Meillä "ei ole resursseja toiselle lapselle"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja appap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

appap

Vieras
Sanoi mies nyt vuosien pohdinnan tuloksena. Osasin tätä tietty odottaakin kun ei mies ole ollut enää halukas enempää lapsia yrittämään (muuta kuin jos pakko) ja nyt aikoo hakea vasektomiaa (ehkäisyongelma, ja miehellä ei selvästikään enää lapsitoiveita). Nyt vaan jotenkin eteenpäin. Itse ajattelisin että jos meillä ei ole resursseja niin ei kellään, mutta tälläistä tää nyt vaan on. :( Mites muilla? Oliko resursseja toiseen lapseen ja minkälaisia ne oli?
 
Meillä ei ollut resursseja myöskään toiseen lapseen. Tuntui, että parisuhde ei olisi kestänyt toista vauvavuotta ja kahdesta lapsesta tulevaa härdelliä. Lisäksi työn ja perheen yhdistyminen tuntui hankalalta jo yhden kanssa. Minulle tämän ymmärtäminen oli raskasta, mutta hyväksyin asian lopulta, koska totta se oli.
 
Joo, resurssipulahan on vaan se taso minkä itselleen asettaa. Itse olen "jo yhdenkin" lapsen kanssa tehnyt ne myönnytykset: ollut kotona kauan (opiskelin myös), vaihdoin päivätyöalaan (hyvästi toiveammatti), molemmat tekee osa-aika työtä/opiskelua itse pidän pitkiä vapaakausia nyt vielä opiskelijana (hyvästi rahat), parisuhde voi hyvin ja asuntolaina on kohta maksettu. Ei vaan ole silti resursseja.
 
[QUOTE="kkl";30325523]Tuosta "resurssipulasta" voi puhua niille afrikkalaisille savimajan asukeille, jotka parhaillaan pukkaavat ulos kymmenettä lastaan.[/QUOTE]

Mitä ajat tällä takaa? Eiköhän jokaisen resurssit ole sen kokoiset kuin itse kokee ja on nimenomaan tärkeää tuntea omat rajansa.
 
Täytyy myöntää että on aika luuseriolo kun ei edes kahta lasta ollut sitten olevinaan kykenevä kasvattamaan :( Pidän itseäni vielä hyvänä äitinä, mutta myös hyvänä puolisona joka ei ole hukkunut äitiyteen. Opiskelemani ala on tiiviisti yhteydessä odottajiin ja vauvaperheisiin ja tällä hetkellä teen lastensairaanhoitajan hommia. Olisin vaan ollut hyvä äiti jollekin toisellekin :(
 
Täytyy myöntää että on aika luuseriolo kun ei edes kahta lasta ollut sitten olevinaan kykenevä kasvattamaan :( Pidän itseäni vielä hyvänä äitinä, mutta myös hyvänä puolisona joka ei ole hukkunut äitiyteen. Opiskelemani ala on tiiviisti yhteydessä odottajiin ja vauvaperheisiin ja tällä hetkellä teen lastensairaanhoitajan hommia. Olisin vaan ollut hyvä äiti jollekin toisellekin :(

Joo, varmasti olet pettynyt, mutta näin ulkopuolisena on pakko sanoa, että miehesi "resurssipula" ei tee hänestä huonoa ihmistä. Eikä myöskään sinusta. Kumpikin olette tahoillanne ihan oikeutettuja omiin tuntemuksiinne.
 
Juu ei teekkään hänestä huonoa ihmistä, olenhan tähän voinut jo parisen vuotta valmistautua henkisesti. Nyt siinä tilanteessa siis vihdoin ollaan. Vaikka tämä ei ollut ikinä kummankaan ajatus. Pidin ehkä liikaa viimeisistä toivonrippeistä kiinni..
 
[QUOTE="kkl";30325577]Tarkoitin taloudellisia/materiaalisia resursseja.[/QUOTE]

Niin että mielestäsi on perusteltua tehdä lapsia sillä ajatuksella että kun on tarpeeksi monta niin ainakin joku selviää aikuiseksi asti? Ja niin että itse niitä ei pysty ruokkimaan vaan toivotaan että muut lähettävät ruokaa tulevaisuudessakin? Hyvä vertaus kyllä!
 
Niin että mielestäsi on perusteltua tehdä lapsia sillä ajatuksella että kun on tarpeeksi monta niin ainakin joku selviää aikuiseksi asti? Ja niin että itse niitä ei pysty ruokkimaan vaan toivotaan että muut lähettävät ruokaa tulevaisuudessakin? Hyvä vertaus kyllä!

Ei kun tarkoitin sitä, ettei lapselle välttämättä tarvitse tarjota mitään yltäkylläisyyttä (oma huone, melkein kaikki vaatteet uutena, vauvana/taaperona tarvikkeita tuhansien eurojen edestä, kalliit harrastukset jne. jne.) vaan kasvavat ihan hyvin aikuisiksi reilusti vähemmälläkin.
 
[QUOTE="kkl";30325614]Ei kun tarkoitin sitä, ettei lapselle välttämättä tarvitse tarjota mitään yltäkylläisyyttä (oma huone, melkein kaikki vaatteet uutena, vauvana/taaperona tarvikkeita tuhansien eurojen edestä, kalliit harrastukset jne. jne.) vaan kasvavat ihan hyvin aikuisiksi reilusti vähemmälläkin.[/QUOTE]
Meillä ei ole taloudellisista resursseista kiinni. Ei olisi omaa huonetta tai muutakaan nykyajan normilapsuuteen kuuluvaa hienoutta, mutta siitä ei ole lainkaan kiinni.... Olisikin!
 
Täällä mietitään samaa, eikä kyse ole taloudellisista resursseista. Mietin, jaksanko olla läsnä, leikkiä ja innostua. Jaksanko hoitaa parisuhdetta. Jaksanko tehdä palkkatyötä. Yhteen lapseen resurssini riittävät, mutta en osaa arvioida, paljonko niitä tarvitaan lisää, jos lapsia on kaksi.
 
[QUOTE="klo";30325637]Täällä mietitään samaa, eikä kyse ole taloudellisista resursseista. Mietin, jaksanko olla läsnä, leikkiä ja innostua. Jaksanko hoitaa parisuhdetta. Jaksanko tehdä palkkatyötä. Yhteen lapseen resurssini riittävät, mutta en osaa arvioida, paljonko niitä tarvitaan lisää, jos lapsia on kaksi.[/QUOTE]
Meillä niin että ap:lla resurssit riittäisi, miehellä eivät. Olen tehnyt suuria myönnytyksiä perheen eteen jotta jaksamme paremmin ja ehdottomasti voimat riittäisivät. Miehellä juuri tuo että jaksaako sitten sitä arkea kun kotona on kaksi riitapukaria, hoitajia ei ole nytkään yms.
 
[QUOTE="kkl";30325614]Ei kun tarkoitin sitä, ettei lapselle välttämättä tarvitse tarjota mitään yltäkylläisyyttä (oma huone, melkein kaikki vaatteet uutena, vauvana/taaperona tarvikkeita tuhansien eurojen edestä, kalliit harrastukset jne. jne.) vaan kasvavat ihan hyvin aikuisiksi reilusti vähemmälläkin.[/QUOTE]

Olen itsekäs. Kyse on muustakin kuin lapselle tarjottavista resursseista. Haluan käyttää rahaa myös itseeni, en halua olla vuosia pois työelämästä. Haluamme matkustella ja nauttia myös materiaalisesta puolesta. Kyse ei aina ole lapselle tarjottavasta materiaalista. Lapset tulee jossain vaiheessa kalliiksi ja se summa on jostain pois.
 
Mun mielestä kuulostaa rankalle, jos molemmat vanhemmat ovat töissä ja samanaikaisesti opiskelevat. Voi hyvinkin olla, että mies kokee, että opiskelujen ja työn hoitamisessa ja yhdessä lapsessa on jo riittävästi tekemistä eikä siksi halua lisää lapsia. Mies luultavati ajattelee, että jos toinen lapsi tulee, niin ap jää pitkäksi aikaa kotiin, jolloin miehen pitäisi ansaita enemmän perheen toimentulon turvaamiseksi ja jättää opinnot.
 
Olen itsekäs. Kyse on muustakin kuin lapselle tarjottavista resursseista. Haluan käyttää rahaa myös itseeni, en halua olla vuosia pois työelämästä. Haluamme matkustella ja nauttia myös materiaalisesta puolesta. Kyse ei aina ole lapselle tarjottavasta materiaalista. Lapset tulee jossain vaiheessa kalliiksi ja se summa on jostain pois.

Lastenkin kanssa voi käyttää rahaa myös itseensä. Jättää vaikka "lapsiyhteensopivan" omakotitalon, perheauton ja kalliit rattaat ostamatta.

Kukaan ei käske olemaan vuosia pois työelämästä. Lapsen voi laittaa kokopäivähoitoon jo 9 tai 10 kuukautta vanhana.

Matkustelukin käy lasten kanssa. Vauva vaikka kantorepussa rinnalla.

Tokki voi ajatella niin, että "lapsirahat" ovat aina jostain muualta pois (siihen hintaan kävisi vaikka erinäisiä kertoja Tahitilla...), mutta toisaalta sopivasti sumplimalla kyllä siihen muuhunkin elämään ihan kohtuudella rahaa jää.
 
[QUOTE="kkl";30325614]Ei kun tarkoitin sitä, ettei lapselle välttämättä tarvitse tarjota mitään yltäkylläisyyttä (oma huone, melkein kaikki vaatteet uutena, vauvana/taaperona tarvikkeita tuhansien eurojen edestä, kalliit harrastukset jne. jne.) vaan kasvavat ihan hyvin aikuisiksi reilusti vähemmälläkin.[/QUOTE]

Ne savimajan kymmenen lasta eivät tosin taatusti kaikki kasva aikuisiksi, saatikka terveiksi sellaisiksi. On oikeastaan ihan hyvä miettiä, kykeneekö myos huolehtimaan siitä lapsesta, jonka maailmaan saattaa. Ei tarvita kalliita harrastuksia tai omaa huonetta, mutta puhdas vesi sekä riittävä, monipuolinen ruoka on kuitenkin hyvä pystyä lapselle tarjoamaan.
 
Ne savimajan kymmenen lasta eivät tosin taatusti kaikki kasva aikuisiksi, saatikka terveiksi sellaisiksi. On oikeastaan ihan hyvä miettiä, kykeneekö myos huolehtimaan siitä lapsesta, jonka maailmaan saattaa. Ei tarvita kalliita harrastuksia tai omaa huonetta, mutta puhdas vesi sekä riittävä, monipuolinen ruoka on kuitenkin hyvä pystyä lapselle tarjoamaan.

Toisaalta niin vaan Suomessakin syntyvyys on koko ajan laskenut elintason nousun tahdissa, vaikka sen hengissäselviämisrajan ylityksestä on jo hyvin kauan aikaa.

Vaikka keskiverrolle 1930-luvun lapselle nykypäivän toimeentulotuesta elävän perheen elintaso olisi ollut melkoista luksusta, mutta silti siihenkin aikaan selvittiin hengissä (+ menestyttiin myöhemmin aikuisina) ja syntyvyys oli selvästi nykyistä isompi.
 
[QUOTE="kkl";30325770]
Vaikka keskiverrolle 1930-luvun lapselle nykypäivän toimeentulotuesta elävän perheen elintaso olisi ollut melkoista luksusta, mutta silti siihenkin aikaan selvittiin hengissä (+ menestyttiin myöhemmin aikuisina) ja syntyvyys oli selvästi nykyistä isompi.[/QUOTE]

Niin oli lapsikuolleisuuskin:
Tilastokeskus - 6. Lapsikuolleisuus 1936–2010

Eli hengissä aikuisuuteen asti selviytyi huomattavasti pienempi osa lapsista. Siitähän tässä kai oli puhe, eikä koulutuksen vaikutuksesta syntyvyyden laskuun.
 
[QUOTE="gäst";30325732]Lastenkin kanssa voi käyttää rahaa myös itseensä. Jättää vaikka "lapsiyhteensopivan" omakotitalon, perheauton ja kalliit rattaat ostamatta.

Kukaan ei käske olemaan vuosia pois työelämästä. Lapsen voi laittaa kokopäivähoitoon jo 9 tai 10 kuukautta vanhana.

Matkustelukin käy lasten kanssa. Vauva vaikka kantorepussa rinnalla.

Tokki voi ajatella niin, että "lapsirahat" ovat aina jostain muualta pois (siihen hintaan kävisi vaikka erinäisiä kertoja Tahitilla...), mutta toisaalta sopivasti sumplimalla kyllä siihen muuhunkin elämään ihan kohtuudella rahaa jää.[/QUOTE]

Se vauva kasvaa ja koululainen ja nuori eivät ole ilmaisia. Usein mietitään, miten vähällä vauva pärjää, mutta se pikkulapsivaihe kestää hetken ja sitten se kulutus vasta alkaa. Tässäkin puhutaaan rattaista ja rintareppulapsesta.
 
Parempi että resurssipulan huomaa ennen kuin toinen lapsi on jo jaloissa pyörimässä. Taloudellisista seikoista yleensä selviää jotenkin, henkistä resurssia on sen sijaan vaikeampi saada. Eli todella hyva että mies myöntää asian, ja hienoa ettet yritä painostaa.
 
Minusta resurssipula liittyy kokonaismaailmankatsomukseen. Ainakin omalla kohdallani on niin. Se on kokonaisuus, johon liittyy ajan, helppouden, rauhallisen elämän arvostaminen ja ennen kaikkea tarve omistautua sille, mitä tekee. Haluan pystyä panostamaan ja keskittymään lapseeni ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. En halua laittaa lastani päivähoitoon ihan pienenä, haluan että minulla on aikaa ja voimavaroja olla läsnä. Sen lisäksi haluan olla hyvä vaimo toimivassa parisuhteessa, jossa on aikaa huomata toinen myös pikkulapsiaikana. Toki on myös mukavaa, että lapsen harrastuksiin voi panostaa sekä ajallisesti että taloudellisesti, meillä on varaa matkustaa laskematta joka kolikkoa jne.
 
Minäkin miehenä olen sitä mieltä, ettei meillä ole taloudellisia eikä henkisiä resursseja toiseen lapseen. Esikoinen täytti vastikään 4 eikä minulle ole tullut mitään hinkua aloittaa rulianssia alussa. Vauvat ovat ihania ja aika ajoin tulee semmoinen "voi kun ois kiva.."-vauvakuumeen poikanen, mutta se kaikkoaa hyvin pian kun katsoo pankkitiliä ja kuuntelee uhmaikäisen raivoamista.

Eikä tarvitse kuin katsella ja kuunnella, millaista se elämä on muissa kaksi-lapsisissa perheissä. Koko elämä pyörii lasten ympärillä. Jo nyt tuntuu, että ehtii vain töissä käydä ja lapsen kanssa puuhata. Onneksi päästään joskus jonnekin kahdestaan... niin, joskus. Vaimo on oikein huolehtiva ja hyvä äiti lapselle, mutta hän väsyy tuosta yhdestäkin jo ja itsekin on sanonut että "ei pystyisi / jaksaisi enää".

Esitän itselleni aina kysymyksiä: haluanko elämästäni helpompaa vai haluanko elämästäni vaikeampaa? Haluanko olla rikkaampi, vai köyhempi? Entä jos eukkoni jättää minut ja nain nuoremman naisen, joka haluaa lapsia, haluaisinko silti lisää jälkikasvua vain tuhotakseni taas suhteeni? Entä jos esikoinen vaikka kuolisi, korvaisiko uusi lapsi hänet ja poistaisiko surun vai toisiko lisää murhetta?

Vasektomia on meilläkin tapetilla ja vaimo on siihen "suostunut", ihan niin kuin minä nyt kenenkään suostumusta tarvitsisinkaan. Tuumasta toimeen!
 

Yhteistyössä