Masentaa kun en tiedä mitä tehdä eikä mikään suju

[parikymppinen]

Tiedättekö tunteen kun ei ole tarpeeksi hyvä missään, mistä voisi kehkeytyä ammattia, olen junnaillut sitä nyt 16vuotiaasta lähtien enkä vieläkään tiedä, en vaan ole hyvä missään, ja kaikkea mitä yritän, epäonnistuu. Kuten ylppärit. Kaikkeni tein, mutta ei olisi kannattanut tehdä mitään. En varmaan ikinä pääse yhteenkään paikkaan edes kouluttautumaan, kun vaikka mitä tekisin se ei hyödytä.
Itkettää ja vituttaa.

 

["a.p"]

Esimerkiksi: Kävin kirjottamassa biologian joka minua kiinostaa aivan järjettömän paljon, luin 3kk joka ikinen päivä ja kävin kaikki kurssit tunnollisesti, sain A:n
Kävin uusimassa sen, luin viisi eri kirjaa per sama aihe, 5kk joka ikinen päivä+kertauskurssit ja videomateriaalit, sain A:n.

Miksi? Arvatkaa itkettääkö jo kateudesta kun kaverit kertoo lukeneensa kuukauden ja vetäneensä E:n siitä.

Olen opetellut tarmokkaasti piirtämistä pienestä lähtien ja edelleen olen siinä vain kohtalainen, en vaan opi.

En opi yhtään mitään ja kaikki tuntuu niin hemmetin vaikealta saavuttaa, kun yrittämisestä hyöty on täysi nolla. MIKÄ ON?! En voi olla tyhmäkään, kun äo testattiin muutama vuosi sitten ja se oli 126.

 

[dfrd]

Oletko käynyt lääkärin juttusilla? Minä olen epävakaa ja oireet nuorempana juuri tuollaisia. Etsihän googlella tietoa..kaikkea hyvää!

 

["a.p"]

Miksi en opi? ROMAHDAN KOHTA!

 

["a.p"]

Oletko käynyt lääkärin juttusilla? Minä olen epävakaa ja oireet nuorempana juuri tuollaisia. Etsihän googlella tietoa..kaikkea hyvää!

Epävakaa?

 

["a.p"]

Juu googletin, no osa noista oireista osuu nappiin, mutta osa taas ei.

Tällainen olen:

-Mielestäni hyvö itsetunto, johtunee hyvästä ulkonäöstä jonka kyllä juu myönnänkin.
-Pettymyksiä on aina ollut vaikea kestää ja kritiikki porautuu syvälle sydämmeen ja hävettä kyllä myöntää se.
-Tempperamenttinen ja ulospäinsuuntautunut
-Hyvä mielikuvitus mutta erittäin vaikea oppia asioita lukemalla
-Saatan samana päivänä olla onnellisin ihminen maailmassa ja illalla itkeä kuinka vihaan ihan kaikkea ja epäonnistun kaikessa, ja se ei ole mitään huomionhakuisuutta vaan todella tunnen niin.
-Olen jokseenkin saamaton, tai sanotaanko että asioiden aikaansaaminen tuntuu äärettömän vaikealta.
-Jos asia on mielekäs olen yleensä pää kolmantena jalkana ryntäämässä sinne.
-Kylästyn omiin ideoihini varsin nopeasti ja ne jääkin usein siihen, kesken.
-Olen sosiaalinen

En keksi muita juttuja...saa kysyä.
En kehtaa mennä edes lääkärille.

 

["a.p"]

Ne raivokohtaukset mitä saan, ovat megasuuria, tuntuu kuin räjähtäisin siihen paikkaan ja saatan haukkua vastapuolen aivan, SIIS AIVAN lyttyyn. Ihank uin minulta lähtisi tunteet hetkeksi kokonaan, saatan sanoa toivovani jonkun kuolemaa, tai vaikka sairaudesta pilkkaamaan. Voisin tuollaisen kohtauksen aikana varsin hyvin nauraa jonkun kehitysvammaiselle lapselle, kamalalta kuulostaa mutta tuo havainnollistaa kuinka minusta, lämpimästä ja empaattisesta ihmisestä kuoriutuu hirviö hetkeksi.

 

[Blue cat]

Toivottavasti vähän lohduttaa: Mäkin kirjoitin biologian pari vuotta sitten, sain A:n. Kävin korottamassa, tuli hylättynä takaisin. Kummallakin kerralla luin ahkerasti monta kuukautta. Kävin kaikki tarjolla olevat biologian kurssit (6kpl) ja arvosanat oli 8-10. Ylioppilaskirjoitukset ei ihan realistisesti mittaa sitä osaamista kuitenkaan, eikä ne ole koko elämä.

Kaikilla meillä on omat juttumme joissa ollaan hyviä, ne pitää vain löytää. Tsemppiä!

 

["a.p"]

Juu tämä on nyt yksinkeskustelua näköjään, mutta ehkä joku osaa auttaa.
Mieheni sanoi että pelkää minua kun raivostun ja että olen eri ihminen silloin.

Ja tuo oppiminen, toivotonta. Mitä tämä on?!

 

["a.p"]

Toivottavasti vähän lohduttaa: Mäkin kirjoitin biologian pari vuotta sitten, sain A:n. Kävin korottamassa, tuli hylättynä takaisin. Kummallakin kerralla luin ahkerasti monta kuukautta. Kävin kaikki tarjolla olevat biologian kurssit (6kpl) ja arvosanat oli 8-10. Ylioppilaskirjoitukset ei ihan realistisesti mittaa sitä osaamista kuitenkaan, eikä ne ole koko elämä.

Kaikilla meillä on omat juttumme joissa ollaan hyviä, ne pitää vain löytää. Tsemppiä!

Ei, kaikilla ei ole. Minä en ole tarpeeksi hyvä missään. En vain ole!

 

["hmm"]

no, minusta tottapuhuen on valetta kun sanotaan että "kaikki ovat hyviä jossain". mielestäni kaikki eivät vain ole. muistan kun tämä väite murensi mielenterveyteni peruskalliota jo ala-asteella. mutta minusta se ei myöskään ole asia mistä pitäisi muodostua este kenellekkään onnelliselle elämälle. kaikista ei tarvitse tulla designereitä, kirurgeja, poptähtiä tai kemistejä. voi olla myös ihan normaali, keskiverto ihminen ja oman elämänsä sankari pärjäten normaalissa, keskiverrossa työpaikassaan normaalisti ja keskiverrosti.

 

[Blue cat]

Mä ajattelin sen niin, että jotkut on hyviä ihan vaikka sosiaalisissa jutuissa, esim. hyviä kuuntelemaan tai luotettavia Ei kai me ketkään mitään superihmisiä olla.

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471419]minullekkin tuli mieleen [/QUOTE]

Ihanaa laittaa hymiöitä kun toinen kertoo olevansa romahtamaisillaan, ja kertoo vakavista asioista.

Mutta itse aiheeseen, osaako joku auttaa, kai sitä on käytävä lääkärillä, mutta jostain syystä haluaisin silti aluksi vertaistukea joltain joka tietää asiasta jotain.

 

["kika"]

[QUOTE="a.p";23471494]Ihanaa laittaa hymiöitä kun toinen kertoo olevansa romahtamaisillaan, ja kertoo vakavista asioista.

Mutta itse aiheeseen, osaako joku auttaa, kai sitä on käytävä lääkärillä, mutta jostain syystä haluaisin silti aluksi vertaistukea joltain joka tietää asiasta jotain. [/QUOTE]

meistä itse kukin kokee oman määränsä paskaa elämänsä aikana. kaikki ei ole aina niin vakavaa.

lääkärillä kannattaa aina käydä jos itsestä niin tuntuu. siitä ei ole ikinä haittaakaan, eikä sitä kannata vierastaa. eivät nuo oireesi kyllä siltikään erityisesti eroa meistä muista ja miljardipäisestä ihmislaumasta tällä pallolla, varsinkaan tuolla iällä jolloin mikään ei ole oikein vakiintunut ja muuttuvut pysyväksi, varmaksi. mutta saa siitä vaiheesta selviämiseen ammattiapua jos pyytää ja on erittäin onnekas (hirveät jonot näihin paikkoihin.)

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471523]meistä itse kukin kokee oman määränsä paskaa elämänsä aikana. kaikki ei ole aina niin vakavaa.

lääkärillä kannattaa aina käydä jos itsestä niin tuntuu. siitä ei ole ikinä haittaakaan, eikä sitä kannata vierastaa. eivät nuo oireesi kyllä siltikään erityisesti eroa meistä muista ja miljardipäisestä ihmislaumasta tällä pallolla, varsinkaan tuolla iällä jolloin mikään ei ole oikein vakiintunut ja muuttuvut pysyväksi, varmaksi. mutta saa siitä vaiheesta selviämiseen ammattiapua jos pyytää ja on erittäin onnekas (hirveät jonot näihin paikkoihin.)[/QUOTE]

Minkäs ikäisenä sitten on vakiintunut asiat?

 

["kika"]

[QUOTE="a.p";23471536]Minkäs ikäisenä sitten on vakiintunut asiat?[/QUOTE]

se riippuu täysin ihmisestä ja siitä miten sattuman, onnen ja tekojen kautta elämä suttaantuu.

 

["kika"]

niin ja oletko harkinnut ammattikoulun kautta jonkun mukavan ammatin hankkimista? ei tarvitse olla aina paras pärjätäkseen hyvin eikä paine ole niin suurta biologiannumeroissa ja muissa. miten olisi esimerkiksi kukkasitojan ammatti? luovuutta, käytännönläheisyyttä, ja alalla saa piirtääkkin.

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471549]se riippuu täysin ihmisestä ja siitä miten sattuman, onnen ja tekojen kautta elämä suttaantuu.[/QUOTE]

No voin kyllä sanoa varmuudella ettei tämä johdu iästäni, äidillä oli eläessään ihan samanlaista läpi elämän eikä hän koskaan halunnut mennä lääkärille selvittämään.
Päätti sitten päivänsä, kuten minäkin olen yrittänyt.
Oli mielisairaalassa puolisen vuotta ja pääsin pois.

Kaikki on nykyään varsin hyvin, mutta tuo osa elämästä on masentavaa, kun ei ole missään tarpeeksi hyvä. No ainakin olen hyvä äiti jos en muuta, mutta haluaisin ammatin, ne minne haluan hakea ovat vain mahdottomia, koska minulla on joku ihme vika päässä.
Mihin pitää odotella, että 30vuotiaana sitten olen vakiintunut? Millä tavalla vakiintunut? Ai lukeminen on yhtäkkiä todella helppoa ja raivarit eivät ylly tunteettomiksi? Voi kunpa olisikin niin. Ja kyllä mä nyt viimeistään haluaisin ammatin enkä sitten yli kolmekymppisenä.

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471571]niin ja oletko harkinnut ammattikoulun kautta jonkun mukavan ammatin hankkimista? ei tarvitse olla aina paras pärjätäkseen hyvin eikä paine ole niin suurta biologiannumeroissa ja muissa. miten olisi esimerkiksi kukkasitojan ammatti? luovuutta, käytännönläheisyyttä, ja alalla saa piirtääkkin. [/QUOTE]

No kuule aivan sama onko ammattikoulu, amk vaiko yliopisto kunhan löytäisin sen alan missä juuri minä olen hyvä pärjätäkseni.

 

["kika"]

[QUOTE="a.p";23471577]No voin kyllä sanoa varmuudella ettei tämä johdu iästäni, äidillä oli eläessään ihan samanlaista läpi elämän eikä hän koskaan halunnut mennä lääkärille selvittämään.
Päätti sitten päivänsä, kuten minäkin olen yrittänyt.
Oli mielisairaalassa puolisen vuotta ja pääsin pois.

Kaikki on nykyään varsin hyvin, mutta tuo osa elämästä on masentavaa, kun ei ole missään tarpeeksi hyvä. No ainakin olen hyvä äiti jos en muuta, mutta haluaisin ammatin, ne minne haluan hakea ovat vain mahdottomia, koska minulla on joku ihme vika päässä.
Mihin pitää odotella, että 30vuotiaana sitten olen vakiintunut? Millä tavalla vakiintunut? Ai lukeminen on yhtäkkiä todella helppoa ja raivarit eivät ylly tunteettomiksi? Voi kunpa olisikin niin. Ja kyllä mä nyt viimeistään haluaisin ammatin enkä sitten yli kolmekymppisenä.[/QUOTE]

ehkä sinulle vakiintuminen tarkoittaisi vaikka sitä että siirryt ajatusmaailmaan missä parhaat numerot ja tulokset eivät ole oikeasti kovinkaan iso asia elämässä.

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471593]ehkä sinulle vakiintuminen tarkoittaisi vaikka sitä että siirryt ajatusmaailmaan missä parhaat numerot ja tulokset eivät ole oikeasti kovinkaan iso asia elämässä.[/QUOTE]

No sen ku näkisi.

 

[Keittiönoita]

On paljon ihmisiä, joille vasta aikuisena selviää oma oppimishäiriönsä, add tai adhd. Jos niitä ei ole koskaan tutkittu, niin mistä niitä voisi itse tietääkään? Muuta kuin siitä turhautumisesta, minkä yritysten ja ainaisten epäonnistumisten jälkeen tuntee?

Jos yhtään lohduttaa, niin en minäkään opi lukemalla. Jotkut oppivat lukemista paremmin kuulemalla, mä opin tekemällä. Esim kun aikoinaan luin reaalin yo-kirjoituksiin, kirjoitin eri aiheista esseitä sen sijaan, että olisin lukenut vain kirjasta. Mun kuopus oppii niinikään tekemällä. Kannattaa muuten muistaa sekin, että mestariksi ei tulal yhdessä yössä Tsemppiä!

 

["kika"]

[QUOTE="a.p";23471601]No sen ku näkisi. [/QUOTE]

sitten ei auta kuin valittaa, jos ei vain ole paras ne parhaat nimittäin ovat aikasen harvassa.

 

["a.p"]

On paljon ihmisiä, joille vasta aikuisena selviää oma oppimishäiriönsä, add tai adhd. Jos niitä ei ole koskaan tutkittu, niin mistä niitä voisi itse tietääkään? Muuta kuin siitä turhautumisesta, minkä yritysten ja ainaisten epäonnistumisten jälkeen tuntee?

Jos yhtään lohduttaa, niin en minäkään opi lukemalla. Jotkut oppivat lukemista paremmin kuulemalla, mä opin tekemällä. Esim kun aikoinaan luin reaalin yo-kirjoituksiin, kirjoitin eri aiheista esseitä sen sijaan, että olisin lukenut vain kirjasta. Mun kuopus oppii niinikään tekemällä. Kannattaa muuten muistaa sekin, että mestariksi ei tulal yhdessä yössä Tsemppiä!

Kiitos kannustuksesta

 

["a.p"]

[QUOTE="kika";23471611]sitten ei auta kuin valittaa, jos ei vain ole paras ne parhaat nimittäin ovat aikasen harvassa.[/QUOTE]

Mussa on samaan aikaan kontrollifriikin, perfektionistin ja ilmeisesti jonkin oppimishäiriön vikaa. Ei ehkä paras yhdistelmä.