Miehen halut katosivat- menikö koko perheeltä pohja?

[Epätoivoinen2]

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä alle kolme vuotta (!) ja ensimmäiset noin kaksi vuotta meitä yhdisti nimenomaa upea ja aktiivinen seksielämä. Meidän kummankin oli vaikea käsittää miten seksi voi tuntua niin ihanalta. Teimme sitä joka välissä ja missä tahansa. Halu tehdä sitä toistemme kanssa iski päivittäin jopa useita kertoja ja lähestulkoon samalla kellonlyömällä kummallakin. Olimme seksuaalisesti toistemme täydelliset vastakappaleen.

Monien muiden osa-alueiden osalta totesimme kuitenkin useita kertoja että suhteemme tuskin tulee toimimaan. Varsinkin mieheni löysi minusta monia "puutteita", jotka kuullostivat silloin ja kuullostavat edelleen melko naurettavilta ja ennen kaikkea loukkaavilta.

Lähes kaikki liittyi minun persoonaani, tapaani tehdä asioita, ajatella asioista, arvoihini ym. Loukkaannuin useita useita kertoja kuullessani näitä "totuuksia" itsestäni, jonka lisäksi mieheni on jäänyt kiinni salaisesta yhteydenpidosta ex kihlattunsa kanssa koko suhteemme ajan. Olemme alusta asti tasaisin väliajoin tehneet eroa kykenemättä siihen. Seksuaalinen vetovoima välillämme oli niin voimakas että oli mahdotonta miettiä eroa. Nyttemmin ajateltuna aivan kamala virhe jatkaa tältä pohjalta ja hyväksyä ne muut pielessä olevat asiat.

Yksi harvoista asioista josta mieheni on aina kehunut minua ja kehuu edelleen on ulkonäköni. Pidän itsestäni huolta, olen alle 3 kymppinen ( niukin naukin) liikunnallinen ja tehnyt vuosia mallin töitä, jota sitäkin mieheni väheksyy ja pitää merkkinä jonkinasteisesta tyhmyydestä. Aaarg, kuullosta ihan kauhealta kirjoitettuna. Olen korkeakoulututettu ja hyvässä työssä joten todellista perää tyhmänä pitämiseeni en näe, vaikka olenkin väärä henkilö itse asiaa arvioimaan. En ole kuitenkaan törmännyt aikaisemmin näin voimakkaaseen yksinkertaiseksi ja tyhmäksi syyttelyyn milloin minkäkin asian vuoksi.

Kuitenkin kun olen tehnyt lähtöä, minusta löytyy mieheni mielestä aina kuitenkin sitä ja tätä hyvääKIN kaiken pahan lisäksi jonka vuoksi hän ei ole halunnutkaan vielä luovuttaa. En ymmärrä missä oma ylpeyteni on ollut lähteä. Miehessänikin on kuitenkin paljon hyvää ja tiedän että olisi lähes mahdotonta löytää hänen veroisensa monien monien muiden hyvien ominaisuuksien osalta.

En ymmärrä itsekään miksi, mutta haluni miestäni kohtaan eivät ole kaikesta tästä huolimatta kadonneet. Nyt meillä on yhdessä myös pieni vauva. Raskausaikani alun tietämillä ( ehkä jo joitakin kuukausia ennen) mieheni halut alkoivat hiipua eikä hän nykyään halua minua enää yhtään. Miehen halut ylipäänsä eivät ole kadonneet sillä tumputtaa omat tarpeensa pois eikä edes salaile asiaa jos kysyn asiasta, mutta minun kanssani saattaa mennä viikkoja että "suostuu" seksiin. On luvannut että tekee kyllä varmasti aloitteen ( hillitäkseni minun aloittetani ja välttääksemme syvältä sielun syövereistä kirpaisevia torjutuksi tulemisiani) mutta ei lähes tulkoon koskaan tee niitä. Viimeisin ehdotus oli laiskan oloinen puolitosissaan ilmaan heitetty ehdotus aktista, jonka yhteydessä jouduin pyytää viitsisikö vähän olla mukana tässä touhussa. Tunsin itseni todella haluttavaksi!

Olen useita kertoja kysynyt syitä miksei enää halua minua, mutta vastaa epämääräisesti, tuskin itsekään ymmärtää miksi näin on käynyt. Osaksi syytä on maininnut ainaiset riitamme, raskausaikana veikkasi raskauden vaikuttavan asiaan mutta en ole enää raskaana ja kroppani ei kärsinyt tuosta ihme kyllä lainkaan joten ei selity niilläkään. Välillä hän syyttää että se että joskus aikoinaan hänen sanojensa mukaan mukaan painostin hänet aktiin alkamalla itkeä / mököttää jos häntä ei joskus huvittanut on ajanut meidät tähän tilanteeseen.

Nyt kun se ( ainoa?) meitä yhdistävä tekijä on poissa alkaa silmät aueta ja mietin todella, mitkä ovat ne syyt jatkaa yhdessä. Pelkään enkä varmasti suotta että pieni vauvamme on ainoa meitä yhdistävä tekijä enää. Ovathan yhteisen vuodet, kokemukset ja lapsi varmasti kiinnyttäneet meidät toisiimme jollain tasolla, ehkä voidaan puhua myös jonkinasteisesta rakkaudestakin, mutta se on hyvin epämääräistä ja kyseenalaista.

Sukulaiset ja ihmiset ympärillämme näkevät onnellisen tuoreen perheen, komean menestyneen miehen, kauniin avovaimon ja suloisen vauvan ihanassa kodissa. En keneltäkään tule saamaan mitään myötätuntoa tai tukea mikäli haluan erota. Ja itse kuolen täällä itse puhaltamani kuplan sisällä.

Ja kun meillä joskus harvoin on seksiä, ensinnäkin a) se on edelleen nautinnollista, tyydyttävää, ihanaa ja näen että miehenikin nauttii siitä, jonka vuoksi on vieläkin vaikeampaa käsittää miksi hän haluaa sitä niin harvoin b) Kuvittelen sen jälkeisen hyvänolon ja tyydytyksen tunteen seurauksena muutaman päivän että olemme ihan oikeasti onnellisia.

Mieheni on kääntänyt asian niin että minulla on kaikki hyvin kun on seksiä ja kaikki on päin hemmettiä jos ei ole. Se saa minut miettimään että olenko rikkomassa, vaikkakin kyseenalaisin perustein syntyneen perheemme koska olen vaan niin addikti/ itsekäs etten voi elää ilman seksiä. Enemmän sattuu se että mieheni on alleviivannut ja teroittanut useita kertoja että ei halua minua YHTÄÄN.

Millä todennäköisyydellä mieheni haluat palaavat? Onko kenellekään käynyt niin että halut oltuaan pitkään poissa palaavat ja jos niin on käynyt, miten? Jos niin tapahtuisi, mitä en itsekään usko, petänkö itseäni vai voiko olla että yhteisen elämämme saatossa mieheni on alkanut arvostaa minua?

Kokemuksia? Mielipiteitä?

Sekoan kun en saa mitään tolkkua koko sekavaan tilanteeseemme! Ja puhuminen ei auta, sitä on ( huom. MINÄ olen, miestä ei kiinnosta) koetettu ERITTÄIN huonoin seurauksin= riitelyä, halujen entisestäänkin vähentyminen

 

[no]

Varsinkin mieheni löysi minusta monia "puutteita", jotka kuullostivat silloin ja kuullostavat edelleen melko naurettavilta ja ennen kaikkea loukkaavilta.

Lähes kaikki liittyi minun persoonaani, tapaani tehdä asioita, ajatella asioista, arvoihini ym. Loukkaannuin useita useita kertoja kuullessani näitä "totuuksia" itsestäni

Teidän ainoa mahdollisuutenne on, että miehesi alkaa Arvostamaan sinua. Jos hän ei sitä tee, niin heikolta näyttää.

Sinä kirjoitit sujuvaa , hyvin luettavaa tekstiä ja huomaa, että olet erittäin fiksu nuori nainen.

Jotta en lyttäisi kokonaan miestäsi, niin mieti myös omat sudenkuopat. Pois sulje se mahdollisuus, että olisit raskauden jälkeen masentunut ja näkisit asiat huonompina kuin ne on?

 

[viitta]

Valitettavasti kirjoituksesta tuli tunnelma, että yritetään vääntää väkisin jotain sellaista, mikä ei parisuhteena toimi. Onkohan kirjoittaja jäänyt johonkin epätoivon koukkuun, negatiiviseen riippuvuuteen ja ripustanut ja velvoittanut siihen toisenkin. Rakkauden vaikutelmaa ei synny. Lapsikin jää jotenkin sivuun.

Toimiiko parisuhteessa ja rakkaudessa pakko: haluan, että haluat minua, haluan, että näytät rakkautesi? Toisen voi hetkellisesti vääntää vastaamaan omaa halua, mutta silti jää tyhjyys siitä, ettei toinen halua omasta vapaasta tahdostaan. Masokistista rakkautta ja marttyyrina vuoroin kumpikin.

En ymmärrä (toisaalta ymmärrän), miten kirjoittaja on voinut sietää, kestää ja ylittää miehen loukkaukset mm. suhteen ex-kihlattuun. Sellaista voinee sietää vain masokisti hakiessaan marttyyrin viittaa, vaikkei oikeasti toivoisi sitä. Näissä jutuissa ei ole mitään tekemistä kauneudella, fiksuudella, hyvällä koulutuksella, menestyksellä ja ulkoisesti katsoen siistillä perheidyllillä. Miksi masokisti hakeutuu suhteeseen sadistin kanssa? varmaan siksi, että he parhaiten täydentävät toisiaan.

Tällaisia hieman ikäviä ajatuksia kirjoitus herätti. Anteeksi, jos tämä tuntui niin vieraalta, ettei se sovi ehdotukseksi kirjoittajan ongelmaan. Tarkoitus ei ole rikkoa ja heittää tapetille sellaista, mitä suhteessanne ei ole. Ehkäpä nämä ajatukset kirvoitti oma kokemus pitkästä suhteesta, jota ei koskaan olisi pitänyt jatkaa alkua pitemmälle.

 

[Perus-Elli]

Kun näin yksipuolista asiohin kantaanottamista lukee, tulee ensin mieleen, että Sinä olet Hyvä Ihminen ja miehesi on HUONO!!!. Jätä se sika välittömästi ja hanki trendikäs, tyylikäs, komea, itsestään huoltapitävä lapseton sinkkumies (jos sillä ei ole ennestään jo nami-nami-poikaystävää)

Toiseksi tulee mieleen, että kohtuullisen hyvä provo! Itskään en jaksaisi rakennella moista.

 

[MeeJoo]

Se käsittämätön fyysinen veto ei kyllä ole yksinään mikään parisuhteen mittari. Parisuhteessa kumpikin arvostaa ja kunnioittaan toistaan, ja haluaa toiselle hyvää. Seksi on vain yksi osa-alue, jolla ilmaista noita kolmea asiaa. Pelkkä sokea himo on todellakin pelkkää sitä... Rakastava pariskunta kyllä selviää erilaisista halujen vaihteluista, mutta jos kunnioitus ja arvostus on poissa, käy pelkällä seksillä käyvä suhde pian itsensä loppuun.

Itse elin suhteessa, jossa moni asia oli huonosti, mutta seksiä oli ja se toimi. Me kaksi pakenimme siihen muita ongelmiamme ja uskottelimme että se riittää. Eihän se riitä millään. Lopulta aloin kokea jotain, mitä itselläni ei koska ollut tullut aiemmin vastaan - haluttomuutta. Lopulta ymmärsin, että en voi haluta ihmistä, jota kohtaan en tunne luottamusta ja arvostusta. Suhde loppui, halut palasivat (ex olisi halunnut vielä eropäätöksenkin jälkeen jatkaa seksuaalista kanssakäymistä, mutta en suostunut vaikka olin jo taas saanut innostukseni takaisin oman itsekunnioitukseni palattua) ja minä menin eteenpäin.

Mieti millaisen mallin haluat antaa lapsellesi kahden ihmisen rakastavasta suhteesta. Se jättää lapseesi ikuisen jäljen.

 

[Se näkee joka uskaltaa katsoa]

Tdennäköisesti miehesikin älyää sen minkä sinä, eli että seksi on ollut ainoa kantava voima suhteessanne. Sen jälkeen kun (jostain käsittämättömästä syystä) hankitte yhteisen lapsen, on miehellesi valjennut kuinka hän nyt on kiinni tuossa huonossa suhteessa ja sinussa. Aiemmin sillä ei niin ollut väliä koska pakokeino oli yhtä lähellä kuin lähin ovi. Nyt hän on isä ja lapsestasi + siinä samalla sinustakin ja teidän suhteestanne vastuussa. Jos/kun hän ei halua ( /ei olisi halunnut) kanssasi mitään vakavaa suhdetta (niinkuin itsekin sanoit, ette sovi yhteen) ei ole mikään ihme että nyt vituttaa, ahdistaa eikä seksikään enää maistu.

Miksi yritätte pakottaa jotakin jota kumpikaan ei halua? Voisi myös kysyä miksi ihmeessä tuollaiseen suhteeseen on tehty lapsi, mutta se on jo tapahtunut eikä sitä voi enää perua. Ei se teidän suhdettanne pelasta, vaikka jollain keinolla seksi saataisiinkin taas sujumaan.

Luepa tekstisi täysin ulkopuolisen silmin, niin näet tämän itsestäänselvän vastauksen itsekin...

 

[niiddy]

Miehesi yrittää manipuloida sinua. Hän haluaa olla suhteessa vahvempi osapuoli, joka määrää, missä mennään. Hän tietää, että hän pystyy seksillä kiristämään sinua. Jos hän on aina aiemmin halunnut olla kanssasi vain siksi, että seksinne on hyvää, niin hänelle voi olla kova paikka huomata, että vauvan vuoksi seksiä ei voikaan harrastaa enää ihan milloin vain. Jos suhde ei ole kovin kypsä, niin miehesi näkee sinut enemmän äitinä (kuka haluaisi panna omaa äitiään!!!) kuin vaimona.

Moni suhde alkaa loistavasta seksistä, mutta jotta se olisi muutakin kuin vain herkullinen vakipanosuhde, niin suhteeseen panostetaan ja sen halutaan kehittyvän. Naimisiinmenot ja lapsen hankinnat tehdään, kun kumpikin kokee saavansa suhteesta luotettavuutta, kunnioitusta, tasa-arvoa, tukemista vaikeinakin aikoina, iloa hyvinä hetkinä, riittävästi tarpeeksi laadukasta seksiä, kulujen jakamista jne.

Jos mietit itse, että mitä muuta hyvää miehessäsi on kuin hyvä seksi ja komea ulkonäkö, niin suhteessa ei olekaan näiden seikkojen lisäksi oikein mitään muuta. Koetko, että saat mieheltä rakkautta, hellyyttä (siis muutakin kuin seksiä), tukea ja turvaa, kunnioitusta ja arvostusta, luottamusta? Todella tärkeää on myös keskustelun taito. Pystyttekö keskustelemaan vaikeistakin asioista ja löytämään kumpaakin osapuolta tyydyttävän ratkaisun keskustelemalla? Jos keskusteluyhteys toimii, niin kannattaisi jutella nämä asiat selväksi, että miten suhteessa jatketaan tästä eteenpäin.

Kannattaa muuten huomata, että mitä arvoja ja asenteita miehesi opettaa lapsellenne. Haluatko, että lapsesi oppii sen, että kauniit naiset ovat tyhmiä tai että mies saa sanoa mitä suustaan päästää ilman, että joutuu vastuuseen sanomisistaan? Kun mies seuraavan kerran moittii sinua tyhmäksi mallikaunottareksi, niin sinun pitää laittaa stoppi ja sanoa, ettet hyväksy sellaista puhetta.

Tiedät varmaankin, että suhteessa intohimovaihe kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Teillä tuo intohimovaihe alkaa olla ohi. Toki kun seksi on hyvää, niin se tuskin pääsee koskaan romahtamaan ihan nollille. Pelkästä seksistä ei kuitenkaan yleensä ole suhteen kivijalaksi, jos kaikki muut ainekset parisuhteen rakennusaineista puuttuu (luottamus, arvostus jne).

Sinun täytyy itsesi miettiä, että mitä haluat suhteelta ja missä arvomaailmassa haluat lastanne kasvattaa. Sitä sinun ei pitäisi miettiä, että saatko toisen yhtä hyvän miehen, vaan enemmänkin kyse on siitä, että onko parempaa jatkaa tätä suhdetta vai olla yksin. Jos olet sinut itsesi kanssa, niin uusi suhde löytyy varmasti. Yksi vaihtoehto on myös aikalisän ottaminen suhteesta ja väliaikainen ero.

 

[Alkuhuuman jälkeen]

Parisuhteiden aktiivisin aika seksin kannalta on ensimmäiset 6kk - 3 vuotta. Tuo on siis sitä alkuhuumaa ja hormonien villitsemää kanimaista naiskentelua, jonka jälkeen jää aikaa muullekin. Siksi ei koskaan kannattaisi rynnätä suin päin suhteeseen, vaan odotella jopa vuosia sen huuman laantumista. Vasta sitten tietää siitä kumppanista jotain ja voi oikeasti tuntea hänet (tätä ei tietenkään kukaan vuoden tai kaksi vuotta seurustellut tajua, kun kaikki on niiiiin träydellistä).

Nykyaikana ihmiset tuntuvat olettavan, että se seksuaalinen kiima ja ylipäätään se romanttinen huuma kestäisivät vielä tuon alkutaipaleen jälkeen samanlaisena. Niin ei vaan tapahdu. Vasta alkuhuuman jälkeen alkaa todellinen rakkaus - jos siis ylipäätään alkaa. Rakastuminen on siis eri asia kuin rakastaminen pitkässä parisuhteessa.

Ap.lle varoitukseksi. Olette liian nopeasti hankkineet lapsen, miehesi ei tuosta enää innostu enempään, eiköhän se ollut siinä se "huuma". Jos mieheltä vähenee alun jälkeen himot, niin ei niitä voi tuoda samalle tasolle takaisin kuin uusi naisystävä. Turtuminen ja kyllästyminen, arki, leipääntyminen..ei auta vaikka olisi kuinka mallin vartaloa.

 

[40-vuoden "onnellinenpiina"]

Tänään, 15:39
Alkuhuuman jälkeen (vierailija)
Jos mieheltä vähenee alun jälkeen himot, niin ei niitä voi tuoda samalle tasolle takaisin kuin uusi naisystävä. Turtuminen ja kyllästyminen, arki, leipääntyminen..ei auta vaikka olisi kuinka mallin vartaloa.


Tuossa edellinen totesi aika pelottavan asian... himot, niin ei niitä voi tuoda samalle tasolle takaisin kuin uusi naisystävä...
Oireet ovatkin pelottavat: "Enemmän sattuu se että mieheni on alleviivannut ja teroittanut useita kertoja että ei halua minua YHTÄÄN."
Miksi mies ei oikeasti halua, onko kuvioissa joku kolmas...? Näin uskallan sanoa, koska tiedän miltä tuntuu jos kuvioissa on "parempiakin" hetkiä tiedossa.

Itse olen jo elänyt yli 40-vuoden avioliiton ja kokenut yhtä jos toistakin myös tunne-elämän kuvioissa, omalta kuin toisenkin osalta.
Toisaalta oman avioliittoni alku aika oli vähän samanlaista kuin aloittajan. Omat haluni ja intohimoni olivat suuremmat kuin miehen.
Monet itkut itkin itsekseni ja myöhemminkin koin tunne ja intohimo vajauksia, joita mieheni ei kyennyt täyttämään.
Silti jatkoin lasten takia liitossani. Koskaan en tiedä mieheni olleen uskoton, itse sitävastoin varastin elämän iloja salaa parikin kertaa, jotka kestivät aikansa ja pysyivät salassa, mutta häipyivät utuiseen menneisyyteen.

Onnellinen olen ollut ehkä vain lasteni kanssa, miehen tuoma onni on ollut niin ja näin.
Elämä on jo melkein kuitenkin tullut elettyä jo ilta puolelle asti, mutta monta kertaa se on vaatinut itsensä unohtamista ja onnen hakemista elämän muista asioista kuin aviopuolisosta, enkä nyt tarkoita tällä syrjähyppyjä, vaan arjen pieniä asioita.

Usein naisen osa on olla uhraavampi osapuoli. Niin se oli ennen ja on yhä vieläkin.

Toisen kunnioittaminen ja itsehillintä ovat ne asiat joilla mennään pitkälle, mutta jos puolisoiden arvomaailma alkaa olla aivan eri tasoilla ja lisäksi vielä alkaa kunnioitus mennä toiseen ihmiseen sitä liittoa ei pelasta enää mikään, muu kuin toisen totaalinen kohtaloonsa alistuminen ja ihmis arvonsa unohtaminen.

 

[no]

Tänään, 15:39
Alkuhuuman jälkeen (vierailija)
Jos mieheltä vähenee alun jälkeen himot, niin ei niitä voi tuoda samalle tasolle takaisin kuin uusi naisystävä. Turtuminen ja kyllästyminen, arki, leipääntyminen..ei auta vaikka olisi kuinka mallin vartaloa.


Tuossa edellinen totesi aika pelottavan asian... himot, niin ei niitä voi tuoda samalle tasolle takaisin kuin uusi naisystävä...
Oireet ovatkin pelottavat: "Enemmän sattuu se että mieheni on alleviivannut ja teroittanut useita kertoja että ei halua minua YHTÄÄN."
Miksi mies ei oikeasti halua, onko kuvioissa joku kolmas...? Näin uskallan sanoa, koska tiedän miltä tuntuu jos kuvioissa on "parempiakin" hetkiä tiedossa.

Itse olen jo elänyt yli 40-vuoden avioliiton ja kokenut yhtä jos toistakin myös tunne-elämän kuvioissa, omalta kuin toisenkin osalta.
Toisaalta oman avioliittoni alku aika oli vähän samanlaista kuin aloittajan. Omat haluni ja intohimoni olivat suuremmat kuin miehen.
Monet itkut itkin itsekseni ja myöhemminkin koin tunne ja intohimo vajauksia, joita mieheni ei kyennyt täyttämään.
Silti jatkoin lasten takia liitossani. Koskaan en tiedä mieheni olleen uskoton, itse sitävastoin varastin elämän iloja salaa parikin kertaa, jotka kestivät aikansa ja pysyivät salassa, mutta häipyivät utuiseen menneisyyteen.

Onnellinen olen ollut ehkä vain lasteni kanssa, miehen tuoma onni on ollut niin ja näin.
Elämä on jo melkein kuitenkin tullut elettyä jo ilta puolelle asti, mutta monta kertaa se on vaatinut itsensä unohtamista ja onnen hakemista elämän muista asioista kuin aviopuolisosta, enkä nyt tarkoita tällä syrjähyppyjä, vaan arjen pieniä asioita.

Usein naisen osa on olla uhraavampi osapuoli. Niin se oli ennen ja on yhä vieläkin.

Toisen kunnioittaminen ja itsehillintä ovat ne asiat joilla mennään pitkälle, mutta jos puolisoiden arvomaailma alkaa olla aivan eri tasoilla ja lisäksi vielä alkaa kunnioitus mennä toiseen ihmiseen sitä liittoa ei pelasta enää mikään, muu kuin toisen totaalinen kohtaloonsa alistuminen ja ihmis arvonsa unohtaminen.

Oliko huono valinta, vai olisitko mieluiten lähtenyt hakemaan lasten kanssa onnea jostakin, jos saa näin jälkikäteen kysyä?

Heh, tiedän kyllä vastauksen, mutta ei se kelpaa nykyelleille, jotka haluavat elää huumassa?

 

[Mies_82]

Seksisuhdehan tuo on alusta asti ollut, eikä parisuhde. Lapsen hankkiminenkaan ei sitä muuta. Toivottavasti et lasta hankkinut siinä toivossa, että se tekisi tuosta parisuhteen. Todella suuri virhe tuon lapsen hankkiminen, mutta itku ei auta. Ei sen vuoksi kannata jäädä tuollaiseen mieheen roikkumaan.

Mies tulee olemaan sitä, mitä hän on ollu tähänkin asti. On yleinen harhaluulo, että toisen ihmisen perustavanlaatuisia piirteitä voisi muuttaa. Hanki sellainen mies, joka on jo valmiiksi halutun kaltainen. Muutosta hänessä et voi saada aikaan itseäsi muuttamalla.

Mainitsit itsekin, että jotenkin järjen vastaisesti silti vielä pidät tästä miehestä ja pidät häntä hyvänä löytönä. Tunnet nielleesi oman ylpeytesi, kun siedät typeriä moitteita. Kuulostat renttuihin ihastuvalta naiselta.

"Renttuihin" ihastuminen ja heissä roikkuminen toimii näin: kun mies lyttää sinua alas, hän samalla vaikuttaa itse olevansa jotenkin sinua ylempänä (siis jotenkin parempi). Sen vuoksi (vaikka et pidäkään haukuista) olet sitä mieltä, että hän on muka hyvä löytö sinun tasoiselle naiselle. Varmaan myös itseäsi syyllistät niistä haukuista, joita hän heittelee. Olet alkanut kuvitellut suhteen ongelmien ja miehen huono käytöksen johtuvan omista puutteistasi ja mietit nyt, kuinka voisit "korjata itsesi" haluttavaksi. Et voi, koska vika ei ole siellä.

Olet yksinkertaisesti väärässä. Ongelma on tuossa miehessä ja siinä, että ihastunut vääränlaisiin. Etsi ensi kerralla sellainen, joka kohtelee sinua arvostuksella. Varmasti sellaisen löytäisitkin, vaikka nyt kuvittelet olevasi jotenkin huono. Et usko itseesi, koska olet antanut miehen lytätä itsetuntoasi alas.

 

[40-vuoden "onnellinenpiina"]

Tänään, 16:30
no (vierailija)
Oliko huono valinta, vai olisitko mieluiten lähtenyt hakemaan lasten kanssa onnea jostakin, jos saa näin jälkikäteen kysyä?

Heh, tiedän kyllä vastauksen, mutta ei se kelpaa nykyelleille, jotka haluavat elää huumassa?



Näinhän se lienee, että ei se kelpaa nykyelleille.
Tosin nykyellit elävät aivan eri maailmassa kuin me 40-vuoden takaiset avioellit.

Saa sitä myös kysyä, vaikka uskot vastauksenkin jo tietäväsi...

Vastaus on:
Mikäli vastuuntunto toisesta ihmisestä ja moraalinen vastuuni lapsistani eivät olisi olleet niin hallitsevia elämässäni, niin olisin lähtenyt lapsineni omille teilleni.
Mikäli yhteiskunta olisi ollut samanlainen kuin nyt on, olisin varmasti uskaltanut ajatella myös omaa onneani, mutta aika aikaa kutakin niin kuin jo sanoin, naisen osa on olla uhrautuvampi osapuoli. Niin se oli ennen ja on yhä vieläkin.

Kysyjä lienee mies: koska olin aistivinani hiukan ironiaa kysymyksessäsi, että siitäs sait akka, kun loikit vieraissa?
...mutta pitkä elämä on opettanut, että niitä onnen etsijöitä omassakin sukupolvessani on enemmän miehissä kuin naisissa, turhaa siis ironisoida.

SITTENKIN ennen ja nyt meissä naisissa on enemmän selkärankaa ja sitokykyä tai pitäiskö sanoa nykyajan kielellä, että enemmän munaa kuin miehissä.

 

[pilipali]

Miksi ihmeessä teet lapsen miehen kanssa jos jo alkuvaiheessa olitte sitä mieltä että suhteenne ei tule toimimaan? Mikä ihmisiä nykyään vaivaa...

 

[no]

Tänään, 16:30
no (vierailija)
Oliko huono valinta, vai olisitko mieluiten lähtenyt hakemaan lasten kanssa onnea jostakin, jos saa näin jälkikäteen kysyä?

Heh, tiedän kyllä vastauksen, mutta ei se kelpaa nykyelleille, jotka haluavat elää huumassa?



Näinhän se lienee, että ei se kelpaa nykyelleille.
Tosin nykyellit elävät aivan eri maailmassa kuin me 40-vuoden takaiset avioellit.

Saa sitä myös kysyä, vaikka uskot vastauksenkin jo tietäväsi...

Vastaus on:
Mikäli vastuuntunto toisesta ihmisestä ja moraalinen vastuuni lapsistani eivät olisi olleet niin hallitsevia elämässäni, niin olisin lähtenyt lapsineni omille teilleni.
Mikäli yhteiskunta olisi ollut samanlainen kuin nyt on, olisin varmasti uskaltanut ajatella myös omaa onneani, mutta aika aikaa kutakin niin kuin jo sanoin, naisen osa on olla uhrautuvampi osapuoli. Niin se oli ennen ja on yhä vieläkin.

Kysyjä lienee mies: koska olin aistivinani hiukan ironiaa kysymyksessäsi, että siitäs sait akka, kun loikit vieraissa?
...mutta pitkä elämä on opettanut, että niitä onnen etsijöitä omassakin sukupolvessani on enemmän miehissä kuin naisissa, turhaa siis ironisoida.

SITTENKIN ennen ja nyt meissä naisissa on enemmän selkärankaa ja sitokykyä tai pitäiskö sanoa nykyajan kielellä, että enemmän munaa kuin miehissä.

Kiitos vastauksesta, ei kysymyksessä ollut ironiaa. Halusin vain saada vastauksen siihen, että kyllä noinkin voi elää. Ja se elämä on monessa tapauksessa parempaa, kuin yh-elämä.

 

[ap.]

Kiitoksia kaikille kommentoineille ja vastanneille. Toivottavasti keskustelu jatkuu yhä sillä olen todella saanut tästä erilaisia näkökulmia tarkastella elämääni ja parisuhdettani.

Olin varautunut kuulemaan pelkästään kehotuksia erota ja sillä varauksella kirjoitin tarinani. Siitäkin huolimatta moni kommentti on pisto syvälle rintaani ja varmastikin asia on juuri niin kuin moni ulkopuolinen asian näkee. Jotenkin totuuden näkeminen vaatii että saa kuulla muilta kuinka pielessä suhteemme on alusta asti ollut, jotta sen ymmärtää. Ystävät ja läheiset eivät uskalla / kehtaa sanoa ajatuksiaan näin suoraan. Siksi on hyvä välillä kuulla anonyymeja mielipiteitä.

Olen yrittänyt selitellä itselleni kaikkea niinkin epätoivoista kuin että kaikissa suhteissa on kompastuskivensä, mikään suhde ei ole täydellinen, alkuhuuma menee aina ohi, mieheni on niin kiireinen yrittäjä että häneltä ei riitä kapasiteettia panostaa suhteeseemme, kaikki muuttu vielä paremmaksi.

Paljon olen myös syyllistänyt itseäni, että miten minua voi arvostaa kun olen sellainen ja tälläinen kuten mieheni aina sanoo. Olen miettinyt että ehkä olenkin vasten aikaisempia kuvitelmia keskivertoa tyhmempi yksilö ( ainakin sen perusteella että olen kuvitellut että meistä voisi vielä tulla onnellisi) ja olen onnekas että olen silti onnistunut nappaamaan mieheni kaltaisen puolison, ja nyt minulla on henkisen kasvun paikka tässä, jne. Olen myös ajatellut että itkuraivarani ajaisivat kenet tahansa tiehensä, että saan olla onnekas että mieheni vielä sietää minua, jne.

Tuntuu pahalta vauvamme puolesta. Tunnen että olen kolmenkympin lähestyessä, muutamissa pidemmissä suhteissa epäonnistuttuani, kun muut ikäiseni ovat saaneet jo kolmansia ja neljänsiä lapsiaan, yrittänyt saada perheen keinolla millä hyvänsä ja odottanut ihmettä. Tai takertunut siihen alkuaikoinamme päähäni pinttyneeseen haavekuvaan rakastumisen huumassa että tässä on elämäni mies, lasteni isä, loppuelämän kumppani. En ole suostunut luopumaan tuosta unelmastani ja jotenkin olen hyvillä puheenlahjoilla, sillä että olen ollut (muka) valmis päästämään miehen vapauteen jos häntä ei todella kiinnosta, ulkonäölläni, jollain kumman keinolla saanut hänetkin aina hetkellisesti kuvittelemaan että ehkä tämä vielä tästä paremmaksi muuttuu. Tai eron hetkellä hän on pyytänyt minua jäämään tai maininnut ettei haluaisi vielä antaa periksi, johon olen takertunut vaikka olen sydämessäni tiennyt että mieheni sanomat asiat eivät ole olleet riittävän painavia syitä jatkaa suhdetta. Kyse on ollut lähinnä erotilanteen aiheuttamasta haikeudesta tai miehen huonosta omasta tunnosta ( siis miehen puolelta).

Hänen salainen yhteydenpitonsakin exän kanssa selittyy varmasti sillä että on yrittänyt löytää jostain kadoksissa olleita tunteitaan. Ainakin minun kanssani kadoksissa olevia.

Miksen ole suostunut uskomaan että mieheni ei vaan tunne minua kohtaan samoin kun minä tunnen häntä kohtaan?? Mitä olen kuvitellut itsestäni? Enää en tiedä itsekään mitä tunnen. Ainakin rakkauteni häntä kohtaan on vähentynyt paljon, ehkä jopa loppunut.

Nyt kun vauvamme on syntynyt, mieheni ajattelee että vauva on hienointa mitä hän on elämässään kokenut. Hän on valmis ( sillä edellytyksellä että minulla ei ole suhteemme osalta mitään vaatimuksia/ odotuksia) jatkamaan suhdettamme, elämään perheenä, suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta ja jopa harkitsemaan talon ostamista kanssani ( joka on myös unelmani) koska tuntee sen ehkä velvollisuudekseen. Hän on lopettanut myös arvostelemasta minua joka asiasta, mutta hän on lopettanut kaiken muunkin.

Hän auttaa hoitamaan vauvaa ja on ylpeä siitä. Mutta minä- olen kuin ilmaa. Pusun saan kotiin tullessa muodon vuoksi ja kainaloon ottaa iltaisin, suunnittelee kanssani kesälomaa ym kuten asiaan kuuluu, kysyy yleensä mitä olen päivällä tehnyt, soittaa kun lähtee töistä jne. Nämä kaikki saavat minut miettimään että mitä sitten PITÄISI olla.

Hän tulee kotiin aina puhelin korvalla ja hän saattaa viettää illasta useita tunteja puhelimessa puhuen. Kun hän tulee sänkyyn, hän lukee kännykästä sähköposteja ja uutisia. Hän ei koskaan kysy mitä haluaisin tehdä, tule suutelemaan, tee aloitetta seksiin, ITSE luokseni, ala juttelemaan mistään, kerro että välittäisi minusta tms. Tämä kuullostaa niin tyypilliseltä naisen "valitussaarnalta", mutta yritän kuvailla sitä että kun hän on kotona tai olemme yhdessä, olen kuin tapetti tai ilmaa, ellen tee itsestäni numeroa. Kun alan itkeä ja syytellä kuinka häntä ei kiinnosta jutella kanssani, tehdä mitään, tms, hän aina kehottaa pakkaamaan tavarani ja häipymään jos kerran en ole tyytyväinen. Kun olen hiljaa enkä välitä, se on mieheni mielestä hyvää käytöstä, jolloin hän joko on hiljaa, puhuu puhelimessa, on tietokoneella tai katsoo tv:tä.

Otin juuri puheeksi että muuttaisin vauvan kanssa pois. Häntä kuulemma ei kiinnosta jutella kanssani, olen ihan no body, voin vapaasti lähteä eikä jaksa kuunnella valitustani. Ainoa harmittava asia on että vauvakin lähtee mutta sille kun ei voi mitään. Hän mitätöi minut täysin, en merkitse hänelle mitään kun olen tekemässä lähtöä. Hänen mielestään kaikki oli muka hyvin ennen kuin aloin taas puhua erosta ja valittaa, joka laski hänen kiinnostuksensa nollaan.

Tämä on aivan kestämätön tilanne enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen tuhansia kertoja ollut lähdössä enkä usko että mieheni edes ottaa tosissaan että olisin taaskaan lähdössä- en tiedä uskonko itsekään mutta pahalta tuntuu.

Tunnen kamalaa syyllisyyttä että olen omalla sinnikkyydelläni ajanut meidät kaikki näin syvälle suohon.

 

[40-vuoden "onnellinenpiina"]

Epätoivoinen2
...Lähes kaikki liittyi minun persoonaani, tapaani tehdä asioita, ajatella asioista, arvoihini ym. Loukkaannuin useita useita kertoja kuullessani näitä "totuuksia" itsestäni, jonka lisäksi mieheni on jäänyt kiinni salaisesta yhteydenpidosta ex kihlattunsa kanssa koko suhteemme ajan. Olemme alusta asti tasaisin väliajoin tehneet eroa kykenemättä siihen. Seksuaalinen vetovoima välillämme oli niin voimakas että oli mahdotonta miettiä eroa. Nyttemmin ajateltuna aivan kamala virhe jatkaa tältä pohjalta ja hyväksyä ne muut pielessä olevat asiat...



Luinpa vielä uudestaan aloittajan tekstin ja havahduin edellä olevaan...
Pahinta mitä parisuhteessa voi tehdä on arvostella toisen järkeä, luojanluomaa ulkomuotoa ja haukkua toisen vanhempi ja sukulaisia. Jos naihin paheisiin syyllistyy sen parisuhteen sopu ja onni ovat tuhoon tuomittuja.

Mieshän on aivan selvästi pinnallinen seikkailija, joka ei osaa kunnioittaa vaimoansa ja tuskin edes ketään toista ihmistä vertaisenansa.
Tuollaiset pinnalliset asiat naisesta, kuin kaunis ulkomuoto ja hyvä seksi ovat keskenkasvuisen miehen mietteitä.
Lisäksi naisen kanssa, jota hän ei arvosta ihmisenä ja vaimona, hän ryhtyy tyhmästi, itsekkäänä ja omahyväisenä miehenä ajattelematta nenäänsä pitemmälle, tekemään vielä lapsen.

Edelleen, pitää vieläpä yhteyttä ex-kihlattuunsa, JOKA todennäköisesti ONkin nyt rakastajatar ja tarjoaa "parempaa" seksiä kuin vaimo, jonka tämä keskenkasvuinen mies joutuu jakamaan oman lapsensa kanssa.
Itsekäs paskiainen koko miehen kuvatus.
Niin komeaa ja seksuaalisesti hyvää miestä ei maailmassa olekkaan, jonka ulkomuodon ja seksin takia nykynaisen kannattaa uhrata itseään miehen kuvatuksen pilkattavaksi.
Aloittajalle sanon:
Sano suorat sanat sille pintaliitäjälle, osta dildo, ota lapsesi ja etsi onnesi muualta.
Tiedän, että aikanaan sinulle tulee syli-ikävä, mutta siihen löytyy aivan varmasti vielä parempikin parantaja kuin nykyisesi.
Kaikista omista tekemisistäni huolimatta, kunniallista elämää ja perhettä arvostaen toivotan sinulle jaksamista.

 

[Airam-lamppu]

Sinun ei ole pakko lähteä suhteesta juuri nyt, koska on hyvä, että et tee hätiköityä päätöstä hetken raivossa, vaan lähdet sitten, kun olet varma siitä, että päätöksesi on järkevä.

Se, mitä sinun kuitenkin kannattaisi tehdä, on siinä, että selvität etukäteen, mitä eroaminen tarkoittaa ihan käytännön tasolla: minne sinä muuttaisit, miten omaisuus jaotellaan, miten lapsen huoltajuudesta ja elatuksesta sovitaan jne. Kun selvität ne asiat etukäteen, niin se helpottaa lähtemistä, kun olet selvittänyt, mitä kaikkea asia vaatii. Joskus nainen tietää puolisostaan jo etukäteen, että ero on hankala, joten nainen joutuu esimerkiksi siirtämään palkan pois yhteiseltä tililtä tai esim. siirtämään omat ja lasten viralliset paperit (passit, henkkarit jne) turvaan vaikkapa omien vanhempien luokse.

Sekin on ihan ookoo ratkaisu, että päätät jäädä suhteeseen seksin ja taloudellisen turvallisuuden takia, sillä todella moni mies ja nainen jää melko huonoon suhteeseen juuri näiden kahden syyn takia. Niistäkin suhteista ero tulee ajankohtaisemmaksi, jos seksi ei enää sujukaan tai puoliso alkaakin esimerkiksi käyttämään rahaa vaikkapa uhkapelaamiseen tai puoliso jää työttömäksi.

Kannattaa erottaa analysoinnissa kuitenkin sellaiset seikat, mille sinä voit tehdä jotakin ja mille taas et voi. Se, että miehesi on yrittäjä, tarkoittaa todennäköisesti kivaa elintasoa ja yleensä yrittäjyys tarkoittaa myös pitkiä työpäiviä, töiden kantamista kotiin jne. Varsinkin jos tämä tilanne on ollut olemassa jo ihan alusta asti, niin todennäköisesti et voi pyytää miestä lopettamaan yrittäjyyttä. Varsinkin lama-aikana moni pienyrittäjä joutuu tekemään töitä vielä enemmän kuin aiemmin.

Suhteessanne vaikuttaa kuitenkin olevan myös sellaisia seikkoja, joita mies voi muuttaa, jos hän itse niin haluaa. Kannattaa kuitenkin muistaa se fakta, että moni nainen sortuu siihen virheeseen, että rakastuu mieheen kuvitellen koko ajan, millaiseksi hän haluaa suhteen muodostuvan. Liian moni nainen elättelee toiveita, että mies muuttuu haluamansa kaltaiseksi. Kun mies ei haluakaan muuttu, niin nainen pettyy ja turhautuu. Sinä olet nähnyt, millainen miehesi on ja ilmeisesti hän on ollut sitä alusta asti. Ehkä seksi on vain peittänyt miehen huonot puolet alleen. Kun seksi joka tapauksessa vähenee (keskiarvo tuon ikäisissä suhteissa lienee noin 3 kertaa per viikko), niin kannattaa miettiä, että riittääkö se plus-puolella, jos kaikki muu tuntuu ikävältä miinukselta.

Suhteessanne taitaa olla ulkonäöllä liian suuri merkitys niin miehen kuin naisenkin osalta. Ikä tulee muuttamaan teitä kumpaakin. Suurimmillakin kaunottarilla ja komistuksilla aika tekee tehtävänsä. Jos miehesi parhaita puolia on komea ulkonäkö, niin mitäköhän suhteesta jää jäljelle, kun seksiä on enää tosi harvoin ja mieskään ei enää näytä kovin hyvältä?

 

[ap.]

Airam-lampulle ensin kommenttina tähän:

"Sekin on ihan ookoo ratkaisu, että päätät jäädä suhteeseen seksin ja taloudellisen turvallisuuden takia, sillä todella moni mies ja nainen jää melko huonoon suhteeseen juuri näiden kahden syyn takia. Niistäkin suhteista ero tulee ajankohtaisemmaksi, jos seksi ei enää sujukaan tai puoliso alkaakin esimerkiksi käyttämään rahaa vaikkapa uhkapelaamiseen tai puoliso jää työttömäksi."

Seksi on huono syy jäädä tähän suhteeseen, sillä nimenomaa se on väliltämme loppunut. Elän jatkuvassa fyysisessä ( kuten myös henkisessä) tyhjyyden tunteessa. Kroppani kaipaisi kosketusta ja seksiä, mutta mies maksimissaan paijaa päätäni kun olen kainalossaan. Hierontaa saa anella ja se tapahtuu yhdellä kädellä laiskasti sohvalta löhöillen. Tuntuu että kaikilla eleillään / eleettömyydellään haluaa osoittaa minulle kaikenlaisen vaivannäkemisen vuokseni olevan liikaa.

Taloudellinen turvallisuus saattaa olla yksi syy mikä on viivyttänyt lähtöäni. Asumme mieheni omistamassa asunnossa ja mieheni huolehtii kaikista asumiseen liittyvistä kustannuksista, omasta tahdostaan. Olen joskus kysynyt, vaikuttaisiko arvostukseen jos jakaisimme kulut puoliksi ( suostuisin ainakin hieman tasaisempaan kulunjakoon) mutta sillä ei kuulemma ole mitään merkitystä, kokee asiakaseen vastata taloudellisesta toimeentulostamme, josta vastapalvelukseksi minun tulee ainoastaan ymmärtää hänen työntekoaan. Tässäkään asiassa ei ole sitten mitään rajoja, vaan sitä työtä tehdään kaiken edellä. Ei ole ollenkaan merkitystä jääkö meille kahdelle yhteistä aikaa, etenkään nyt kun on vauva.

Vaikka yritän miettiä että taloudellinen toimeentulo olisi syyni olla tässä, huomaan että kuitenkin jollakin tapaa harmikseni rakastan tuota miehen puolikasta ja yritän ajatella että oma mieleni kehittää kaiken tämän huonon häneen.

Vähäinen yhteinen aikakaan ei olisi niin suuri ongelma, jos sen pienen hetken jonka jaamme olisimme oikeasti yhdessä, mutta emme oikeasti keskustele koskaan mistään. Niitä näitä toki rupattelemme mutta en edes muista koska mies on kertonut olevansa jostakin jotain mieltä tai kysynyt minulta jotain mitä ajattelen jostakin asiasta, mitä haluan tai mikä tekisi minut onnelliseksi.

Mitä tulee tuohon ex-kihlattuun, välimatkaa häneen on satoja kilometrejä ja mies on kodin vieressä töissä ja tulee aina sieltä suorinta tietä kotiin. Ainakaan säännöllisesti/ kovin usein ei tuota ex-kihlattuaan tapaa.Yhteydenpidon lupasi lopettaa jäätyään siitä kiinni kun uhkasin lähteä, mutta kukapa sitä tietää onko se loppunut. Ei heistä tod.näk.ainakaan enää paria tule. Siitä onko joku kolmas ( tai useampikin) muu kuvioissa en voi tietää, mutta aina soittaessani hän istuu toimistolla ja tulee suoraan kotiin. Reissuja tekee jonkin verran joten mistäpä tiedän käykö silloin vieraissa.

Olen usein epäillyt häntä narsistiksi, mutta hänestä puuttuu tiettyjä narsismiin olennaisesti liittyviä piirteitä, kuten omistushalu, mustasukkaisuus / hyväksi käyttö. Moni muu piirre osuu, kuten empatiakyvyn puuttuminen, toisen mitätöinti, kaikenlainen näyttämisen tarve ulospäin; on viimeisen päälle vaatteet, autot, veneet, toimisto sisustettu ja laitettu viimeisen päälle, minuakin alussa arvosteli jos hiustyylini tai tauluni olivat vääränlaisia.

Loukkaavaa on myös se että kun ehdotan eroa, hän osoittaa minulle kaikin tavoin että en merkitse hänelle kerrassaan mitään, kuten tänään ja uhkaa vaan että näen kuinkaa hän ei tästä eteenpäin välitä enää yhtään niin näen eron mikä se oli kun vielä välitti. Kun hän edellisenä iltana vielä laittoi viestä että ikävöi meitä ja että arvostaa että jaksan katsella häntä. En enää ymmärrä häntä, en itseäni, en mitään.

 

[viitta]

Kaikkeen ulkoiseenkin voi suhteessaan upota. Kuva apn arjesta on lähellä ja vastaa vaikkapa naistenlehtien antama parisuhdeihannetta. kaikki hyvin, ulkoisesti jopa loistavasti, mutta henkistä turvattomuutta ja tyhjyyttä sitäkin enemmän. Seksikin on ollut samanlainen nautinnon lähde, kun kaikki muukin ulkoinen.

Ehkäpä lapsen syntymä on herättänyt vasta ap:n tajuamaan tunteet ja henkisen läheisyyden ja turvallisuuden. Ehkäpä jotain samaa prosessia on meneillään myös miehellä. Molemmat ovat vain hukassa itsensä ja esiin pyrkivien tunteidensa kanssa. Pelkkä ulkoinen ei ihmiselle elämässä riitä. Mutta aina ei tiedä eikä ole kokemusta, miten pärjätä omien ja toisen tunteiden kanssa, jos kaikki on muka hyvin ja kuitenkaan ei mikään.

Vaikea tietää, mitä tarinastanne tulee. Joko olette äärettömän suuren henkisen kasvuhaasteen edessä ja pääsette pikku hiljaa läpi harmaan kiven. Tai sitten ei ole kykyä, ei edes halua luopua itsekkyydestä omasta haluamisesta ja täyttymyksen tarpeesta. Narsismi ja omahyväisyys pääsee kukoistamaan molemmilla. Jää omien tunteidensa vangiksi, odottamaan toiselta huomiota ja huolenpitoa ja samalla hallitsemaan toista vaateillaan, omilla haluillaan ja uhkauksillaan.

Auttaisiko tässä perheterapia? Onni olisi löytää hyvä terapeutti itselle. toiselle ja molemmille. Erolla uhkailu, sen suunnittelu ja valmistelu sitoo ajatukset eroon, mikä tietenkin tarkoittaa, että yhteiselle tulevaisuuden toiveillekin jää vähemmän ajatusaikaa. Ehkä vielä kannattaisi miettiä, onko itse niin huomionkipeä, että kärsii kaiken aikaa.

On toki mahdollista, että syvällinen itseanalyysi saa liiton ja yhdessäolon jatkumaan, vaikka tunteiden täyttymystä, onnea ja rakkautta ei koskaan ilmaantuisi. Silti ei rakkautta voi toiselta vaatia. Ehkä sitä voi yrittää antaa. On vain varauduttava siihen, ettei saa mitään vastinetta. Joutuu ehkä syvemmälle marttyyriuden ja masokismin syöväreihin. Se voi muuten olla aika tavallinen naisen ja pieten lasten äitien "kohtalo". Eikä sitä edes välttämättä aina huomaa, kun vasta kaukaa taaksepäin katsellen.

 

[no]

Tuntuu siltä, että te voisitte saada tuon solmun avattua, jos pääsisitte puheväleihin ja mies ymmärtäisi vaatimuksiasi. Oletko ihan varma, että et ole masentunut. Jos kyynelehdit, kun joku kuuntelee sinua ja välittää sinusta, niin olet masentunut.

Jos olet masentunut, niin ei kannata tehdä isoja ratkaisuja nyt.
Yritä seuraavaa; älä painosta miestäsi, vaan kohtele häntä niin hyvin kuin osaat, uskoisin, että saat takaisin hyvää kohtelua. Voimia.

 

[viitta]

Tuntuu siltä, että te voisitte saada tuon solmun avattua, jos pääsisitte puheväleihin ja mies ymmärtäisi vaatimuksiasi. Oletko ihan varma, että et ole masentunut. Jos kyynelehdit, kun joku kuuntelee sinua ja välittää sinusta, niin olet masentunut.

Jos olet masentunut, niin ei kannata tehdä isoja ratkaisuja nyt.
Yritä seuraavaa; älä painosta miestäsi, vaan kohtele häntä niin hyvin kuin osaat, uskoisin, että saat takaisin hyvää kohtelua. Voimia.

Samaan aikaa yölinjoilla edellisen kanssa, vaikkei ihan samalla linjalla muutoin .

Pettymystä on ihmisellä aina, kun ei ole tyytyväinen, vaikka kyse olisikin vain omasta huomionkipeydestä, omien vaatimusten ja toiveiden täyttymättömyydestä. Masennus on kuitenkin eri asia. Masennus tekee voimattomaksi, millään ei ole väliä. Itkuisuus voi liittyä masennukseen, mutta itkeä tirauttaa voi myös muista syistä.

En ihan ymmärtänyt edellisen ajatusta kyyneleistä. Masennuksen voisi arvioida terapeutti, jonka kanssa keskustelu voisi auttaa muutoinkin. Sinänsä edellisen kirjoittajan sanoma: "Jos kyynelehdit, kun joku kuuntelee sinua ja välittää sinusta", on satuttava ja syvältä koskettava monien kohdalla.

 

[Lintuja, kukkia ja kesäsauna]

Minä lähes viisikymppisenä pitkä avioliitto takana, ero ja pitkä seurustelusuhde (vai mikä tuo nyt sitten lieneekään) niin -anteeksi vaan-, olen sitä mieltä, että moni mies on hyvän naisen ja lapsen elämän pilannut.

Miehen pitäisi kasvaa lapsesta aikuiseksi. Omata hyvä itsetunto. Kokea myötätuntoa ja kunnioitusta toista sukupuolta kohtaan.

Olen nyt kokeillut kahdenlaista plaatua.

Olen ollut naimisissa miehen kanssa, jolla oli heikko itsetunto. Ulkonäkö oli kaiken a ja o.HÄn oli komea ja piti huolta kropastaan. Hän rakasti minua ja lapsia ja kävi vieraissa niin paljon kuin ehti, pönkittämässä heikkoa itsetuntoaan. Alkoholi ei hänelle sopinut ollenkaan. Hän oli kuitenkin ihminen johon saatoin turvata naisena.

Olen seurustellut useita vuosia miehen kanssa, joka on uskollinen ja luotettava mutta töksäyttelee totuuksia ja huomaa asioista aina negatiivisen ja huonon puolen. Taviksen näköinen. Ei käytä juurikaan alkoholia. En saa häneltä ns. miehistä tukea, jota vanhanaikaisena naisena kaipaisin.

Jos näitten miesten hyvät ominaisuudet saisi yhdistettyä niin VOT meikäläinen voisi muuttaa miehen kanssa asumaan ja jopa mennä uudestaan naimisiin.

Valitettavasti miehet eivät kiinnosta minua enää lainkaan. Elämässä on paljon muutakin kivaa.

Olen sitä mieltä, että älä tuhlaa aikaasi enää kauempaa. Älä mieti ulkokuoren rikkoutumista vaan ajattele omaa parastasi. Tuommoinen suhde pilaa itsetuntosi rippeet. Jos nyt on pakko joku mies vielä hankkia niin uskon parempiakin vaihtoehtoja löytyvän.

 

[Paha-akka]

ap:
...Kun alan itkeä ja syytellä kuinka häntä ei kiinnosta jutella kanssani, tehdä mitään, tms, hän aina kehottaa pakkaamaan tavarani ja häipymään jos kerran en ole tyytyväinen. Kun olen hiljaa enkä välitä, se on mieheni mielestä hyvää käytöstä, jolloin hän joko on hiljaa, puhuu puhelimessa, on tietokoneella tai katsoo tv:tä.

Otin juuri puheeksi että muuttaisin vauvan kanssa pois. Häntä kuulemma ei kiinnosta jutella kanssani, olen ihan no body, voin vapaasti lähteä eikä jaksa kuunnella valitustani. Ainoa harmittava asia on että vauvakin lähtee mutta sille kun ei voi mitään. Hän mitätöi minut täysin, en merkitse hänelle mitään kun olen tekemässä lähtöä. Hänen mielestään kaikki oli muka hyvin ennen kuin aloin taas puhua erosta ja valittaa, joka laski hänen kiinnostuksensa nollaan...


Kokemuksesta voin sano, että oireet ovat aivan selvät.
Miehelläsi on toinen nainen.
Mikäli voit ja omatuntosi antaa myöten, tutki vähän hänen kännykkä viestäjä, soitettuja ja vastaan otettuja puheluja, mistä ne ovat tulleet ja mihin on soitettu.
Tee yllätys vierailu joskus työpaikalle vaikka jonkin tekosyyn tiimoilta ja kun hän on ollut reissussa nuuki vähän hajuveden tuoksuja.
Kysy suoraan onko hänellä toinen nainen.

Kaikki tuo mihin yllytän on todella ala-arvoista, mutta ala-arvoista on myös toisen mitätöiminen. Koska tervettä keskustelua ei synny silloin on otettava muut keinot käyttöön.
Ei naisen tarvitse alistua mihin tahansa.
Ei sen kiinni jäämisenkään jälkeen tarvitse suhteen välttämättä loppua, mutta se osoittaa kuitenkin sen, ettei hän mahdollisesti ole ollut rehellinen ja sitä sinulla on oikeus häneltä odottaa.
On oma asiasi hyväksytkö syrjähypy(t)n. Miehelläkin on toki velvollisuuksia aviopuolisoaan kohtaan.

 

[Mies_82]

Ei kyllä kannata alkaa nuuskimaan toisen yksityisasioita tuolla tavalla, jos aikomuksena on pitää suhde pystyssä.

Luottamus on lopullisesti mennyttä siinä vaiheessa, kun huomaa toisen salaa tutkivan omia asioita. Ketään ei omista edes avioliitossa niin, että saisi toisen yksityisasioihin ilman lupaa työntää nenänsä.

Siitä jää päälle selittelyn ja peittelyn tarve (vaikkei olisi mitään tehnytkään) myöhemminkin, koska tuntee toisen aina salaa tarkkailevan tekemisiä. Menee koko suhde alas viemäristä silleen.

 

[Se näkee joka uskaltaa katsoa]

Tämä on aivan kestämätön tilanne enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen tuhansia kertoja ollut lähdössä enkä usko että mieheni edes ottaa tosissaan että olisin taaskaan lähdössä- en tiedä uskonko itsekään mutta pahalta tuntuu.

Tunnen kamalaa syyllisyyttä että olen omalla sinnikkyydelläni ajanut meidät kaikki näin syvälle suohon.

Ensinnäkin, sinun sinnikkyytesi tai mikään muukaan ominaisuutesi EI OLE SYY suhteenne tilaan. Enintään se on syy siihen miksi se on jatkunut noinkin kauan, mutta jos ja kun ette vain sovi yhteen, niin ette sovi yhteen teit sinä (tai mieskään) mitä tahansa.

Et tiedä mitä pitäisi tehdä? Tiedätpäs, en vain uskalla myöntää sitä itsellesi koska se olisi sinusta "taas" yksi epäonnistuminen. Keksitkö yhtään HYVÄÄ syytä miksi teidän pitäisi olla enää hetkeäkään yhdessä? "Lapsen takia" ei ole hyvä syy, sillä suhteestanne hän saa vain traumoja ja erittäin kieroutuneen kuvan naisen ja miehen suhteesta. "Rahan takia" ei ole hyvä syy, sillä omaa onnellisuuttaan (ja lapsensa lapsuutta) ei kannata myydä mistään hinnasta. "Koska rakastat miestä" ei ole hyvä syy, sillä sinun rakkautesi miestä kohtaan ei tee sinua onnelliseksi. Yhteenkään suhteeseen ei pidä lähteä tai jäädä siksi, että rakastaa - siihen pitää jäädä siksi, että molemmat rakastavat toisiaan ja molemmat ovat onnellisia.

Mitä sinun pitäisi tehdä, on:
* Selvitä tulosi, muista myös miehen maksettavaksi tuleva elatusmaksu
* Selvitä, paljonko voit laittaa kuussa asumiseen.
* Ala etsiä asuntoa, johon sinulla on varaa.
* Kerro lähimmälle ystävällesi/äitillesi/tms että aiotte erota. Sano, ettet vielä jaksa keskustella miksi (jos näin on), mutta että tarvitset apua käytännön asioiden hoitamiseen. Voit jättää vaikka asunnon etsimisen ystävillesi jos et itse sitä jaksa tehdä.
* Varaa aika kuntasi lastenvalvojalle, ja selvitä kuinka voitte hoitaa mahdollisimman helposti huoltajuus- ja elatusasiat.
* Älä huolehdi. Älä ota tätä epäonnistumisena, vaan yhtenä elämän oppitunneista. Vaikka suhteenne ei toiminut, se ei ole kenenkään syy. Saitte kuitenkin ihanan lapsen, joten mitään ei ole mennyt hukkaan.
* Usko huomiseen. Jokainen päivä on tästä lähtien edellistä parempi .