Meidän häät kohu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oksettavaa katsoa kuinka siskot haukkuvat toisiaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Oksettavaa katsoa kuinka siskot haukkuvat toisiaan

Vieras
Siis miksi miehen pitäisi saadakaan ryypätä, jos nainen kantaa yhteistä lasta.
Ja miksi se on miehelle niin saakelin vaikeaa yrittää edes jotenkin olla mukava ja tukea vai onko se viinanhimo niin saakelin kova???
Mikä ihmeen miespuoluslinja on aina jokaisella, niin MIEHELLÄ kuin NAISELLA. Harvoin miehen tekemisiä kritisoidaan. Mutta jos nainen ei tykkää jostain miehen tekemisestä, niin johan lentää kiviä joka suunnasta.
MIksi mies, jos lasta myöskin haluaa, ei sitten voisi olla naisen tukena. Vaan silti on pakko ryypätä. Musta sellainen mies ei rakasta vaimoaan. Samaan sarjaan menee varpajaiset ja muut syyt päästä viihteelle. Eihän siinä lasta juhlita, kun ei olla edes lapsen lähellä.!!!!!
Mä en käsitä että edes itse nainen ei kunnioita itseään niin paljon, että pitää puoliaan. yleensä vielä toisen naisetkin käy kimppuun ja syyttää miehen "tossun alla pitämisestä", vaikka totuus on se, että suurin osa suomalaisista naisista hoitaa kotityöt ja perheen.

Mä ainakin olisin mieluummin ilman miestä, kuin eläisin noin kivikautisessa suhteessa missä nainen on vain joku kotihengetär ja lapsentekokone ja mies juhlii. Ei sellainen mies arvosta naistaan, se on varma.
 
:flower: Meillä kävi eilen miehen kaveri kylässä ja hän alkoi siitä puhumaan kuinka nainen piti tossun alla miestään siinä ohjelmassa ja olisittepa nähneet kuinka mieheni puolusti morsiusparia ja piti ihan teinimeinikinä sitä bestmanin rutinaa, sanoi että ei kai miehen silloin kuulukaan juoda jos tuleva vaimokin on raskaana. Ai että olin ylpeä :D
 
Mä jäin miettimään tuon kyseisen jakson "jälkipyykkiä" Iltalehdessä kun oli juttu Vapun sanomisista, ja siinä jutussa sanottiin että morsian oli itse nähnyt ohjelman ensimmäistä kertaa torstaina samaan aikaan kuin kaikki muutkin tv:n katselijat.
Niin se mikä mua tässä hämää, niin on se että morsianhan kävi täällä jo ennen ohjelmaa kertomassa että ohjelma on leikattu niin että hänestä on annettu mahd. huono kuva.

Eli kumpi siis valehtelee, iltalehti vai morsian. Koska mä ainakin käsitin että morsian oli omien kirjoitustensa perusteella tietoinen ohjelman sisällöstä ja siksi tuli siitä tänne kertomaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:

Ei se noin mennyt vaan vaimohan näki telkusta sen pätkän niin kuin me kaikki muutkin, siis kun ohjelmaa mainostettiin. Ja jo siinä minuutin pätkässä morsiamesta tehtiin hirviö, minunkin mielestä. Puhuttiin vaan polttareista ja puheenvuoro oli yllättäen bestmanillä.
 
Ai. Olen siinä kyllä samaa mieltä että hyvä se on miehenkin opetella pois huonoista tavoista jo ennen lapsen syntymää, mutta nyt olikin kyse ainutkertaisista polttareista eikä mistään joka viikonloppuisesta remuamisesta. Mua ei ole raskausaikana häirinnyt vaikka mies on muutaman oluen ottanut joskus vaikka itse en voikaan ja itse olen vielä tarkalla ruokavaliohoidolla raskauden vuoksi. Miks molempien pitäis elää yhtä askeettisesti? Sitä en hyvällä katsois jos mies ramppais baareissa tai muuten ei viihtyis kotona, mutta sit en olis häntä lapseni isäks valinnutkaan. Sulla on jotenkin nyt hiukan vääristynyt käsitys parisuhteesta jos siinä toisen alistaminen ja määräily on omien puolien pitämistä. Parisuhde ei ole mikään valtataistelu vaan joustamista vuorotellen niin että molemmilla on hyvä olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
:flower: Meillä kävi eilen miehen kaveri kylässä ja hän alkoi siitä puhumaan kuinka nainen piti tossun alla miestään siinä ohjelmassa ja olisittepa nähneet kuinka mieheni puolusti morsiusparia ja piti ihan teinimeinikinä sitä bestmanin rutinaa, sanoi että ei kai miehen silloin kuulukaan juoda jos tuleva vaimokin on raskaana. Ai että olin ylpeä :D

Vau, olisin mäkin ollut ylpeä! :-)
 
"Yhdessä sovitaan ettei juoda". Mun on vaikea kuvitella, että kukaan mies ehdottaisi vaimolleen, että "hei, nyt kun sä oot raskaana ni sovitaaks etten minäkään juo". Mies voi päättää, ettei juo, mutta jos sanamuoto on, että "yhdessä oltiin sovittu", niin se viittaa siihen, että nainen on ehdottanut miehelle, ettei joisi ja mies on suostunut siihen.

Koska tuskinpa kenenkään henk.koht. omaan valintaan olla juomatta mitään "sopimusta" tarvittaisiin...

Ja oikeesti, jos mies ei saa vanhan kaveriporukkansa pitämissä polttareissa muutamaa kuppia ottaa, niin kyllä vaimoke silloin aika tiukkapipo on. Kiltin miehen "määräily" voi olla hauskaa muutaman vuoden, mutta lopulta nainenkin alkaa kaivata sitä jämäkämpää miestä ja silloin se ero tulee, ellei mies kyllästy ensin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
ei kai miehen silloin kuulukaan juoda jos tuleva vaimokin on raskaana.

Jos ei ole ongelmaa alkoholin suhteen, ei siitä tarvitse erikseen kieltäytyäkään. Eikä juomattomuudelle tarvitse hakea syitä esim. vaimon raskaudesta. Vielä tärkeempää olisi olla juomatta itseään humalaan ne seuraavat 18 vuotta kun lapsi asuu kotona. Mun mielestä tuollainen on tekopyhyyttä, kun mies ei juo kun vaimo on raskaana...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cassy:
Alkuperäinen kirjoittaja CandleLight:
Vapun käytöksestä siinä ohjelmassa oli jopa ihan Iltalehessä sivun pitunen juttu.. :whistle:

Mitäs siinä sanottiin? Vappu antoi kyllä aivan sairaan typerän kuvan itsestään. :/

just sitä et miks sen piti haukkua hääparia vaikka ei ollu niitä edes tavannu jne, samoja mitä tääl on ruodittu (siit tuliki mieleen et eivät vaan oo juttuun ideaa saanu täältä ;) ). ei ollu vappu suostunu kommentoimaan ite mitään.
 
Ohjelmaa kommentoimatta (koska en katsonut) ihmettelen, miten se on vaimolta pois, jos mies silloin tällöin ottaa kuppia? Ite en antanut siinä vaiheessa juoda, kun toisen lapsen laskettu aika lähestyi, ettei mee isomman lapsen hoitoon kuskaaminen hankalaks, mut tota hommaa en tajua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
:flower: Meillä kävi eilen miehen kaveri kylässä ja hän alkoi siitä puhumaan kuinka nainen piti tossun alla miestään siinä ohjelmassa ja olisittepa nähneet kuinka mieheni puolusti morsiusparia ja piti ihan teinimeinikinä sitä bestmanin rutinaa, sanoi että ei kai miehen silloin kuulukaan juoda jos tuleva vaimokin on raskaana. Ai että olin ylpeä :D

Mä en usko että olisin ylpeä jos mun mies haluais "uhrautua" tuolla tavalla ainutlaatuisissa juhlissa jotka kaverit hänelle järjestää. Olin varmaan ainoa joka ymmärsin bestmania yhtään. Kyllä muakin vois harmittaa jos on tarkoitus järjestää polttarit ja sit morsian sanelee ehdot sille mitä tapahtuu, enkä tarkoita nyt pelkkää alkoholiasiaa. Miks sulhanen olis niihin bestmanille lähettämiinsä tekstareihin laittanut että morsian ei haluu sitä ja tätä jos se ei olis totta. Ei se alkoholi ollut ainoa kiellettyjen juttujen listalla vaan morsian oli jo etukäteen päättänyt kaikki ajat ja paikat ja yhteiset polttarit yms.
 
Minun mies on nyt ollut vuoden juomatta ja arvatkaa vaan joutuuko se jokaisessa juhlassa selittelemään että miksi ei juo. Vasta sille vittuiltiin että minä olen käskenyt sen olla juomatta ja miehen vastaus oli että no jos vaimo käskis niin tottahan olisin juomatta mutta kyse on kyllä ihan omasta päätöksestä. Ihan tuollaista vastausta ei odotettu :laugh:
 
Vappu oli mielestäni törkeä - paitsi morsiamen ja heidän parisuhteen kommentoinnissa niin myös siinä, kuinka tuputti vain omia mieltymyksiään. "Minä pidin kovasti siitä, etten tiennyt mitä polttareissa tapahtuu, joten tehkää tekin jotain yllättävää morsiamelle", joo-o, kaikki eivät pidä yllätyksistä.

Ja raskaanaolosta ja miehen juomisesta. Minulle ei tulisi mieleenkään edellyttää mieheltäni täysraittiutta siksi, koska minä en voi juoda. Eri asia olisi ehkä, jos miehellä olisi joku juomisongelma, mutta lasi viiniä aterialla ja kerran kuussa kavereiden kanssa oluella ja hui että jopa muutamalla tiukalla ei todellakaan syö rakkauttamme tai liittoamme.
 
mun mielestä se ukko ois voinut omissa polttareissaan ottaa, aika kiree oli sen morsiamen pipo, piti oikeen yhistää ne polttarit koska HÄN halusi, ja itehän se ne oli suunnitellutkin aika pitkälle... ei mulla ois mitään sitä vastaan et polttariporukat yhistyy, mut jos morsian on suunnilleen kaiken valmiiks suunnitellut, ja kieltää toista juomasta omissa polttareissaan, ni aika tyranni on.

kyllä se mies varmaan ois ite halunnut juhlii ihan kunnolla.

ja mun mielestä on tosi tekopyhää olla juomatta pelkästään tulevan vaimon raskauden takia juhlissa joissa sitä naista ei ees oikeestaan tarttis nähdä. jotkut toisenlaiset yhteiset tilaisuudet onki sit eri asia...

Alkuperäinen kirjoittaja gg:
Vappu oli mielestäni törkeä - paitsi morsiamen ja heidän parisuhteen kommentoinnissa niin myös siinä, kuinka tuputti vain omia mieltymyksiään. "Minä pidin kovasti siitä, etten tiennyt mitä polttareissa tapahtuu, joten tehkää tekin jotain yllättävää morsiamelle", joo-o, kaikki eivät pidä yllätyksistä.

Ja raskaanaolosta ja miehen juomisesta. Minulle ei tulisi mieleenkään edellyttää mieheltäni täysraittiutta siksi, koska minä en voi juoda. Eri asia olisi ehkä, jos miehellä olisi joku juomisongelma, mutta lasi viiniä aterialla ja kerran kuussa kavereiden kanssa oluella ja hui että jopa muutamalla tiukalla ei todellakaan syö rakkauttamme tai liittoamme.

Ihan tuohon Vapun kommentointiin niin hänethän oli ohjelmaan pyydetty ja kun ei mikään polttarien ammattilainen ole niin ei kai hän voinut muuta kuin omista kokemuksistaan kertoa. Olin kyllä aika pitkälle itsekin ihmeissäni samoista asioista kuin Vappu, mutta räväkkänä ihmisenä hän toi mielipiteensä ehkä vähän kärkevästi esiin. Vaikea kai se on polttarit suunnitella jos morsian on antanut tiukat kehykset joissa pysyttävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Minun mies on nyt ollut vuoden juomatta ja arvatkaa vaan joutuuko se jokaisessa juhlassa selittelemään että miksi ei juo. Vasta sille vittuiltiin että minä olen käskenyt sen olla juomatta ja miehen vastaus oli että no jos vaimo käskis niin tottahan olisin juomatta mutta kyse on kyllä ihan omasta päätöksestä. Ihan tuollaista vastausta ei odotettu :laugh:

Mun mies on ollu juomatta kans melkein pari vuotta ja saa ihan aina selitellä sitä muille. Samoin myös minä joudun selittelemään. Se on kumma kun aina ajatellaan ensimmäiseksi että ihmisellä on joskus ollut vakava alko-ongelma jos ei nykyään juo ollenkaan. Mutta kukaan ei kyllä ole tullut syyttelemään mieheni juomattomuudesta koska ite otan kuitenkin aika vahvasti kuppia.

Minusta on omituista vaatia puolisoa olemaan raittiina oman raskauden ajan. Jos teillä on oksennustauti niin pakotatteko puolison paastolle koska itsekkään ette voi syödä mitään?
Jos mies itse päättää olla juomatta naisen raskauden ajan niin sehän on kaunis ele mutta jos nainen vaatii miehen raittiutta siksi ettei itsekkään voi juoda raskauden takia niin minusta se on vähän itsekeskeistä.
:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Ihan tuohon Vapun kommentointiin niin hänethän oli ohjelmaan pyydetty ja kun ei mikään polttarien ammattilainen ole niin ei kai hän voinut muuta kuin omista kokemuksistaan kertoa. Olin kyllä aika pitkälle itsekin ihmeissäni samoista asioista kuin Vappu, mutta räväkkänä ihmisenä hän toi mielipiteensä ehkä vähän kärkevästi esiin. Vaikea kai se on polttarit suunnitella jos morsian on antanut tiukat kehykset joissa pysyttävä.

juuri näin =)

Alkuperäinen kirjoittaja Naamakala:

Oikeessa ootte! =)
 
mä kyllä henk.koht. ihmettelen miten jonkun muun juomattomuudesta tulee muille niin iso ongelma. oikeasti ne polttarit olis saatu hienosti järkättyä ilman viinaksia ja luulis että aikuiset pystyy hauskaa pitämään ilman alkoholia. jos ja kun hääpari oli niin päättänyt niin luulisi että sen mukaan sitten mennään. ja miksi ihmeessä se on niin kamala asia jos mies ei halua ottaa?? tai miksei sellainen asia voi olla oma päätös? se se vasta tökeröä oli että muu polttariporukka vetää viinaa ja sulhanen oli selvinpäin.. ihmettelin kovasti. mutta ei, vain siitä tehtiin ongelma että hän ei juonut, ei siitä että muille se viina tuntui olevan niin tärkeää. :o
 
Similar threads

V
Viestiä
0
Luettu
258
Aihe vapaa
Vastauksia kiitos
V
V
Viestiä
4
Luettu
466
Aihe vapaa
Vastauksia kiitos
V
V
Viestiä
2
Luettu
288
H

Yhteistyössä