S
Seepia
Vieras
Tulin kotiin ja yllätin mieheni katsomasta pornoa ja masturboimasta.. Aiemmin olisin loukkaantunut, mutta nyt en sanonut mitään. Olemme joskus aikaisemmin vääntäneet kättä tästä mieheni tavasta ja silloin mieheni sanoi, ettei enää aio katsoa sitä.
Noh, meillä on ollut pidemmän aikaa melko hiljaista seksin saralla elämässä, eikä suinkaan minun takiani. Olen meistä se aktiivisempi ja tein aiemmin ahkerasti myös aloitteita, tulin kuitenkin yleensä aina torjutuksi. Nykyään olen sitten harvemmin yrittänyt saada miestäni petipuuhin. Olemme lähemmäksi 30-kymppisiä ja olleet yhdessä 5-vuotta, meillä ei ole lapsia. Seksi meillä on ollut tosi hyvää aina silloin kun sitä on. Mieheni on jonkin verran lihonut yhdessä olomme aikana, mutta itselläni on paino pysynyt vakiona; olen hoikka ja pidän huolta itsestäni. Oikeastaan parisuhde meillä on muuten ainakin vielä kunnossa, mutta seksiä ei vain ole. Haluttomuuteensa mies vetoaa aina väsymykseen ja työstressiin. Lisäksi ehkäisynä meillä on ainoastaa kondomi ja mies ei tästä oikeastaan juuri pidä, minulle ei kuitenkaan ole sopinut mitkään ehkäisypillerit useista eri kokeiluista huolimatta. (E-pillereistä ja ehkäisyrenkaasta saan valtavan migreenin ja olen päivystyksessä tipan jatkona, minipillereistä vuodan koko ajan tai sitten menkat jäävät kokonaan pois.)
Minua vain niin ottaa päähän, että minulta pihdataan jatkuvasti, mutta sitten nettiporno kyllä kiinnostaa! Oli tosi tylsä tulla kotiin, kun näin mitä mies yksin ollessaan puuhastelee. Lisäksi omat ajatukset on alkanut karkaamaan toisaalle ja näen jatkuvasti unia seksistä toisten miesten kanssa.. Tästä en ole kuitenkaan miehelleni mitään sanonut. En tiedä mikä tässä auttaisi, mieheni ei varmasti suostu mihinkään keskustelemaan ongelmastamme.