Miehellä ei ole kavereita

[Mcguire]

Mies sanoi, että olen ainoa kaveri jonka hän tarvii. Ja nyt ymmärrän miksi hän on tehnyt kaikkensa meidän eteen, ettei erottaisi.
Siis ei ole tossun alla tai mitään, mutta kun haluaisin että hän hankkisi kavereita, mutta hän on niin itsepäinen ja vihamielinen monia kohtaan, että hän ei helposti saa kavereita. Tai laukoo helposti vitsejä joita ei moni ymmärrä, ja se ärsyttää monia. Olisi kiva jos miehellä olisi omakin elämä.
Onko muita joilla yksinäinen mies? Siis onhan noita tuttuja ja pelikavereita, mutta oikea kaveri, ystävä.
Itse olen vihdoinkin löytänyt pari ystävää ja toivoisin samaa onnea miehelle, mutta hän on aika hankala tapaus varmaan ystäväksi.
Mistä mies voi löytää ystäviä, kun tuntuu ettei kukaan mies halua syvemmin tutustua, mitä nyt urheilukentällä juttelevat...!
Perhana pistän kohta sen puolesta netti-ilmoituksen. Mies selittää että kukaan ei ota häneen yhteyttä, ja hän on aina se joka soittaa. Ymmärrän sen ,koska itsekin joudun usein olla se yhteydenpitäjä. Mutta silti!

 

[taustalla]

aikuisena on aika vaikea saada oikeita ystäviä.. mullakin on todella sosiaalinen mies josta monet tykkää mut esim työpaikallaan on esimies asemassa että siinä ei oikeen sillee ihan älyttömän läheisiksi tulla... sitten taas meillä ei oikeen omakotitalolta ja lapsilta jää aikaa harrastuksille niin missäpä se niitä tapaisi? ruokakaupassakaan kun ei oikeen voi mennä sanoon että oo mulle kaverina :kieh: mut tavallaan ei se niin kaipaakaan, koska me ollaan parhaat ystävät toisillemme, sillä on hyviä työkavereita ja sit sukulaisia joitten kanssa pidetään yhteyttä.. esimerkiks miun isän kanssa tekevät miesten juttuja.. ei kaikki välttämättä edes halua ystäviä. itelläni oli hyviä ystäviä kouluaikoina mutta kun hajaannuttiin jatko-opintoihin niin ne jäi... muutama vuosi meni ilman ystäviä ja ajattelin kaipaavani oikeen tosi ystävää kovasti.. mutta sitten kun lapsen kautta rupesin tutustuun niin huomasin, etten kyllä kaipaa pahemmin kenenkään seuraa.. en vaan jaksa tapailla kahvikupin ääressä ja puhua lapsista tms. enkä usko että enää aikuisena löytäisin sydänystävää... mua rupes ahdistaan sitten kun ois koko ajan ollut millon mitäkin kaupungilla ja vauvatapaamista jne kun oikeesti tykkään olla yksin, miehen kanssa ja sitten joskus sukuloida tai käydä jossain vauvakerhossa juttelemassa mutta en tarvii sieltä mitään sen kummempaa.. että en kyllä painostais miestäs hankkimaan ystävää, jos hän ei tunne semmoista tarvitsevansa..

 

[Penninhyrrä]

Samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa.Jos miehellesi riittää ne pelikaverit ja tutut, niin älä painosta häntä.Miesten välinen ystävyys on harvoin samanlaista kuin naisten välinen ystävyys.Naiset puhuu ja pohtii keskenään syvällisiä ja arkojakin aiheita,miehille riittää ne miesten jutut(autot yms).Näin ainakin monesti olen huomannut.

Panosta siihen teidän väliseen ystävyyteen ja suhteeseenne. =)

 

[taustalla]

Meillä taas menee tämä näin..Mulla on parikin hyvää ystävää (toinen erityisen hyvä ystävä ihan pienestä asti)
Miehelläni ei taas ystäviä ole,ja kaveritkin ovat vähissä,mies onkin sanonut että hänellä ei muita ystäviä/kaveria ole kuin minä,ja on myös itse sanonut kaipaavansa edes kaveria.
No mulla itsellä on nykyää välillä vähän huono oma tunto kun olen menossa ystäviäni tapaamaan,koska mies jää yksin kotiin,koska eipä häntä kiinnosta mukaankaan tulla (pyydettykin on!!)..kuuntelemaan naisten juttuja,jonka kyllä ymmärrän..
Mutta pointti on tässä se että nyt kun miehelläkään ei ystäviä eikä kavereita ole,niin ei pitäisi olla minullakaan,riitojen yhteydessä saan yhä useemmin ja useemmin kuulla mieheltäni että "hyvähän se sun on kun sulla on ystäviä ja kavereita,mä olen ihan yksin" jne,jne...
En tiedä mitä mieltä muut ovat..mutta musta tää on vähän epäreilua,jos miehen kaverit ei pidä enää yhteyttä ja ystäviä ei ole,niin minunkin pitäis luopuu kokonaa ystävistä ja olla vaan miehen kanssa,tai sitten yksin..
Eikä kyse ole siitä että olisin jatkuvasti vain ystävieni kanssa,eheei..olen todella paljon mieheni ja lapseni kanssa,tututkin ovat ihmetelleet että näinkin hyvin tullaan toimeen vaikka lähes koko ajan yhdessä vietetään aikaa,se mitä silloin tällöin ystäviäni nään,ei oikeen sovi miehelleni,tai mielensä se ainakin pahoittaa.. :/

 

[Ystävä]

Meillä seuraavasti:
Kun tapasin nykyisen mieheni, mulla on paljon kavereita, muutama hyvä ystäväkin. Mies oli n. vuosi sitten muuttanut tänne Etelä-Suomeen n.500km:n päästä työn perässä. Sillä hetkellä hänellä oli täällä lähinnä niitä työkavereita, jotka olivat samalta paikkakunnalta hänen kanssaan ja joiden kanssa ajettiin viikonloppuisin kotiin tai käytiin baareissa. Kun suhteemme syveni ja muutimme yhteen, alkoi hänen yhteytensä niihin työ-/ryyppykavereihin luonnollisesti vähän hiipua. Vähitellen hän alkoi VAATIA päästä mukaani, kun menin ystäviäni tapaamaan. Joskus hän jopa kielsi minua menemästä, vedoten siihen, että hän on yksin. Välillä mua todella hävetti, kun mies tunki mukaan jokaiselle kahvikupilliselle! Ja niinhän siinä sitten kävi, että kohta sillä ei ollut enää oikeastaan ketään muuta kuin mä. Ja mun kaverit alkoi myös ottaa vähän etäisyyttä, en ihmettele, kyllä muakin vähän häiritsis, jos kaverin mies olisi aina siinä mukana. Miten nyt siinä sitten juoruat niistä miehistä :kieh: .

Tätä jatku aika kauan, kunnes sain potkaistua miestä ONNISTUNEESTI(yrityksiä siis useita) persuksille ja sain sen ulos, yksin! Nykyään meillä on tasapainoisesti kavereita, ystäviä, sekä omia että yhteisiä.

 

[maippi-79]

Mun miehellä ei ole työn ulkopuolisia kavereita ollenkaan.
Eli vapaa-aikana ei tapaile kavereita. Ei kuulemma tarvitse niitä :\|
Joskus ihmettelee miksi niitä edes tarvitaan ja miksi minulla niitä on niin monta
Joskus kun ollaan hänen kotipaikkakunnallaa hän voi joskus lähteä entisten koulukavereiden kanssa ravintolaan juomaan. Mutta TOSI harvoin!
Hän viihtyy tosi paljon yksikseen. Ihmisjoukot ahdistavat :/ Ja kaikki juhlat...
Yhteisiä tuttuja tai ystäviä meillä ei ole.