Miehen lapsi muuttaa miehen luo

[Kleitonia.]

Kaikkihan me peilaamme näitä asioita omasta näkökulmasta, ja yritämme kuka mitenkin ajatella myös objektiivisesti.

Sinä sen sijaan kirjoitat jo tuolla aikaisemmin, että sinulla on vaikeuksia saada oma elämäsi tasapainoon ja onnelliseksi. Ratkaisusi uusioperhe-elämän taisi olla, ettet noteeraa puolisosi lasta ollenkaan.

Selvästi sinä haluaisit olla teidän perhepyrmiidissa korkeammalla kuin oletkaan. Ja nyt jakelet neuvoja ja ymmärrystä alkuperäiselle, jossa hänen ei pitäisi alkaa kynnysmatoksi, eikä sopeutua ja sietää kaikkea. Eli lopputuloksena olisi toinen epätasapainoinen ja onneton koti.

Sinä et noteeraa puolisosi lasta (myös teini-ikäinen on lapsi) ollenkaan. Miten tämä vaikuttaa hänen elämäänsä ja tulevaisuuteen? Onko käynyt mielessä?

Aikuisten pitää tehdä aikuismaisesti ratkaisut niin, ettei heistä riippuvaiset alaikäiset lapset kärsi. Se ei tarkoita, että maailman pitää pyöriä sen "kakaran" navan ympärillä.

Jakelen neuvoa, että ap ei muuttaisi siihen talouteen, puhtaasti omista kokemuksistani johtuen. En kuitenkaan kuvittele, että ap on samanlainen ihminen kuin minä, saattaahan hän onnistuakin.
Miksi jonkun pitäisi alkaa kynnysmatoksi ja sopeutua aina vaan, olla kiltti tyttö, joka ei tee itsestään kauheaa numeroa? Kuka ja mikä se sellainen ihminen on?

Minun tekemiseni ja olemiseni ei vaikuta lapsen elämään yhtään mitään, hänellä on vahva verkosto äitiä, mummoa, vaaria yms. henkilöitä. Olen siis sopeutunut olemaan näkymätön omassa kodissani ;-) Mutta onnellinen? Sitä en todellakaan nyt ole.

Ap tuskin onkaan tuonne nyt muuttamasta, sitä tuskin haluaa kukaan heistä kolmesta. Eiköhän vastahankaisen teinipojan muutto vastahankaisen Iskän luo vaadi ihan omia sulattelujaan.

Ei kenenkään pidä olla kynnysmatto, eikä olla aina se joka joustaa ja sopeutuu. Muttei kenenkään pitäisi olla niin sinisilmäinen ettei ymmärrä, että seurustellessaan lapsellisen ihmisen kanssa, hänen lapsensa vaikuttavat myös omaan elämään. Ennemmin tai myöhemmin.

Miksi aikuinen ihminen hyppää tuollaiseen tilanteeseen ilman, että keskustelee asiat selviksi sen toisen aikuisen ihmisen kanssa? Sen puolisonsa kanssa. Ja sitten yhtäkkiä huomaa asuvansa "kodissaan", jossa välttelee osaa kodin asukkaita eikä noteeraa tätä ollenkaan. Surkea tilanne.

Tai miksi ihmeessä esittää, kuten tässäkin kirjoituksessa näyttää, tulevansa toimeen toisen lapsen kanssa, vaikka oikeasti pitää tätä kamalana rasitteena? Ei oikeassa elämässä jaeta oskareita, eikä tuollainen esittäminen pitkän päälle ole kaiketi edes mahdollista.

Voiko oikeasti olla tilanne, jossa saman katon alla olevan tekemiset ja sanomiset eivät vaikuta yhtään mitään lapseen? Ei lapsella ole välttämättä kykyä analysoida, että tuo aikuinen, joka on aina tuossa lähellä, ei pidä minusta, enkä minä hänestä, mutta siitä viis kun elämässäni on kuitenkin niitä muita "hyviä" aikuisia. Olkoon siis minulle näkymätön ja välttämätön "paha".

Ja mitä ihmettä miettivät tuollaiseen sopeutuneet/sopeutuvat puolisot? Ne joiden pitäisi turvata se peruselämän toimivuus sille lapselleen.

 

[Kleitonia.]

En tosiaankaan ole ehtoja asetellut ja nimenomaan mietin, mikä on sitten minun asemani tuossa uudessa tilanteessa. Tietysti poika on miehen ykkönen (ja varmasti sydämessään ollut koko ajan, vaikka on asunut muualla!) mutta en halua tulla täysin syrjäänkään työnnetyksi.

Toivon mukaan homma sujuu mahdollisten alkukangistelujen jälkeen näin: välillä vietämme viikonloppua kolmestaan ja kokkailemme, katsomme tv:tä, käymme jossain ulkoilemassa ja teemme asioita porukalla. Välillä toivottavasti poika on viikonlopun kavereidensa ja tyttöystävänsä luona ja saan olla miesystävän kanssa kahdestaan. Joskus ehkä poika nuokkuu omissa oloissaan kotona ja me aikuiset vietämme puoli-yhteistä aikaa. Joskus mies ja poika puuhaavat jotain yhdessä ja minä teen omiani toisessa huoneessa. Että olisi vaihtelevaa.

Näin minä siis toivon. Mutta jos homma menee siihen, että mies ja poika jatkuvasti vain touhuavat yhdessä ja minut sivuutetaan ja työnnetään keittiöön kokkaamaan, alan harkita kytkimen nostoa.

Emme tosiaankaan asu vielä yhdessä ja yhteenmuuttokin oli vielä aivan puheiden asteella, mitään konkreettista ei ole tehty asian hyväksi. Ja nyt yhteenmuutto takuuvarmasti siirtyy sinne saakka, kunnes poika muuttaa omilleen. Saamme me aikuisetkin lisää miettimis- ja varmisteluaikaa.

Jos isä ja poika eivät ole ennenkään touhunneet juuri mitään yhdessä, niin tuskinpa he nytkään niin tekevät.

Teini saattaa jopa vältellä teitä molempia työkseen. =oD

Nuo yllä olevat mietintäsi ymmärrän. Toivottavasti todellinen suhtautumisesi poikaan on myös tuollaista. Se, että varmuuden vuoksi inhoat häntä, mutta teeskentelet Iskälle toista, on mielestäni surkea vaihtoehto. Ehkäpä jopa vähän surkeampi kuin se, ettet noteeraisi poikaa ollenkaan.

Voi hyvin olla, että kaikista ennakkopeloistasi huolimatta kaikki sujuukin hyvin.

 

[Ap¨]

¨Tahdon vielä huomauttaa, etten missään nimessä inhoa miehen poikaa, tai pidä häntä mitenkään vastenmielisenä tai raivostuttavana. Hän on periaatteessa ihan normaali pojankloppi, mitä nyt laiska ja epäsiisti,mutta se kai monilla kuuluu tuohon ikään? Olemme aina tavatessamme pystyneet juttelemaan aivan normaaliin sävyyn ja hyväksyneet toisemme, en ole mitään luimistelua havainnut enkä itse osoittanut.

En vain osaa kuvitella, että hän kuuluu kohta jatkuvasti miesystäväni ruokakuntaan eli hän on aina paikalla, kun miehen luo menen ja vastaisuudessa suunnitelmat täytyy tehdä sen mukaan. Melkein sama, olisiko kyseessä miehen serkku, työkaveri tai kumminkaima, joka muuttaisi asuntoon. Uusi ihminen yhtäkkiä huushollissa pyörimässä hämmentää.

 

[Kleitonia.]

Tavallinen teini, vieläpä seurusteleva sellainen, ei taatusti ole aina paikalla. Todennäköisesti hänen perään pitää soitella, että nyt kotiin (siis Isän, ei ap:n).

Puhuva teini, joka on hyväksynyt Iskän uuden naisystävän, on varmasti ihan kehityskelpoinen yksilö. =oD

 

[kokemuksen rintaääni]

Olen ymmärtänyt, että ap ei ole asettamassa miehelle ehtoa minä tai poika? Hän miettii omaa sopivuuttaan kuvioon. Ap:n ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksia ja sopeutua ja sietää kaikkea. Vaikka talo on miehen ja lapsi on miehen perijä. Mutta se on sitten eri asia, pystytkö siirtämään tämän tosiasian taka-alalle tai muistuttavatko he sinua siitä, että olet siellä "vain" asumassa ja olet "vain" äitipuoli ilman valtaa.

En tosiaankaan ole ehtoja asetellut ja nimenomaan mietin, mikä on sitten minun asemani tuossa uudessa tilanteessa. Tietysti poika on miehen ykkönen (ja varmasti sydämessään ollut koko ajan, vaikka on asunut muualla!) mutta en halua tulla täysin syrjäänkään työnnetyksi.

Toivon mukaan homma sujuu mahdollisten alkukangistelujen jälkeen näin: välillä vietämme viikonloppua kolmestaan ja kokkailemme, katsomme tv:tä, käymme jossain ulkoilemassa ja teemme asioita porukalla. Välillä toivottavasti poika on viikonlopun kavereidensa ja tyttöystävänsä luona ja saan olla miesystävän kanssa kahdestaan. Joskus ehkä poika nuokkuu omissa oloissaan kotona ja me aikuiset vietämme puoli-yhteistä aikaa. Joskus mies ja poika puuhaavat jotain yhdessä ja minä teen omiani toisessa huoneessa. Että olisi vaihtelevaa.

Näin minä siis toivon. Mutta jos homma menee siihen, että mies ja poika jatkuvasti vain touhuavat yhdessä ja minut sivuutetaan ja työnnetään keittiöön kokkaamaan, alan harkita kytkimen nostoa.

Emme tosiaankaan asu vielä yhdessä ja yhteenmuuttokin oli vielä aivan puheiden asteella, mitään konkreettista ei ole tehty asian hyväksi. Ja nyt yhteenmuutto takuuvarmasti siirtyy sinne saakka, kunnes poika muuttaa omilleen. Saamme me aikuisetkin lisää miettimis- ja varmisteluaikaa.

Hei 15-vuotias ei ole 5 -vuotias.... 15 vee TUSKIN kotoisasti kokkailee teidän/vanhempiensa kanssa yhtään mitään kuin väkipakolla, ei varmasti katselee teidän kanssanne tv:tä (*yöks*) saati että kehtaisi kulkea kanssanne ihmisten ilmoilla, ainakaan samalla puolella katua. Näin "normaali" 15 vee.

Hän lojuu huoneessaan katsellen vuorotellen tietsikan ja tv:n ruutua, chattailee kavereiden kanssa facebookissa ja istuu ipodi korvissa. Ei takuulla kuule eikä kuuntele mitään teidän juttuja, edes mitä hänelle sanotaan, evvk. Kulkee illat ulkona kavereiden kanssa ja valvoo myöhempään kuin teistä kumpikaan jaksaa....

 

[a-täti]

"En vain osaa kuvitella, että hän kuuluu kohta jatkuvasti miesystäväni ruokakuntaan eli hän on aina paikalla, kun miehen luo menen ja vastaisuudessa suunnitelmat täytyy tehdä sen mukaan. Melkein sama, olisiko kyseessä miehen serkku, työkaveri tai kumminkaima, joka muuttaisi asuntoon. Uusi ihminen yhtäkkiä huushollissa pyörimässä hämmentää."

Miten kauan ajattelit ap. vatvoa tätä uutta elämäntilannettasi ellit-palstoilla?
Minun lapset eivät olisi sulattaneet uutta miestä kotiimme. Vaikka he ovat nyt aikuisia ja järkeviä niin tilanne 10 vuotta sitten oli toinen. Ihan hyvä vain että
en laittanut tikkua ristiin miesrintamalla. Olipahan yksi huoli vähemmän.

Sinulla on nyt pattitilanne. Olet kuin shakkilaudalla ja vahdit seuraavaa siirtoa.
En osaa pelata shakkia, mutta ihailin kahta iäkästä miestä jotka viihtyivät pelin seurassa monta tuntia vähän aikaa sitten.

Jos et saa elleistä mieleistäsi neuvoa käy kysymässä neuvoa joltakin miesporukalta, jotka pelaavat shakkia. Piirrä vaikka tilanne ruutupaperille ja mieti mikä hahmo itse olet.

Sinäkin muutut ja viisastut ajan oloon. Googletin yhtä asiaa ja sain äsken tietää, että kansakouluni on lakkautettu vuosi sitten. Kyllä olisi minunkin paljon järkevämpää käyttää luppoaika muilla sivuilla kuin elleissä. Täällä ei tule hullua hurskaammaksi.
Joku käytti jossakin viestiketjussa tuota raamatussa kiellettyä ilmausta.
Minuakin nimiteltiin avioeron yhteydessä sekopääksi ja luvattiin toimittaa mielisairaalaan. Tässäpä vielä istun ja muuta en voi. Mutta hulluksi ei ketään saa nimitellä. Siinä käy itselleenkin hullusti.

 

[tupakkirulla]

Miten kauan ajattelit ap. vatvoa tätä uutta elämäntilannettasi ellit-palstoilla?

Eikös elli-palstan nimenomainen tarkoitus ole, että täällä voi valitella ja vatvoa ongelmiaan ja kysellä neuvoja ja näkökulmia muilta ihmisiltä???? Sinä itse sen sijaan jaarittelet täällä aina ihan omiasi, kerrot ajatustenvirtana sekalaisia tekemisiäsi, eikä se välttämättä jaksa IHAN jokaista kiinnostaa.

Tää ketju on pvm mukaan aloitettu eilen. Ei järin pitkä aika vatvoa.

 

[tupakkirulla]

Miten kauan ajattelit ap. vatvoa tätä uutta elämäntilannettasi ellit-palstoilla?





Eikös elli-palstan nimenomainen tarkoitus ole, että täällä voi valitella ja vatvoa ongelmiaan ja kysellä neuvoja ja näkökulmia muilta ihmisiltä???? Sinä itse sen sijaan jaarittelet täällä aina ihan omiasi, kerrot ajatustenvirtana sekalaisia tekemisiäsi, eikä se välttämättä jaksa IHAN jokaista kiinnostaa.

Tää ketju on pvm mukaan aloitettu eilen. Ei järin pitkä aika vatvoa.

 

[Ap on ihan sekaisin]

Tämä oli päivän paras! AP kirjoittaa ongelmastaan: Mietittävä oman pyyhkeen sijoitus, ettei poika käytä sitä. Kaikkea tällaista pientä, nyppivää.
Kyllä onkin iso ongelma, mihin sen pyyhkeen laitan kylppärissä ettei poika koske!!Heh, kyllähän nauratti=D

 

[Ap on ihan sekaisin]

Tämä oli päivän paras! AP kirjoittaa ongelmastaan: Mietittävä oman pyyhkeen sijoitus, ettei poika käytä sitä. Kaikkea tällaista pientä, nyppivää.
Kyllä onkin iso ongelma, mihin sen pyyhkeen laitan kylppärissä ettei poika koske!!Heh, kyllähän nauratti=D

 

[ihmettelevä_]

En tosiaankaan ole ehtoja asetellut ja nimenomaan mietin, mikä on sitten minun asemani tuossa uudessa tilanteessa. Tietysti poika on miehen ykkönen (ja varmasti sydämessään ollut koko ajan, vaikka on asunut muualla!) mutta en halua tulla täysin syrjäänkään työnnetyksi.

Toivon mukaan homma sujuu mahdollisten alkukangistelujen jälkeen näin: välillä vietämme viikonloppua kolmestaan ja kokkailemme, katsomme tv:tä, käymme jossain ulkoilemassa ja teemme asioita porukalla. Välillä toivottavasti poika on viikonlopun kavereidensa ja tyttöystävänsä luona ja saan olla miesystävän kanssa kahdestaan. Joskus ehkä poika nuokkuu omissa oloissaan kotona ja me aikuiset vietämme puoli-yhteistä aikaa. Joskus mies ja poika puuhaavat jotain yhdessä ja minä teen omiani toisessa huoneessa. Että olisi vaihtelevaa.

Näin minä siis toivon. Mutta jos homma menee siihen, että mies ja poika jatkuvasti vain touhuavat yhdessä ja minut sivuutetaan ja työnnetään keittiöön kokkaamaan, alan harkita kytkimen nostoa.

Emme tosiaankaan asu vielä yhdessä ja yhteenmuuttokin oli vielä aivan puheiden asteella, mitään konkreettista ei ole tehty asian hyväksi. Ja nyt yhteenmuutto takuuvarmasti siirtyy sinne saakka, kunnes poika muuttaa omilleen. Saamme me aikuisetkin lisää miettimis- ja varmisteluaikaa.

Jos isä ja poika eivät ole ennenkään touhunneet juuri mitään yhdessä, niin tuskinpa he nytkään niin tekevät.

Varmasti isä ja poika jotain touhuavat jotain, se kai on vähän niin kuin vanhemmuuden idea?

Mutta en oikein ymmärrä mikset sinä voisi olla joskus mukana? Vaikka kaveri on teini-iässä, niin eivät retket perheen parissa ole poissuljettuja. Käytte jossain muualla yhdessä, pois asunnosta, ulkona. Silloin tilanne ei sinustakaan ole niin ahdistava.

 

[ihmettelijäX]

Mieheni on tullut elämään minun ja lasten kanssa. Kaksi vanhempaa muutti muuttomme yhteydessä omiin koteihin (miehelläni on heihinkin erittäin lämpimät ja läheiset välit), mutta kaksi pienempää asuu kanssamme. Mieheni todella haluaa rakastaa lapsiani ja hoitaa osuutensa ihan kaikessa. Ja enemmänkin.

Minä kun luulin että Michael Jackson kuoli ja 'ihmemaa' Neverland olisi myynnissä.

Kyllä btdt on katkera. On! Kuullostaa kateelliseltakin.

 

[samantyyppinen tilanne]

Terve ap! Minäkin olen tällainen paljon parjattu uusiovaimo, lapseton huithapeli naikkonen. Tosin mieheni ja entisensä ehtivät olla jo pari vuotta erossa ennenkuin tulin kuvaan mukaan, joten en ole avionrikkoja. Meillä on se tilanne, että asumme minun täysin omistamassani omakotitalossa, mieheni ei omista nurkkaakaan, jos se nyt kiinnostaa jotain. Tämä koti on siis virallisesti minun, mutta koen sen meidän yhteiseksi.

Meille muutti viime joulukuussa mieheni teinipoika. Ymmärrän joitakin tunteitasi, tottakai se tympii kun omassa kodissaan joutuu olemaan vähän eri tavalla kuin ennen, mutta en näkisi tuota nakuilua suurimmaksi ongelmaksi. Meillä suurin ongelma on se, että pojan äidillä oli ja on elämänhallinta niin hukassa, ettei hän ole kyennyt opettamaan pojalle elämän perustaitoja. Itsestään huolehtiminen on alkeellisella tasolla ja pojalla on suuria vaikeuksia huolehtia koulustaan, hygieniastaan, jne. Lakanan paikoilleen laittokin on vaikeaa. Niiden tapojen opettaminen on vaikeaa ja haasteellista. Osa lienee normaalia murkkuikää, mutta osa on kyllä puutteellisen huolenpidon tulosta.

Meillä on se tilanne, että poika karkasi äidiltään, tai siis oikeastaan äiti heitti pojan talvipakkaseen ilman ulkovaatteita, eikä poika enää halunnut/uskaltanut palata takaisin. Äidillä on pitkä väkivalta-alkoholi-lastensuojelutausta. Lapset on joskus uhattu ottaa huostaan, mutta äiti skarppasi sen jälkeen hetkeksi.

Johtuen äidin ja pojan huonoista väleistä en ole koskaan joutunut vertailun alle siitä, kumpi on kivampi, äiti vai minä. Poika melko hyvin kuuntelee ja tottelee minua, hieman enemmän hän kapinoi minua vastaan kuin isäänsä. Ja kaikki suivaantuneet äidit, kyllä, minä myös osallistun pojan kasvatukseen, vaikka varmaan haluaisittekin sen olevan isän homma. Tämä on jo käytännön pakkokin. Isä on paljon pois kotoa töiden takia (pitkät päivät), joten solmussahan me olisimme, jos poika saisi minun aikanani hyppiä pitkin seiniä.

Sanomani on, että ole kärsivällinen, poika kyllä kasvaa siitä ja muuttaa omilleen. Voit saada hänestä ihan hyvän ystävänkin myöhemmässä vaiheessa. Tiedän, hermoja se vaatii eikä se kärsivällisyys aina ole kovin helppoa. Varsinkin kun tuntuu, että meitä isän vaimoja tarkkaillaan aika tiukkaan ja analysoidaan, miten he tulevat toimeen lasten kanssa. Se on kai se naisen osa. Jokaisesta pitäisi löytyä äidilliset tunteet ja oletkin viallinen, jos ne eivät pulppua rinnastasi.

Sinulla on onneksi oma koti, käy miehesi luona ja vietä aikaa itsekseen. Älä muuta yhteen jos et kestä poikaa. Ei siitä mitään tule.

Tästäkin kirjoituksesta todennäköisesti joku hurmosmamma tai muu "elämänkoulua tarpeeksi käynyt" repii kritisoitavaa tyyliin "kuule hupakko, sinä et tiedä elämästä mitään, älä sotkeudu pojan ja isän väleihin, isällä ja pojan äidillä on aina side toisiinsa lapsen kautta, sinä olet vain kakkonen, etkä sinä tiedä lapsista mitään, kun et ole synnyttänyt jne.." Että anteeksi jo etukäteen kaikille, että olen kirjoittanut yhtään mitään.

 

[eräsperäs]

Tästäkin kirjoituksesta todennäköisesti joku hurmosmamma tai muu "elämänkoulua tarpeeksi käynyt" repii kritisoitavaa tyyliin "kuule hupakko, sinä et tiedä elämästä mitään, älä sotkeudu pojan ja isän väleihin, isällä ja pojan äidillä on aina side toisiinsa lapsen kautta, sinä olet vain kakkonen, etkä sinä tiedä lapsista mitään, kun et ole synnyttänyt jne.." Että anteeksi jo etukäteen kaikille, että olen kirjoittanut yhtään mitään.

No toivottavasti ei revi, sillä tarinasi osoittaa juuri sen, että kyetäkseen vastuulliseen aikuisuuteen, lapsen rakkauden voittamiseen ja lapsen lasvattamiseen kunnon kansalaiseksi ei tarvitse tuottaa itse yhtään jälkeläistä.

 

[a-täti]

Miten kauan ajattelit ap. vatvoa tätä uutta elämäntilannettasi ellit-palstoilla?

Eikös elli-palstan nimenomainen tarkoitus ole, että täällä voi valitella ja vatvoa ongelmiaan ja kysellä neuvoja ja näkökulmia muilta ihmisiltä???? Sinä itse sen sijaan jaarittelet täällä aina ihan omiasi, kerrot ajatustenvirtana sekalaisia tekemisiäsi, eikä se välttämättä jaksa IHAN jokaista kiinnostaa.

Tää ketju on pvm mukaan aloitettu eilen. Ei järin pitkä aika vatvoa.

Mutta jostain syystä saan ap:stä käsityksen, että hän viihtyy ongelman parissa.
Aamulla radiossa kerrottiin Iisalmen lastensuojelumallista. Moni lapsi saa asua tukikodissa ja tapailee sieltä käsin vanhempiaan. Ehkä tuollaisia tukikoteja tarvittaisiin myös uusioperheiden uusiaperheenjäseniä vieroksuville. Miksi tehdä elämästään vaikea. Ei eronneiden miesten kanssa saa itselleen kuin ongelmia tuplaten. Jaarittelu sikseen.
Jos elävässä elämässä olisi yhtä ilkeitä ihmisiä kuin täällä elleissä niin eipä olisi kivaa.

 

[Vanha Noita]

Mieheni on tullut elämään minun ja lasten kanssa. Kaksi vanhempaa muutti muuttomme yhteydessä omiin koteihin (miehelläni on heihinkin erittäin lämpimät ja läheiset välit), mutta kaksi pienempää asuu kanssamme. Mieheni todella haluaa rakastaa lapsiani ja hoitaa osuutensa ihan kaikessa. Ja enemmänkin.

Minä kun luulin että Michael Jackson kuoli ja 'ihmemaa' Neverland olisi myynnissä.

Kyllä btdt on katkera. On! Kuullostaa kateelliseltakin.

Voi se olla katkerakin ja kateellinen, mutta nyt sen vittuilukiintiö ei ollut tältä päivältä täynnä ja se kuvitteli olevansa nokkela kirjoittaessaan noin.

Joku kirjailija/filosofi (enkä muista kuka) on kirjoittanut jotain tällaista: Haastaessaan minut hän haluaa todellisuudessa puhua kanssani. Vastaan haasteeseen, koska sillä tavalla pidän keskustelua yllä. Se " been there done thatista".

Asiaan siis:
Ihmiset tekee kummallisia asioita pitääkseen lähellään toisen ihmisen. Mieheni pojan äiti asuu Kallen kanssa. Kalle on sitä mieltä, että mieheni poika häiritsee hänen (lapsettoman) elämää siinä määrin mm. sillä, ettei hän aina saa katsoa sitä ohjelmaa telkasta kuin haluaa eikä aina kuunnella sitä musiikkia kuin haluaa, kun poikakin haluaa jotain, ettei hän suostu maksamaan osuuttakaan vuokrasta. Pojan äiti siis kiltista maksaa yksin vuokran ja pitää miehen asumassa luonaan. Saati, että Kalle olisi koskaan osallistunut pojan elatukseen. Minulle tällainen on aivan utopiaa ja tämä tuli esille, kun mieheni päätti poikansa aikuistuttua antaa rahat suoraan pojalle eikä pojan äidille. Mieheni siinä selitteli, että hänestä tämä on reilua, koska hänellähän on elätettävänään vielä luonamme asuvat meidän (minun) lapsetkin.

Ihmiset ON kummallisia läheisriippuvuuksissaan.

 

[Ap¨]

Nimimerkki Samatyyppinen tilanne, kiitos kommenteistasi. Juuri tätä olisin kaivannut: kokemuksia siitä, miltä tuntuu, kun muualla asunut lapsi äkkiä muuttaakin seurustelukumppanin/puolison luokse asumaan. Onko se ollut outoa, epämiellyttävää, mukavaa, neutraalia vai mitä. Ja miten olette mahdollisista käytännön ongelmista ja sekavista tunteistanne selvinneet.

Valitettavasti olen saanut nenilleni aika paljon haukkuja. No, sitä ivaamista täällä elleissä aina kohtaa, kyselee mitä tahansa, ja ärhäkätkin mielipiteet on otettava palautteena ja yritettävä kaivaa sieltä irvailunkin keskeltä joku sanoma ja villakoiran ydin. Mitäpä iloa siitä olisi, jos kaikki olisivat aina vain että jees, jees,jees....

Se "nakuilu" nyt kaikkia rassaa ja tuntuu, että kaikki muu sanomani on lähes sivuutettu. Mutta onhan sekin yksi asia muiden joukossa. Kun yksityisyys yhtäkkiä katoaa. Tilanne on minulle outo ja ennen kokematon, siksi mietin moisia. Ja tilanne on ollut tiedossa vasta noin viikon. Kunhan asiaa riittävästi pureskelen ja miehenkin kanssa juttelen, varmaan helpottaa. Nyt mies on reissussa, enkä voi hänen kanssaan keskustella.

Minullakin tulee olemaan se ongelma, että poika on epäsiisti, äitinsä ei ole osannut opettaa esimerkiksi tuota hygienian hoitoa. Poika voi olla päiväkaudet kampaamatta tukkaansa, saati että sen pesisi sen jne. Ei tässä enää asuta savupirtissä vaan päivittäinen peseytyminen (etenkin murkkuiässä) ja parranajo kuuluvat nykyaikana asiaan. Tämän asian saa siisti isänsä pikkuhiljaa pojalle neuvoa.

Mutta katsotaan nyt, ehkäpäs kaikki menee ihan hyvin ja kaikki ovat lopulta tyytyväisiä.

 

[been there, done that]

Voi se olla katkerakin ja kateellinen, mutta nyt sen vittuilukiintiö ei ollut tältä päivältä täynnä ja se kuvitteli olevansa nokkela kirjoittaessaan noin.

Joku kirjailija/filosofi (enkä muista kuka) on kirjoittanut jotain tällaista: Haastaessaan minut hän haluaa todellisuudessa puhua kanssani. Vastaan haasteeseen, koska sillä tavalla pidän keskustelua yllä. Se " been there done thatista".

Näitä eri 'teorioita' täällä riittää, useimmat tulevat vierailija-sylkiäisiltä. Erikoinen näkökulma on kuvitella, että keskusteluun osallistuminen olisi jokin 'haaste', johon pitää ylipäätään a) vastata b) olla 'parempi'.
Koska kommenttini MJ:stä ja Neverlandiasta meni ohi, selvennän sen tavoistani poiketen: Minusta on täysin epäuskottavaa, että uusioperheessä, jossa yhdistyy tuollainen määrä lapsia eri pesueista ja entisiä puolisoita on lukuisa joukko, olisi suoraa päätä päätynyt yhdeksi onnelliseksi perheeksi grillailemaan pihalle ilman mitään risuja elämän polulla.

Asiaan siis:
Ihmiset tekee kummallisia asioita pitääkseen lähellään toisen ihmisen. Mieheni pojan äiti asuu Kallen kanssa. Kalle on sitä mieltä, että mieheni poika häiritsee hänen (lapsettoman) elämää siinä määrin mm. sillä, ettei hän aina saa katsoa sitä ohjelmaa telkasta kuin haluaa eikä aina kuunnella sitä musiikkia kuin haluaa, kun poikakin haluaa jotain, ettei hän suostu maksamaan osuuttakaan vuokrasta. Pojan äiti siis kiltista maksaa yksin vuokran ja pitää miehen asumassa luonaan. Saati, että Kalle olisi koskaan osallistunut pojan elatukseen. Minulle tällainen on aivan utopiaa ja tämä tuli esille, kun mieheni päätti poikansa aikuistuttua antaa rahat suoraan pojalle eikä pojan äidille. Mieheni siinä selitteli, että hänestä tämä on reilua, koska hänellähän on elätettävänään vielä luonamme asuvat meidän (minun) lapsetkin.

Ihmiset ON kummallisia läheisriippuvuuksissaan.

Ja vielä omituisempaa on, että omasta elatusvelvollisuudestaan vapautunut mies jatkaisi velvollisuuden täytettyään rahan syytämistä oman lapsensa lisäksi vielä kahden eri isän lapsille.

Mutta onhan näitä, ihmetarinoita. Minä pidän realistisempaa näkemystä arvossa enemmän.

 

[uusioperhe 2 lasta]

Voi se olla katkerakin ja kateellinen, mutta nyt sen vittuilukiintiö ei ollut tältä päivältä täynnä ja se kuvitteli olevansa nokkela kirjoittaessaan noin.

Joku kirjailija/filosofi (enkä muista kuka) on kirjoittanut jotain tällaista: Haastaessaan minut hän haluaa todellisuudessa puhua kanssani. Vastaan haasteeseen, koska sillä tavalla pidän keskustelua yllä. Se " been there done thatista".

Näitä eri 'teorioita' täällä riittää, useimmat tulevat vierailija-sylkiäisiltä. Erikoinen näkökulma on kuvitella, että keskusteluun osallistuminen olisi jokin 'haaste', johon pitää ylipäätään a) vastata b) olla 'parempi'.
Koska kommenttini MJ:stä ja Neverlandiasta meni ohi, selvennän sen tavoistani poiketen: Minusta on täysin epäuskottavaa, että uusioperheessä, jossa yhdistyy tuollainen määrä lapsia eri pesueista ja entisiä puolisoita on lukuisa joukko, olisi suoraa päätä päätynyt yhdeksi onnelliseksi perheeksi grillailemaan pihalle ilman mitään risuja elämän polulla.

Asiaan siis:
Ihmiset tekee kummallisia asioita pitääkseen lähellään toisen ihmisen. Mieheni pojan äiti asuu Kallen kanssa. Kalle on sitä mieltä, että mieheni poika häiritsee hänen (lapsettoman) elämää siinä määrin mm. sillä, ettei hän aina saa katsoa sitä ohjelmaa telkasta kuin haluaa eikä aina kuunnella sitä musiikkia kuin haluaa, kun poikakin haluaa jotain, ettei hän suostu maksamaan osuuttakaan vuokrasta. Pojan äiti siis kiltista maksaa yksin vuokran ja pitää miehen asumassa luonaan. Saati, että Kalle olisi koskaan osallistunut pojan elatukseen. Minulle tällainen on aivan utopiaa ja tämä tuli esille, kun mieheni päätti poikansa aikuistuttua antaa rahat suoraan pojalle eikä pojan äidille. Mieheni siinä selitteli, että hänestä tämä on reilua, koska hänellähän on elätettävänään vielä luonamme asuvat meidän (minun) lapsetkin.

Ihmiset ON kummallisia läheisriippuvuuksissaan.

Ja vielä omituisempaa on, että omasta elatusvelvollisuudestaan vapautunut mies jatkaisi velvollisuuden täytettyään rahan syytämistä oman lapsensa lisäksi vielä kahden eri isän lapsille.

Mutta onhan näitä, ihmetarinoita. Minä pidän realistisempaa näkemystä arvossa enemmän.

En saa yksin huoltajan korotuksia lapsilisään enkä saa asumistukea jota saisin jos asuisin yksin lasteni kanssa. Enkä saa toimeentulotukea aviomieheni tulojen takia, olisiko oikein että aviomieheni ei osallistu lasteni huoltoon ja elättämiseen?

 

[Kleitonia.]

Olenko ainut jonka mielestä on vähintäänkin outoa, että tähän ketjuun kirjoittavat uusioperhenaiset kirjoittavat likaisista, huonokäytöksisistä, oppimattomista (elämäntaidot & koulunkäynti) miehensä lapsista, joiden äidit (eli ne vosumaiset, alkoholistiset hullut exät) eivät ole osanneet kasvattaa lapsiaan, ajatuksella että se vika on vain ja ainoastaan äidissä?

Missä on heidän nyximiestensä vastuu? Miksi eivät ole vaatineet huoltajuutta itselleen? Miksi eivät ole kyenneet kasvattamaan vähääkään omaa lastaan? Edes kampaamaan sen tukan. Ap:nkin miehen on täytynyt asua perheenä vähintään 4-5 vuotta, eikä kakara osaa edes kammata hiuksiaan. Eikö isä ole saanut sen vertaa suutaan auki, että olisi kertonut pojalleen että tytöt (ja ne naiset) eivät pidä haisuleista, joten hygieniasta on huolehdittava?

Kuka haluaa pariutua miehen kanssa, jonka asenne omaan jälkikasvuunsa on ollut noin hälläväliä? Siis aikuisten oikeasti?

 

[Vanha Noita]

Minusta on täysin epäuskottavaa, että uusioperheessä, jossa yhdistyy tuollainen määrä lapsia eri pesueista ja entisiä puolisoita on lukuisa joukko, olisi suoraa päätä päätynyt yhdeksi onnelliseksi perheeksi grillailemaan pihalle ilman mitään risuja elämän polulla...

Ja vielä omituisempaa on, että omasta elatusvelvollisuudestaan vapautunut mies jatkaisi velvollisuuden täytettyään rahan syytämistä oman lapsensa lisäksi vielä kahden eri isän lapsille.

Mutta onhan näitä, ihmetarinoita. Minä pidän realistisempaa näkemystä arvossa enemmän.

Me ollaan päädytty yhdeksi onnelliseksi perheeksi grillailemaan pihalle heti, koska ajatusmaailmamme on samanlaiset. Minä uskon ja luotan elämään ja sen järjestelykykyyn. Uskon ja luotan ihmisiin ja heidän oikeudenmukaisuudentajuunsa. Uskon ja luotan huomiseen ja tähän päivään. Jos ei usko, ei voi mitään saadakaan. Ja tiedän, että elämä kantaa kyllä.

Meille tulee yhteensä tähän talouteen maksuvälineitä 10 senttiä. 5 senttiä on laskuja. Loput jää talouden kahvikuppiin, josta ostellaan, mitä tarvitaan. Yleensä lapset tarvii.

Jos meillä on ylimääräinen sentti maksuvälineitä tai roinaa, jaamme ne pois. Viimeksi tänään mieheni antoi auton pojalleni, jonka omasta autosta meni jokin osa rikki ja poikani lupasi tehdä korvaukseksi minun ja mieheni autoihin vuosihuollot. Minulla on avoauto, jonka olen nähnyt viimeksi edelliskesänä, koska se on toisella pojallani käytössä. Me tietenkin maksamme vakuutukset ja verot. Se, joka tarvii jollakin hetkellä eniten, saa eniten. On meillä kummilapsikin Thaimaassa. Hänen perheelleen pääsen viemään tärkeää tavaraa henkilökohtaisesti ensi kuussa, kun kävimme markkinoilla myymässä riittävästi käsityöläismieheni tavaroita kesällä ja saimme ylimääräistä.

Miksi emme antaisi ylimääräisiä maksuvälineitä tai roinaa pois? Miksi ylimääräisen antaminen pois olisi meiltä pois? Olen täysin vakuuttunut siitä, että olen kyennyt siirtämään tämän halun luopua ylimääräisestä lapsillemme.

"Minä pidän realistisempaa näkemystä arvossa enemmän." Häh? En ymmärrä. Mikä on realistiusempi näkemys, jota voi pitää arvossa enemmän?

 

[tällainen isän kana vain]

Tässä yksi isän vaimo. Mieheni on hakenut lasten huoltajuutta sillä perusteella, että lapset kertoivat äidin lyövän heitä. Lisäksi äiti mm. vastusti lapsensa sairaalahoitoa. Vaan mitä tapahtui? Sosiaaliviranomaiset suuressa ymmärryksessään asettuivat tukemaan äitiä ja suorastaan tiesivät, ettei äiti voi koskaan lastaan pahoinpidellä. Sekin, että äiti kielsi laittamasta lasta sairaalaan, oli ok, koska "äidillä on oikeus mielipiteeseensä".

Näin se vaan menee. Tuomari sitten oli myös sitä mieltä, että ei näyttöä pahoinpitelystä, joten lapset äidille. Lapset kyllä edelleen, kahdeksan vuoden jälkeen puhuvat, että äiti lyö ja siksi yksi näistä lapsista jo tulikin meille. Mutta eihän äiti voi lyödä? Sehän on vain katkeran ja kateellisen uusiovaimon panettelua, eikö vaan? Nykyään pari lapsista vihaa äitiään katkerasti. Meillä asuva ei halua nähdä äitiään.

Tämäkin varmaan on isän ja uuden vaimon vika? Äiti myös on vuosikausia estänyt lapsia tapaamasta isäänsä. Jos isä näkee lasta noin neljä päivää vuodessa, paljonko hän pystyy opettamaan lapsille esimerkiksi hygienian hoitoa?

Äidissä kun ei voi olla vikaa. Äiti ei lyö, valehtele, eikä estä lasten ja isän suhdetta muodostumasta lämpimäksi. Saatika laiminlyö lapsen sairaalahoitoa. Se on katkeran uuden vaimon syytä, eikö vaan? Mutta kyllähän sosiaaliviranomaiset, nuo pyhät ja puolueettomat asiantuntijat tietävät parhaiten, että lasten paikka on äidillä, vaikka terveydenhoito jääkin retuperälle.

Ja tätä ei tule kukaan uskomaan, koska olen se isän uusi hutsu. Ja isä munaton, kun ei saa puhuttua asiallisesti fiksun äidin kanssa. Äidillä vain on oikeus tunteeseensa. Jos äidistä tuntuu, ettei isä saa nähdä lasta puoleen vuoteen, se on ihan oikein. Äiti kuitenkin toimii äidillisellä vaistolla.

 

[Äskeinen]

Isä erosi äidistä, kun tuo meillä asuva lapsi oli neljävuotias. Sen jälkeen hän on asunut äidillään kymmenen vuotta siten, että isä on nähnyt harvakseltaan. Äiti vain ilmeisesti yritti "varjella" äidinvaistollaan lasta isältä, joten tapaamiset jäivät.

Samaan aikaan isä hankki uuden ammatin, pääsi jaloilleen, avioitui uudestaan ja muutti omakotitaloon. Äiti viettää edelleenkin vastuullista elämää kaupungin vuokratalossa ongelmalähiössä uusien rakkauksien kanssa (yhdeksän vuoden aikana kuudes isäpuoli lapsille), silloin tällöin tulee uusia lapsia (tällä hetkellä kuusi), työttömänä ja lastensuojelun tarkkailtavana.

Eikö niin, että tämä on isän ja uuden vaimon vika? Uusi vaimo oli syyllinen jo silloin, kun lapset puhuivat ensi kerran pahoinpitelystä. Silloin en edes tuntenut miestäni, mutta kai minä sitten etiäisenä manipuloin lapsia äitiään vastaan. Eihän äiti VOI tehdä mitään pahaa ja olla vastuuton?

 

[Kleitonia.]

tällainen isän kana vaan, olet hirmuisen katkera. On vaikea uskoa, että sinä olisit kyennyt omalla käytökselläsi helpottamaan tuota kirjoittamaasi tilannetta.

Miksi äiti on ollut miehelleen noin vaikea? Mistä hänen katkeruutensa juontaa juurensa?

Olen aikaisemminkin kuullut, että sosiaalipuolella ollaan herkästi äidin puolella. Mutta siinäkin tapauksessa, että lapsi on niin sairas että se lääkärin mielestä vaatii sairaalahoitoa ja äidin tästä kieltäytyessä, sosiaali-ihmiset ovat edelleen hänen puolellaan? Outoa. EIvätkö sosiaali-ihmiset kahdeksankaan vuoden päästä usko lapsia, jos he heille nyt kertoisivat, että äiti on heitä kohtaan väkivaltainen?

Ihan yhtä hyvin äiti voi lyödä, kuin isäkin. Kumpikin voi pitää omia tunteitaan niin tärkeinä, että unohtavat lapsensa parhaan. Valitettavasti.

En ymmärtänyt, että kysymykseni oli jotenkin tekopyhä. Ihmettelen vain, että onko aina syynä ymmärtämättömät sosiaali-ihmiset? Ihan joka tapauksessa?

Sinunkin tapauksessa mies ei ole voinut opettaa lapsilleen mitään, koska ei ole voinut nähdä heitä kuin 4 päivää vuodessa. Kyllähän hänen on täytynyt jossain vaiheessa asua perheenä heidän kanssaan. Mies on tehnyt monta lasta noin epävakaan ihmisen kanssa. Eikö se ole edes hieman outoa?

 

[Kleitonia´]

Isä erosi äidistä, kun tuo meillä asuva lapsi oli neljävuotias. Sen jälkeen hän on asunut äidillään kymmenen vuotta siten, että isä on nähnyt harvakseltaan. Äiti vain ilmeisesti yritti "varjella" äidinvaistollaan lasta isältä, joten tapaamiset jäivät.

Samaan aikaan isä hankki uuden ammatin, pääsi jaloilleen, avioitui uudestaan ja muutti omakotitaloon. Äiti viettää edelleenkin vastuullista elämää kaupungin vuokratalossa ongelmalähiössä uusien rakkauksien kanssa (yhdeksän vuoden aikana kuudes isäpuoli lapsille), silloin tällöin tulee uusia lapsia (tällä hetkellä kuusi), työttömänä ja lastensuojelun tarkkailtavana.

Eikö niin, että tämä on isän ja uuden vaimon vika? Uusi vaimo oli syyllinen jo silloin, kun lapset puhuivat ensi kerran pahoinpitelystä. Silloin en edes tuntenut miestäni, mutta kai minä sitten etiäisenä manipuloin lapsia äitiään vastaan. Eihän äiti VOI tehdä mitään pahaa ja olla vastuuton?

Äiti siis on ollut vuosia lastensuojelun tarkkailtavana, mutta isä ei ole saanut huotajuutta? Ja hän on tätä aktiivisesti yrittänyt 10 vuoden ajan?