

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jennyli:
Isyyslomasta vielä senverran että vähentääkö se äitiyslomapäiviä jos isä pitää lapsen synnyttyä sen 3vkoa (vai mitä se nyt on ) lomaa?! :attn:

Ei vähennä =) isäkuukauden pito edellyttää että äidin äitiyslomasta otetaan se viimeset 2vk pois ja siirretään isälle mutta isyysloma ei vaikuta mitenkään.
 
Jennylin vinkistä menin sitten tilaamaan kahdet imetysliivit, toppimalliset, jotka tukee jo raskausaikana... odotan innolla, millaiset on... ainakin hinta oli kohdillaan.
Imetysaikaa odottaa sitten Triumphin liivit, mutta näin odotusaikana riittää toppimalliset, jotka tukee painavia rintoja... kerron sitten, oliko hyvä ostos, kun saan liivit kotiin asti.

 
loveangel, mulla siis kaksi sektiota tehty, ja viime sektiossa oli jo tullu repeämääkin, joten nyt käyn viikottain seurannassa äippäpolilla, ja viimeviikolla lääkäri sanoi että leikataan viimeistään rv 37, ja mahdollisesti ennen sitä, ei siis oteta riskiä, että tuo kohtu repeää.. Kipuja sillä suunnalla on nimittäin ollut.. :|
 
hauskoja unia täällä muillakin, naurattaa aina kun lukee niitä :laugh:

imetysliiveistä: eikö niitä kannata ostaa vasta synnytyksen jälkeen? tai voihan tietysti esim yhet olla jo synnärillä mutta ainakin on kaverit kertoneet, että olivat ihan väärän kokoisia ostelleet eukäteen..

täytyy nyt tännekkin tulla lietsomaan kauhua; minä en tiennyt että hiukset tummuu monella raskausaikana ihan pysyvästi (itse vaaleahiuksinen ja kauheen tummaa kasvaa nyt yhtäkkiä) eikä siinä mitään, mut että ne lähteekin tuppoina irti synnytyksen jälkeen ja imetyksen aikana :o :o :o miksei tästä kerrota missään oppaassa ennenkuin vauveleita aletaan haaveilemaan :laugh: no ei, mutta netistä tosiaan luin useammaltakin palstalta että hiukset ohenee reilusti synnytyksen jälkeen, kauhulla odotan sitä kun muutenkin ohuet hiukset.. no mitäpä sitä ei vauvan takia "kärsisi" :D kauheelta tuntuu valittaa tommosesta ja kauhistella, muilla on isompiakin, oikeita murheita :ashamed:

sain varhennettua ultra aikaani eli torstaina pääsis vihdoin sinne =) sitä odotellessa..

tupuna ja pokken 32+1 :heart:
 
Neuvolassa käyty ja 90 kiloa poksui rikki ja huomenna poksuu 35 rv. Turvotusta riittää ja käsi puutuu ja toinenkin yöllä. Muuten ihan hyvin menee ja töissä enää 4 päivää.
Imetysliiveistä, mulleki sanottiin että ostaa kannattaa vasta synnytyksen jälkeen. Mulla rinnat ei ole kasvanu juurikaan eli samat liivit käy vielä, mutta ku maito nousee niin kuppikoko muuttuu selkeästi. Sitä odotellessa :o :laugh:
 
Tupuna nää carriwellin liivit on sellasia et kasvaa rinnan koon mukana. On siis tosi pehmeetä ja joustavaa materiaalia ja aivan ihanat päällä.
Koot S-L eli nämä liivit pitäisi kyllä mennä vielä maidon noustessakin. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tupuna21:
hauskoja unia täällä muillakin, naurattaa aina kun lukee niitä :laugh:

imetysliiveistä: eikö niitä kannata ostaa vasta synnytyksen jälkeen? tai voihan tietysti esim yhet olla jo synnärillä mutta ainakin on kaverit kertoneet, että olivat ihan väärän kokoisia ostelleet eukäteen..

täytyy nyt tännekkin tulla lietsomaan kauhua; minä en tiennyt että hiukset tummuu monella raskausaikana ihan pysyvästi (itse vaaleahiuksinen ja kauheen tummaa kasvaa nyt yhtäkkiä) eikä siinä mitään, mut että ne lähteekin tuppoina irti synnytyksen jälkeen ja imetyksen aikana :o :o :o miksei tästä kerrota missään oppaassa ennenkuin vauveleita aletaan haaveilemaan :laugh: no ei, mutta netistä tosiaan luin useammaltakin palstalta että hiukset ohenee reilusti synnytyksen jälkeen, kauhulla odotan sitä kun muutenkin ohuet hiukset.. no mitäpä sitä ei vauvan takia "kärsisi" :D kauheelta tuntuu valittaa tommosesta ja kauhistella, muilla on isompiakin, oikeita murheita :ashamed:

sain varhennettua ultra aikaani eli torstaina pääsis vihdoin sinne =) sitä odotellessa..

tupuna ja pokken 32+1 :heart:

Täytyypä kertoa oma kokemus tuosta tukan muuttumisesta:) Eli mulla joka raskausaika(viides menossa) kasvanut tukka tosi paljon ja ollut tosi hyvä kuntoinen ja kiiltävä. Tasan 3kk synnytyksen jälkeen tukkaa alkanut lähteä tukkoina(varsinkin kun tukan pessyt) joka on kestänyt tasan 3kk eli kun synnytyksestä 6kk. Tukan lähtö on aina tuntunut kauhealta varsinkin kun sitä lähtee niin paljon kun mulla on paksu tumma tukka, mutta ei musta kalju oo tullu eikä kukaan muu ole huomannut ohenemista. Ja tosiaan 6kk synnytyksestä se tukan lähtö on rauhottunut ja tukan paksuuskin on palannut ennalleen =) Mutta olihan se kauhistus esikoisen kanssa kun en tiennyt etukäteen asiasta :o Leikkasin silloin 50cm tukasta pois kun sitä irtotukkaa oli joka paikka täynnä...

Huomenna neuvola...

Onni ja rv 33+6
 
Minultakin kommentit...

Ensin tuohon imetysliiviasiaan. Minä myös tilasin parit Carriwell-liivit, kun kovasti on kehuttu. Mutta tästäpä löytyi yksi, joka ei oikein innostunut. Jotenkin nihkeät ja nahkeat laittaa :) No juu, piti vain mainita, että lukuisten tyytyväisten ostajien joukossa on yksi ei niin tyytyväinen. Minä olen kyllä liivini voinut ostaa etukäteen, aluksi rinnat on ollut jonkin verran muhkeammat, mutta siitä se on sitten tasaantunut eikä minulla ero ole kuppikokoja ollut. D on normaalisti. Voi tietysti olla, että nyt kaikki on toisin.

Toinen kommentti oli tukkaan. Minulla on hirmuinen tukka, siis paksuudeltaan eikä raskaudet ole siihen vaikuttanut eikä myöskään imetys. Eli yksilöllistä tämäkin. Ainoa ero on ollut se, että raskausaikana tukkaa tarvitsee pestä harvemmin (yleensä pesen joka päivä) ja hiusväri ei oikein meinaa pysyä.

t. Juurikasvuinen Emmama 33+6
 
Ihania nimiä teidän muidenki lapsilla :heart:

Täällä on olo ollu taas tosi tukala kun supistaa vaan niin hemmetisti,missää asennossa ei ole hyvä olla.Olo on tosi tukala ja vielä pitäs pakata näitä tavaroitakin tonne kello 24 asti ellei pitempäänkin.Ei kyllä millää jaksais tehä yhtää mitään.
 
Hei piitkästä aikaa. Kuulumiset kolmen viikon ajalta luettu sujuvasti, mutta en osaa kommentoida mihinkään mitään, kun tuli niin paljon juttua, et osa meni yhdestä silmästä sisään ja toisesta ulos. (miten niin raskaus tekee huonomuistiseksi :o ) Syy pitkään poissaoloon on, että ,meillä on netti takkuillut urakalla. 3.9. lähtien on ollut vikailmoitus tehtynä eikä oo vieläkään tilanne korjaantunut. Aluksi ei pelannut yhteys ollenkaan ja nyt pätkii pahasti. :kieh: v**ttaa |O

Muuttokin on tapahtunut tässä välissä ja päästiin nyt onneksi toisesta kerroksesta rivariin. Ei tarvitse tuskailla enää, että miten saisi rattaat raahattua portaita ylös toiseen kerrokseen. Jes. Uusi asunto on suunnilleen saman kokoinen kuin entinen, et sen puolesta kaikki jatkuu ennallaan :) Muuttopäivä oli kyllä rankka, vaikka en kantanut mitään. Pakkaaminen ja purkaminen sekä talkooväen ohjeistus ottaa joskus koville myös :laugh:

Kipuiluja on ruvennut tulemaan monenlaisia ja nukkuminenkin alkaa olla työlästä ja katkonaista. Kait sitä pikkuhiljaa saa heittää hyvästit kokonaisille yöunille. Oon tottunut liian hyvään, kun vanhemmat lapset on jo niin isoja, 5- ja 7-vuotiaita.

Petasin äsken pinniksen ja vaunut odottaa lastenhuoneen nurkassa. Enää ei viihti pitää niitä varastossa odottamassa, kun rupeaa olemaan jo niin kosteat yöt. Minä pöllöhän tiöasin uudet vaunut rv 10. En vaan osaa ajatella että jotain pahaa sattuis. Eikäpä kyllä kannata ajatellakkaan. Ei niitä pahoja asioita niihin varautumalla estetä. Asiat menee niinkuin menee.

anilja 33+0 POKS
 
pakko myös minun tulla kommentoimaan hiusasiaan minulla kävi onneksi niin että hiukset ovat kasvaneet,vahvistuneet ja tulleet hyvävointisemmiksi esikoisen odotuksen jälkeen,pituutta on tullut pienessä ajassa ainakin 20cm lisää eikä missään vaiheessa oo tukkoina pudonnut,esikoinen syntyi siis 01/08 minun kohdalla ei siis tuo pitänyt paikkansa..toivottavasti tässä odotuksessa/synnytyksen jälkeen on yhtä hyvä tuuri.pidän kovasti nykyisistä hiuksistani =)
 
hiustenlähdöstä, mulla esikoisen odotusaikana hiukset tuli tosi hyväkuntoisiksi ja paksuiksi yms. mutta synnytyksen jälkeen ne rupes tippumaan tukkoina ja jonkin ajan kuluttua kun kaveri värjäs mun hiuksia ja pöyhi niitä alta niin sano että kaljuja länttejä näkyy, se oli ihan kamalaa kun mulla aina ollu paksut ja pitkät hiukset ja sit yht äkkiä tippuu puolet pois :'( toivon todella että tällä kertaa ei käy niin.
 
tohon hiustenlähtöön myös kommenttia.. Eli mulla ei oo kyllä raskaudet/synnytykset vaikuttanu oikeen mitenkään asiaan. Ihan normaalit on olleet kokoajan, eikä hiusten lähtöä ole tapahtunut edes pienissäkään määrin..

Mulla on ollu kyllä nyt muutaman päivän tosi väsy olo. Johtunee varmaan hemoglobiinista, mikä ei nouse lisäraudasta huolimatta. Laskee vaan... Mikään ei mulla oikeen tehoo, sama juttu ollu joka raskaudessa. Oisko kellään hyvää vinkkiä? Aikasemmin join semmosta yrttimehua, mikä autto. mut nyt ei oikeen sekään. Eilen ostin semmosta jotain fexeniä, poretabletteja . Katotaan onko niistä nyt mitään hyötyä.

Mulla on täällä ollu pinniksen maalaus projekti käynnissä. Sänky on ollu pinkki, niin ehkä nyt poikaa varten vois vähän muuttaa väriä :D

kohta lähetään muksujen kans tsekkaan toi seurakunnan avoin päiväkerho. Viimevuonna oli ainakin aika tylsä...Saas nähdä onko yhtään muuttunut.

Sonja ja poju 33+5
 
kääk! Nyt rupes yht´äkkii jänskää tuo synnytys ihan sikana, vaikka siihen on aikaa :< Miulla kun tulee tippa linssiin jo hemoglobiinia ottaessa, ni entäs se synnytystilanne sitten.. *huoh* saattanee olla miehellä kestämistä. En voi siis todellakaan (jos siis tarvitaan puudutus) kattoo koko hiivatin neulaa.. "Epiduraalineulalla mennään selkärangan sisään ja etsitään epiduraalitila, jonka läpimitta on muutamia millimetrejä. Kun oikea tila löytyy, sinne uitetaan neulan kautta katetri, joka jätetään, neula poistetaan ja lääke annetaan katetrin kautta" hyyrrrr...

Kattoko kukaan muuten eilen tullutta sairaala ohjelmaa? Siinäpä vasta menikin mallikkaasti synnytystilanne, eikös se vauva vaan "luiskahtanut" ulos.. eikä tarvinnu ees ommella mitään paikkoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuihra:
Kattoko kukaan muuten eilen tullutta sairaala ohjelmaa? Siinäpä vasta menikin mallikkaasti synnytystilanne, eikös se vauva vaan "luiskahtanut" ulos.. eikä tarvinnu ees ommella mitään paikkoja.

mä katsoin, näytti kyllä todella helpolta synnytykseltä :)

tuo epiduraalin laitto ei satu yhtään vaikka siltä kuulostaakin. itellä tuntu selässä vaan siltä kun joku painais kämmenellä, mitään kipua en tuntenu.
 
Kuulumiset luettu ja tässä omia neuvolakuulumisia rv 31+3

31+3 (29+6)
hb - (125)
pissa puhdas
verenpaine: 122/86 (128/78)
painoa 992g/vko (410g) :ashamed: jatkuva mussutus päällänsä, joten turha ihmetellä
SF 30cm (30)
liikkeet 145 (145)
tarjonta: viisto (viisto) :whistle: (toivonmukaan kääntyy rt ennen h-hetkeä...)

närästelee, supistelee, jumittaa, väsyttää, vihloo,nälättää... :saint:

Kuiskaten 31+3
 
Mistä ootte tilannu imetysliivejä? Tää meidän kaupunki on aika pieni ja Lindex taitaa olla ainut paikka mistä saa kohtuuhinnalla imetys- tai äitiysliivejä. Yhdet kävin ostamassakin mut taitaa käydä pieneksi ennen aikojaan... Mut pakko oli käydä ostaa kun kaikki liivit meni pieneks. Jostain luin että rv 34 jälkeen voi ostaa liivit koska sen jälkeen rinnan koko ei enää dramaattisesti muutu, tottakai silloin kun maito nousee rintoihin mut eihän se vaihe kovin kauaa kestä (onneksi, se oli ihan kauheeta kun tissit oli kirjaimellisesti kuin meloonit ja ihan pirun kipeät!) Ja yhdessä erikois-tissiliivi liikkeessä kävin (missä oli sikakallista) niin sanoivat että 8. raskauskuukauden jälkeen voi alkaa liivejä katselemaan.
Mulla on imetysaikaan pakko olla yölläkin liivit kun maitoa tihkuu jatkuvaan ja käytettävä liivinsuojuksia.

Hoh hoi. Kohta sitä on taas lehmä. :whistle: :laugh: Mut nyt ruuanlaittoon :wave:
 

Yhteistyössä