Meillä ei ole miehen kanssa mitään yhteistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rakkautta kyllä on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rakkautta kyllä on

Vieras
Ollaan tässä vuoden mittaan huomattu miten meillä ei loppupelissä ole mitään yhteistä. Kuunnellaan eri musiikkia, tykätään sisustaa eri tavalla, syödään eri ruokia..hän haaveilee omakotitalosta, minä kerrostalosta..ei taida meillä olla tulevaisuutta.
 
Itselläni oli taannoin vähän sama homma. Päätettiin yrittää, mutta eihän se sitten tulosta tuottanut ja suhde päättyi. Jälkeenpäin olen onnellinen, koska en haluaisi enää nyt hukata aikaani mieheen joka ei arvosta minulle tärkeitä asioita eikä ymmärrä esimerkiksi musiikkimakuani yms. Toki riippuu miehesi ja sinun asenteista. Jos otatte erilaisuuden positiivisesti ja huomioitte toisianne, uskon että voi toimiakin. Mutta itselläni ko. miehen kohdalla hän piti omia valintojaan ehdottomasti parempina ja mollasia omat valintani; esim ammatti ja jne..
 
No meilläkään ei ole miehen kanssa kauheasti yhteistä, mutta naimisissa ollaan. Onhan tämä aikas haastavaa ja aina välillä toivoisi, että vierellä olisi kumppani, jolla olisi samat kiinnostuksen kohteet. Se on loppupeleissä kuitenkin aikas tärkeää. Muutaman vuoden voi suhde toimiakin, mutta vaikeaa se tulee aina olemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Itselläni oli taannoin vähän sama homma. Päätettiin yrittää, mutta eihän se sitten tulosta tuottanut ja suhde päättyi. Jälkeenpäin olen onnellinen, koska en haluaisi enää nyt hukata aikaani mieheen joka ei arvosta minulle tärkeitä asioita eikä ymmärrä esimerkiksi musiikkimakuani yms. Toki riippuu miehesi ja sinun asenteista. Jos otatte erilaisuuden positiivisesti ja huomioitte toisianne, uskon että voi toimiakin. Mutta itselläni ko. miehen kohdalla hän piti omia valintojaan ehdottomasti parempina ja mollasia omat valintani; esim ammatti ja jne..

Siis joo, kyllä erilaiset voi olla, mutta arvostusta pitää löytyä myös niihin toisen mieltymyksiin ja mielipiteisiin, niin kuin tässä sanotaan. Ei niin, että mun juttu on paras ja sun ihan paska.
 
Jos mies kuuntelee heviä ja nainen käy oopperassa, ei kai suhteen siihen tarvitse loppua? Nainen voi käydä ystäviensä kanssa kuuntelemassa ja mies festareilla omien kavereidensa kanssa. On liikaa olettaa, että puoliso antaisi KAIKEN tarvittavan. Ihminen voi olla oikea kumppani vaikka harrastukset olisivatkin erilaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jösses:

Totta!
 
Eikö se erilaisuus ole rikkaus? Toivottavasti molemmat pystyvät olemaan ennakkoluulottomia ja tutustumaan siihen toisen mielenkiinnon kohteeseen. Kotonakin voisi ajatella, että sisustus voisi olla joko kompromissi tai ainakin joku huone sen toisenkin maun mukaan.
 
Aika monista asioista on mahdollista löytää se kultainen keskitie, kun vaan puhutaan ja mietitään yhdessä. Ongelmia tietenkin tulee, jos lisäksi on joustamattomuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää erilaisia mielipiteitä. Siitä ei kai teillä kuitenkaan ole kysymys? Ja itse näen vain liiton etuna, että molemmilla on omia mielenkiinnonkohteita ja omia menoja omien ystävien kanssa.
 
Miks pitäis olla sama musiikkimaku..? Hyvä voi olla suhde, vaikka molemmilla ois omat kiinnostuksenkohteet. Tietty asumismuoto on sellainen, josta jonkinlainen yhteinen näkemys pitää voida keskustella.
 
Yhteistyössä