Miehen liian pitkä työpäivät ja hoitoavun puute

[ui qw]

Hei, löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea...?

Olen todella uupunut. Meillä on kaksi pientä lasta (vauva ja 2-v) ja hoidan molempia kotona. Mieheni tekee todella pitkää päivää, minkä lisäksi hänellä menee työmatkoihin melkein tunti suuntaansa. Hän lähtee aamuisin ennen seitsemää ja tulee usein vasta 20 aikaan. Olen käytännössä täysin yksin laseten kanssa melkein koko heidän hereilläoloaikansa. Öisin vauva vielä itkeskelee, eli yöt on mulla hyvin rikkonaisia.

Päivisin menee muuten mukavasti, mutta kaipaisin väillä hengähdystaukoa. 2-v on pahassa uhmaiässä ja välillä mullakin meinaa hermot mennä, pinna on todella kireällä väsymyksen vuoksi.

Sukulaisia ei asu lähellä, tai ne jotka asuvat ovat esim. 19-v bilettäjäsiskoni, joka ei pysty/halua lastenhodiossa auttaa ja lisäksi mieheni serkut, jotka myöskään eivät pysty auttamaan. Asumme vielä niin metsässä että jos joku meille tulisi kylään, niin melkein pitäisi sitten jäädä yöksi, ei kannata tulla vain lyhyesti käymään.

Mieheni on itsekin väsynyt pitkiin työpäiviinsä eikä halua meille yövieraita, koska haluaa rauhoittua perheen kanssa sen lyhyen ajan minkä on kotona kun lapset hereillä. En viitsi häntä siihen pakottaakaan. Itse vain haluaisin kovasti jonkkun välilllä auttamaan mua lasten kanssa, esim. juuri itlaisin neljästä kahdeksaan tuntuu tosi pitkiltä tunneita kun muiden miehet palaavat töistä kotiin vuorollaan ja itse olen vain yksin lasten kanssa.

En tiedä mitä tekisin. Onko kokemusta esim. mll hoitajista tai oletteko itse ehdottaneet jollekin kaverille/perheelle että voisitteko joskus ottaa meidän lapset hoitoon? Kukaan ei ole tarjoutunut vaikka olen puhuntut kuinka poikki olen. En oikein kehtaisi lapsia tuputtaakaan hoitoon sen takia...

Olen myös yrittänyt saada meiheni vanhempia tuleemaan joskus viikonlopuksi meille (asuvat kaukana) mutta harfemmin kuin kerran vuodessa tulevat. Viikonloppuisin tosin mieheni toki onkin kotona ja mun apuna täällä.

Miehen työ on projektiluontoista, ja pitäisi olla normaali 40 h viikossa työaika, mutta aina välillä on näitä hirmuprojekteja. Välillä on viikonloppuisinkin töitä.

Omat vanhempani ovat kireisiä työelämässä ja asuvat ahtaasti, joten en oikein viitsisi sinne mennä lasten kanssa rieseaksi, eikä mieheni edes haluaisi meidän menevän...

no, en tiedä voiko tälle tilanteelle mtiään. Kiva kuitenkin jos joku kirjoittelelisi vastaavasita kokemuksista, miten olette seliviytyneet?

 

[maiskis]

Hei, löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea...?

Olen todella uupunut. Meillä on kaksi pientä lasta (vauva ja 2-v) ja hoidan molempia kotona. Mieheni tekee todella pitkää päivää, minkä lisäksi hänellä menee työmatkoihin melkein tunti suuntaansa. Hän lähtee aamuisin ennen seitsemää ja tulee usein vasta 20 aikaan. Olen käytännössä täysin yksin laseten kanssa melkein koko heidän hereilläoloaikansa. Öisin vauva vielä itkeskelee, eli yöt on mulla hyvin rikkonaisia.

Päivisin menee muuten mukavasti, mutta kaipaisin väillä hengähdystaukoa. 2-v on pahassa uhmaiässä ja välillä mullakin meinaa hermot mennä, pinna on todella kireällä väsymyksen vuoksi.

Sukulaisia ei asu lähellä, tai ne jotka asuvat ovat esim. 19-v bilettäjäsiskoni, joka ei pysty/halua lastenhodiossa auttaa ja lisäksi mieheni serkut, jotka myöskään eivät pysty auttamaan. Asumme vielä niin metsässä että jos joku meille tulisi kylään, niin melkein pitäisi sitten jäädä yöksi, ei kannata tulla vain lyhyesti käymään.

Mieheni on itsekin väsynyt pitkiin työpäiviinsä eikä halua meille yövieraita, koska haluaa rauhoittua perheen kanssa sen lyhyen ajan minkä on kotona kun lapset hereillä. En viitsi häntä siihen pakottaakaan. Itse vain haluaisin kovasti jonkkun välilllä auttamaan mua lasten kanssa, esim. juuri itlaisin neljästä kahdeksaan tuntuu tosi pitkiltä tunneita kun muiden miehet palaavat töistä kotiin vuorollaan ja itse olen vain yksin lasten kanssa.

En tiedä mitä tekisin. Onko kokemusta esim. mll hoitajista tai oletteko itse ehdottaneet jollekin kaverille/perheelle että voisitteko joskus ottaa meidän lapset hoitoon? Kukaan ei ole tarjoutunut vaikka olen puhuntut kuinka poikki olen. En oikein kehtaisi lapsia tuputtaakaan hoitoon sen takia...

Olen myös yrittänyt saada meiheni vanhempia tuleemaan joskus viikonlopuksi meille (asuvat kaukana) mutta harfemmin kuin kerran vuodessa tulevat. Viikonloppuisin tosin mieheni toki onkin kotona ja mun apuna täällä.

Miehen työ on projektiluontoista, ja pitäisi olla normaali 40 h viikossa työaika, mutta aina välillä on näitä hirmuprojekteja. Välillä on viikonloppuisinkin töitä.

Omat vanhempani ovat kireisiä työelämässä ja asuvat ahtaasti, joten en oikein viitsisi sinne mennä lasten kanssa rieseaksi, eikä mieheni edes haluaisi meidän menevän...

no, en tiedä voiko tälle tilanteelle mtiään. Kiva kuitenkin jos joku kirjoittelelisi vastaavasita kokemuksista, miten olette seliviytyneet?

Hei!
Tilanteeni ei kyllä ole sama, mutta halusin silti vastata. Todellakin tarvitset hoitoapua! ja muutakin seuraa kuin lapset. Kysy ihmeessä sieltä MLL:stä. Tuli mieleeni myös au pair- toiminta... Sellainen itselläni hiukan houkuttelisi.

 

[ehdotus vaan]

Entäs jos hakisit isommalle osa-aikaisen päivähoitopaikan kunnalta? Ei se tietenkään noihin iltoihin auta, mutta saisit edes välillä levättyä.

 

[hui]

Onpa rankkaa, voimia!

Täällä meillä saa myös neuvolan kautta hoitajan tarvittaessa, kuin myös mll:stä. Eikä tarvii olla menoa, voi vaikka ihan levätä sen ajan... kysy ihmeessä neuvolasta.

Toinen radikaalimpi ehdotus. Nauttiiko mies työstään/työpaikastaan? Onko mahdollisuutta etsia uusi työpaikka, jossa säännöllinen työaika? Lapset ovat vain kerran pieniä...

Koitahan jaksaa...

 

[miramaria]

Meillä sikäli sama tilanne, että mies paljon poissa, mutta eri tilanne sikäli, että isovanhemat auttavat. Tosin he myös asuvat kauempana, eli pitää olla yötä silloin kun tulevat. Mutta olen sitä mieltä, että mies saa luvan sietää silloin tällöin anopin yökyläilystä aiheutuvaa epämukavuutta, koska oikeasti tarvitsen välillä apua lasten kanssa. Teilläkin oli ilmeisesti joitain kauempana asuvia sukulaisia, joita voisi pyytää apuun jos yökyläily onnistuisi. Jos mies käy kotona lähinnä vain nukkumassa, niin luulisi etteivät vieraat ehdi häntä paljoa häiritä...?

Minusta on myös ihan ok kysyä lastenhoitoapua ystäväperheiltä, kunhan on sitten valmis myös hoitamaan heidän lapsiaan tarvittaessa. Minulla on muutama tuttu perhe, jotka usein "tarjoavat" omia lapsiaan hoitoon, ja mielellään heitä toki hoidankin, mutta harvoin onnistuu toisin päin. Jotenkin tuo hoitoavun yksipuolisuus alkaa pitemmän päälle häiritä. JOten jos ajattelet esim. niin, ettet yksin lasten kanssa ollessa jaksa ottaa muita hoitoon, ja miehen kotona ollessa haluatte olla omalla perheellä, niin ehkä olisi hyvä idea palkata maksullista hoitoapua? Voisit ehkä aloittaa vaikka jonkin säännöllisen harrastuksen ja palkata MLL:stä jonkun joka kävisi joka viikko hoitamassa lapsia sillä aikaa. Kun hoitaja tulisi tutuksi, voisi hän ehkä hoitaa pidempiäkin aikoja.

Kerroit, että asutte metsässä. Onko teillä autoa käytössä, että pääsisitte lasten kanssa ihmisten ilmoille? Monenlaista voi harrastaa yhdessä lasten kanssa. Ihan vaikka perhekerhosta voi löytää juttuseuraa ja vertaistukea, vaikka usein noista "mammakerhoista" puhutaankin halventavasti, niistä voi olla on yllättävän paljon seuraa ja vaihtelua.

 

[meilläkans]

Hei, meillä on kanssa kaksi pientä lasta, toinen vielä erityislapsi. Mies on ainakin viikon kuukaudesta työmatkoilla ja päivät venyvät aina pitkiksi.

Olen laittanut esikoisen (nt 2,5 v) 2 pv/vko päiväkotiin 2 kk sitten ja se on jo helpottanut elämää ihan hirveästi. En ois ikinä uskonut että tekisin niin sillä halusin kyllä hoitaa itse molemmat lapseni, mutta esikoinen tarvitsee jo niin paljon puuhaa, että tämä on ollut sekä minulle että lapselle ihan mahtisratkaisu.

Lisäksi tilaan hoitajan aika matalalla kynnyksellä kotiimme. Kampaaja tms on ihan pätevä syy mulle soittaa maksullinen hoitaja paikalle. Lapset viihtyvät kyllä hyvin ja hoitajan käyttö ei tee minusta huonompaa äitiä -päinvastoin.

Kolmas henkireikä on ollut sitten kuntosalin lapsiparkki. Zumbaan ainakin kerran viikossa niin että tenavat on päiväkodissa. Ilman lapsiparkkia menis suurin osa jumpista ohi, kun mies tulee aina niin myöhään kotiin. On ollut ihan mahtavaa kun voin jättää lapset sinne mukavien hoitajien kanssa ja itse päästä hyvillä fiiliksillä hikoilemaan.

Näin meillä, ehkä sinäkin voisit kokeilla jotain ym. juttuja?

 

[Pulskis]

Sinulla on taatusti monia kohtalotovereita. Meillä vain yksi lapsi, mutta koen olevani välillä henkisesti tosi tiukilla, koska hoitovastuu tuntuu olevan niin täysin minulla. Mietin aina välillä, että en edes tiedä, uskallanko hankkia toista lasta, jos taakka vain sitten kasvaa... Sukulaiset/ isovanhemmat asuvat kaukana ja miehen vanhemmat jo niin iäkkäitä, ettei heistä ole edes apua.

Olet saanutkin hyviä vinkkejä edellä. Minua ovat auttaneet myös lyhyet urheiluhetket, kun lapsi lapsiparkissa. Maksullinen hoitaja kaksi tuntia per viikko. Ja vaatimus miehelle, että hänkin hoitaisi välillä itsenäisesti lasta, että saisin omaa aikaa edes tunnin viikonlopun aikana.

Monet äidit varmastikin kokevat samanlaisia tuntemuksia kuin sinä. Alussahan äiti haluaakin kai tavallaan hoitaa lasta itse, mutta ajan kuluessa sitä hoitoapua todella tarvitsee, jotta jaksaa olla positiivinen ja nauttia lapsesta.

 

[Vakkari-akkari]

Sori nyt suora puhe, mutta mä en vaan alkaisi tuohon. En vaan kertakaikkiaan ja piste. Ja juu mulla on lapsia itsellänikin. Kerrot, että mies ei haluaisi teidän menevän vanhempiesi luo? En tietenkään tunne taustoja, mutta miksi ei? Jos kerran teitä rakastaa ja sille on tärkeää, että teillä on hyvä olla niin kyllä jotain joustoa voisi olla, vaikkei anopista niin piittaisikaan. No, mutta se oli sivuhuomautus.

Lapset on vain hetken pieniä ja sulla on oikeus nauttia tästä ajasta. Ja eihän siitä mitään tule, jos olet aivan väsyksissä. Jotain radikaalia pitää nyt tapahtua. Muuttakaa johonkin ihmisten ilmoille, mies voi vaihtaa työtä, ala taas pitää yhteyttä ystäviisi, käy jossain kerhoissa lasten kanssa. Älkää hyvät naiset olko niin kilttejä niille miehillenne, hyvähän se on itse häipyä miehen kotoa ja käydä siellä kuin varikolla, kun muija on hoitanut kodin ja lapset, pessyt isännän pyykit ja tehnyt ruuat. Eikä ne turjakkeet sitä pahallaan varmaan tee. Mutta ei pidä suostua tuohon. Voimia.

 

[miramaria]

Joo, nyt kun edellinen kirjoittaja sen mainitsi, niin outoa mustakin että miksi miehesi ei halua, että menette vanhempiesi luo? Minä ainakin menen lasten kanssa välillä vanhempieni luo vaikkapa viikoksi, jos miehellä on sellainen työputki ettei häntä juuri kotona näy kuitenkaan. Hän voi sitten tehdä enemmän töitä sillä viikolla kun olemme poissa, ja ehkä lyhyempiä päiviä seuraavalla viikolla, kun olemmme taas kotona.

 

[apua]

Tutulta kuullostaa ap:n tilanne. Meillä mies on yksityisyrittäjä ja normaali työpäivän pituus on 10 h tai enemmän. Työhön liittyy myös muutamien päivien mittaisia työmatkoja. Esikoinen oli 2 v kun toinen syntyi. Mummit ja vaarit asuu n.200 km päässä. Pikkuvauva-aika oli todella rankkaa aikaa. Oli vähän koliikkia ja sitten tunnin välein heräilyjä. Sitä kesti n. puoli vuotta. Sitten alkoivat korvatulehdukset. Monesti yöllä ajattelin, kun huutavaa vauvaa kanniskelin, että otan auton (työauto, minulla ei ollut autoa käytettävissä) ja lähden jonnekin kauas pois. Mieleen tuli myös niin kamalia ajatuksia, etten niistä tässä halua kertoa.

Onneksi äitini tuli alussa meille yökylään auttelemaan, kun mies oli työmatkoilla. Muutamina kertoina menimme myös mummolaan hoitoon. Silloin kun olimme mummolassa, myös mies sai nukkua ja tehdä työnsä "rauhassa" ilman "nopeastikotiin"-paineita. Toisaalta yrittäjänä mieheni pystyi joustamaan jonkinverran työajoissa, esim. neuvolapäivinä ja lääkärikäynnit oli suht. helppo järjestää. Päätimme laittaa esikoisen 2 pv/ viikossa hoitoon ja se oli todella hyvä juttu, myös esikoiselle.

Kovasti toivon sinulle voimia ja jaksamista! Tää on rankin vaihe, kyllä se onneksi helpottaa, jos se yhtään lohduttaa. Pyydä ja käytä kaikki apu mitä vaan koskaan saat haalittua!!!

 

[melkeinyh]

Hei, löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea...?

Olen todella uupunut. Meillä on kaksi pientä lasta (vauva ja 2-v) ja hoidan molempia kotona. Mieheni tekee todella pitkää päivää, minkä lisäksi hänellä menee työmatkoihin melkein tunti suuntaansa. Hän lähtee aamuisin ennen seitsemää ja tulee usein vasta 20 aikaan. Olen käytännössä täysin yksin laseten kanssa melkein koko heidän hereilläoloaikansa. Öisin vauva vielä itkeskelee, eli yöt on mulla hyvin rikkonaisia.

Päivisin menee muuten mukavasti, mutta kaipaisin väillä hengähdystaukoa. 2-v on pahassa uhmaiässä ja välillä mullakin meinaa hermot mennä, pinna on todella kireällä väsymyksen vuoksi.

Sukulaisia ei asu lähellä, tai ne jotka asuvat ovat esim. 19-v bilettäjäsiskoni, joka ei pysty/halua lastenhodiossa auttaa ja lisäksi mieheni serkut, jotka myöskään eivät pysty auttamaan. Asumme vielä niin metsässä että jos joku meille tulisi kylään, niin melkein pitäisi sitten jäädä yöksi, ei kannata tulla vain lyhyesti käymään.

Mieheni on itsekin väsynyt pitkiin työpäiviinsä eikä halua meille yövieraita, koska haluaa rauhoittua perheen kanssa sen lyhyen ajan minkä on kotona kun lapset hereillä. En viitsi häntä siihen pakottaakaan. Itse vain haluaisin kovasti jonkkun välilllä auttamaan mua lasten kanssa, esim. juuri itlaisin neljästä kahdeksaan tuntuu tosi pitkiltä tunneita kun muiden miehet palaavat töistä kotiin vuorollaan ja itse olen vain yksin lasten kanssa.

En tiedä mitä tekisin. Onko kokemusta esim. mll hoitajista tai oletteko itse ehdottaneet jollekin kaverille/perheelle että voisitteko joskus ottaa meidän lapset hoitoon? Kukaan ei ole tarjoutunut vaikka olen puhuntut kuinka poikki olen. En oikein kehtaisi lapsia tuputtaakaan hoitoon sen takia...

Olen myös yrittänyt saada meiheni vanhempia tuleemaan joskus viikonlopuksi meille (asuvat kaukana) mutta harfemmin kuin kerran vuodessa tulevat. Viikonloppuisin tosin mieheni toki onkin kotona ja mun apuna täällä.

Miehen työ on projektiluontoista, ja pitäisi olla normaali 40 h viikossa työaika, mutta aina välillä on näitä hirmuprojekteja. Välillä on viikonloppuisinkin töitä.

Omat vanhempani ovat kireisiä työelämässä ja asuvat ahtaasti, joten en oikein viitsisi sinne mennä lasten kanssa rieseaksi, eikä mieheni edes haluaisi meidän menevän...

no, en tiedä voiko tälle tilanteelle mtiään. Kiva kuitenkin jos joku kirjoittelelisi vastaavasita kokemuksista, miten olette seliviytyneet?

Juu aika oudolta kuullostaa... Minä olin aina (2 vuotta)viikot yksin lapsen kanssa, kun mies ma-pe töissä toisella paikkakunnalla 300 kilsan päässä, välillä vaikeampaa ja välillä helpompaa, lapsi oli erittäin pahasti allerginen (maito, peruna, liha yms). Yöt lapsi nukkui tunnin pätkissä eikä minulla tosiaan ollut mitään apuja ollut, mut jos minulla olisi vain vanhemmat ollut elossa niin kyllä miellään sinne olisin mennyt. Tyydyin vain osaani ja itsehaän olin lapsen halunnut niin en kai osannut/ halunnut apua pyytää, mutta ota toki apu vastaan jos sellaista vain saat!

 

[Muisto vain]

Tuttu juttu oli meilläkin, kolme alle kouluikäistä yhtaikaa. Mutta tilanne oli mikä oli eikä sitä voinut muuttaa. Hoidin lapset kotona ja mies loi uraa. Sukulaiset kaukana. Maksoin naapurin tytölle, joka katsoi lapsia, että pääsin jumppaan, leffaan jne. Joskus oli MLL hoitaja. En jaksanut riidellä hoitovuoroista tai siitä, että miehestä ei juuri apua siinä suhteessa ollut. Hänen uransa toisaalta mahdollisti mukavan elämän ja lastenhoitajien palkkaamsen.

Aikani valitetuani totesin, että ei tämä muuksi muutu ja hyväksyin tilanteen em. ehdoin, eli sain myös hiukan omaa aikaa. Lapset kasvoivat ja alkoivat olla yhä enemmän omien kaveriensa kanssa, kunnes yhtäkkiä olivat aikuisia, joten nyt tuo aika on muisto vain. Olemme edelleen mieheni kansa yhdessä ja nyt yhtäkkiä meillä onkin aikaa, paljon aikaa sekä itselle että toisillemme. Lapset käyvät harvakseltaan, ehkä joskus on lastenlapsia?

Mitä tällä haluan sanoa? Joskus on vaan parasta hyväksyä tilanne ja elää sen mukaan. Oman elämänsä pilaa jatkuvalla riitelyllä, vaatimuksilla ja toisen muuttamisyrityksillä. SIllä totuus on, että vain itseään voi muuttaa. Sääli, jos lapset jäävät paitsi isää -sen hän kyllä huomaa myöhemmin... Minä sanoin suoraan, että minun kasvatusmetodejani ei sitten arvostella, koska olen ainoa kasvattaja meidän perheessämme. Ja ihan hyviä lapsia tai aikuisia niistä on kasvanut. AIka näyttää, miten itse suhtautuvat, kun lapsia ehkä saavat. Onko työ tärkeä vai lapset etusijalla? Niin tai näin, kaikesta selviää, jos tahtoa riittää. Ota itse kaikki irti lapsuudesta, he ovat pieniä vain hetken. Ja käytä maksullisia lapsenvahtipalveluja, jos teillä siihen on varaa. Miehen on ihan hyvä joskus huomata, että kotiin tullessa siellä onkin lapset vieraan ihmisen kanssa ja äiti/vaimo tulee, kun on tullakseen hoidettuaan sillä välin vähän omaa mielenterveyttään .

 

[yhden lapsen äiti]

Hankihan, ap, apua arkeen, kyllä sitä löytyy! Itse olen yhden 4 kk vanhan vauvan äiti. Tämä alku on ollut vähän rankkaa johtuen vauvan refluksista ja syömisongelmista, mutta nyt alkaa onneksi helpottaa. Yöt tosin on nukkunut hyvin alusta saakka eli sinänsä olemme varmaan päässeet helpolla ja mieheni tekee vain 9-17 päivää ja hoitaa vauvaa ja kotia kuten minäkin el ien voi valittaa. Siivooja käy meillä nykyisin 2 vkon välein, jatkossa tarpeen mukaan kerran viikossa. Kerran kuussa olemme olleet vauvan kanssa mummolassa viikon lomailemassa: kaikki ovat hyötyneet, äiti päässyt huilimaan, isä saanut tehdä töissä vapaammin tarv. pitempää päivää ja vapaa-ajalla saanut kunnolla levätä ja isovanhemmat ovat saaneet nauttia lapsesta ja auttaa.

Eli hanki kotiin apua! Viikkosiivous firmalta ei maksa paljon. Au pair voisi olla miettimisen arvoinen apu, saisit myös seuraa yksinäiseen arkeen. Esikoinen tarhaan. MLL tai naapurin tyttö tarpeen mukaan. Ja menkää sinne mummolaan ja kutsu kotiin sukulaisia ja kavereita yökylään, jos jaksat ja saat heiltä apua. Ei miehesi voi kaikkea sinua helpottavaa apua torjua, jos itsekään ei pysty auttamaan!

Hei, löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea...?

Olen todella uupunut. Meillä on kaksi pientä lasta (vauva ja 2-v) ja hoidan molempia kotona. Mieheni tekee todella pitkää päivää, minkä lisäksi hänellä menee työmatkoihin melkein tunti suuntaansa. Hän lähtee aamuisin ennen seitsemää ja tulee usein vasta 20 aikaan. Olen käytännössä täysin yksin laseten kanssa melkein koko heidän hereilläoloaikansa. Öisin vauva vielä itkeskelee, eli yöt on mulla hyvin rikkonaisia.

Päivisin menee muuten mukavasti, mutta kaipaisin väillä hengähdystaukoa. 2-v on pahassa uhmaiässä ja välillä mullakin meinaa hermot mennä, pinna on todella kireällä väsymyksen vuoksi.

Sukulaisia ei asu lähellä, tai ne jotka asuvat ovat esim. 19-v bilettäjäsiskoni, joka ei pysty/halua lastenhodiossa auttaa ja lisäksi mieheni serkut, jotka myöskään eivät pysty auttamaan. Asumme vielä niin metsässä että jos joku meille tulisi kylään, niin melkein pitäisi sitten jäädä yöksi, ei kannata tulla vain lyhyesti käymään.

Mieheni on itsekin väsynyt pitkiin työpäiviinsä eikä halua meille yövieraita, koska haluaa rauhoittua perheen kanssa sen lyhyen ajan minkä on kotona kun lapset hereillä. En viitsi häntä siihen pakottaakaan. Itse vain haluaisin kovasti jonkkun välilllä auttamaan mua lasten kanssa, esim. juuri itlaisin neljästä kahdeksaan tuntuu tosi pitkiltä tunneita kun muiden miehet palaavat töistä kotiin vuorollaan ja itse olen vain yksin lasten kanssa.

En tiedä mitä tekisin. Onko kokemusta esim. mll hoitajista tai oletteko itse ehdottaneet jollekin kaverille/perheelle että voisitteko joskus ottaa meidän lapset hoitoon? Kukaan ei ole tarjoutunut vaikka olen puhuntut kuinka poikki olen. En oikein kehtaisi lapsia tuputtaakaan hoitoon sen takia...

Olen myös yrittänyt saada meiheni vanhempia tuleemaan joskus viikonlopuksi meille (asuvat kaukana) mutta harfemmin kuin kerran vuodessa tulevat. Viikonloppuisin tosin mieheni toki onkin kotona ja mun apuna täällä.

Miehen työ on projektiluontoista, ja pitäisi olla normaali 40 h viikossa työaika, mutta aina välillä on näitä hirmuprojekteja. Välillä on viikonloppuisinkin töitä.

Omat vanhempani ovat kireisiä työelämässä ja asuvat ahtaasti, joten en oikein viitsisi sinne mennä lasten kanssa rieseaksi, eikä mieheni edes haluaisi meidän menevän...

no, en tiedä voiko tälle tilanteelle mtiään. Kiva kuitenkin jos joku kirjoittelelisi vastaavasita kokemuksista, miten olette seliviytyneet?

 

[vieras]

En ihan ymmärrä miksi osa kirjoittajista on ollut niin tuohtunut ap:n miehelle kun hän ei haluaisi, että ap menisi lasten kanssa mummolaan, minusta se on ihan ymmärrettävää jos haluaa nähdä perhettään päivittäin, varsinkin kun niin vähän näkee heitä. Sitä paitsi ap sanoi heidän asuvan ahtaasti, eikä haluaisi mennä heille riesaksi. Miehen työt ovat projekti luonteisia, joten niissä aina välillä tulee "kevyempiäkin" aikoja, mutta välillä tarvii paahtaa, että pysyy aikataulussa. Kovassa työssä on yleensä kova palkka, joka mahdollistaa ap:n kotona olon yms.

Ap:na kyselisin mll tai naapurin tyärtä lasten likaksi ja hankkisin harrastuksen pariksi illaksi viikossa. Piristää kun pääsee aikuisten ihmisten seuraan. Vanhemman lapsen voisit laittaa päivähoitoon, ainakin muutamaksi päiväksi viikossa, luulen sen jo helpottavan arkea.

 

[sipuli]

Kovin tutulta kuulostaa. Itsellä pitkää päivää tekevä yrittäjämies ja lähes aina viikonloppuisinkin töissä. Meillä lapsilla ikäeroa 1v8kk ja ensimmäinen vuosi vauvan ja uhmaikäisen kanssa oli kyllä rankka. Muistan hyvin kaoottiset illat Pikku Kakkosen päättymisen jälkeen... Huh! En vaan jotenkin osannut pyytää ja ottaa apua vastaan tarpeeksi.

Nyt kun lapset 2 ja 4 niin tilanne on jo paljon helpompi. Vaikka ei vastuun kantaminen kodista ja perheestä lähes yksin edelleenkään mukavaa ole. (Etenkään, kun toinen on kotona olleessaankin aina väsynyt tai stressaantunut eikä siis välttämättä kovin suureksi avuksi.)

Mutta jos nyt eläisin tuon alun uudelleen, niin olisin itsekkäämpi ja etsisin jostain apua. Palkkaisin hoitajan, hyödyntäisin lapsiparkkeja, harrastaisin. Mitä tahansa, mistä saisin voimia arjen pyörittämiseen. Ota asia puheeksi myös miehesi kanssa ja yrittäkää yhdessä miettiä ratkaisuja tilanteeseen. Tämä vaihe on loppujen lopuksi lyhyt, mutta miksi kärvistellä, kun voisit nauttia myös toisen lapsesi vauva-ajasta! Voimia!