Meidän Perhe-lehden jutusta, kun lapsella ei sukupuolta!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ellu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä jäin miettimään sitä että näiden mielestä lahjoiksi pitää saada sukupuolineutraaleja leluja. Eli mitäs ne sitten on? Nalleja ja muita pehmoja? Meillä on tytöllä nukkeja ja autoja, ja oon kuvitellut sen olevan "sukupuolineutraalia" että on "molempien leluja" ts. kumpikin sukupuoli voi leikkiä millä leluilla vaan. Joten näiden Ketun ja Suden puolelta rajoittunutta että eivät halua että tyttö esim. leikkii nukeilla.
 
Mä jäin miettimään sitä että näiden mielestä lahjoiksi pitää saada sukupuolineutraaleja leluja. Eli mitäs ne sitten on? Nalleja ja muita pehmoja? Meillä on tytöllä nukkeja ja autoja, ja oon kuvitellut sen olevan "sukupuolineutraalia" että on "molempien leluja" ts. kumpikin sukupuoli voi leikkiä millä leluilla vaan. Jotenkin näiden Ketun ja Suden puolelta rajoittunutta että eivät halua että tyttö esim. leikkii nukeilla.
 
Kun katson noita vauva-, perhe- ja mammalehtien keskustelupalstojen juttuja - ja jotkut ovat kirjoittaneet vastineita lehtiinkin - vaivun ajatuksiin.


Ensinnäkin - nämä ihmiset eivät tunne meitä. He ottavat artikkelin pohjatekstiksi, lisäävät omia oletuksiaan ja erilaisia havaintojaan ja tulkintojaan ja rakentavat jonkinlaisen erikoisen mielikuvan, josta lähtevät puhumaan ja jota kritisoivat.

He eivät puhu suoraan meistä eivätkä meille. He eivät tunne meitä.


Minä en näe meitä tässä suhteessa vahingollisen ideologisina ääri-ihmisinä, mun on vaikea käsittää ajatusta että ihmiset ajattelisivat niin. Mä olen ainakin itse käsittääkseni enemmän analyyttinen kuin fanaattinen. Mutta eivät nuo ihmiset sitä tiedä.


Miksi jonkun mukaan jopa lastenpsykiatri ilmaisee kantansa jonka mukaan me tässä tuhoamme Ruun terveen kehityksen ja identiteetin? Mistä on kysymys? Me emme ole kieltäneet, tosielämässä emmekä artikkelissamme, sukupuolten olemassaoloa, emme sosiaalisten enkä biologisten.


Ruulla on keho jossa on tietyt ulkoiset sukuelimet, ja Ruu luultavasti kehittyy puberteetissa samoin kuin sellaiset ihmiset yleensä, joilla on tuollaiset ulkoiset sukuelimet.

Ruu tuntee myös sukuelimet nimeltä - joillain ihmisillä on "pipu" ja toisilla "pimppi". Myöhemmin Ruu tulee oppimaan että useimmiten sellaisilla ihmisillä joilla on pimppi on myös kohtu ja munasarjat, joissa voi siittiösolun ja munasolun kohtaamisen kautta tapahtua hedelmöittymisreaktio, mistä taas usein seuraa vauva.


Ruu on varmasti jo nyt havainnut sukupuolijaon ja jonkinlaisten sukupuoliroolien olemassaolon - ja havainnut myös, että tämän omassa lähipiirissä on paljon vaihtelua. Lähipiirissä havaitut mallit eivät suinkaan ole vain sellaisia joissa fyysiseen mieskehoon yhdistyy miesrooli ja sellaisia joissa fyysiseen naiskehoon yhdistyy naisrooli - eivätkä lähipiirin seksuaalis-romantiset mallit ole suinkaan enimmäkseen heteroseksuaalisia. Lähipiirissä esiintyy kaikenlaisia suhteita ja kaikenlaisia tapoja jakaa hellyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja seksuaalisuutta.

Ruun ympärillä ja lähellä ja kanssa keskustellaan ja kommunikoidaan paljon.


Ruu tulee mitä luultavammin menemään noin vuoden päästä päivähoitoon, ja viimeistään tällöin tämän luultavasti täytyy sopeutua ja ottaa paikka kaksijakoisessa sukupuolijärjestelmässä. En usko lainkaan etteikö tämä olisi lapselle helppo juttu, siitä huolimatta että kotiympäristö on ollut sukupuolisesti epänormatiivinen. Uskon että Ruu tulee ottamaan sukupuolimallinsa ensisijaisesti muilta lapsilta ja lasten kuluttamasta mediasta. Uskon ettei Ruun käsityksiä normaalista sukupuolisuudesta tule välttämättä horjuttamaan edes tämän lähipiirissä elävien ihmisten epänormatiivisuus - päiväkoti-ikäiset lapset tuppaavat olemaan sellaisia.


On uskomattoman käsittämätöntä kuvitella ettemme me antaisi Ruun leikkiä autoilla tai nukeilla - tällä on leluissaan molempia. Vaatteissa on myös vaaleanpunaista ja sinistä. Jostain syystä nettikommentoijat haluavat nähdä meidät - tai siis oikeastaan lehtijutun pariskunnan - jonkinlaisina älyvapaina fundamentalisteina ja tiukkiksina.


Ne kommentit eivät satuta minua niin paljoa, joissa viitataan negatiivisesti minun tai ketun sukupuoli-identiteettiin tai seksuaalisuuteen - vaikka diagnoosikorttien vetäminen vähän typerryttääkin.

Jos jotkut ihmiset tuomitsevat seksuaalisuuden tai sukupuolisuuden spektrien epänormatiivisten osien ihmisiä - siis esimerkiksi homoja, lesboja tai transihmisiä - niin se kertoo minusta lähinnä siitä että nämä ihmiset elävät eri maailmassa kuin minä - eli melko suljetussa heteromaailmassa, jossa "normaali" merkitsee heteroseksuaalista peniksellisenä syntynyttä miestä tai vaginallisena syntynyttä naista.


Mä en ole normaali heteromies, eikä mun tarvitse olla. Se ei ole sellainen asia mitä riittävän hyvältä vanhemmalta vaaditaan.

Se mitä riittävän hyvältä vanhemmalta vaaditaan on todellista motivaatiota tarjota lapselleen turvallinen ja tukeva kotiympäristö ja turvata tämän perustarpeet, ja hyväksyä tämä sellaisena kuin tämä on.


Minusta meitä ei esitetty tuossa artikkelissa hirviöinä. Ihmettelen kovasti kaikkien näiden ihmisten halua nähdä meidät sellaisina. Meitä oikeassa elämässä kohtaavat ihmiset kun yleisimmin hämmästelevät lapsemme iloisuutta ja hyvinvointia, ja sitä miten luontevasti olemme lapsemme kanssa.

Vähän vähemmän käräjöintiä ja lynkkausmeininkiä voisi joskus olla ihan hyvä.


- Susi
 
Minusta artikkeli teistä oli hyvin kirjoitettu ja se pisti ajattelemaan asioita eri valossa kuin ennen, mutta kertakaikkiaan en ymmärtänyt tota teidän "susi ja kettu" läppää..
 
Miksi kaikkien pitäisi kutsua toisiaan samalla tavalla? En minäkään sano äiti ja isä niinkuin te sen ymmärrätte. Suurinosa ystävistäni kutsuu vanhempiaan nimillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja susi:
He eivät puhu suoraan meistä eivätkä meille. He eivät tunne meitä.

Kysyn nyt ihan vilpittömästi, että ihanko oikeesti luulit että lehtijutun perusteella ihmiset ei vedä omia johtopäätöksiään? Ja että lehtijutun jälkeen ihmiset tulevat tutustumaan teihin ja puhumaan teille ja vasta sitten muodostavat omat mielipiteensä? Aika naiivisti ajateltu, sanoisin.

Ainahan ihmiset muodostavat jonkun kuvan julkisuudessa esiintyneistä ihmisistä, vaikka eivät suurinta osaa näistä pääse koskaan tapaamaan. On minullakin oma mielipiteeni vaikkapa George W. Bushista, ja sen mielipiteen olen muodostanut median kautta. Se kuva, jonka olen hänestä saanut voi olla kuitenkin täysin väärä, mutta sitä tuskin koskaan saan tietää, koska tuskinpa koskaan häntä tulen tapaamaan.

Sitä jäin jutun luettuani ihmettelemään, että lapsen kanssa ei käydä hiekkalaatikolla, kun toinen vanhempi ei halua ja vanhemmat ovat joutuneet olemaan vähemmän itsekkäitä lapsen tultua. Mielestäni lapsen etu laitetaan ensisijalle ja lasta viedään leikkeihin ja häneltä vaihdetaan vaipat ja annetaan ruokaa ym. vaikka vanhempia se ei yhtään kiinnostaisikaan tai huvittaisi.
 
hmmm...onpas tämä herättänyt keskustelua..itse luin juuri kyseisen jutun meidän perhe lehdestä. Täytyy sanoa, että en nähnyt vanhempia hirviöinä, tai järjettöminä, mutta ajatuksia tämä silti herätti. Itselläni on paljon ystäviä: heteroita, lesboja, homoja ja kaikkea siltä väliltä, joten minusta jokainen saa olla sellainen, mitä haluaa olla. Mutta tämä lapsen sukupuoliasia onkin meidän yhteiskunnassamme vaikea asia. Jos on kasvatettu kotona ennen kouluikää niin, kuin tämän artikkelin vanhemmat tekevät, valitettavasti siitä varmasti seuraa joitain ongelmia, niinkuin joku tuolla jo kirjoittikin, ihan päivittäiset asiat, esimerkiksi, se, kumpaa vessaa koulussa käyttää, kumpaa pukuhuonetta liikuntatunneilla jne..VAIKKA tämä lapselle itselleen olisi aivan luonnollista, varmasti esim. ne muut koulutoverit eivät ole tyytyväisiä, jos peniksen omistava esimerkiksi käyttää sitä tyttöjen pukkaria. Valitettavasti maailmamme on vain tälläinen, se on tosi asia, että ihmetystä se tulee herättämään, ehkä jopa koulukiusaamista, sillä tämä on kuitenkin niin harvinainen tapa kasvattaa lasta.
Itse olen jopa sillä kannalla, että jokainen saa olla mikä on; tyttö, poika tai molempia, mutta se pitää saada päättää itse, sitten kun on sen ikäinen. Synnymme jompanakumpana, se on luonnon tarkoitus, ja sitten, kun itse ymmärtää, on mielestäni ihan sama, mikä ja mitä on...
olipas sekavaa...
Mutta rakastava perhe Ruulla varmasti on, sitä ei pidä tässä arvioida.
 
Minulla on ystävä nimeltä Otso ja toinen ystävä nimeltään Pähkinä.

Miksi Susi ja Kettu vat niin äärimmäisen omituisia - ne ovat kuitenkin lempinimiä jotka ovat olleet käytössä jo aikaa ennen Ruun syntymää?


Lisäksi olen lasten parissa työskennelleenä ja myöskin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa lukeneena sitä mieltä, että sukupuolten kehittyminen on vain tietyiltä osin perimässä. Erittäin merkittävä osa sukupuolten kehittymisessä - jos siis ei puhuta fyysisestä kehosta - on kulttuurin merkityksellä.

Lapsi, aivan kuten kuka tahansa ihminen, ihailee joitakuita ihmisiä ja samastuu joihinkin ryhmiin, ja omaksuu näiltä itselleen ajatuksia, käyttäytymismalleja jne. Jos lapsi samastuu tyttöjen tai naisten ryhmään, tämä haluaa luultavasti käyttäytyä kuten tytöt ja naiset.

Nämä mallit opitaan usein, no, vanhemmilta, mutta erittäin suurelta osin myös ystäviltä, vähän vanhemmilta lapsilta ja lemppari-media-ilmiöistä, vaikkapa lempikirjoista tai -televisiosarjoista. Näillä asioilla on valtavasti merkitystä.

Minä en usko että se, ettemme me ketun kanssa kutsu Ruuta pojaksi tai tytöksi, vaikuttaisi niin ettei Ruu lopulta samastuisi jompaan kumpaan ryhmään - ja on hyvin luultavaa että tämä huolitaan vain toiseen, tämä kun on juridisesti tiettyä sukupuolta ja tällä on tietyn sukupuolen sukuelimet.

Jos tämä pukeutuu "väärän sukupuolen väreihin", kaverit tulevat sanomaan ettei se ole hyvä juttu, ja Ruu haluaa pukeutua niihin väreihin jotka ovat sopivia. Ihmisellä on kuitenkin tarve sopeutua.

Ehkä joskus myöhemmin Ruu kyseenalaistaa näitä asioita enemmän, jos tämä on hänelle luonteenomaista.

Tärkeintä minulle olisi kuitenkin että Ruu oppisi hyväksymään moninaisuutta - sitä että maailmassa on monenlaisia ihmisiä, ei vain valkoisia, ei-vammaisia heteroseksuaalisia peniksellisenä syntyneitä miehiä ja vaginallisena syntyneitä naisia.

Ehkä Ruu jossain vaiheessa hahmottaa myös, miten useimmat sukupuoleen liitetyt normit ovat historiallisesti rakennettuja. Pinkki on ollut tyttöjen väri vasta hyvin lyhyen aikaa - aiemmin historiassa se on ollut selkeämmin poikien väri. Masai-heimojen miehet ovat erittäin koristeellisia ja hienostelevia. Ranskan aurinkokuninkaan hovin miesihanne oli melko poikkeava vaikkapa Suomen maaseudulla vallitsevasta miesihanteesta. Ihan sama juttu naisihanteiden, naisiin liitettyjen normien ja mielikuvien kanssa.

Tärkeää on ymmärtää, _tunnustaa_ ja hyväksyä moninaisuutta - ja hyväksyä normista poikkeavuudet myös itsessään. Kaikissa meissä kai sellaisia on.

- Susi
 
Alkuperäinen kirjoittaja Susi:
Minulla on ystävä nimeltä Otso ja toinen ystävä nimeltään Pähkinä.

Miksi Susi ja Kettu vat niin äärimmäisen omituisia - ne ovat kuitenkin lempinimiä jotka ovat olleet käytössä jo aikaa ennen Ruun syntymää?


Lisäksi olen lasten parissa työskennelleenä ja myöskin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa lukeneena sitä mieltä, että sukupuolten kehittyminen on vain tietyiltä osin perimässä. Erittäin merkittävä osa sukupuolten kehittymisessä - jos siis ei puhuta fyysisestä kehosta - on kulttuurin merkityksellä.

Lapsi, aivan kuten kuka tahansa ihminen, ihailee joitakuita ihmisiä ja samastuu joihinkin ryhmiin, ja omaksuu näiltä itselleen ajatuksia, käyttäytymismalleja jne. Jos lapsi samastuu tyttöjen tai naisten ryhmään, tämä haluaa luultavasti käyttäytyä kuten tytöt ja naiset.

Nämä mallit opitaan usein, no, vanhemmilta, mutta erittäin suurelta osin myös ystäviltä, vähän vanhemmilta lapsilta ja lemppari-media-ilmiöistä, vaikkapa lempikirjoista tai -televisiosarjoista. Näillä asioilla on valtavasti merkitystä.

Minä en usko että se, ettemme me ketun kanssa kutsu Ruuta pojaksi tai tytöksi, vaikuttaisi niin ettei Ruu lopulta samastuisi jompaan kumpaan ryhmään - ja on hyvin luultavaa että tämä huolitaan vain toiseen, tämä kun on juridisesti tiettyä sukupuolta ja tällä on tietyn sukupuolen sukuelimet.

Jos tämä pukeutuu "väärän sukupuolen väreihin", kaverit tulevat sanomaan ettei se ole hyvä juttu, ja Ruu haluaa pukeutua niihin väreihin jotka ovat sopivia. Ihmisellä on kuitenkin tarve sopeutua.

Ehkä joskus myöhemmin Ruu kyseenalaistaa näitä asioita enemmän, jos tämä on hänelle luonteenomaista.

Tärkeintä minulle olisi kuitenkin että Ruu oppisi hyväksymään moninaisuutta - sitä että maailmassa on monenlaisia ihmisiä, ei vain valkoisia, ei-vammaisia heteroseksuaalisia peniksellisenä syntyneitä miehiä ja vaginallisena syntyneitä naisia.

Ehkä Ruu jossain vaiheessa hahmottaa myös, miten useimmat sukupuoleen liitetyt normit ovat historiallisesti rakennettuja. Pinkki on ollut tyttöjen väri vasta hyvin lyhyen aikaa - aiemmin historiassa se on ollut selkeämmin poikien väri. Masai-heimojen miehet ovat erittäin koristeellisia ja hienostelevia. Ranskan aurinkokuninkaan hovin miesihanne oli melko poikkeava vaikkapa Suomen maaseudulla vallitsevasta miesihanteesta. Ihan sama juttu naisihanteiden, naisiin liitettyjen normien ja mielikuvien kanssa.

Tärkeää on ymmärtää, _tunnustaa_ ja hyväksyä moninaisuutta - ja hyväksyä normista poikkeavuudet myös itsessään. Kaikissa meissä kai sellaisia on.

- Susi

Saattehan toki käyttää noita nimityksiä kettu ja susi. Ihmettelen kuitenkin, miksi teitä ei saa sanoa äidiksi ja isäksi, koska niitähän te käsittääkseni olette. Ja miksi terveydenhoitaja on pyytänyt anteeksi sanottuaan lastanne sukupuolen ääneen? Miksi nämä yksinkertaiset asiat loukkaavat teitä niin kovasti?

Tiedän, että sukupuolisuuteen liittyy syvempiä merkityksiä, mutta miksi kieltää yksinkertaiset asiat lapselta? Äiti ja isä, tyttö ja poika. Eikö nämä sukupuolisuus/sukupuolettomuusasiat voi opettaa muun elämän ohessa. Ihan niin kuin minäkin opetan lapsilleni, että miehen mahasta ei voi tulla vauvaa, mutta lapsella ei välttämättä tarvitse olla äitiä, vaan voi olla myös kaksi isää.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
Alkuperäinen kirjoittaja sääli:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja sääli:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Mä olen hirvi ja mun mies on nauris. Me asutaan peitossa ja nauris ajaa joka päivä töihin sauvasekoittimella. Meillä asuu lisäksi harakka ja puukko, jotka ovat 5 -ja 4-vuotiaita.

Etkä sitten kuitenkaan osannut..
Tuota miestä ei olisi pitänyt mainita..

Niin, mitä en osannut? Meillä sanotaan näin ja teillä ilmeisesti toisella tapaa? En oikein tajua että miksi koet oikeudeksesi määrätä millä nimityksellä kutsun miestäni? Joskus sanon mies ja joskus nauris, ihan samalla tapaa kuin toiset sanovat joskus mies ja joskus isä.

No et sä ainkaan samoin tee kuten noi tossa haastattelussa,jos sitä yritit.
Siltä se ainkin näytti,mutta kämmäsit.
Kun ei tajuu niin ei tajuu.

Tais kirjottaja viitata siihen "nehän on vaan sanoja" juttuun, että aika perkeleen vaikeeks menee jos syväkastelee korvakoruja kolmansilla mansikoilla? Vai jootko paljonkaan jaloittaa? Yhtä sumeaa kotoisin varpaat.

Joo, siks ihmisia ei koskaan kutsutakaan nimilla, kun se on hirveen hamaavaa. Etta menee kylla ihan hirveen vaikeeks, jos joku kutsuu isaansa Mikoksi, kun eihan ne muut lapset sitten ymmarra ollenkaan, etta mista on kyse. Ja se lapsiparkakaan ei sit varmaan tieda, etta Mikko on sen isa.

Nain lapsellisessa keskustelussa ei oikein tee mieli heittaytya vakavaksi, mut jos nyt hetkeksi kuitenkin. Siis oletteko te ihmiset ihan oikeasti sita mielta, etta on jotenkin tosi jarkyttavaa ja monimutkaista ja hamaavaa ja outoa ja viela vaarinkin, jos lapsi ei kutsu vanhempiaan isaksi ja aidiksi, vaan vaikka naiden omilla nimilla, tai jollain muilla lempinimilla?
Oon vaan itse ihan tavattoman hammastynyt, etta naissa keskusteluissa tunnutaan takertuvan tuohon nimiasiaan, ja nauretaan sille ja vaikka mita.
Mulla on tuttavaperhe, jonka lapset kutsuu aitiaan Leenaksi ja isaansa Pertiksi, kun ne on niiden vanhempien nimet. Ja jotkuthan ei kutsu aitia aidiksi, vaan ehka aiskaksi, aipaksi, aippylaksi, mammaksi jne. jne.
Mulla on aina ollut isalleni oma lempinimi jolla oon sita kutsunut, ja aitiakin oon valilla kutsunut sen etunimella, eika mulla valitettavasti oo edes ollut sukupuolineutraalia kasvatusta.
 
Miksi juuri isä on susi? Miksi valitsitte nimitykset, jotka tuovat mieleen melkoisen voimakkaita assosiaatioita? Norsu ja virtahepo esimerkiksi olisivat olleet paljon "sukupuolettomampia". Eikö naiseudessa ja mieheydessä ole mielestänne mitään arvokasta, jos ne riisutaan yhteiskuntamme stereotypioista? Ettekö ole koskaan nauttineet omasta sukupuolestanne?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sex-gender-jaottelu tuskin on kenellekään vieras, mutta onko silti järkevää mennä äärimmäisyyksiin lapsen gender-kehitystä "tukiessaan"?

No naita keskusteluja lukiessa kylla tuntuu, etta sex-gender-jaottelu on suurimmalle osalle kirjoittajista ihan vieras. Ainakin paatellen siita, kuinka monta kertaa taalla on todettu jotain ainutlaatuisen fiksua kuten "tytot vaan on tyttoja ja pojat poikia, eika sille mahda mitaan", ja perusteluna talle on sit tarjottu niita pimppeja ja pippeleita.

Toisia yleisesti esiintyvia aivopieruja on sit naa "Kylla meidan Paavo vaan on niin poikamainen, heti alkoi leikkia autoilla ja kaivinkoneilla, etta kylla sen taytyy olla geeneissa, kun ei me sellaiseen rooliin pakotettu, vaan han ihan itse ne valitsi". Tallaisia molayttelevat ihmiset joko kuvittelevat, etta ymparoivalla maailmalla ja kulttuurilla ei ole mitaan vaikutusta heidan pikku-Paavoonsa, tai sitten Paavo on tosiaan kasvatettu tynnyrissa, tahi komerossa, jossakin yksin ja eristyksissa kuitenkin, niin etta vanhemmat voivat olla varmoja, etta se autoinnostus tosiaan tulee geeneista, eika ymparistolla ole asiaan mitaan vaikutusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Susi:
Minulla on ystävä nimeltä Otso ja toinen ystävä nimeltään Pähkinä.

Miksi Susi ja Kettu vat niin äärimmäisen omituisia - ne ovat kuitenkin lempinimiä jotka ovat olleet käytössä jo aikaa ennen Ruun syntymää?



- Susi

Kukaan meistä lukijoista ei voinut mistään tietää, että nämä on teillä olleet jo aiemmin käytössä. Lehtijutussa ette mainitse, että lempinimet oli jo olemassa.

Ihan vain ohimennen mainitsen tämän, kun pisti silmään.
 
Minä taas en ymmärrä miksi sukupuolesta pitää tehdä niin "suuri" asia, että esim. terveydenhoitajan pitää pyytää anteeksi, jos sattuu kutsumaan äitiä äidiksi (tai miten se oli)? Tai ettei lapsen sukupuolta kerrota ulkopuolisille? Eikö tämä kaikki salailuenergia voitaisi käyttää jonkun tärkeämmän asian hyväksi? Vaikka ekologisuuden tai jonkun muun globaalin asian ajamiseen?
On silkkaa biologiaa, että me synnymme tytöiksi tai pojiksi ja kasvamme naisiksi tai miehiksi. En ymmärrä miksi tätä asiaa suurennellaan. Voihan tyttö olla onnellinen tyttönä ja poika poikana tai jos ei ole, on selvää, että oman sukupuolensa voi löytää kasvaessaan. Jos näkee tyttöyden tai poikuuden uhkana ei ehkä ole sinut itsensä kanssa tai on itse asettanut jotain rajoja itselleen ja odotuksia siitä millainen tytön tai pojan pitää olla.
 
*Suden kommentteja ja ajatuksia aiheesta on blogissa:*

*http://sukupuoli.blogsome.com/*

Mm. vastaus kysymykseen siitä, miksi kaksijakoinen sukupuoli ei ole yksinkertainen biologinen tosiasia.

Lisäksi sanoisin, ettei kukaan kuvittelekaan että lapsi olisi jonkinlainen tyhjä taulu jonka saisi jotenkin koulutettua "tiedostavaksi". Lapsi tekee omat valintansa. Me voimme tehdä omat valintamme ja tukea lapsiamme omissaan.
 
Kyllä juttu oli kertakaikkiaan sairas! Miten lapsen identiteetti voi kehittyä kun äiti ei halua olla äiti eikä isä halua olla isä! Kummastelen tällaisten vanhempien halua tehdä ylipäätään lapsi! Vaikka lapselle ei kerrota kumpi hän on, kyllä leikit ja olemus viittaavat jo luontaisesti onko poika vai tyttö vai evätäänkö nämä tuntomerkit lapselta kun ei saa korostua kumpi on?
Miten päivähoidossa, esikoulussa ja koulussa menetellään ja kun lapsi huomaa että on samankaltainen fyysisesti kuin äiti tai isä. Miten selittää sukupuolierot? Muutenkin ko. lehdessä on sellaisia juttuja, joiden perusteella voi jo ennustaa tulevan sukupolven, joka ei välttämättä ole selvillä mistään...
 
Oli mielenkiintoista keskustella omien lasten 10- ja 12-vuotiaiden kanssa aiheesta.
Kyselin miltä tuntuisi jos heillä ei olisi äitiä vaan jokun orava tai isää, vaan olisi majava
ja heitä ei todellakaan innostanut ajatus, vaan he halusivat, että kyllä isä on isä ja äiti on äiti. Kyselin myös sitä, että jos olisimmekin kasvattaneet heitä kertomatta sukupuolta, silloin he vasta nyrpistivät neniään, että ei ikinä! he kertoivat miten selkeää on tietää oma persoona omine piirteineen sekä vanhemmat. He myös yhdessä pohtivat minkälaisia ongelmia olisi ns. sukupuolineutraalina tullut koulussa tms. Aika hassua oli myös se, että nuorimmainen sanoi, että onneksi äiti on naisen näköinen ja isä miehen...joka tapauksessa, jokainenhan kasvattaa lapsensa omalla tavallaan eikä kaikkien tarvitse lähteä erilaisiin suuntauksiin mukaan.
 

Yhteistyössä