masennus ja ero?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hihhuli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hihhuli"

Vieras
Onko kellään kokemuksia?
Itse siis mietin eroa ja mies ei tiedä vielä. Olemme vaan ihan erilaisia ja olen paljon joutunut joustamaan ja antamaan periksi tässä liitossa. Olin alussa se aktiivinen ja toista ei kiinnostanut oikein mikään. Nyt 12v jälkeen olen nyt sairastanut masennusta jo ainakin 3v ja tuntuu ettei masennukseeni ole oikein muita syitä kuin tavallaan "väärin" mennyt elämä. Eli mies ei ollut sellainen kuin halusin. Ensimmäinen seurustelusuhde ja harvoinhan ne ensirakkaudet kestää.
Mies paljon töissä ja olen itse lasten kanssa iltaan asti. Meillä ei ole mitään yhteistä ja nukumme eri sängyissä. Seksiä on todella harvoin. En tiedä haluanko jatkaa tälläistä liittoa loputtomiin. Jos en rupea jotain ratkaisuja tekemään elämässäni niin elämä menee ohi ja voi olla etten parannu masennuksesta. Joskus tarvitaan hyppy tuntemattomaan.
Kellään kokemusta vastaavasta?
 
pariterapiaan mars. Tai lue edes aiheesta kunnollisia kirjoja. Vaikuttaa nyt siltä, että sulla ei ole mitään käsitystä, miten suhteet toimii kun ne noimii.

Ei ne itsellään toimi, eikä siksi että mies on oikean sorttinen. Siksi ne toimii, että on nähty se vaiva, että on opeteltu toimimaan viisaammin. Jos olet aina mennyt alta pois ja antanut myöten, olet totuttanut puoliskosi asiaan. Tarvitaan työtä jämähtäneen epätasapainon muuttamiseksi.

Se lasten kanssa iltaan asti eläminen ei tee pitkän päälle aikuiselle ihmiselle hyvää. Niinhän se Veijo Merikin sanoi, että paimenet istuivat iltanuotiolla ja ajattelivat lampaan ajatuksia. Seura tekee kaltaisekseen.

Pitkällä liitolla on arvoa jo siksi, että se on niin pitkä. Siitä on mahdollista siivota kertynyt väärinkohtelu ja kuona pois, ja löytää elämään uutta sisältöä. Siis ilman, että täytyy hajottaa lapsilta perhe ja alkaa elää uudelleen nuorten ihmisten elämänvaihetta ikään kuin ei aikuisen ihmisen sitoumuksia olisikaan olemassa.
 
Mies ei lukuisista puhumisista huolimatta suostu pariterapiaan. Itse jos siellä käyn vaan niin tuntuu turhalta vatvoa itsekseen niitä ongelmia kun toinen ei ole mukana.
Ongelma on se että fyysisesti mies ei viehätä. Monesti kun katson miestä niin ajattelen että miksi olen tämän kanssa. Ei huolehdi itsestään mitenkään ja en jaksa huolehtia kolmannesta lapsesta.
Jos sanon asiasta niin nousee hirveä riita. Ei jaksa. Sen takia meillä ei ole fyysisyyttä kun inhottaa.
Sitten toinen on se että eletään eri rytmissä. Mies valvoo ja nukkuu pitkään. Ärsyttää kun lasten kavereita tulee vk-loppuna kylään ja mies vielä 12 aikaankin sängyssä. Tässä olen vähän jo relannut vaikka ärsyttääkin.
Olen paljon joutunut tekemään asioita yksin kun mies ei ole halunnut lähteä johonkin. Tämä myös ärsyttää. Esim. sukujuhliin ei halua ollenkaan. Haluaa olla vaan ns. näkymätön koko ajan.
Ja vielä se että miehen työ sellaista että tekee sitä myöhään iltaan asti. On monesti kotona vasta 20-21 aikaan. Minusta sellainen ei oikein sovi perheelliselle.
Toisaalta ajattelen että masennukseni on riippa koko perheelle ja pitäisi tehdä jotain ratkaisuja. Jos minä en tästä tokenekaan niin mies voi ottaa uuden terveen puolison ja lapset saavat ehkä terveemmän perheen mallin.
Aikaisemmin meillä on ollut megalomaanisia riitojakin mutta ei enään niin useasti.
Tuntuu että menemme eri suuntiin. Mies kasvaa liian hitaasti ja itse taas en enään jaksa välittää niistä asioista mitkä olisivat aiemmin olleet tärkeitä.
Monesti vaan tulee ajateltua että ero ja uusi elämä voisi olla ratkaisu jos onkin osittain masentunut huonosta ja toimimattomasta liitosta. Olen kyllästynyt.
 
kyllä tässä miehesi tuntuu masentuneemmalta kuin sinä. Näinhän se joskus menee, että se joka näkyvämmin oireilee, on se terveempi.

Tiedätkö, että kun suhde on urautunut marttyyrin ja pakolaisen väliseksi, niin ei sillä jälkimmäisellä mene yhtään sen vahvemmin. Jos se ei ole seinähölmö, niin kyllä se itsekin ymmärtää miten pettynyt olet. Ja osittain siksi se pakoileekin. Ei kukaan kestä toisen jatkuvaa pettyneisyyttä. Mies on senverran kunnollinen, että pakenee mieluummin työhön kuin viinaan.

Eihän tuo ole onnellista elämää, mutta ojan takana on useinkin allikko. Jos lähtee, niin kannattaa ensin yrittää kunnolla korjata asioita. On sitten parempi mieli erotakin, jos ei pelkästä kyllääntymisestä lähde. Megalomaaninen riitely on ensin syytä oppia vaihtamaan asiallisiin keskusteluihin, joissa kumpikin yrittää oikeasti ymmärtää toistaan ja toistensa tarpeita.
 
Niin miten yrittää korjata liittoa, kun toinen ei terapiaan halua? Viimeinen oljenkorsi on kun mtt:ssä pyydettiin mies minun mukaani keskusteluun. On jo suostunut mutta se on vasta syksyllä. Ja luulen että sielläkin puhutaan vain minun masennuksestani ja miten toinen jaksaa sitä. MInähän en siis mitenkään riehu kotona vaan sanon asioista mitkä ärsyttää ja miehellä menee sitten joskus hermo siihen ja nostaa riidan.
Miten jutella toiselle riitelemättä kun toinen ei halua ja jos yritän nostaa tärkeitä asioita ihan keskustelemalla ja rauhallisesti juttelemalla niin toinen ei halua ja suuttuu ja rupeää pelaamaan tietokonella tai mököttämään. Toinen vaihtoehto on että rupeaa tonkimaan minusta vikaa että hän käyttäytyy niin koska minä aiheutan sen hänelle-->eli vika taas minussa.
 

Yhteistyössä