Miehen lapsi muuttaa miehen luo

[Mietin yhä vaan]

Eikö tosiaan tule mieleen, kun rupeaa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa, että on rupeamassa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa? Sitten ällistellään, kun se tilanne on tosiaan arjessa vastassa. Jos kerran ei halua ottaa koko pakettia, ei kykene siihen, pitäähän se osata miettiä jo alkuvaiheessa kohdaltaan. Jos yleensä osaa miettiä ja vähänkään itseään tuntee ja siis tietää, että tuohon rooliin en halua. Etsii silloin sen ennestään perheettömän miehen / naisen!! Ihan itse on syypää, jos on tilanteeseen kerran mennyt, eivät ne lapset haihdu matkan varrella!

 

[höpönlöpön löö!]

Ap:lle sanoisin, että aina ei saa mitä haluaa.

Aikuinen ihminen, joka seurustelee "lapsellisen" miehen kanssa, ymmärtää myös sen, että tilanteet voi muuttua, ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Ei voi elää sillä asenteella, että "noko minä tahoin vaan sen miehen, en mitään lasta". Ei elämä mene niin.
Perhesuhteet muuttuvat, ja vaikka lapsi olisi asunut äitinsä kanssa viimeiset 10 vuotta, voi elämäntilanteet muuttua niin, että isä joutuukin ottaa vastuun lapsestaan.

Jos ap ei sitä voi hyväksyä, niin sitten täytyy varmaan etsiä itselleen joku sinkkumies.

Onhan se niin kamalaa, kun ei voi enää viuhahdella ja nakuilla miten tahtoo, eikä omista miestä enää itse kokonaan, kun poika "tunkee" teidän väliinne. Vielä kaikenlisäksi olette seurustelleet peräti vähän yli vuoden, niin siinähän onkin jo aikaa vierähtänyt niin kauan, että voit sanella ehtoja miehelle ja vastustaa pojan tulemista. Ja tämän päälle vielä kun ette edes yhdessä asu, niin ei luulisi sinun napaasi kaivelevan jos poika muuttaa isänsä luo.

 

[niinku häh?]

Tuohan on normaalia perhe-elämää, ja ymmärtääkseni perheissä harrastetaan seksiä, käydään vessassa, puhutaan normaalisti ilman jotain etukäteen päätettyä merkillistä roolia, jutellaan asioista miehen kanssa... Jos on salaista juteltavaa, ja poika sattuu olemaan kotona, voihan tuota mennä vaikka kävelylle. Ja tässä on tosiaan vielä ap:n asunto, luksustilanne siis. Hienoa, että on ollut tuollainen prinsessakausi, mutta seurustelun alkuhuumaahan se on joka tapauksessa ja arkistuisi ilman poikaakin jo pian, ei normaali elämä ole prinsessaeloa muutenkaan.

Ps. Edes sinkkuna asuvana ei ole tullut mieleen käydä vessassa alasti yöllä. Pitänee tehdä elämysmatka kerran elämässään ensi yönä. Mitähän teenkään sillä sekunnin sadasosalla, joka kylpytakin tai paidan heittämisestä päälle säästyy...

Siis asut yksin, mutta sinulle ei tulisi mieleenkään käydä vessassa yöllä alasti? Onko kotonasi niin kylmä, vai oletko ekstra-estoinen? Elämysmatka....................

 

[Ap¨]

Eikö tosiaan tule mieleen, kun rupeaa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa, että on rupeamassa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa? Sitten ällistellään, kun se tilanne on tosiaan arjessa vastassa. Jos kerran ei halua ottaa koko pakettia, ei kykene siihen, pitäähän se osata miettiä jo alkuvaiheessa kohdaltaan. Jos yleensä osaa miettiä ja vähänkään itseään tuntee ja siis tietää, että tuohon rooliin en halua. Etsii silloin sen ennestään perheettömän miehen / naisen!! Ihan itse on syypää, jos on tilanteeseen kerran mennyt, eivät ne lapset haihdu matkan varrella!

Ei tosiaankaan tullut mieleen, että 10v äitinsä luona asunut poika voisi vielä täysi-ikäisyyttä lähestyessään yllättäen muuttaa isänsä luokse, kun on jo omastakin asunnosta ja ikiomasta rauhasta joskus puhunut. Ei olisi isänsäkään voinut kuvitella tällaista tapahtuvan, vaan hänkin kuvitteli, että poika kohta muuttaisi kaikessa rauhassa johonkin omaan opiskelijaboksiin. Kyllä tämä tilanne tuli täysin puun takaa.

Pitääkö minun myös alkaa nyt jo varoa, josko mies seuraavaksi haluaa vanhenevan äitinsä/isänsä luokseen asumaan? Kaikkeako pitää varoa ja ennakoida?

 

[Kolmas syy]

En ole keksinyt siihen mitään syytä.

 

[Ap¨]

Vielä kaikenlisäksi olette seurustelleet peräti vähän yli vuoden, niin siinähän onkin jo aikaa vierähtänyt niin kauan, että voit sanella ehtoja miehelle ja vastustaa pojan tulemista.

Näytä minulle lause, jossa sanelen miehelle ehtoja, tai vastustan pojan muuttoa? Pliis?

Nimenomaan yritän niellä tilanteen ja olla kannustava, vaikka se minua ahdistaakin. En aio näyttää ärsyyntymistäni ainakaan pojalle. Miehelle kerron tunteistani hellävaroen, sillä en halua valehdellakaan, että pojan tulo muka olisi mielestäni ihanaa. Rehellisyys on tärkeää, mutta sanavalinnat oleellisia.

 

[Mustankippee]

Ap:n kannattaisi kai miettiä myös sitä, miksi mies oikesti halusi pojan luokseen.
Sillä on toki suuri merkitys ymmärtää miehen motiivit, jatkaa myös seurustelua ap:n kanssa.
Ap. kertoi käyttäytyvänsä asiallisesti ja huomioivansa pojankin miehen ja pojan kotona.
Kuitenkin noinkin vahvat tuntemuksen kuin ap:lla on pojasta eivät taatusti voi olla näkymättä hänen käyttäytymisessään. Sitä on turhaa edes yrittää kieltää.

Mies on kai vihdoinkin tajunnut avioeronsa seuraukset ja vastuullisena isänä, lapsestaan huolehtiminen on tullutkin hänelle tärkeäksi.

Tarkemmin ajatellen ap:han on selvästi mustasukkainen miehen pojalle.
Ei hänen purkauksensa "kodin ahtaudesta" yksin ole selitys ko. asialle.

Mikäli ap. oikeasti rakastaa miestä, (eikä ole hänelle vain mukavaa "viikonloppu" seuraa) hän sietää normaalin "uusperhekuvionkin" kitisemättä.
Jos nainen ei voi hyväksyä miestä kaikkineen "elämän vikoineen ja vammoineen", hän unelmoi omiansa.
Toista ihmistä on vaikea saada muuttumaan parisuhteessakaan muuksi kuin mitä hän jo on. Mikäli se olisi mahdollista, todennäköisesti avioeroja olisi paljon vähemmän.
Jollei suosiolla sovi toisen elämänkuvioihin ja yhteiseloon silloin on parasta etsiä itselleen toinen ratkaisu.
Miten se nyt olikaan: Rakkaus on pitkämielinen, kaikki se uskoo, kaikki se kärsii...jne.

 

[Ap¨]

Jotainhan suhteestanne kuvaa sekin, että mies ei viihdy sinun luonasi. Jatkuisiko seurustelu ollenkaan, ellet sinä matkaisi aina miehen luo, olisi ns helppo nakki? Katso kerran, miten kauan menee että miehelle tulee niin ikävä, että tulee sinun kotiisi.

Vuoden seurustelu on tooodella lyhyt aika.

Mies ei viihdy luonani niin hyvin koska asunto on pieni, siellä ei ole railakkaita stereolaitteita musiikinkuunteluun, eikä hänen harrastustavaroitaan. Hän on vähän sellainen kotihiiri, haluaa olla aina omat tavarat ympärillään. Hän käy välillä arki-iltaisin, ja lähtee luotani aamulla töihin, mutta se on silti toista, kuin olla koko päivä yhdessä viikonloppuisin.

Eipä minua vielä ole helpoksi nakiksi kutsuttu, tämä oli ihan uutta.

 

[justiinsa juu]

Eikö tosiaan tule mieleen, kun rupeaa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa, että on rupeamassa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa? Sitten ällistellään, kun se tilanne on tosiaan arjessa vastassa. Jos kerran ei halua ottaa koko pakettia, ei kykene siihen, pitäähän se osata miettiä jo alkuvaiheessa kohdaltaan. Jos yleensä osaa miettiä ja vähänkään itseään tuntee ja siis tietää, että tuohon rooliin en halua. Etsii silloin sen ennestään perheettömän miehen / naisen!! Ihan itse on syypää, jos on tilanteeseen kerran mennyt, eivät ne lapset haihdu matkan varrella!

Ei tosiaankaan tullut mieleen, että 10v äitinsä luona asunut poika voisi vielä täysi-ikäisyyttä lähestyessään yllättäen muuttaa isänsä luokse, kun on jo omastakin asunnosta ja ikiomasta rauhasta joskus puhunut. Ei olisi isänsäkään voinut kuvitella tällaista tapahtuvan, vaan hänkin kuvitteli, että poika kohta muuttaisi kaikessa rauhassa johonkin omaan opiskelijaboksiin. Kyllä tämä tilanne tuli täysin puun takaa.

Pitääkö minun myös alkaa nyt jo varoa, josko mies seuraavaksi haluaa vanhenevan äitinsä/isänsä luokseen asumaan? Kaikkeako pitää varoa ja ennakoida?

No, jos miehestä tulisi vanhempiensa omaishoitaja, niin siihenkin sitten varmaan olisi sopeuduttava, vai? Ei se omaishoitajana oleminen mitenkään niin tavatonta ole...

Sinänsä typerä rinnastus, mutta kertonee paljon aloittajasta.

Eiköhän se nyt niin vaan ole, että lapsi on vanhemmille aina se tärkein. Ja jos oma lapsi haluaa asua isänsä kanssa, niin tuskinpa siinä kannattaa naamaansa kovin pahasti väännellä kumpaisellekaan ko. asiasta. En oikein ymmärrä koko aloitusta. Jos kerran nakuilu kotona on niin pirun tärkeää, niin nakuile rauhassa omassa kämpässäsi sitten. Ja jos alkaa seukkaamaan lapsellisen miehen kanssa, niin oletusarvo lienee, että lapset ovat mukana diilissä tavalla tai toisella. Ehkä tämä mies on vain sitten tarkoitettu jollekin vähän enemmän asiaa ymmärtävälle naiselle. Sinkku lapseton naikkonen tuskin ymmärtää perheellisen miehen tilannetta kovinkaan hyvin.

 

[Kleitonia.]

Ei tosiaankaan tullut mieleen, että 10v äitinsä luona asunut poika voisi vielä täysi-ikäisyyttä lähestyessään yllättäen muuttaa isänsä luokse, kun on jo omastakin asunnosta ja ikiomasta rauhasta joskus puhunut. Ei olisi isänsäkään voinut kuvitella tällaista tapahtuvan, vaan hänkin kuvitteli, että poika kohta muuttaisi kaikessa rauhassa johonkin omaan opiskelijaboksiin. Kyllä tämä tilanne tuli täysin puun takaa.

Pitääkö minun myös alkaa nyt jo varoa, josko mies seuraavaksi haluaa vanhenevan äitinsä/isänsä luokseen asumaan? Kaikkeako pitää varoa ja ennakoida?

Isän on ollut lapselleen isä reilusti toistakymmentä vuotta. Tai olisi pitänyt olla. . .

Sinä olet ollut miehen elämässä vuoden verran. Ette asu yhdessä, tapaatte pääasiassa kun sinä menet miehen luo.

Kysypä siltä mieheltä, että onko mahdollista että vanhempansa muuttavat myös joskus hänen luo? Tai sitähän sinä et voi kysyä, koska sinun on teeskenneltävä miehelle olevasi hänen päätöksistä samaa mieltä, vaikka tosiasissa ajattelet ihan muuta. Hänen kakaransahan on kamala, ex-vaimonsa kamala, joten kaiketi myös hänen vanhempansa ovat tavalla tai toisella kamalia. Ainakin sinun mielestäsi.

Kirjoitit tuolla jossain kannustavasi miehen päätöksiä, vaikka ajatteletkin ihan toista. Onko teillä oikeasti yhteiseen tulevaisuuteen mahdollisuuksia? Kuka jaksaa teeskennellä parisuhteessaan vuosia?

Ennakointi elämässä helpottaa, jos ei ole kykyä selviytyä mahdollisista ongelmista, niistä pienistäkin, ilman suurta dramatiikkaa.

Uusioperheen perustaminen ei taatusti ole helppoa. Siinä tarvitaan tahtoa ja joustoa. Jos uusioäiskällä tai -iskällä on jo ennakkoon noin negatiivinen asenne toisen lapseen, niin onnistumisen mahdollisuudet eivät ole suuret. Siinä tarvitaan jo aikamoista teeskentelyn mestaria.

Toivottavasti iskä ottaa vastuun pojan elämästä ja pyrkii tasapainottamaan sen. Viimeistään nyt, teinin aikuistumisen kynnyksellä.

 

[Ap¨]

No, jos miehestä tulisi vanhempiensa omaishoitaja, niin siihenkin sitten varmaan olisi sopeuduttava, vai? Ei se omaishoitajana oleminen mitenkään niin tavatonta ole...

Sinänsä typerä rinnastus, mutta kertonee paljon aloittajasta.

Eiköhän se nyt niin vaan ole, että lapsi on vanhemmille aina se tärkein. Ja jos oma lapsi haluaa asua isänsä kanssa, niin tuskinpa siinä kannattaa naamaansa kovin pahasti väännellä kumpaisellekaan ko. asiasta. En oikein ymmärrä koko aloitusta. Jos kerran nakuilu kotona on niin pirun tärkeää, niin nakuile rauhassa omassa kämpässäsi sitten. Ja jos alkaa seukkaamaan lapsellisen miehen kanssa, niin oletusarvo lienee, että lapset ovat mukana diilissä tavalla tai toisella. Ehkä tämä mies on vain sitten tarkoitettu jollekin vähän enemmän asiaa ymmärtävälle naiselle. Sinkku lapseton naikkonen tuskin ymmärtää perheellisen miehen tilannetta kovinkaan hyvin.

Huvittaa, kun jostain "nakuilusta" on nyt tehty kynnyskysymys tähän juttuun. Enhän minä kotonanikaan "nakuile," vaan saatan suihkun jälkeen kävellä muutaman askelen alasti huoneessa, tai käydä alasti vessassa yöllä. "Nakuilu" on ihan jotain muuta, eli sellaista, että hilluu koko ajan vaatteitta kotona ja pihalla. Mutta jos asunnossa on vieras ihminen, silloin muutamakin askel alastomana on aika sopimatonta. Jos minulla on kuka tahansa yövieras kotona, en silloinkaan voi siityä huoneesta toiseen (puoli)alastomana.

Kivaa, että olen nyt myös jo "naikkonen." Sinkku olen siinä mielessä että olen eronnut, ja lapsia kun ei vaan sattunut siunaantumaan.

 

[Vanha Noita]

Typerää tyypillistä minua, etten jaksanut kaikkia vastauksia lukea; siksi voinkin jo toistaa jonkun vastausta. Luulen, että olet saanut juuri sellaisia vastauksia, jotka minullekin tuli ekana mieleen: En hyväksy ajatusmaailmaasi. Sitten mietin hetken ja käänsin asian mielessäni ympäri ja asetuin mieheni asemaan.

Mieheni on tullut elämään minun ja lasten kanssa. Kaksi vanhempaa muutti muuttomme yhteydessä omiin koteihin (miehelläni on heihinkin erittäin lämpimät ja läheiset välit), mutta kaksi pienempää asuu kanssamme. Mieheni todella haluaa rakastaa lapsiani ja hoitaa osuutensa ihan kaikessa. Ja enemmänkin.

Joskus olemme keskustelleet kuitenkin vallan ja vastuun epäoikeudenmukaisuudesta (se ei ole meillä mikään ongelma; eikä meillä asiasta tule riitaa, ei edes keskustelua nykyään, mutta saattaisi olla ongelma). Mieheni mielestä olen oikea kanaemo eikä hänellä ole mitään mahdollisuuksia olla lapsille auktoriteetti. Totta. Ja monen muunkin perheen kohdalla näin ja tässä näen alkuperäisen kysyjän huolen aiheen. On erittäin hankalaa kuvitella itsensä tilanteeseen, jossa ei ole minkäänlaista valtaa perheen lapsiin nähden, mutta huoltovastuu (mm. pyykinpesun muodossa ja taloudellisessa mielessä) on silti kannettava. Tilanne on varmaan vielä hankalampi, jos lapset/lapsi on alkuperäisen kuvaileman kaltainen välinpitämätön, laiska ja epäsiisti 15-vuotias.

Minulla ei ole tästä omakohtaista kokemusta, mutta yritin asettua alkuperäisen asemaan mieheni ajatusten avustamana. Joten pieleen voi mennä, mutta yritin.

Meillä tilanne on kuitenkin helppo, sillä periaatteellisia linjauseroja lasten kanssa elämisestä meillä ei mieheni kanssa ole (molemmille rakkaus ja sen osoittaminen on tärkeintä), joten lapseni ovat hänenkin mielestään, kaikki neljä, maailman toiseksi-viidenneksi ihanimmat lapset sekä luonteeltaan että käytöstavoiltaan (hänen oma poikansa menee ykköseksi - ja on minunkin mielestäni ehdottomasti maailman viidenneksi ihanin lapsi). Mutta, jos lasten "kasvatus" olisi jotenkin mennyt pieleen ja heistä olisi tullut saamattomia, laiskoja ja haisevia räkänokkia, voisi olla vaikeampaa hyväksyä "vallattomuuden" ja vastuun asetelma.

Olisimmeko onnistuneet, jos tilanne olisi ollut tällainen? Sitä en enää osaakaan pohtia. Ehkei. Jos lapsemme olisivat olleet noita ilkeitä räkänokkia, mekään emme ehkä olisi olleet toistemme mielestä niin ihania, emmekä olisi valinneet toisiamme. Lapsilla on yllättävän iso vaikutus näissä valintatilanteissa.

 

[Pulmako on ymmärtää?]

Jos noinkin moni kirjoittaja on sitä mieltä, että aloittaja suhtautuu itsekkäästi ja omahyväisesti ko. asiaan, niin eivät kai aivan kaikki voi olla ihan väärässäkään?

Yhteiskunnassa kun on olemassa jonkinlaiset normistot, joiden kaitta laki ja järjestyskin rakentuu.

 

[Toisaalta, 15-v. on murrosiässä]

Se kuuluu elämään, ja jos olot ovat olleet risaiset, on aika normaalia, ettei sitä ohiteta ihan pyhäkoululaisena ja perheen yleisilona ja -koneena. Tarvitaan rajat ja rakkautta, ja äärettömän pitkää pinnaa se aika, minkä tuo vaihe kestää.

"Rakasta minua eniten, kun ansaitsen sitä vähiten, sillä silloin tarvitsen sitä eniten."

Kun nyt jaksaa olla ihminen ihmiselle, vaikka se olisi välissä hankalaakin, nopeammin ja enemmän omilla jaloillaan se poikakin lähtee sieltä taas eteenpäin.

 

[mammamaaa]

Eipä sitä tiedä, kauanko poika haluaa asua isänsä luona. Voihan olla, että isän tyttöystävä on niin hapan, että poika hipsii kipinkapin takaisin äitinsä luokse. Minusta on tosi tavallista, että avioeroperheessä murrosikäinen muuttaa toisen vanhempansa luokse, kun lähivanhempi nalkuttaa läksyistä, kotiintuloajoista ja antaa kieltoja tietokoneen käytöstä ja tv:n katselusta. Silloin murkun mielestä voi olla hyvä ratkaisu muuttaa etävanhemman luokse, jossa on saanut olla vapaammin. Toisaalta ne käytännön arjen ongelmat tulee sitten vastaan, kun etästä tulee lähivanhempi ja uusi lähivanhempi havahtuu siihen, että tosiaan tuo lapsi onkin liikaa tietokoneella ja mites tuosta kokeesta tulikin vain 5-...

Minua säälittää ihan kauheasti murrosikäisten nuorten asema. He tuntuvat olevan hylkiöitä kaikille ja pahimmassa tapauksessa jopa vanhemmilleen. Minullakin on murrosikäisiä lapsia, jotka ovat haastavia ja välillä vaikeita, mutta heidänhän kuuluu opetella aikuisen ihmisen taitoja. Jos aikuiset vain latistavat, lyövät maahan ja osoittavat omaa ylemmyyttänsä pakottamalla nuoret omissa huoneissaan kököttäviksi hiirulaisiksi, niin eipä tosiaan tarvitse ihmetellä, miksi niistä nössönuorista tulee aikuisia, joilla on huono itsetunto ja sosiaaliset taidot täysin kateissa.

Minusta myös uusioperheessä voidaan pitää perhepalaverejä ja sopia yhteiset säännöt. Murrosikäisilläkin pitää olla kotiintuloajat ja nukkumaanmenoajat, jotta koulu sujuu. Tiedän, että parissakin isoissa perheissä kaikkien alaikäisten pitää olla omassa huoneessaan klo 21 ja klo 22 viimeistään nukkumassa juuri siksi, että koulu ei kärsi ja vanhemmat saavat yhteistä aikaa. Kotona ne murrosikäisetkin osaavat siivota, laittaa yksinkertaista ruokaa ja muutenkin osallistua arkeen esim. käymällä kaupassa, kunhan vain heidät perehdytetään hommiin ja itse näytetään esimerkkiä. En minä ainakaan anna lapsille esimerkiksi viikkorahaa, jollei kotitöitä tehdä. Ensiksi voi puhua miehen kanssa ja sopia hänen kanssaan säännöt ja sen jälkeen jutella pojan kanssa. Nuoret kyllä itse hoksaavat sen, että eri perheissä on erilaiset säännöt. Vaikkei äidin kotona tarvitse tehdä kotitöitä, niin isän kotonapa tarvitsee jne. Meillä ei kukaan välty ikkunoiden pesulta, wc-pöntön jynssäämiseltä tai tiskikoneen täyttämiseltä. Myös ruokaa joutuu tekemään ainakin sen verran, että kuorii perunoita tai pilkkoo salaattia. Jokainen osaa lämmittää itse ruokaa mikrossa ja jokainen myös korjaa astiat pois pöydästä suoraan tiskikoneeseen. Älkää opettako lapsia uusavuttomiksi!!!

Minusta AP:n ei tarvitse heti tunkeutua murkun elämään olemalla "paras kaveri". Hän on alussa vain isän naisystävä eikä mitään muuta. Kun kohtelet poikaa tavallisesti kuin aikuista (ei alentuvasti, ei lässyttämällä) ja annat hänelle aikaa totutella sinuun, niin asiat lähtevät luistamaan varmasti. Alussa ehkä on helpointa, että sinä puhut ongelmista miehelle suoraan (esim. poika ei korjaa asioita pöydästä syömisensä jälkeen), joten mies voi ottaa asian puheeksi pojan kanssa, jonka jälkeen nainen pystyy huomauttamaan asiasta poikaa. Jos lähes tuntematon nainen alkaa heti ekana päivänä nalkuttamaan siitä, ettei noudateta uusia kodin sääntöjä, niin välit ovat rikki saman tien. Monesta asiasta voi sanoa nätisti ilman huutoa tai kiukkua eli esimerkiksi vaikka niistä astioista voit mennä pojan perässä hänen huoneeseensa, koputat ovelle ja sanot, että sulla jäi astiat pöydälle, korjasin ne nyt sun puolestasi, mutta muistathan ensi kerralla, että laitat ne käytetyt astiat suoraan koneeseen, OK?

 

[Vanha Noita]

Typerää tyypillistä minua, etten jaksanut kaikkia vastauksia lukea; siksi voinkin jo toistaa jonkun vastausta. Luulen, että olet saanut juuri sellaisia vastauksia, jotka minullekin tuli ekana mieleen: En hyväksy ajatusmaailmaasi. Sitten mietin hetken ja käänsin asian mielessäni ympäri ja asetuin mieheni asemaan.

Mieheni on tullut elämään minun ja lasten kanssa. Kaksi vanhempaa muutti muuttomme yhteydessä omiin koteihin (miehelläni on heihinkin erittäin lämpimät ja läheiset välit), mutta kaksi pienempää asuu kanssamme. Mieheni todella haluaa rakastaa lapsiani ja hoitaa osuutensa ihan kaikessa. Ja enemmänkin.

Joskus olemme keskustelleet kuitenkin vallan ja vastuun epäoikeudenmukaisuudesta (se ei ole meillä mikään ongelma; eikä meillä asiasta tule riitaa, ei edes keskustelua nykyään, mutta saattaisi olla ongelma). Mieheni mielestä olen oikea kanaemo eikä hänellä ole mitään mahdollisuuksia olla lapsille auktoriteetti. Totta. Ja monen muunkin perheen kohdalla näin ja tässä näen alkuperäisen kysyjän huolen aiheen. On erittäin hankalaa kuvitella itsensä tilanteeseen, jossa ei ole minkäänlaista valtaa perheen lapsiin nähden, mutta huoltovastuu (mm. pyykinpesun muodossa ja taloudellisessa mielessä) on silti kannettava. Tilanne on varmaan vielä hankalampi, jos lapset/lapsi on alkuperäisen kuvaileman kaltainen välinpitämätön, laiska ja epäsiisti 15-vuotias.

Minulla ei ole tästä omakohtaista kokemusta, mutta yritin asettua alkuperäisen asemaan mieheni ajatusten avustamana. Joten pieleen voi mennä, mutta yritin.

Meillä tilanne on kuitenkin helppo, sillä periaatteellisia linjauseroja lasten kanssa elämisestä meillä ei mieheni kanssa ole (molemmille rakkaus ja sen osoittaminen on tärkeintä), joten lapseni ovat hänenkin mielestään, kaikki neljä, maailman toiseksi-viidenneksi ihanimmat lapset sekä luonteeltaan että käytöstavoiltaan (hänen oma poikansa menee ykköseksi - ja on minunkin mielestäni ehdottomasti maailman viidenneksi ihanin lapsi). Mutta, jos lasten "kasvatus" olisi jotenkin mennyt pieleen ja heistä olisi tullut saamattomia, laiskoja ja haisevia räkänokkia, voisi olla vaikeampaa hyväksyä "vallattomuuden" ja vastuun asetelma.

Olisimmeko onnistuneet, jos tilanne olisi ollut tällainen? Sitä en enää osaakaan pohtia. Ehkei. Jos lapsemme olisivat olleet noita ilkeitä räkänokkia, mekään emme ehkä olisi olleet toistemme mielestä niin ihania, emmekä olisi valinneet toisiamme. Lapsilla on yllättävän iso vaikutus näissä valintatilanteissa.

Lisään vielä "hiukan": Me olemme mieheni kanssa määritelleet "lapsettoman" (määritelmää on hankala kirjoittaa ja sanoa, mutta kuvaavaa on keskustelun pätkämme: "Tiedäthän, se on kiva ja mukava tyyppi, ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, se on vaan lapseton". Meidän mielestämme aikuisissa lapsettomissa on jotain "vikaa". En tarkoita loukata ketään, tämä on vain meidän jaettu mielipiteemme eikä me tietnkään kaikkia maailman lapsettomia olla tavattu.

Ja sitten vielä: Meillä on lapsilaumamme kanssa aina mielettömän hauskaa. Lapsilaumaamme kuuluu nykyään vaihteleva määrä ja kokoonpano tyttöystäviä ja bbq:t pihalla täyttää nauru ja mekkala. Kyllä meillä lapset täydentää meitä. Joskus riitatilanteessa mieheni on jopa murjaissut: "Kyllä minä sinusta eron kestäisin, mutta lapsista en." Kiukkutilanteen laukaisu, mutta osa totuutta siinä piilee.

Alkuperäiselle halusin tämän kertoa, sillä valintojahan elämä on pullollaan ja mikä sinua estää kokeilemasta. Jos ei toimi, niin ei toimi. Siitä voi tulla mukavaakin. Erilailla mukavaa kuin kahdestaan miehen kanssa, mutta silti.

 

[been there, done that]

Huvittaa, kun jostain "nakuilusta" on nyt tehty kynnyskysymys tähän juttuun. Enhän minä kotonanikaan "nakuile," vaan saatan suihkun jälkeen kävellä muutaman askelen alasti huoneessa, tai käydä alasti vessassa yöllä. "Nakuilu" on ihan jotain muuta, eli sellaista, että hilluu koko ajan vaatteitta kotona ja pihalla. Mutta jos asunnossa on vieras ihminen, silloin muutamakin askel alastomana on aika sopimatonta. Jos minulla on kuka tahansa yövieras kotona, en silloinkaan voi siityä huoneesta toiseen (puoli)alastomana.

Kivaa, että olen nyt myös jo "naikkonen." Sinkku olen siinä mielessä että olen eronnut, ja lapsia kun ei vaan sattunut siunaantumaan.

Mainitsemaasi 'nakuiluun' on tartuttu vain ja ainoastaan siksi, että toit sen itse esiin 'ongelmana', joka elämääsi tulee ahdistamaan lapsen muuton myötä. Ja kyllä, vieraan naisen alastomuus nuoren pojan edessä on sopimatonta, mutta melko sopimatonta on myös tehdä siitä ongelmaa, silloin kun kysymyksessä on lapsen, tähän asti vinoon mennyt, elämä ja siinä tapahtuvat suuret muutokset.

Todennäköisesti kaiken 'ongelmalistauksen' takana on ihan rehti ja aito pelko siitä, että suhteesi muuttuu ja et vielä tässä vaiheessa tiedä, mitä kaikkea tämä muutos tuo tullessaan. Taustalla on myös pettymystä siitä, että käsikirjoituksesi yhteenmuutosta ei ehkä toteudukaan samalla tavoin ja siinä aikataulussa kuin olet ajatellut.

Suhteesi on kuitenkin hyvin tuore ja mikäli et tunne kumppanisi entistä puolisoa, olet varmaankin ollut pelkästään toisen käden tiedon varassa siitä, kuinka 'horo' tai epämiellyttävä tämä pojan äiti onkaan. Se, että sinulle on kerrottu lapsen äidistä ja itse lapsesta noin negatiiviseen sävyyn, on selkeä varoitusmerkki... Harva äiti kuitenkaan on valmis luopumaan lapsestaan mistään muusta kuin hyvin painavasta syystä.

Lasten kanssa tilanteita tulee hyvin usein 'puun takaa', mutta mikään ei muuta sitä tosiseikkaa, että kumppanillasi on lapsi ja hän on tästä lapsesta vastuussa. Aikuisten tarpeet (ja halut) joutuvat odottamaan tai mahdollisesti kokonaan syrjäytymään lapsen tarpeiden tieltä.

Kumppanillasi isyytensä myötä ei ole valinnanvaraa, hänen on hommansa isänä hoidettava. Sinulla sen sijaan on valinnanvaraa tilanteessa; ota tai jätä.

 

[been there, done that]

Mieheni on tullut elämään minun ja lasten kanssa. Kaksi vanhempaa muutti muuttomme yhteydessä omiin koteihin (miehelläni on heihinkin erittäin lämpimät ja läheiset välit), mutta kaksi pienempää asuu kanssamme. Mieheni todella haluaa rakastaa lapsiani ja hoitaa osuutensa ihan kaikessa. Ja enemmänkin.

Minä kun luulin että Michael Jackson kuoli ja 'ihmemaa' Neverland olisi myynnissä.

 

[jaah.]

Eikö tosiaan tule mieleen, kun rupeaa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa, että on rupeamassa seurustelemaan isäksi/ äidiksi jo ehtineen kanssa? Sitten ällistellään, kun se tilanne on tosiaan arjessa vastassa. Jos kerran ei halua ottaa koko pakettia, ei kykene siihen, pitäähän se osata miettiä jo alkuvaiheessa kohdaltaan. Jos yleensä osaa miettiä ja vähänkään itseään tuntee ja siis tietää, että tuohon rooliin en halua. Etsii silloin sen ennestään perheettömän miehen / naisen!! Ihan itse on syypää, jos on tilanteeseen kerran mennyt, eivät ne lapset haihdu matkan varrella!

Ei tosiaankaan tullut mieleen, että 10v äitinsä luona asunut poika voisi vielä täysi-ikäisyyttä lähestyessään yllättäen muuttaa isänsä luokse, kun on jo omastakin asunnosta ja ikiomasta rauhasta joskus puhunut. Ei olisi isänsäkään voinut kuvitella tällaista tapahtuvan, vaan hänkin kuvitteli, että poika kohta muuttaisi kaikessa rauhassa johonkin omaan opiskelijaboksiin. Kyllä tämä tilanne tuli täysin puun takaa.

Pitääkö minun myös alkaa nyt jo varoa, josko mies seuraavaksi haluaa vanhenevan äitinsä/isänsä luokseen asumaan? Kaikkeako pitää varoa ja ennakoida?

No eiköhän tuo isän ja äidin vetäminen tähän mukaan ole ap, sinulta aikuisena ihmisenä jo aika lapsellista. Liioittelun makua, etten sanois. Oma lapsi on täysin eri asia, kuin jo aikuiset ja vanhat isä ja äiti.
Sitäpaitsi harva 15-vuotias saa vielä mistään omaa asuntoa, pitää olla vähintään se 16.

 

[aamun ...]

Näissä hyvissä neuvoissakin on paljon jokaisen omia asenteita, jotka eivät aina ja kaikissa tapauksessa pidä paikkaansa. Tilanteet ovat aika yksilöllisiä. Ei lähivanhempi aina ole välttämättä jokin horo syypää, jos murkkuiäinen haluaa muuttaa etävanhemman luo kuten "mammamaaa" kirjoitti. Kyse voi myös olla vanhempien valtataistelusta jossa lapsi on jonkinlainen välikappale ja poika osaa käyttää tilannetta hyväkseen. Rajat ovat voineet olla hakusessa molemmilla vanhemmilla. Aika tavallista.

Hyvä kommentti, etteivät murkkuikäiset tahdo oikein mahtua mihinkään, koska koettelevat aikuisten rajoja ja sietokykyä.

Sellainen kuriin pakottaminenkaan ja kaikilla velvollisuuksilla kuormittaminen ei myöskään mielestäni ole kohtuullista varsinkaan jos kaikki toiminta ja systeemit seuraavat ja johtuvat pelkästään vanhempien erosta kuten "uusperheiden työmaakokoukset". Ja kummallisen paljon uusperheessä lapset ja nuoret ovat huoneissaan oven takana, vaikka he aiemmin olisivat tottuneet viettämään aikaa muiden kanssa olohuoneessa ja keittiössä.

Ap:n tilanteesta vielä sen verran, että voihan olla etteivät isä ja poika ole ajatelleet sinua varsinaiseksi perheenjäseneksi. Kotioloissaan viihtyvälle sinkkumiehelle voi tulla hetki, jolloin haluaa ottaa naisystävään etäisyyttä. Ehkä pojan muutto ja sen hyväksyminen on mieheltä sellainen hioenovarainen ele sinulle olla tuppautumatta enempää hänen kotiinsa kuvittelemaan liikoja.

 

[n48]

Jotainhan suhteestanne kuvaa sekin, että mies ei viihdy sinun luonasi. Jatkuisiko seurustelu ollenkaan, ellet sinä matkaisi aina miehen luo, olisi ns helppo nakki? Katso kerran, miten kauan menee että miehelle tulee niin ikävä, että tulee sinun kotiisi.

Vuoden seurustelu on tooodella lyhyt aika.

Mies ei viihdy luonani niin hyvin koska asunto on pieni, siellä ei ole railakkaita stereolaitteita musiikinkuunteluun, eikä hänen harrastustavaroitaan. Hän on vähän sellainen kotihiiri, haluaa olla aina omat tavarat ympärillään. Hän käy välillä arki-iltaisin, ja lähtee luotani aamulla töihin, mutta se on silti toista, kuin olla koko päivä yhdessä viikonloppuisin.

Eipä minua vielä ole helpoksi nakiksi kutsuttu, tämä oli ihan uutta.

Niin, eli sinun kanssasi oleminen ei riitä "ajankuluksi" vaikka seurustelua on takana vasta vuosi. Sinunhan pitäisi olla se tärkein silloin kun olette kahden ja muu unohtuu. Omia harrastuksia ehtii harrastaa niinä iltoina kun olette molemmat omissa kodeissanne.

 

[Samassa tilanteessa, lapsellinen]

Mutta onko miehelläsi, Vanha Noita, omia lapsia? Vertaileeko hän lapsia keskenään, miten sinä suhtaudut heihin, otatko avosylin vastaan kotiisi asumaan?

Ap on saanut ihan aiheettomasti hirveän haukkuryöpyn päälleen. Kyllä maailmaan sanoja mahtuu ja jos peilailu täällä estää pahimmat teot tosielämässä, yritetään ymmärtää. Itsekkyyttä on sekin, että vaatii jonkun olemaan samaa mieltä kanssaan, kun itsekkyydestä on syytöksiä tullut. Näissäkin asioissa on monta oikeaa vastausta.

Olen ymmärtänyt, että ap ei ole asettamassa miehelle ehtoa minä tai poika? Hän miettii omaa sopivuuttaan kuvioon. Ap:n ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksia ja sopeutua ja sietää kaikkea. Vaikka talo on miehen ja lapsi on miehen perijä. Mutta se on sitten eri asia, pystytkö siirtämään tämän tosiasian taka-alalle tai muistuttavatko he sinua siitä, että olet siellä "vain" asumassa ja olet "vain" äitipuoli ilman valtaa.

 

[Kleitonia.]

Mutta onko miehelläsi, Vanha Noita, omia lapsia? Vertaileeko hän lapsia keskenään, miten sinä suhtaudut heihin, otatko avosylin vastaan kotiisi asumaan?

Ap on saanut ihan aiheettomasti hirveän haukkuryöpyn päälleen. Kyllä maailmaan sanoja mahtuu ja jos peilailu täällä estää pahimmat teot tosielämässä, yritetään ymmärtää. Itsekkyyttä on sekin, että vaatii jonkun olemaan samaa mieltä kanssaan, kun itsekkyydestä on syytöksiä tullut. Näissäkin asioissa on monta oikeaa vastausta.

Olen ymmärtänyt, että ap ei ole asettamassa miehelle ehtoa minä tai poika? Hän miettii omaa sopivuuttaan kuvioon. Ap:n ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksia ja sopeutua ja sietää kaikkea. Vaikka talo on miehen ja lapsi on miehen perijä. Mutta se on sitten eri asia, pystytkö siirtämään tämän tosiasian taka-alalle tai muistuttavatko he sinua siitä, että olet siellä "vain" asumassa ja olet "vain" äitipuoli ilman valtaa.

Kaikkihan me peilaamme näitä asioita omasta näkökulmasta, ja yritämme kuka mitenkin ajatella myös objektiivisesti.

Sinä sen sijaan kirjoitat jo tuolla aikaisemmin, että sinulla on vaikeuksia saada oma elämäsi tasapainoon ja onnelliseksi. Ratkaisusi uusioperhe-elämän taisi olla, ettet noteeraa puolisosi lasta ollenkaan.

Selvästi sinä haluaisit olla teidän perhepyrmiidissa korkeammalla kuin oletkaan. Ja nyt jakelet neuvoja ja ymmärrystä alkuperäiselle, jossa hänen ei pitäisi alkaa kynnysmatoksi, eikä sopeutua ja sietää kaikkea. Eli lopputuloksena olisi toinen epätasapainoinen ja onneton koti.

Sinä et noteeraa puolisosi lasta (myös teini-ikäinen on lapsi) ollenkaan. Miten tämä vaikuttaa hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen? Onko käynyt mielessä?

Aikuisten pitää tehdä aikuismaisesti ratkaisut niin, ettei heistä riippuvaiset alaikäiset lapset kärsi. Se ei tarkoita, että maailman pitää pyöriä sen "kakaran" navan ympärillä.

 

[Samassa tilanteessa, lapsellinen]

Mutta onko miehelläsi, Vanha Noita, omia lapsia? Vertaileeko hän lapsia keskenään, miten sinä suhtaudut heihin, otatko avosylin vastaan kotiisi asumaan?

Ap on saanut ihan aiheettomasti hirveän haukkuryöpyn päälleen. Kyllä maailmaan sanoja mahtuu ja jos peilailu täällä estää pahimmat teot tosielämässä, yritetään ymmärtää. Itsekkyyttä on sekin, että vaatii jonkun olemaan samaa mieltä kanssaan, kun itsekkyydestä on syytöksiä tullut. Näissäkin asioissa on monta oikeaa vastausta.

Olen ymmärtänyt, että ap ei ole asettamassa miehelle ehtoa minä tai poika? Hän miettii omaa sopivuuttaan kuvioon. Ap:n ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksia ja sopeutua ja sietää kaikkea. Vaikka talo on miehen ja lapsi on miehen perijä. Mutta se on sitten eri asia, pystytkö siirtämään tämän tosiasian taka-alalle tai muistuttavatko he sinua siitä, että olet siellä "vain" asumassa ja olet "vain" äitipuoli ilman valtaa.

Kaikkihan me peilaamme näitä asioita omasta näkökulmasta, ja yritämme kuka mitenkin ajatella myös objektiivisesti.

Sinä sen sijaan kirjoitat jo tuolla aikaisemmin, että sinulla on vaikeuksia saada oma elämäsi tasapainoon ja onnelliseksi. Ratkaisusi uusioperhe-elämän taisi olla, ettet noteeraa puolisosi lasta ollenkaan.

Selvästi sinä haluaisit olla teidän perhepyrmiidissa korkeammalla kuin oletkaan. Ja nyt jakelet neuvoja ja ymmärrystä alkuperäiselle, jossa hänen ei pitäisi alkaa kynnysmatoksi, eikä sopeutua ja sietää kaikkea. Eli lopputuloksena olisi toinen epätasapainoinen ja onneton koti.

Sinä et noteeraa puolisosi lasta (myös teini-ikäinen on lapsi) ollenkaan. Miten tämä vaikuttaa hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen? Onko käynyt mielessä?

Aikuisten pitää tehdä aikuismaisesti ratkaisut niin, ettei heistä riippuvaiset alaikäiset lapset kärsi. Se ei tarkoita, että maailman pitää pyöriä sen "kakaran" navan ympärillä.

Jakelen neuvoa, että ap ei muuttaisi siihen talouteen, puhtaasti omista kokemuksistani johtuen. En kuitenkaan kuvittele, että ap on samanlainen ihminen kuin minä, saattaahan hän onnistuakin.
Miksi jonkun pitäisi alkaa kynnysmatoksi ja sopeutua aina vaan, olla kiltti tyttö, joka ei tee itsestään kauheaa numeroa? Kuka ja mikä se sellainen ihminen on?

Minun tekemiseni ja olemiseni ei vaikuta lapsen elämään yhtään mitään, hänellä on vahva verkosto äitiä, mummoa, vaaria yms. henkilöitä. Olen siis sopeutunut olemaan näkymätön omassa kodissani ;-) Mutta onnellinen? Sitä en todellakaan nyt ole.

 

[Ap¨]

Olen ymmärtänyt, että ap ei ole asettamassa miehelle ehtoa minä tai poika? Hän miettii omaa sopivuuttaan kuvioon. Ap:n ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksia ja sopeutua ja sietää kaikkea. Vaikka talo on miehen ja lapsi on miehen perijä. Mutta se on sitten eri asia, pystytkö siirtämään tämän tosiasian taka-alalle tai muistuttavatko he sinua siitä, että olet siellä "vain" asumassa ja olet "vain" äitipuoli ilman valtaa.

En tosiaankaan ole ehtoja asetellut ja nimenomaan mietin, mikä on sitten minun asemani tuossa uudessa tilanteessa. Tietysti poika on miehen ykkönen (ja varmasti sydämessään ollut koko ajan, vaikka on asunut muualla!) mutta en halua tulla täysin syrjäänkään työnnetyksi.

Toivon mukaan homma sujuu mahdollisten alkukangistelujen jälkeen näin: välillä vietämme viikonloppua kolmestaan ja kokkailemme, katsomme tv:tä, käymme jossain ulkoilemassa ja teemme asioita porukalla. Välillä toivottavasti poika on viikonlopun kavereidensa ja tyttöystävänsä luona ja saan olla miesystävän kanssa kahdestaan. Joskus ehkä poika nuokkuu omissa oloissaan kotona ja me aikuiset vietämme puoli-yhteistä aikaa. Joskus mies ja poika puuhaavat jotain yhdessä ja minä teen omiani toisessa huoneessa. Että olisi vaihtelevaa.

Näin minä siis toivon. Mutta jos homma menee siihen, että mies ja poika jatkuvasti vain touhuavat yhdessä ja minut sivuutetaan ja työnnetään keittiöön kokkaamaan, alan harkita kytkimen nostoa.

Emme tosiaankaan asu vielä yhdessä ja yhteenmuuttokin oli vielä aivan puheiden asteella, mitään konkreettista ei ole tehty asian hyväksi. Ja nyt yhteenmuutto takuuvarmasti siirtyy sinne saakka, kunnes poika muuttaa omilleen. Saamme me aikuisetkin lisää miettimis- ja varmisteluaikaa.