Meneekö elämäni hukkaan?

[ap.]

Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus ja mistä se onnellisuus muodostuu? Tätä olen pitkän aikaa miettinyt. Olen nuorena tavannut mieheni, hän on ensirakkauteni ja olemme olleet yhdessä jo pitkän aikaa. Lapsiakin on tullut ja on koettu kaikenlaista yhdessä. Vuosien varrella kuitenkin se minäkuva ja puoliso on muuttunut aikalailla. Työelämä kovettaa ja vanhemmuus aikuistuttaa..

En koe olevani onnellinen enään. Lapsista olen onnellinen ja heidän takiaan joka aamu jaksan nousta. He ovat elämäni aurinko. Mies on tuttu ja turvallinen, mutta hänen läsnäolonsa ei enään ilahduta niinkuin aiemmin. Elämämme on tasaista, turvallista, ehkä vähän "tylsääkin".. Poden hirveän huonoa omatuntoa siitä, että mietin olenko yhdessä mieheni kanssa vääristä syistä. Tuttu ja turvallinen tuntuu hyvälle,mutta jotain puuttuu. En saa enään samanlailla huomiota kuin ennen, tuntuu että olemme kasvaneet jotenkin erillemme. Mies on huomannut minussa tämän asian, ja hän sanoo että saan eron jos haluan ja lapsetkin ottaa mukaan jos haluan lähteä. En tiedä silti haluanko sitäkään, välitän silti hänestä.. kysyin häneltä haluaako hän eron kerran asian otti puheeksi, mutta ei halunnut. Nyt mietinkin haluaako hän eron,mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen.. yrittää vierittää syyn minun niskoilleni. Meillä seksi on edelleen hyvää harvan kerran kun sitä on, mutta sitä en saa ellen itse tee aloitetta. Tämäkin asia nyppii minua kovasti..koen olevani yksin halujeni kanssa, vaikka miehelle kyllä kelpaa seksi, jos sitä itse ehdotan...En tiedä mitä tehdä..pelkästään lapsien takia en haluaisi olla yhdessä, mutta jotenkin se velvoittaa..myös yksinjääminen pelottaa, en tiedä pärjäisinkö rahallisesti kahden lapsen kanssa yksin.. vaikeaa ;(

 

["peipponen"]

Hei Sinulle!

Tiedät varmaan, parisuhdetta pitäisi hoitaa. Se ilman hoitamista kuihtuu kuin viherkasvi, joka ei saa vettä. Mutta kun vettä juurille laittaa, se pikkuhiljaa virkistyy ja kohta kasvaa yhtä vihreänä kuin aikaisemmin... Mutta pian se taas tarvitsee vettä. Se tarvitsee sitä säännöllisesti.

Eli mitä parisuhde tarvitsee? Se tarvitsee toisen kunnioittamista, keskustelua, yhteistä aikaa puolison kanssa ja sekä kummallekin omaa aikaa. Se tarvitsee onnenhetkiä koko perheellä, lomia välillä raskaankin arjen keskellä. Parisuhde pitää tehdä sellaiseksi, ettei siinä ole tilaa kolmannelle ihmiselle. Edes haaveissa.

Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa, mutta emme eronneet. En olisi ikinä pystynyt kertomaan lapsille sitä, että äiti ja isi eroaa. Onneksi. Ei olisi ollut mitään järkevää syytäkään. Kriisin avulla pystyimme näkemään, mitä meillä on ja samalla pystyimme kumpikin kasvamaan ihmisenä. Oman identiteetin muodostuminen kun ei siihen nuoruuteen lopu vaan jatkuu koko elämän. Olimme olleet yhdessä jo 17-vuotiaista ja 28-vuotiaina tuli siis vaikeaa, mutta nyt tuntuu, että olen onnellisempi kuin koskaan. Olen opiskelemassa uutta ammattia yliopistossa ja olemme rakentaneet ok-talon.. Unelmia rakennetaan ja eletään todeksi.

Ensimmäiseksi toivoisin, että koetat löytää keskusteluyhteyden miehesi kanssa. Jos tuntuu vaikealta puhua, niin varatkaa yhdessä aika perheterapeutille. Esimerkiksi seksin vähyyteen ei tule muutosta kuin puhumalla. Tietääkö miehesi, että se harmittaa sinua, samoin kuin se, että joudut aina tekemään aloitteen..? Koeta puhua siten, ettet kuulosta siltä, että syyllistäisit miestäsi. Miehet ovat hyvin herkkänahkaisia varsinkin tällaisissa asioissa. Ja joskus johonkin asiaan tottuu niin, ettei sitä näe mitenkään kummallisena tai ongelmana. Ei pitkässäkään suhteessa voi vaatia, että toisen pitäisi osata lukea ajatukset.

Meillä oli juurikin tämä seksin vähyys ongelmana, mutta silloin kun sitä oli, niin se toimi. Mies ei meillä tule koskaan olemaan se aktiivisempi osapuoli, mutta nykyään sentään tekee aloitteita, kun kerroin sen aloitteen tekemättömyyden saavan minun tuntemaan itseni vähemmän haluttavaksi ja että naisellisuuteni kärsii...

Mieti nyt kovasti, jos tunteitakin on, niin en sinuna antaisi niin helposti periksi. Lastenkaan takia. He ovat onnellisempia ydinperheessä. Minulla on monta vanhempien eron kokenutta ystävää, jotka eivät aikuisenakaan osaa välttämättä luottaa samalla tavalla toiseen. Ainakaan siihen puolisoon. Eräskin ystäväni meni naimisiin ja perinteisten vihkivalojen sijasta lupasi rakastaa tällä hetkellä...( ?) No tämä meni nyt vähän ohi jo aiheen...

Voimia! Toivottavasti pystyt puhumaan miehesi kanssa ja etsitte tienne terapiaan(Minulla on hyviä kokemuksia srk:n perheasiainneuvottelukeskuksesta). Kokeile ainakin tehdä asioille jotain ennen kuin eroat siitä turvallisesta miehestäsi, lastesi isästä.

 

[njaa]

Kaikkien meidän elämä menee hukkaan, jos sitä tuolla tapaa haluaa ajatella. Samahan se siinä sitten kai on, viettääkö sitä uutuudenviehättyneenä seuraavan tyypin kanssa ja sitten törmää vanhoihin ongelmiin astetta kovettuneempana, vai tekeekö töitä tässä ja nyt, ja katsoo johtaako se parempaan tilanteeseen. Ja viime kädessä kuollaan kaikki, oli elämä viihdettä tai arkea.

 

[astrolabe]

Eikö pitkissä parisuhteissa tule se vaihe, että haetaan oma erillinen minuus, mutta toisen rinnalla? Ehkäpä kipuilet sitä omaa erillisyyttäsi nyt? Älä kuitenkaan eroa vaan löydä tapa olla aikuinen sinä ja sitten sovitat sen parisuhteeseenne. Jos sinulla on tylsää, voit kehittää omia harrasteita ja ajanviettotapoja?

 

["HElmi"]

[QUOTE="peipponen";28356120]Hei Sinulle!

Tiedät varmaan, parisuhdetta pitäisi hoitaa. Se ilman hoitamista kuihtuu kuin viherkasvi, joka ei saa vettä. Mutta kun vettä juurille laittaa, se pikkuhiljaa virkistyy ja kohta kasvaa yhtä vihreänä kuin aikaisemmin... Mutta pian se taas tarvitsee vettä. Se tarvitsee sitä säännöllisesti.

Eli mitä parisuhde tarvitsee? Se tarvitsee toisen kunnioittamista, keskustelua, yhteistä aikaa puolison kanssa ja sekä kummallekin omaa aikaa. Se tarvitsee onnenhetkiä koko perheellä, lomia välillä raskaankin arjen keskellä. Parisuhde pitää tehdä sellaiseksi, ettei siinä ole tilaa kolmannelle ihmiselle. Edes haaveissa.

Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa, mutta emme eronneet. En olisi ikinä pystynyt kertomaan lapsille sitä, että äiti ja isi eroaa. Onneksi. Ei olisi ollut mitään järkevää syytäkään. Kriisin avulla pystyimme näkemään, mitä meillä on ja samalla pystyimme kumpikin kasvamaan ihmisenä. Oman identiteetin muodostuminen kun ei siihen nuoruuteen lopu vaan jatkuu koko elämän. Olimme olleet yhdessä jo 17-vuotiaista ja 28-vuotiaina tuli siis vaikeaa, mutta nyt tuntuu, että olen onnellisempi kuin koskaan. Olen opiskelemassa uutta ammattia yliopistossa ja olemme rakentaneet ok-talon.. Unelmia rakennetaan ja eletään todeksi.

Ensimmäiseksi toivoisin, että koetat löytää keskusteluyhteyden miehesi kanssa. Jos tuntuu vaikealta puhua, niin varatkaa yhdessä aika perheterapeutille. Esimerkiksi seksin vähyyteen ei tule muutosta kuin puhumalla. Tietääkö miehesi, että se harmittaa sinua, samoin kuin se, että joudut aina tekemään aloitteen..? Koeta puhua siten, ettet kuulosta siltä, että syyllistäisit miestäsi. Miehet ovat hyvin herkkänahkaisia varsinkin tällaisissa asioissa. Ja joskus johonkin asiaan tottuu niin, ettei sitä näe mitenkään kummallisena tai ongelmana. Ei pitkässäkään suhteessa voi vaatia, että toisen pitäisi osata lukea ajatukset.

Meillä oli juurikin tämä seksin vähyys ongelmana, mutta silloin kun sitä oli, niin se toimi. Mies ei meillä tule koskaan olemaan se aktiivisempi osapuoli, mutta nykyään sentään tekee aloitteita, kun kerroin sen aloitteen tekemättömyyden saavan minun tuntemaan itseni vähemmän haluttavaksi ja että naisellisuuteni kärsii...

Mieti nyt kovasti, jos tunteitakin on, niin en sinuna antaisi niin helposti periksi. Lastenkaan takia. He ovat onnellisempia ydinperheessä. Minulla on monta vanhempien eron kokenutta ystävää, jotka eivät aikuisenakaan osaa välttämättä luottaa samalla tavalla toiseen. Ainakaan siihen puolisoon. Eräskin ystäväni meni naimisiin ja perinteisten vihkivalojen sijasta lupasi rakastaa tällä hetkellä...( ?) No tämä meni nyt vähän ohi jo aiheen...

Voimia! Toivottavasti pystyt puhumaan miehesi kanssa ja etsitte tienne terapiaan(Minulla on hyviä kokemuksia srk:n perheasiainneuvottelukeskuksesta). Kokeile ainakin tehdä asioille jotain ennen kuin eroat siitä turvallisesta miehestäsi, lastesi isästä.[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä!

 

["joo"]

no sillä on toine n pillu?

 

[Eedla]

No eihän se parisuhde vuosikausia oo sitä alun huumaa ja hehkua, se pitemmän päälle menee ylös ja alas, kaueammas ja lähemmäs. Oleellista on se, haluatteko te rakastaa toisianne ja tehdä toisenne onnelliseksi, ei se miltä teistä tuntuu.

 

[ap.]

[QUOTE="peipponen";28356120]Hei Sinulle!

Tiedät varmaan, parisuhdetta pitäisi hoitaa. Se ilman hoitamista kuihtuu kuin viherkasvi, joka ei saa vettä. Mutta kun vettä juurille laittaa, se pikkuhiljaa virkistyy ja kohta kasvaa yhtä vihreänä kuin aikaisemmin... Mutta pian se taas tarvitsee vettä. Se tarvitsee sitä säännöllisesti.

Eli mitä parisuhde tarvitsee? Se tarvitsee toisen kunnioittamista, keskustelua, yhteistä aikaa puolison kanssa ja sekä kummallekin omaa aikaa. Se tarvitsee onnenhetkiä koko perheellä, lomia välillä raskaankin arjen keskellä. Parisuhde pitää tehdä sellaiseksi, ettei siinä ole tilaa kolmannelle ihmiselle. Edes haaveissa.

Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa, mutta emme eronneet. En olisi ikinä pystynyt kertomaan lapsille sitä, että äiti ja isi eroaa. Onneksi. Ei olisi ollut mitään järkevää syytäkään. Kriisin avulla pystyimme näkemään, mitä meillä on ja samalla pystyimme kumpikin kasvamaan ihmisenä. Oman identiteetin muodostuminen kun ei siihen nuoruuteen lopu vaan jatkuu koko elämän. Olimme olleet yhdessä jo 17-vuotiaista ja 28-vuotiaina tuli siis vaikeaa, mutta nyt tuntuu, että olen onnellisempi kuin koskaan. Olen opiskelemassa uutta ammattia yliopistossa ja olemme rakentaneet ok-talon.. Unelmia rakennetaan ja eletään todeksi.

Ensimmäiseksi toivoisin, että koetat löytää keskusteluyhteyden miehesi kanssa. Jos tuntuu vaikealta puhua, niin varatkaa yhdessä aika perheterapeutille. Esimerkiksi seksin vähyyteen ei tule muutosta kuin puhumalla. Tietääkö miehesi, että se harmittaa sinua, samoin kuin se, että joudut aina tekemään aloitteen..? Koeta puhua siten, ettet kuulosta siltä, että syyllistäisit miestäsi. Miehet ovat hyvin herkkänahkaisia varsinkin tällaisissa asioissa. Ja joskus johonkin asiaan tottuu niin, ettei sitä näe mitenkään kummallisena tai ongelmana. Ei pitkässäkään suhteessa voi vaatia, että toisen pitäisi osata lukea ajatukset.

Meillä oli juurikin tämä seksin vähyys ongelmana, mutta silloin kun sitä oli, niin se toimi. Mies ei meillä tule koskaan olemaan se aktiivisempi osapuoli, mutta nykyään sentään tekee aloitteita, kun kerroin sen aloitteen tekemättömyyden saavan minun tuntemaan itseni vähemmän haluttavaksi ja että naisellisuuteni kärsii...

Mieti nyt kovasti, jos tunteitakin on, niin en sinuna antaisi niin helposti periksi. Lastenkaan takia. He ovat onnellisempia ydinperheessä. Minulla on monta vanhempien eron kokenutta ystävää, jotka eivät aikuisenakaan osaa välttämättä luottaa samalla tavalla toiseen. Ainakaan siihen puolisoon. Eräskin ystäväni meni naimisiin ja perinteisten vihkivalojen sijasta lupasi rakastaa tällä hetkellä...( ?) No tämä meni nyt vähän ohi jo aiheen...

Voimia! Toivottavasti pystyt puhumaan miehesi kanssa ja etsitte tienne terapiaan(Minulla on hyviä kokemuksia srk:n perheasiainneuvottelukeskuksesta). Kokeile ainakin tehdä asioille jotain ennen kuin eroat siitä turvallisesta miehestäsi, lastesi isästä.[/QUOTE]

Kiitos sinulle, tässä oli paljon asiaa joka sai miettimään. En haluakaan eroa ajatella ensimmäisenä, koska todella välitän miehestäni ja minulla on häntä kohtaan vahva yhteys, rakkaus. Olemme yrittäneet puhua asioista, tai mitä olen ainakin, mutta miehelleni se on vaikeampaa jostain syystä. Heillä ei kotonakaan ole koskaan puhuttu mistään asioista, joten varmaan syy löytyy pitkälti kotikasvatuksesta. Myös tunnekylmyys tulee sieltä, haluaisi, muttei ehkä vain osaa.

En syyllistä häntä seksiasioissa, yritän lähinnä sanoa että haluaisin enemmän huomiota arjessa. Se ei kuitenkaan ole yksin ongelma, vaan se että mies vaikuttaa elämäänsä kyllästyneeltä. Toki työviikkoina ymmärrän että väsyttää, väsyttää minuakin välillä aikalailla kun lapset ovat vielä pieniä ja kun siihen yhdistetään työelämä, tietäähän sen. Viikonloppuisin hän on aina hetkellisesti pirteämpi. Mitään pettämistä tms. ei suhteessa tietääkseni ole, ainakin sen mahdollisuus on hyvin pieni. Ei tässä ehtisi sellaisia kun arkikin on jo niin hektistä.

 

["ketta"]

Suosittelen panostamaan parisuhteeseen. Jos ei muu tunnu auttavan, menkää esim. jollekin sopivalle parisuhdekurssille. Niitä on eri teemoilla. Sieltä saisitte varmasti ideoita ja uusia ajatusmalleja ja oppisitte uutta toisistanne.

Kun mitään ongelmia ei teillä ole, parisuhde on ehdottomasti pelastamisen arvoinen!

T: 14-vuotiaasta saman miehen kanssa

 

["baobao"]

ei sinun elämäsi mene hukkaan. ei parisuhde elä eikä kuki, ellei sitä hoida.
jos tilanne ei parane mielestäsi niin tee jokin ratkaisu jolla saat elämääsi uuden käänteen.
älä rahasta huolehdi. täällä on niin monia joilla on tiukkaa. tärkeintä on juuri se että vanhana et tunne että elämä lipui hukkaan etkä ollut onnellinen.