A
Aloittaja
Vieras
Minkä ihmeen takia mies liioittelee asioilla paljon? Sai uuden työn ja kehui sitä ennen kuinka olisi varaa ostaa oma asunto ja käydä syömässä ulkona vaikka joka päivä. Asia ei kuitenkaan ole niin ei se nyt niin hyväpalkkainen työ ole ja aina on kuitenkin rahat lopussa. Sitten jos joku kertoo jonkun jutun niin tuntuu, että hän siihenkin lisää jotain omaa. Sitten kun otan asian puheeksi mitä hän on kertonut niin hän sanoo, että ei se nyt ihan noin menny ja, että mä nyt liiottelen aika paljonki. Tuntuu myös, että hän keksii juttuja koko ajan mitkä ei pidä paikkaansa. Ihan kun hän ei aina edes muistaisi mitä on kertonut koska jutut vaihtuu. Se mitä hän on aikasemmin puhunut niin se ei pidäkkään paikkaansa, mutta myöhemmin taas pitää. Hän on sanonut, että mua ennen hänellä ei ole ollut ketään vakavaa, mutta ei ole kauan kun asia tuli puheeksi niin nyt niitä entisiä vakavia olisikin kolme. Hän on myös sanonut, että hänellä ei ole ollut yhden naisen kanssa mitään, että ovat kavereita, mutta sen jälkeen on sanonut, että on niillä ollut muutakin. Nainen taas sanoi, että ei ole ollut. Eikä tuo ole ensimmäinen tapaus. Miksi toimii näin?