Oma kokemukseni uusperheestä on vuosien takaa, emmekä olleet vielä naimisissa, kihloissa ja avoliitossa kylläkin ja menossa naimisiin. Oma poikani oli silloin 12, miehen tytär 5.
Miehen tytön kanssa ei ollut ongelmia. Hän oli fiksu tyttö ja huomasi joutuin, ettei kanssani kannata tuhlata energiaansa yrittämällä samoja kotkotuksia kuin isänsä ja isovanhempiensa kanssa. Minua hän kohteli niin kuin älykästä aikuista ja puuhailimme paljon yhdessä, hyvin viihtyen. Poikani ei asunut kanssamme, vaan isänsä kanssa, mutta olisi mielellään viettänyt enemmänkin aikaansa uuden "siskon" ja "äidin uuden poikaystävän" kanssa. Sitä loppujen lopuksi tapahtui valitettavasti vain kahtena päivänä vain parin tunnin ajan. Mies toki oli ystävällinen pojalleni, mutta ei selvästikään millään lailla mieltänyt, että poika olisi pian osa perhettämme ja hänen poikapuolensa. Eikä nähnyt, että olisi syytä sen enempää hänen kuin tyttärensäkään tutustua "vieraaseen poikaan", joka ei kuitenkaan "ole perhettä".
Eniten ongelmia aiheutti kuitenkin miehen suhtautuminen minuun ja asemaani perheessämme. Hän kun oli sitä mieltä, etten ole lainkaan perhettä, vaan aina aivan ulkopuolinen, perhettä ovat vain hän, tytär ja isovanhemmat. En ollut mikään enkä kukaan. Sovin hyvin lapsenhoitajaksi, siivoojaksi, ruuanlaittajaksi, pyykinpesijäksi (en tiskaamaan; sen mies teki mieluummin itse) ja joskus ani harvoin seksin harjoittamiseen. Seksi kanssani oli, kuten ajan kuluessa selvisi, hänen mielestään vastenmielistä ulkomuotoni vuoksi.
Oikeuksia ei minulla tietenkään ollut, ei mielipiteen varsinkaan. Lapsenkasvatustani katsottiin pahalla silmällä, mutta koska tyttö ei valittanut koskaan, ei siihen sitten juurikaan puututtu. Itse hän kohteli isovanhempien tavoin tätä 5-vuotiasta tyttöä täysin vauvana. Teki ja laittoi aivan kaiken valmiiksi, passasi ja hoivasi, lellitteli ja antoi olla miten vaan. Ei kieltänyt, harvoin käski. Tyttö oli suvun lemmikki, silmäterä ja prinsessa, kaikkien muiden yläpuolella. Ja osasi tietenkin fiksuna tyttönä ottaa siitä kaiken irti. Vain minun kanssani hän käyttäytyi kuten normaalit lapset.
Joskus ihmettelin sitä paapomista. Isä ja tytär nukkuivat mieluiten vierekkäin, parempi olisi ollut, jossen olisi ollut lainkaan parisängyssä tiellä. Tytöllä oli tietenkin oma huone ja sänky, mutta oli tottunut isin kanssa nukkumaan hyvin paljon. Isi pesi saunassa ja suihkussa ja rasvasi kuivan pyllyn, pyyhki vessakäynnin jälkeen. Valitsi vaatteet.
Kerran pyysin mieheltä, että rauhoittaisimme edes jonkin ajan päivästä vain toisillemme. Samoin pyysin, koska asunto oli niin pieni, ettei meillä ollut makuuhuonetta vaan nukuimme olohuoneessa, että sanoisimme tytölle sängyn olevan vain meille aikuisille tarkoitettu paikka. Että olisi jotain yksityisyyttä meillä aikuisilla. Tyly vastaus kuului: hän ei halua. Hän haluaa jakaa sänkymme mieluummin tyttärensä kanssa nukkumiseen, voin nukkua vaikka eteisessä. Yksityisyyttä jos kaipaan, voin mennä vessaan. Ja hänellä ei ole mitään tarvetta kahdenkeskiseen aikaan kanssani. Olin aivan tyrmistynyt. Tämähän oli mies, joka vain hiukan aiemmin oli kosinut minua polvillaan!
Samaan meni, kun pyysin pientä lomaa vain kahdestaan, tyttö olisi joka tapauksessa menossa aina tämän tästä äitinsä luokse. Ainakin häämatkan, jota hän oli ehdottanut vietettäväksi Gotlannissa, olisin tahtonut viettää ihan kahdestaan hänen kanssaan. Vastaus: Ei. Jos hän ei saa ottaa tytärtä mukaan, ei hän lähde koko häämatkalle ollenkaan, saan mennä yksin. Mistään muusta matkasta puhumattakaan. (Itse hän kyllä oli ilman muuta lähtenyt tytön kanssa viikonlopumatkalle ilman minua.)
Kuten arvaa varmaan moni, ei tästä liitosta loppujen lopuksi tullut mitään. Olisin varmaan päättänyt itse hyvin pian häipyä, mutta mies ehti ensin. Hän ilmoitti eräänä päivänä, ettei enää halua olla kanssani. Ulkomuotoni oli vääränlainen eikä hän voinut rakastaa tämän näköistä naista. Ja se siitä.
Joskus olen miettinyt, mitähän siitä tytöstä sitten isompana tuli. Nyt hän on nuori aikuinen, eikä varmaan moneen vuoteen ole ollut mikään suloinen pikku prinsessa, mikäli ei ole muuttanut omilleen heti, kun laki sen salli. Mene ja tiedä.
Miehen tytön kanssa ei ollut ongelmia. Hän oli fiksu tyttö ja huomasi joutuin, ettei kanssani kannata tuhlata energiaansa yrittämällä samoja kotkotuksia kuin isänsä ja isovanhempiensa kanssa. Minua hän kohteli niin kuin älykästä aikuista ja puuhailimme paljon yhdessä, hyvin viihtyen. Poikani ei asunut kanssamme, vaan isänsä kanssa, mutta olisi mielellään viettänyt enemmänkin aikaansa uuden "siskon" ja "äidin uuden poikaystävän" kanssa. Sitä loppujen lopuksi tapahtui valitettavasti vain kahtena päivänä vain parin tunnin ajan. Mies toki oli ystävällinen pojalleni, mutta ei selvästikään millään lailla mieltänyt, että poika olisi pian osa perhettämme ja hänen poikapuolensa. Eikä nähnyt, että olisi syytä sen enempää hänen kuin tyttärensäkään tutustua "vieraaseen poikaan", joka ei kuitenkaan "ole perhettä".
Eniten ongelmia aiheutti kuitenkin miehen suhtautuminen minuun ja asemaani perheessämme. Hän kun oli sitä mieltä, etten ole lainkaan perhettä, vaan aina aivan ulkopuolinen, perhettä ovat vain hän, tytär ja isovanhemmat. En ollut mikään enkä kukaan. Sovin hyvin lapsenhoitajaksi, siivoojaksi, ruuanlaittajaksi, pyykinpesijäksi (en tiskaamaan; sen mies teki mieluummin itse) ja joskus ani harvoin seksin harjoittamiseen. Seksi kanssani oli, kuten ajan kuluessa selvisi, hänen mielestään vastenmielistä ulkomuotoni vuoksi.
Oikeuksia ei minulla tietenkään ollut, ei mielipiteen varsinkaan. Lapsenkasvatustani katsottiin pahalla silmällä, mutta koska tyttö ei valittanut koskaan, ei siihen sitten juurikaan puututtu. Itse hän kohteli isovanhempien tavoin tätä 5-vuotiasta tyttöä täysin vauvana. Teki ja laittoi aivan kaiken valmiiksi, passasi ja hoivasi, lellitteli ja antoi olla miten vaan. Ei kieltänyt, harvoin käski. Tyttö oli suvun lemmikki, silmäterä ja prinsessa, kaikkien muiden yläpuolella. Ja osasi tietenkin fiksuna tyttönä ottaa siitä kaiken irti. Vain minun kanssani hän käyttäytyi kuten normaalit lapset.
Joskus ihmettelin sitä paapomista. Isä ja tytär nukkuivat mieluiten vierekkäin, parempi olisi ollut, jossen olisi ollut lainkaan parisängyssä tiellä. Tytöllä oli tietenkin oma huone ja sänky, mutta oli tottunut isin kanssa nukkumaan hyvin paljon. Isi pesi saunassa ja suihkussa ja rasvasi kuivan pyllyn, pyyhki vessakäynnin jälkeen. Valitsi vaatteet.
Kerran pyysin mieheltä, että rauhoittaisimme edes jonkin ajan päivästä vain toisillemme. Samoin pyysin, koska asunto oli niin pieni, ettei meillä ollut makuuhuonetta vaan nukuimme olohuoneessa, että sanoisimme tytölle sängyn olevan vain meille aikuisille tarkoitettu paikka. Että olisi jotain yksityisyyttä meillä aikuisilla. Tyly vastaus kuului: hän ei halua. Hän haluaa jakaa sänkymme mieluummin tyttärensä kanssa nukkumiseen, voin nukkua vaikka eteisessä. Yksityisyyttä jos kaipaan, voin mennä vessaan. Ja hänellä ei ole mitään tarvetta kahdenkeskiseen aikaan kanssani. Olin aivan tyrmistynyt. Tämähän oli mies, joka vain hiukan aiemmin oli kosinut minua polvillaan!
Samaan meni, kun pyysin pientä lomaa vain kahdestaan, tyttö olisi joka tapauksessa menossa aina tämän tästä äitinsä luokse. Ainakin häämatkan, jota hän oli ehdottanut vietettäväksi Gotlannissa, olisin tahtonut viettää ihan kahdestaan hänen kanssaan. Vastaus: Ei. Jos hän ei saa ottaa tytärtä mukaan, ei hän lähde koko häämatkalle ollenkaan, saan mennä yksin. Mistään muusta matkasta puhumattakaan. (Itse hän kyllä oli ilman muuta lähtenyt tytön kanssa viikonlopumatkalle ilman minua.)
Kuten arvaa varmaan moni, ei tästä liitosta loppujen lopuksi tullut mitään. Olisin varmaan päättänyt itse hyvin pian häipyä, mutta mies ehti ensin. Hän ilmoitti eräänä päivänä, ettei enää halua olla kanssani. Ulkomuotoni oli vääränlainen eikä hän voinut rakastaa tämän näköistä naista. Ja se siitä.
Joskus olen miettinyt, mitähän siitä tytöstä sitten isompana tuli. Nyt hän on nuori aikuinen, eikä varmaan moneen vuoteen ole ollut mikään suloinen pikku prinsessa, mikäli ei ole muuttanut omilleen heti, kun laki sen salli. Mene ja tiedä.